RUUMIILLISTUMINEN JOKAPÄIVÄISESSÄ ELÄMÄSSÄ
- epänormaaleja tuloksia jousiammunnassa

Kirjoittanut Frieda Bakker (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kahdesta viime shoudista lähtien – joissa Adamus puhui gravitaatiosta, jonka aistimme, ja turhautumisesta jota meillä joskus on sen vuoksi – olen ihmetellyt ja pohdiskellut omaa olinpaikkaani enemmän kuin ennen. Tiedän, että olen ruumiillistunut ja oivaltanut – tähän asti kaikki hyvin. Tämä ei merkitse, ettei minulla ole lohikäärme- tai gravitaatiopäiviä, tai aspekteja. Minulla on edelleen niitä,  ja integroin edelleen. Kun katson taaksepäin itseäni noin viisi vuotta sitten tai edes vuosi sitten, se auttaa minua oivaltamaan, miten pitkälle olen tullut, silloin kun tuntuu ”raskaalta” tai alakuloiselta.

Vaikka on kiva TUNTEA ero ajatellessani asiaa, on kuitenkin vielä kivampi NÄHDÄ ero suoraan edessäni. Tässä kohtaa aiheeni, jousiammunta, tulee mukaan, sillä se näyttää minulle – odottamattomilla tavoilla – miten paljon olen muuttunut! Haluan jakaa tämän kanssasi.

Aloitin urani vuonna 2000 ja sain selville, että olen lahjakas jousiampuja. Tajuan sen. Se on yhdistelmä logiikkaa, fysiikkaa, koordinaatiota, psykologiaa ja fyysisiä kykyjä. Olen aina ollut hyvä urheilussa. Jousiammunta ei eronnut siinä.

Kun minusta tuli parempi siinä, yksityiskohdista tuli myös tärkeämpiä. Ei ainoastaan välineissä ja tekniikassa, vaan vielä enemmän mielessäni. Päädyin yhdessä kohtaa valtakunnallisiin kilpailuihin (toinen luokka) amatöörinä, yksinkertaisen, mutta kuitenkin hyvä aloittelijan jousipyssyni kanssa. Opin silloin, että vaikka minulla on joskus stressaantunut ja hermostunut olemus, pystyn ylittämään sen tarvittaessa. Opin myös, että kallein jousipyssy ei tee voittajaa. Ja opin nyt-hetken tärkeyden.

Osa 1 – psykologiaa valtakunnallisissa

Vähän infoa selkeyttämään asiaa. Silloin kilpailtiin kahdessa sarjassa. Kumpikin sarja sisälsi 10 kierrosta kolmella nuolella, yhteensä 30 nuolta, maksimipisteiden ollessa 300, eli 10 per nuoli.

Ensimmäisen sarjan aikana oivalsin, että minulla oli onnea! Oma ennätykseni ennen valtakunnallisia kilpailuja oli 267, maksimista 300. Yhdeksännen kierroksen jälkeen oivalsin, että voisin rikkoa sen, siinä ja silloin. Lisäksi – mikä oli vielä tärkeämpää minulle – voisin rikkoa psykologisen kynnyksen, 270 pistettä! Tarvitsisin vain x määrän pisteitä viimeisellä kierroksella. Ottaen huomioon, miten asiat menivät, se oli tehtävissä.

Tässä kohtaa mieli tuli mukaan: ”Jos ammun samalla tavalla, kuin olen ampunut viimeiset yhdeksän kierrosta, en ainoastaan riko ennätystäni, vaan ammun tuon 270!” Ja siinä kohtaa asiat menivät pieleen. Hetkessä olemisen sijasta, mitä minun olisi tarvinnut olla, ajatukseni täytti se, mitä tein aiemmin ja mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi, voidakseni saada, mitä halusin. Menin NYT-hetkestä MENNEISYYTEEN ja TULEVAISUUTEEN. Tarpeetonta kai sanoa, että jäin 268 pisteeseen. Kuitenkin se oli oma ennätys, mutta ei tuo niin maaginen 270.

Pettynyt? Vähän, kuitenkin myös innoissani siitä, että asiat menivät niin hyvin, niin tärkeässä turnauksessa.

