”RAKASTA ITSEÄSI” HE SANOIVAT

Kirjoittanut Nina JF Gauss (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta, vaan etsiä ja löytää kaikki ne esteet sisältäsi, jotka olet rakentanut sitä vastaan.
– Rumi

Rakkaus. Unelmien ja sydänsurun ajaton muusa. Kuka ei ole kaivannut sitä, juossut sen perässä tai itkenyt sen haihtuvuutta? Ja nyt, kun rakkauden juhlimisen suuri päivä on takanamme, on aika poistaa tuo ruusunpunainen verho ja kohdata vakavaksi vetävä totuus:

Ei ole ketään ”yhtä ainoaa”. Ei ole ketään sielunkumppaneita, kaksoisliekkejä tai ketään muuta täyttämässä tyhjiä astioitamme ehdottomalla rakkaudella – ei ole ketään, joka tulee pelastamaan meidät itseluomiltamme demoneilta.

Olemme omillamme kaikessa tässä.

Tiedän – tämä näkemys voi tuntua kovalta, jopa kyyniseltä niille, jotka ovat ikuisia haaveilijoita. Kun Adamus ensimmäisen kerran julisti, ettei ole mitään sielunkumppaneita, hätkähdin. Minulta vei aikaa karistaa tuo syvälle juurtunut uskomus. Kuitenkin perspektiivini kehittyessä aloin nähdä, että samaan aikaan kun tietyt yksilöt kiistämättä esittivät ratkaisevia rooleja tässä suuressa ”elämien pelissä”, he eivät ole sielunkumppaneita tai kaksoisliekkejä. Se mikä yhdistää meidät, on jotain paljon syvällisempää, kauniimpaa – jotain mikä menee noiden kaupallisten nimikkeiden yli.

Monta vuotta sitten löysin itseni seisomasta avioliittoni raunioilta, kun se oli juuri romahtanut ympärilläni. Tullessani ulos tuosta katastrofista, käteeni tipahti yhtenä päivänä kirja: ”Love Yourself, and It Doesn’t Matter Who You Marry (=rakasta itseäsi, eikä sillä ole merkitystä, kenen kanssa menet naimisiin).

Muistan virnistäneeni tuolle ironialle. Kuitenkin jokin noissa sanoissa herätti jotain sisälläni. Luin kirjan, sitten luin sen uudestaan. Se tarjosi mahtavia näkemyksiä, mutta jätti vastaamatta yhteen kriittiseen kysymykseen:

Miten rakastat itseäsi?

Tuolloin hyvää tarkoittavat äänet toistivat samaa fraasia: ”Sinun täytyy vain rakastaa itseäsi!” Mutta kukaan ei osannut kertoa minulle, miten se tarkkaan ottaen tehdään. Heidän neuvonsa tuntui paremminkin pinnallisilta trendikliseiltä: ”Hemmottele itseäsi. Osta itsellesi jotain kivaa. Katso peiliin ja sano: ”Rakastan sinua.”” Yritin. Todella yritin. Ostin itselleni lahjoja, mikä ei rehellisesti sanottuna ole koskaan ollut mikään ongelma minulle. Ja kun yritin tehdä affirmaatioita, se kaikki tuntui … no … typerältä. Teennäiseltä. Ja itse asiassa se sai oloni tuntumaan vielä rikkinäisemmältä, koska epäonnistuin juuri siinä, mitä kaikki väittivät perimmäiseksi vastaukseksi.

Jossain kohtaa oivalsin, että myöskään he jotka jakelivat hyvää tarkoittavia latteuksia, eivät itse tienneet, miten rakastetaan itseään.

Niinpä lopulta palasin vanhoikin kaavoihin. Etsiessäni rakkautta ulkopuoleltani, kompuroin uusien tuskallisten kokemusten läpi, lisäten ne kokoelmaani, ja tämä sykli toistui. Eri naamiot, sama kaava, sama sydänsuru.

Etsiessäni epätoivoisesti vastauksia ahmin kirjoja – oma-apua, henkisiä, psykologisia – jokaisen antaessa pilkahduksen toivoa, hetkellisen ratkaisun. Mutta kaavat jatkuivat. Pettymys oli aina lähellä, enkä puhu ainoastaan romanttisista suhteista – niihin sisältyi myös ystävyys- ja perhesuhteita.

Kun taas yksi suhde ole kaatunut rymisten, seisoin peilikuvani edessä ja julistin: ”Riittää jo!” Vannoin olevani ryhtymättä uuteen suhteeseen, ennen kuin olisin ratkaissut noiden sisäisten kaavojen mysteerin, ja niin jatkoin missiotani saada selville, mitä oikeasti merkitsi rakastaa itseäni.

