Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytria puhuu:
Antauduin sille mahdollisuudelle, etten näkisi Mytreä enää. Itse asiassa avasin rinnakkaistodellisuuden, missä voisin olla hänen kanssaan. Tämä vaihtoehto tapahtui, koska ajattelin hänen tarpeitaan pelkästään omien sijasta. Tällä tavalla annoin rakkauteni hänelle ehdottomasti. Toisin sanoen, valitsin ehdottoman rakkauden omien itsekkäiden tarpeideni sijasta, mikä laajensi kovasti tietoisuuttani. Kun Mytrellä oli kaksoispaikantumisvihkimyksensä erämaakotiimme auttamaan minua, hän antoi samalla tavalla ehdotonta rakkautta minulle vaarantamalla itsensä jääden niin pitkäksi aikaa.
Itse asiassa meillä oli vihkimyksemme yhdessä. Hänen haasteensa oli kaksoispaikantuminen ja minun haasteeni oli astua pyhään kallioon fyysisessä muodossani. Ensimmäisellä kerralla astuessani pyhän kallion portaalista, olin tehnyt sen neljännen ulottuvuuden astraalikehossani. Ennen kuin puhun kolmannesta vihkimyksestäni Suuren Äidin kohdussa, haluaisin määritellä ja kertoa "vihkimyksen" tarkoituksen. Vihkimys tapahtuu aina, kun hyväksymme vaikeaksi hahmottamamme tilanteen ja muutamme sen tilaisuudeksi pyytää korkeammilta ilmaisumuodoiltamme opastusta ja suojelua.
Kutsumalla korkeamman ulottuvuuden ITSEÄMME, käytämme "ongelmaa" tilaisuutena havaita todellisuutemme korkeammasta perspektiivistä. Korkeamman ilmaisumme perspektiivistä voimme havaita laajempia todellisuustaajuuksia. Koska se todellisuus minkä päätämme havaita, on se todellisuus, missä päätämme elää, niin korkeamman perspektiivimme kutsuminen vaikeaan tilanteeseen laajentaa kovasti tietoisuuttamme. Tällä tavalla muunnamme ongelman vihkimykseksi.
Kolmannella matkallani pyhän kallion portaalista, vihkimykseni tapahtui Äidin kohdussa. Kun olin rakentanut uudestaan erämaakotini ja palannut luonnon rytmiin ja ITSENI ytimeen, olin valmis astumaan Äidin ytimeen. Valmisteluna paastosin useita päiviä, join paljon vettä ja meditoin suurimman osan päivästä. Meditointien välissä kävelin maalla ja uin järvessä maadoittuakseni ja yhdistyäkseni taas Äidin kanssa. Kolmantena päivänä heräsin aamunkoittoon ja tiesin, että oli Äidin kohtuun astumisen nyt-hetki.
Tuona päivänä söin kevyen aamiaisen, kun en tiennyt, miten kauan olisin poissa kotoa. Sitten kävelin järvelle, asettaen kunnioittavasti jokaisen askeleeni Äidin planeettakehon pinnalle ja meditoin suurella kivellä, mikä "roikkui" järven päällä. Kun sain meditoitua juuri, ennen kuin aurinko oli korkealla, sukelsin järveen alasti ja annoin Äidin veden hyväillä fyysistä muotoani. Sitten ryömin takaisin kivelle paistattelemaan auringonvalon lämmössä ja nukahdin unettomaan uneen. Heräsin juuri ennen auringonlaskua, laitoin ylleni käsin tehdyn asuni ja kävelin pyhälle kalliolle. Kolmas astumiseni portaalin läpi oli vapaa kaikesta huolesta. Näin ollen sisälläni tai portaalissa ei ollut mitään vastustusta.
Itse asiassa kun kosketin kalliota aikomuksenani astua sisään, portaali pyöri välittömästi auki ja kävelin vain läpi. Kuulin portaalin sulkeutuvan takanani ja olin täysin pimeässä. Kuitenkin kun rentouduin nyt-hetkeen, tunsin oman sisäisen valoni ja heijastin sitä kolmannen silmäni läpi. Korkeammalla näkökyvyllä saatoin nähdä pienen polun johtavan alaspäin ja seurasin sitä hyvin pitkältä vaikuttavan ajan. Sitten näin kaukana kulman takana valonheijastuksen.