Seuraavaksi toinen sarja. Tässä sitä mennään! Rokkaamiseni jatkui. Se oli silkkaa hauskanpitoa, ja siinä se oli – kymmenes kierros. Ensimmäiseen sarjaan verrattuna olin yhden pisteen perässä ennen viimeisiä nuolia. 270 oli vielä saavutettavissa, mutta vain jos pystyisin lopettamaan paremmin kuin ennen. Voi hyvänen aika …

Pelin muuttaminen – päästäen irti ja ollen näin nyt-hetkessä

Tässä kohtaa muutin taktiikkaa. Tiesin, mikä meni pieleen ensimmäisessä sarjassa. Tiesin, että minun täytyi päästää irti. Niinpä levottoman odottamisen ja sen pohtimisen sijasta, mitä tein ja mitä pitäisi tehdä voidakseni saada, mitä haluan, lähdin pois siitä kaikesta, lyhyeksi hetkeksi. Toinen jousiampuja teki omaa juttuaan, mikä antoi minulle tarvitsemani ajan. Kun kävelin hallin ympäri, katsoin taidetta seinillä. Yksi laatta erottui. Siihen oli kirjoitettu jotain. Se oli kiinalainen sananlasku voittamisesta. Se oli jotain tällaista: ”Ne jotka haluavat voittaa, voittavat hopeaa. Ne jotka pystyvät päästämään irti lopputuloksesta, saavat timantteja.”

Nauroin. Miten sopivaa tuohon hetkeen! Siis, mitä hittoa. Ammuin ennätykseni jo ensimmäisessä sarjassa. Olen valtakunnallisissa! Enkä ollut edes 12 alkuperäisen ehdokkaan joukossa. Unohda tuo 270, minulla on hauskaa! Lopetetaan myös samalla tavalla.

Menin takaisin jonoon. Oli minun vuoroni. Huokaisin ja hymyilin sisälläni, rentouduin ja fokusoiduin. Päästin irti, ja samaan aikaan tein, mitä minun täytyi tehdä.

Pum! Siinä se oli, 270. Kynnys. Tein sen! Jeeeee! Ja näin ollen tuli vielä toinen oma ennätys. Lopetin vahvempana, kuin kaksi sarjaa yhdistettiin. Vau! Ja muutaman lisäkierroksen myötä finaalissa, päädyin neljänneksi valtakunnallisissa. Onnellisena kuin simpukka.

Tämä oli 2010–2011, ja pärjäämiseni jatkui vielä paremmin pistein. Sitten lopetin jousiammunnan 2012, koska muutin toiseen osaan maata. En kuitenkaan koskaan myynyt jousipyssyäni. En vain pystynyt, vaikka vähensin jaksoittain merkittävästi tavaraa, siihen pisteeseen saakka, että omistin vain muutaman laatikon ja matkalaukun, joka toi minut USA:han viideksi vuodeksi. Matkojeni välillä otin jousipyssyni esiin aina silloin tällöin, ehkä kahdeksi kuukaudeksi. Ei pidempään.

Osa 2 – mestari tulee sisään

Nyt pikakelauksena eteenpäin. Covidista saakka en ole matkustanut paljon. Tämä avasi mahdollisuuden aloittaa jousiammunta uudestaan, ja niin tein. Siitä oli kulunut neljä vuotta, kun olin viimeksi ottanut jousipyssyni esiin, ja se oli ollut vain yksi noista lyhyistä, kahden kuukauden hetkistä. Covidista lähtien on tapahtunut myös paljon muutoksia sisällä, Oivaltamisen kesän ja Taivaan ristin ollessa suurimpia tapahtumia elämässäni. Vaikka sain urheilun psykologisen puolen haltuuni, en uskonut sen vaikuttavan niin paljon … miten väärässä voikaan olla!

Aloitin jousiammunnan uudestaan viime marraskuussa, vähän vajaa kolme kuukautta ennen tämän artikkelin kirjoittamista. Kerran viikossa, vain pari nuolta kerralla, rakentaen kestävyyttä ja lihaksia. Koska tekniikkani ja jousipyssyni ovat edelleen melko hyvässä kuosissa, odotin pärjääväni kohtuullisen hyvin. Lisäksi olen pahamaineinen, mustasukkaisuutta aiheuttava, paluun tekevä kuningatar. Mutta olen myös 45-vuotias, ja siitä on jonkin aikaa, joten ei ollut mitään odotuksia.