En tiennyt, miten tekisin sen. Minulla ei ollut karttaa, käsikirjaa – oli vain aikomus, kokematon ja määrätietoinen. Oletin, että se voisi kestää vuoden tai pari maksimissaan.

Se kesti 14 ja on edelleen kesken.

Reilun vuosikymmenen aikana matkustin olemukseni syvyyksiin – kohdaten varjoja, joita ennen pelkäsin, ja paljastaen totuuksia, joita en koskaan odottanut löytäväni. Se ei ollut etsimäni polku, mutta se oli epäilemättä tarvitsemani polku – polku josta olen nyt syvästi kiitollinen.

Tämä laskeutuminen veti minut syvälle sieluni labyrinttiin, jossa purin lapsuustraumoja ja sain takaisin kadonneita osiani – tästä elämästä ja sen ulkopuolelta – ja samaan aikaan uppouduin opiskelemaan kiintymyssuhdeteorioita, lapsuuden tunneväkivallan pysyviä haavoja ja persoonallisuushäiriöiden mutkikkuuksia. Ja lopulta minua myös kutsuttiin puhumaan näkemyksistäni.

Covid-sulkutilojen aikana tämä integrointiprosessi kiihtyi hurjaan vauhtiin ja saavutti uusia kerroksia. Ulkopuolinen maailma pysähtyi, samaan aikaan kun sisälläni kaikki oli liikkeessä – siirtyen, murtuen ja asettuen uudelleen riviin niin nopeasti, että ainoa vakaa maaperä johon voin tarttua, löytyi sisältäni. Mestari-itseni.

Tapaat ihmisiä, joilla on sama psyykkisen tason haava kuin sinulla. Jätät myös ihmisiä, kun kehityt, eivätkä he ole pystyneet kehittymään.
– Tara Swart

Tuosta hetkestä eteenpäin kaikki muuttui. Lähdin pois kaikesta, mikä ei enää palvellut laajentumistani, polttaen siltoja hetkeäkään epäröimättä. Se ei ollut huolellisen suunnittelun tai laskelmoitujen päätösten seurausta. Paremminkin tuntui siltä, että elämä oli järjestynyt uudelleen niin syvällisellä tavalla, ettei yksinkertaisesti ollut muuta tietä eteenpäin.

Siirtyäkseni minua odottavien mahdollisuuksien seuraavalle tasolle, minun täytyi päästää irti kaikista niistä, jotka takertuivat minuun vain ottaakseen, ja niistä jotka yrittivät ankkuroida minut itseni versioon, josta olin kasvanut yli. Siinä ei ollut kyse syyttämisestä, kaukana siitä. Mutta silloin kun joku ei ainoastaan vastusta kasvuasi, vaan myös kieltäytyy kasvamasta rinnallasi, hänet täytyy jättää taakse. Ei anteeksipyyntöjä. Ei poikkeuksia.

Tietysti seurauksena oli syvän eristyneisyyden ja yksinäisyyden aika. Olinhan räjäyttänyt melko monta siltaa. Samaan aikaan, vaikka tiesin, että se oli sekä välttämätöntä että loppujen lopuksi korkeimmaksi hyväkseni, kehossani oli jatkuvaa, hellittämätöntä kipua. Selkäni petti, ja melkein puoleentoista vuoteen pystyin tuskin liikkumaan. Kun ei voinut paeta eikä ollut häiriötekijöitä, olin pakotettu olemaan itseni kanssa – yksin, täysin, suodattamatta ja vereslihalla.

Mutta ollessani siinä, jokin uusi sisälläni heräsi henkiin. Oivalluksia itsestäni tuli esiin syvältä sisältä tuossa hiljaisuudessa, uusia haluja, uusia ideoita ja niiden myötä tietäminen: oli aika palata takaisin maailmaan. Oli aika sanoa ”kyllä!” elämälle. Oli aika sulostuttaa maailmaa säteilevällä läsnäolollani, jota motivoi syvä halu olla täällä ja elää tyydyttävää elämää kaiken kera, mitä se tuo mukanaan.

Antaa tulla!

Ja niin se oli.

Palasin jästien maahan, valmiina seurustelemaan taas ihmisten kanssa ja ohjaamaan laivaani täysin uuteen suuntaan. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin, voin sanoa varmuudella, että se oli paras päätös, jonka olin tehnyt pitkään aikaan, vaikka se oli uuvuttavaa toisinaan. Suurimmalta osin kaikki keho-ongelmani hävisivät. Olin taas virrassa.