Tiesin vaistomaisesti, että tuo valo säteili Elohim Alyconesta. Siksi käytin pitkän hetken kutsuen korkeinta ilmaisumuotoani ja kävelin kunnioittavasti valoon. Välittömästi Elohim Alycone ilmestyi eteeni ja tunsin syvää loppuunsaattamisen tunnetta. Olin saanut loppuun tärkeän osan elämästäni ja oli aika aloittaa toinen. En tiennyt, miten uusi elämäni etenisi, mutta tunsin itseluottamusta, että voisin ottaa vastaan, mitä tahansa kohtaloni toi eteen. Sitä en osannut odottaa, miten vaikeaa fyysiselle keholleni ja psyykelleni olisi elää planeetan ytimessä.
Valo oli hyvin himmeä ilman mitään selvää lähdettä. Sen sijaan se heijastui sen luolamaisen rakenteen monista seinämistä, missä asuin tuntemattoman aikajakson. Koska ei ollut auringonnousua, auringonlaskua, päivää tai yötä, ei ollut mitään merkkejä ajankulusta. En ollut oivaltanut, miten tärkeäksi ajankulku oli tullut minulle. Olin kokenut olemisen nyt-hetkessä, kun olin luonnossa, mutta minulla oli varmuus aurinkojen liikkumisesta taivaan poikki ja kuiden ja tähtien tulemisesta yöllä.
Ilman aurinkoja ja kuita tunsin oloni melkein yksinäiseksi. Tuntui siltä, etten tehnyt muuta kuin odotin. Ensimmäisen kuvani jälkeen Äidistä, hän hävisi ja näytti jättäneen minut yksin. Siksi minun oli pakko tuntea planeettaa ja yhdistyä tämän valtavan planeettaelämänmuodon kanssa sisältä. Olin oppinut tuntemaan syvästi planeetan ulkopuolen ja rakastamaan sitä. Nyt minut oli jätetty yksin yhdistymään planeetan sisäpuolen kanssa.
Tiesin sen olevan vihkimys, koska tämän tuntemattoman maailman himmeä valo pakotti jokaisen synkän ajatuksen ja pelkotunteen tietoisuuteni pintaan. Miten Äiti oli saattanut hylätä minut? Kuihdunko ja kuolenko pois tässä kolossa? Näenkö koskaan enää rakkaitani? Siirryin kysymyksistä vihaan, suruun ja syvään pelkoon.
"Onko tämä kaikki jokin virhe?" huusin. "Kuka luulin olevani, että voisin vierailla Elohimin luona? Onko tämä kaikki jonkinlainen taidokas ansa?"
Lopulta en enää kestänyt enempää ja menetin tajuntani tai kenties vain nukahdin. Tällä kertaa näin paljon unia, itse asiassa painajaisia, missä kaikki joita olin koskaan satuttanut, irvailivat minulle virheestäni, että olin astunut varhain omaan hautaani. Sitten demonit tulivat synkissä ja utuisissa pelko- ja surupuvuissaan. Olin täydellisen kauhun partaalla, kun kuulin rakkaan Alycia-tyttäreni äänen. "Äiti", hän kutsui suloisimmalla äänellään. "Olen täällä kanssasi. Voitko tuntea, kun halaan sinua? Voitko tuntea, miten paljon rakastan sinua?"
Kyllä, kyllä, tietysti pystyin tuntemaan Alycian rakkauden. Sitten pystyin tuntemaan hänen kosketuksensa, halauksensa ja suukkonsa poskelleni. Rauhoituin ja pimeyden kuvat hätkähtivät kauhusta näkyä syvästä rakkaudestamme.
"Sinulla on kaikki hyvin nyt, äiti", Alycia sanoi leijuessaan pois. "Herää nyt näkemään Suuri Äiti."
Silmäni avautuivat tyynesti ja tuijotin Elohim Alyconen kasvoja. Äiti Alycone, kuten kutsuin häntä, kurkotti minua kohti hyvin konkreettisella kädellä ja auttoi minut jaloilleni.
"Tule", hän sanoi. "Haluan sinun näkevän jotain."
Seurasin ääneti Äitiä syvemmälle ja syvemmälle sen ytimeen. Olin luullut tulleeni luolaan syvällä planeetan keskellä, mutta kun kävelimme syvemmille ja syvemmille alueille pidemmän ajan, kuin pystyin laskemaan, käsitin, että ensimmäinen arvioni sijainnista oli väärä. Ikään kuin vastaten ajatuksiini, Äiti pysähtyi edessäni ja sanoi:
"Rakas Mytria, laitoin sinut kävelemään, jotta pystyit tutustumaan "sisämaahani". Aion nyt kuitenkin kuljettaa sinut toiselle alueelle, mihin voi päästä vain teleportaatiolla."