Kun treenasin, huomasin eron. Tiesin jo, miten paljon mieli voi pelata pelejä ja tehdä temppuja ihmiselle, millä on konkreettisia vaikutuksia pisteisiin, mutta kun treenasin, panin merkille, miten helpolta ja sujuvalta se vaikutti, ainakin minusta. Helpommalta kuin 13 vuotta sitten valtakunnallisissa ja helpommalta kuin aiemmissa takaisinpaluissani. Hmmmmm, se on outoa, mutta okei. Kiva yllätys, eikö?

Epänormaaleja eroja

Kuukauden kuluttua se alkoi näkyä. Kuukauden kuluttua, neljän jousiammunnattoman vuoden jälkeen, pum, pum, pum. Eikä vain PUM! vaan ”viuh … plop. Bingo!” Ja uudestaan ”viuh … plop. Bingo!” Hmm … mitä tapahtuu?!? Minulla taitaa olla erittäin hyvä päivä!

(Tiedoksi, että mielessäni ero näiden kahden välillä on taustalla oleva energia. PUM! on voimakas ja tunkeileva. ”Viuh … plop” vain ON. Vapautettu nuoli menee, minne sen täytyy mennä. Bingo!)

Seuraavalla kerralla sama tarina! Siis, tässä ei ollut kyse vain siitä, että minulla on hyvä päivä, häh?

Aiemmista lyhyistä takaisinpaluistani tiedän, että noin kuukauden kuluttua taso vähän laskee. Odotin sitä tälläkin kertaa. Mutta ei, asiat vain edistyvät jatkuvasti. Pärjään niin hyvin, kuin en olisi koskaan lopettanut, ja tullut vain paremmaksi samaan aikaan. Jousiampujatoverit klubilla alkavat kysellä: ”Oletko harjoitellut salaa?” Ei … olen yhtä hämmästynyt kuin he. Käytettiin sanaa ”epänormaali”, ja se on tosiaan paikallaan.

Viime viikolla minulla oli ensimmäiset klubikilpailusarjani – oltuani nyt mukana 2.5 kuukautta, harjoitellen vain pari kierrosta viikossa. Olin utelias näkemään, mitä tämä kilpailuelementti toisi mukaan. Vaikuttaisiko se minuun? Jos vaikuttaisi, niin miten? Mitä pisteet olisivat? Kymmenen kierroksen jälkeen sain vastaukseni. Voin kirjoittaa … 274. Voi hyvä luoja! Helppoa ja huoletonta. Se on kuin ei-mitään. Oli ymmälläni.

Miekka alas – draamaton jousiammunta

Tämä sai minut ajattelemaan. Miten ihmeessä pystyn palaamaan takaisin vahvempana ja parempana kuin koskaan ennen, niin lyhyessä ajassa ja pienellä harjoittelulla? Miksi se sujuu niin helposti minulla? Olenko niin hyvä? Osittain kyllä, mutta tunsin, ettei tämä ole koko tarina. Tunnustelin sitä. Tiedän, että jousiammunta on periaatteessa hyvin yksinkertaista. Sinun täytyy vain tehdä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Aina samaa. Helppo nakki. Ainakin … mestarille! Koska tuo yksinkertaisuus tekee siitä vaikeaa ihmiselle.

Miksi? Kuten mainitsin aiemmin, mieli esittää valtavaa osaa jousiammunnan yksityiskohdissa. Yleisesti toistuva ilmiö on: ”Vau, pärjäsin hyvin! Tehdään se uudestaan, jotta saan saman tuloksen”, mitä seuraa paska kierros. Juuri niin kuin selitin aiemmin. Sen sijaan, että olisi nyt-hetkessä – fokusoitunut, tarkistaen tekniikan, valmistautuen ampumaan ja vapauttaen nuolen – mielessä voi olla, miten pärjäsit aiemmin ja minkä lopputuloksen haluat. Se vie pois fokuksen ja kyvyn aistia ja muuttaa pieniä asioita, mitä tarvitaan tuohon vapautukseen.