Astuessani takaisin ulkoiseen maailmaan oivalsin, että yhteyden haluaminen ei ole vika tai heikkous – se on osa sitä, mikä tekee meistä ihmisen. En näe mitään jaloa siinä, että kiellän itseltäni ilon seurustelusta, jakamisesta ja pelkästä olemisesta muiden kanssa. Entisajan vetäytyminen luostareihin henkistä kasvua varten on takanamme. Pidän myös suuressa arvossa yksinäisyyttäni – tarvitsen yksinäisyyttäni – mutta haluan merkityksellisiä keskusteluja yhtä paljon, kuin vaalin hiljaisia hetkiäni.

Silloin kun astuin takaisin ”isoon maailmaan”, olin aidosti yllättynyt, miten epätavallista vuorovaikutuksestani muiden kanssa oli tullut. Jokin siinä oli hyvin erilaista. Se tuntui täydelliseltä muutokselta – jokainen kohtaaminen tuntui soljuvan vaivattomasti, ja siinä oli keskinäistä kunnioitusta, arvostusta ja helppoutta. Poissa olivat terävät särmät, valtakamppailut, jännite ja muiden yritys olla niskan päällä. Sen sijaan löysin itseni avoimista, syvistä ja vilpittömistä keskusteluista, jakaen aidon yhteyden.

Yksi syvällinen oivallus tuli esiin siinä kaikessa: aina kun valitset mennä jotain kohti, mitä oikeasti haluat – suhteiden ollessa täydellinen esimerkki siitä – kaikki mikä ei enää ole linjassa halusi kanssa, tulee pintaan, vaatien myöntämistä ja irtipäästämistä. Se on kuin puhaltaisi paineilmaa putkiin huuhtomaan rojut, joita olivat estäneet virtauksen.

Mutta tuolloin, tämän kokemuksen ollessa uusi, saatoin vain ihmetellä, mitä tapahtui. En oikein edes luottanut siihen. ”Ok, mitä epämiellyttävää tulee seuraavaksi? Milloin se tapahtuu?” Mutta mitään sellaista ei tapahtunut.

Päinvastoin, vastaani tuli hyvin uskomattomia ja lempeäsydämisiä sieluja, jotka täyttivät sydämeni rakkaudella, jota en ollut odottanut. Ja sitten tapahtui vielä jotain oudompaa: aloin rakastua – en yhteen ihmiseen, vaan useisiin tuttaviin yhtä aikaa. Se ei ollut romanttista perinteissä mielessä, se oli jotain syvempää – heidän olemuksensa syvää arvostusta. Huomasin rakastavani ihmisiä!

Täysin hämmentyneenä tästä äkillisestä rakkauden ylivuodosta, löysin itseni yhtenä yönä koputtamasta Adamuksen yksityisen työhuoneen ovelle ja kysymästä: ”Mitä helvettiä tässä tapahtuu? Mitä minulle tapahtuu? Mikä minussa on vikana?”

Hän vain nauroi, ja sitä seurasi syvällisiä keskusteluja monena yönä – sananvaihtoa joka ratkaisi arvoituksen sydämeni äkillisestä laajentumisesta.

Summaan sen ydinolemuksen tähän sitaattiin:

Mitä enemmän hyväksyt elämässä itsesi ja jokaisen osasi, sitä enemmän näet upeita ihmisiä, et vähemmän.
– Matthew Hussey

Kaikkien näiden kokemusten myötä aloin oivaltaa monia syvällisiä totuuksia.

Itserakkautta ei löydy kirjoista, affirmaatioista tai muiden ihmisten kautta. Se löytyy siitä, miten näyt itsellesi, kunnioittaen halujasi ja tarpeitasi – ei itsekkyydestä, vaan samasta huolenpidosta, jota antaisit lapselle, jota rakastat syvästi. Se merkitsee oppimista antamaan itsellesi sen rakkauden ja tuen, jota et ole ehkä koskaan saanut, vaikka edelleen selvität miten.

Se merkitsee, että on ok, ettei sinusta pidetä, koska itserakkaus vaatii rohkeutta lähteä pois kaikesta, mikä vahingoittaa sinua, emotionaalisesti tai fyysisesti. Se merkitsee tilan pitämistä tunteillesi myötätuntoisesti, silloinkin kun muut eivät pidä.

Mutta itserakkaus merkitsee myös sisäisten demonisesi kohtaamista – tuomitsematta, mutta rehellisesti ja armollisesti. Se on tunnistamista, ettei toksisuus ole aina ”tuolla ulkona”. Joskus se on sisällämme, juurtuneena haavoihimme ja kaavoihimme. Vastaus ei ole syyttäminen, vaan tiedostaminen – vastuun ottaminen elämästään ja ongelmistaan.