Tämä kuulosti hyvin jännittävältä, niinpä antauduin hänen auraansa ja valmistauduin mielenkiintoiseen matkaan. Se ei ollut kuitenkaan mikään matka. Ennen kuin ehdin räpyttää silmiäni, saavuimme paikkaan, mikä näytti luolan sisäänkäynniltä luolan sisällä. Tämä sisäänkäynti oli hyvin korkea ja juuri sen levyinen, että pystyin livahtamaan sen läpi - toivottavasti, koska Äiti opasti minua astumaan sisäluolaan tästä hyvin kapeasta käytävästä.
Sisäänkäynti oli hyvin pitkä ja hyvin pimeä. Näin ollen keskityin kulkemaan tuota pitkää käytävää pitkin enkä siihen, mihin olin menossa. Siksi sitten kun käännyin viimeisestä kaarteesta ja minua tervehti kirkas valo, melkein sokaistuin. Minun oli vedettävä syvään henkeä rauhoittuakseni ja avatakseni hitaasti silmäni, jotta tottuisin vähitellen valaistusmuutokseen. Hitaasi avasin silmäni ja samalla pidin katseeni ensisijaisesti maassa.
"Katso ylös, rakkaani", kuulin Äiti Alyconen sanovan.
Tuntiessani luottamusta, että silmäni olivat sopeutuneet kirkkaaseen valoon, katsoin ylöspäin ja näin elämäni upeimman kuvan. Edessäni oli jättimäisiä kristalleja - yhtä suuria kuin rakennus - heitettynä luolaan, ikään kuin ne olisivat valtavan jättiläisen hylkäämiä leluja.
"Se on melkein oikein", sanoi Äiti vastaten ajatuksiini. "Nämä kristallit olivat kerran järjestettynä massiiviseksi valomatriisiksi. Kuitenkin ne monet mullistukset, jotka liittyvät uuden planeetan kehittymiseen, pirstoivat kristallimatriisin sellaiseksi, mitä näet nyt. Vaikka kristallit vaikuttavat irrallisilta, kaikkien valtavien kristallien energiakuviot ovat kuitenkin keskenään yhteydessä.
"Jos voisi tapahtua planeettani alkuperäisten isäntien kokoontuminen, jotka ovat humanoideja aluksiltanne, voisitte yhdistää tietoisuutenne kristallien tietoisuuteen ja näin aktivoida tämän kristalliydinmatriisin. Keskity näihin kristalleihin kolmannen silmäsi kautta ja havaitse, miten kustakin kristallista säteilevät energia-aallot kietoutuvat yhteen luomaan geometrisen kuvion."
Suljin silmäni mennäkseni riittävän syvään meditointitilaan, jotta voisin avata kolmannen silmäni. Kun kolmas silmäni avautui, aloin hitaasti nähdä keskinäisen yhteyden kaikkien kristallien säteilyn välillä. Käsitin tunnistavani tämän kuvion, mutten muistanut mistä.
"Etkö ole nähnyt tämän kuvion monta kertaa meditoidessasi maani pinnalla?", kysyin Äiti.
Kyllä, tietenkin. Siksi kuvio oli niin tuttu. Olin nähnyt sen taivaalla, vedessä ja maassa. Usein havaitsin sen vain silmäkulmasta, mutta sitten kuvio hävisi nopeasti. Siksi ajattelin luovani tuon kuvion enkä näkeväni sitä.
"Katso nyt ja näe itsesi tuossa kuviossa", Äiti opasti.
En ollut ajatellut itseäni tuohon kuvioon, mutta ajatus lämmitti sydäntäni ja sai minut oivaltamaan, miten paljon minusta oli tullut yhtä uuden maailmamme kanssa. Suljin fyysiset silmäni ja rentouduin syvään hengitykseen. Vähitellen tunsin kehoni kihelmöivän, kun valovirta kulki ylös alas selkärankaani. Kun energia sykki kämmenissäni, tiesin olevani valmis. Silmät suljettuna keskitin sisäisen näkökykyni katsomaan valokuviota, mistä oli tullut hyvin tuttu.
Kun antauduin kuvalle, tunnistettava valokuvio alkoi leijua ympärilläni. Katsoin, missä tietoisuuteni risteäisi tämän valokuvion kanssa. Kun rentouduin kuvaan, pystyin sanomaan, että olin tämän kuvion sisällä ja kuva oli minun sisälläni. Samaan aikaan olin täysin tietoinen, että kaikki jakoivat tämän suhteen kuvion kanssa, vaikkeivät tietäisikään siitä.