Yksi yleinen ilmiö jousiampujilla on hermostuneisuus, mikä alkaa, kun kierroksen nuolet eivät osu hyvin – luultavasti koska ei kiinnitä huomiota lyhyen hetken. Jousiampujat alkavat sitten muuttaa asetuksia jousipyssyssään, ajatellen, että korjaavat vikansa. He alkavat tarkistaa tuplasti nuolensa tai etsiä syytä lähistöltä, kuten rupattelevat ihmiset ja ärsyyntyminen tuosta häiriötekijästä.

Mutta jousipyssy on edelleen sama jousipyssy. Tarvitsee edelleen tarkistaa samat elementit joka ampumisella. On sama etäisyys maaliin. On sama valo, sama ilma ja todennäköisesti sama ihmiskeho, kuin minuutti aiemmin. Ainoa muuttunut asia on mielentila. Se meni draamamoodiin – ja miekka ylös ajatellen, että jokin ulkopuolinen voima sekaantuu asioihisi. Ei sekaannu. Se olet sinä.

Kummassakin tapauksessa, mielen draama laittaa pilven yksinkertaisuuden ylle. Lisäten yhtälöön ns. gravitaatiota, ja tuloksena on vähemmän helppoutta ja huolettomuutta.

Miten ajankohtainen ja sopiva vertauskuva periaatteessa kaikkeen elämässä.

Konkreettinen todiste mestarillisesta viisaudesta

Siinä kohtaa tunnen asioiden muuttuneen minulla – pääasiassa Oivaltamisen ja Taivaan ristin jälkeen – ja siksi jousiammunta sujuu niin hyvin tällä hetkellä. Minulla on paljon vähemmän draamaa kuin ennen, jos yhtään. Älä ymmärrä väärin – en ole koskaan ollut mikään draamakuningatar, mutta olen ollut ehdottomasti hyvä liika-ajattelija ja liika-analysoija (okei, se ON draamaa). Niin yksinkertaiselta kuin tämä saattaa kuulostaa (vähemmän draamaa), voi tuota mieltä! Se osaa tehdä temppuja sinulle edes oivaltamattasi sitä, luoden hienovaraiset aspektibileet – puutteet, tarpeet, tulevaisuus, menneisyys, epävarmuus, tuomitseminen ja niin edelleen.

Mutta minulla suurin osa siitä on poissa. Puh. Tai helppoa suunnata uudelleen, päästää irti ja integroida juuri tuossa hetkessä, kun se tulee esiin. TÄSSÄ kohdassa mestarillinen viisauteni ja kokemukseni tulee mukaan. TÄMÄ tekee tuon eron tällä kertaa.

Elän paljon helpommin ja huolettomammin. Tässä kauniissa urheilulajissa nimeltään jousiammunta saan odottamattoman ja konkreettisen todisteen siitä. Ei niin, että tarvitsin tuota vahvistusta – tiesin jo – mutta on toki hauskaa nähdä se niin huomattavalla – ja epänormaalilla – tavalla!

Hauska sivuhuomautus. Isänikin on jousiampuja, erittäin hyvä sellainen. Hän ei ole shaumbra, mutta hän on viisas. Kun kerroin hänelle tästä oivalluksesta, että on helppoa ja huoletonta draamattomuuden vuoksi, hän sanoi: ”Olet nyt täydellinen kuva jousiampujasta – siitä miten sitä pitäisi harjoittaa. Jousiampujan ei ole tarkoitus pakottaa tuloksia. Jousiampujan on tarkoitus vapauttaa” – kyllä, hän sanoi tämän kirjaimellisesti – ”sallimalla, että laukaisu luodaan. (Jeee!) Siinä on kyse pääsemisestä pois itsensä tieltä.”

Fantastista!

***

Friedan suurempi kuva ja intohimo on ja on aina ollut ruumiillistuminen, jo ennen kuin hän kuuli Crimson Cirlestä noin 20 vuotta sitten. Hänelle ruumiillistuminen on kaiken sen, mitä hän on, tuleminen yhteen juuri tässä elämässä ja hetkessä. Yksinkertaisesti ilmaistuna: oleminen. Nyt kun Oivaltaminen ja Taivaan risti ovat tapahtuneet, ruumiillistuminen ei ole enää yksityinen ja katseilta suojattu asia hänelle. Se löytää tiensä konkreettisesti jokapäiväiseen elämään, kuten työ, eläminen, bisnes, terveys ja myös urheilu. Hänet tavoittaa sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.