Siinä on kyse rajoista – kunnioittaen omia rajojaan ja ottaen huomioon muiden rajat. Ja se on hyväksymistä, ettet ole kaikkia varten. Jos joku ei pidä sinusta, anna niin olla. Sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.

Yksi suurimmista väärinkäsityksistä on uskoa, että olemme aina uhri, että elämä vain tapahtuu meille. Mutta kaikilla on tuskaa, kaikilla on taisteluja. Tämän myöntäminen ei merkitse huonon kohtelun hyväksymistä. Se merkitsee luottamista, että muilla on oma polkunsa kuljettavana, ja joskus suurinta arvostusta on astua pois heidän tieltään.

Siinä on kyse myös kuuntelemisesta – oikeasta kuuntelemisesta – ei vastatakseen tai korjatakseen, vaan nähdäkseen toisen ihmisen tarinan tuomitsematta tai keskeyttämättä. Ihmiset eivät tarvitse pyytämättömiä neuvoja – he tarvitsevat läsnäoloa. Heidän täytyy tuntea olevansa kuultu. Todellisessa kuuntelemisessa ei ole kyse ratkaisemisesta. Siinä on kyse heidän näkemisestään sellaisena, kuin he ovat, ilman omaa agendaasi tai projektioitasi.

Ja lopuksi, siinä on kyse kaiken – jokaisen harha-askeleen, jokaisen ns. epäonnistumisen – antamisesta anteeksi itselle. Ei ole virheitä, on vain kokemuksia, jotka muodostivat sen polun, joka johti sinut juuri tähän hetkeen. Tähän hetkeen jossa voit lopultakin nähdä itsesi – sinut kokonaisuutena: valon, pimeyden, kamppailun – ja hyväksyä sen myötätuntoisesti. Sen tehdessäsi jotain kaunista tapahtuu: alat nähdä muut selvemmin, ja niitä jotka näkevät sinut oikeasti, alkaa tulla esiin yksitellen. Ei sitä varten, mitä voit tehdä heidän hyväkseen, vaan pelkästään koska he tuntevat turvaa olla oma itsensä sinun seurassasi. Ja se on suurin kunnia.

––––––––––

Itsesi rakastaminen muuttaa kaiken

Sillä hetkellä kun opit todella rakastamaan itseäsi – ei vain valoasi, vaan syleilemään myös demonejasi – kaikki muuttuu. Minulle nöyrimmäksi tekevin ja odottamattomin transformaatio oli sen rakkauden äkillinen oivaltaminen, joka oli aina ympäröinyt minua. Kuitenkin olin ollut sokea sille, hukannut sen omaan itsetuomitsemiseeni, ja sitten muiden tuomitsemiseen. Tämä oivallus teki minut nöyräksi ja veti hiljaiseksi.

Mutta tässä hiljaisuudessa lakkasin yrittämästä todistaa itseni, lakkasin etsimästä vahvistusta muilta tai varomasta sanojani heidän lähellään. Lakkasin tekemästä itsestäni pellen saadakseni vähän hyväksyntää, koska näin lopultakin, miten itseä vähättelevää se oli.

Syvällä sisällä tiedän, kuka olen, ja ymmärrän arvoni maailmalle. Ja tämä varmuus sallii minun astua syvemmälle aitouteeni. Vaikka kehittymismatkani jatkuu, näen nyt omakohtaisesti, miten itseni hyväksyminen transformoi kaiken ympärilläni.

Silloin kun kohtaat itsesi täysin hyväksyen – rakkaudella, myötätunnolla ja ilman kaikkia pelejä ja naamioita – et ainoastaan näe rakkautta selvemmin.

Sinusta tulee se. Ruumiillistat sen.

Ja sen myötä … kaikki muuttuu.

Et etsi rakkautta. Sinusta tulee rakkaus.

Ja ehkä löydät itsesi vain seisomasta, tuntien kunnioitusta, raapien päätäsi ja ihmetellen …

Miten helvetissä pääsin tähän?

Sillä ei ole merkitystä.

Vain sillä on merkitystä, että tosiaan pääsit tähän.

***

Nina JF Gauss, shaumbra Itävallasta, on monipuolinen taiteilija, kirjoittaja, neuvonantaja, internationalisti ja ”monidimensionalisti”, joka ei koskaan kyllästy tutkimaan ja oppimaan uusia asioita. Hänen tekoälykuvansa ovat visuaalisia tulkintoja näyistä, kokemuksista, käsitteistä ja oivalluksista, ja niitä voi katsoa Instagramissa, jossa häneen voi ottaa myös yhteyttä DM:n kautta ja saada lisäinformaatiota.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.