"Kyllä", Äiti hymyili. "Olet oikeassa. Olette kaikki yhtä planeetan kanssa ja planeetta on yhtä teidän kaikkien kanssa."
Kun Äiti puhui, aloin kokea täysin ykseyttä planeetan kanssa. Olin elänyt ykseydessä planeetan maan kanssa ja nyt koin syvän yhteyden planeettaytimeen. Itse asiassa yhteys oli henkilökohtaisen ytimeni ja planeettaytimen välillä. Tuijotin kristallimuodostelmaa, mikä lojui sattumanvaraisesti tämän sisäluolan lattialla. Kuitenkin tuijottaessani kristallien energiayhteyttä, kristallimuodostelma ei vaikuttanut enää tahattomalta. Katsoin luolan kattoon, mitä en ollut ajatellut aiemmin, ja näin kuvion heijastettuna jatkuvasti kattoon kristallien yläpuolelle.
Vedin kuvan tästä kuviosta sydämeeni ja silloin alkoi tapahtua jotain hyvin epätavallista. Violettia valoa alkoi vuotaa sisäiseen näkökenttääni. Ensin violetti valo keskittyi ainoastaan sydämeeni, mutta se kasvoi nopeasti sisältämään koko kehoni. Itse asiassa tunsin violettia väriä. En ollut koskaan ajatellut värin tuntemista kinesteettisesti, mutta tämä on ainoa tapa, millä osaan selittää aistimustani.
Kun totuin värin tuntemiseen, violetti valo alkoi virrata, liikkua ja sykkiä. Ensin sykkiminen oli hyvin lempeää, mutta sitten se alkoi jyskyttää sisälläni siihen pisteeseen saakka, että se melkein sattui. Sattumisesta tuli kipua, samanlaista kuin synnytyskipu, kun yhtäkkiä tuntemus väristä räjähti kuvaksi pienestä sisäisestä liekistä. Kun keskitin huomioni violetin väriseen liekkiin, se kasvoi suuremmaksi. Violetti liekki näytti saavan minut tuntemaan, että nuorruin ja aktivoiduin.
Kuitenkin vähitellen tästä tuntemuksesta tuli hyvin epämiellyttävä ja sain tunteen, että jokin alkoi muuttua sisälläni. Tästä vaikutelmasta tuli jatkuvasti voimakkaampi ja epämiellyttävämpi. Lopulta en pystynyt pitämään tätä kuvaa enää ja silmäni lensivät refleksinomaisesti auki. Suureksi yllätyksekseni näin violetin liekin, kun se ilmestyi vakaasti esiin kaatuneiden kristallien keskeltä.
Kun liekistä tuli voimakkaampi ja suurempi, sen kuva kopioitui jokaiseen valtavaan kristalliin. Sitten jokainen kristalli heijasti kuvan violetista liekistä luolaan. Katselin ihmetellen, kun monia kuvia violetista liekistä heijastui monista luolan kulmista. Lisäksi kristallien yhdistyneet energiakuviot heittivät myriadeja kuvia violetista tulesta luolan pintoihin, myös kattoon ja lattiaan. Kuvat olivat käsittämättömän kauniita ja hyvin huumaavia.
Yllätyksekseni pystyin näkemään moniulotteisen ITSENI eri ilmaisuja kaikissa kristalleissa ja kaikissa heijastuksissa. Pystyin yhdistymään samanaikaisesti ITSENI kaikkiin versioihin ja kokemaan ne. Tunsin itseäni vedettävän violetin tulen moniin kuviin, kun se lepatti kaikissa kristalleissa ja luolan joka pinnalla. Monet ITSENI versiot alkoivat yhdistyä, mikä loi pakahduttavan autuuden ja euforian tunteen.
Kun aloin tuntea olevani jokainen ilmaisuni, kadotin kokonaan yhteyden erilliseen kehoon, joka seisoi Äidin vieressä.
Olin ITSENI jokainen ilmaisu. Olin jokainen kuva tulesta, olin luola, olin Äiti, olin planeetta …
Onneksi Äiti siirsi kätensä kasvojeni ylle ja kaikki kuvat hävisivät.
"Kuvittelinko sen?", kysyin Äidiltä.
"Et, rakkaani", hän vastasi. "Sinä loit sen."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.