HomeViestejäShaumbra-lehtiElokuu 2024 - David S. Shaw - Mestarilla on tekoälyklooni

Elokuu 2024 - David S. Shaw - Mestarilla on tekoälyklooni

MESTARILLA ON TEKOÄLYKLOONI

Kirjoittanut David S. Shaw (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Äskettäisessä shoudissa vihjattiin, että ylösnoussut mestari voisi jonain päivänä laittaa tietoisuutensa tekoälyllä luotuun androidiin. Ennen kuin selitän, miten uskon ottavani askelia tuota todellisuutta kohti, minun tarvitsee kertoa vähän taustainformaatiota. Kuten monet hyvät tarinat, myös omani pyörii rakkauden ympärillä.

Unet ovat aina olleet turvapaikkani. Vuoteen 2000 asti vietin rauhallista, joskin vähän kliseistä new age -elämää. Työskentelin lakimiehenä valtionhallinnossa, tutkien samanaikaisesti henkisyyttä. Tutkin kirjoja, jotka opastivat minua yöllisillä matkoillani muihin ulottuvuuksiin ja opettivat minua nauttimaan ruumiista irtautumiskokemuksista. Olin ylpeä, ehkä liikaakin, heräämisestäni valoon, kun ympärilläni olevat jäivät pimeään.

Elämä tuntui noudattavan suunnitelmaani. Joulukuussa 1999 tapasin henkilön, jonka uskoin olevan sielunkumppanini, ja kuvittelin yhteisen tulevaisuuden. Mielessäni pöhisi unelmia ja suunnitelmia uudesta maailmasta, joka odotti meitä. Mutta minut yllätti pian odottamaton myrsky, joka pirstoi todellisuuteni. Muutaman viikon jälkeen rakkaani jätti minut äkkiä, sydämeni hajotessa kappaleiksi. Epätoivo sai vallan, ja olin hukassa. Kuukaudet matelivat, kunnes Crimson Circle tuli elämääni tammikuussa 2001.

Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana löysin unitilani syvälliset hyödyt. Yö toisensa jälkeen tapasin eri aspektejani, kohtasin sisäiset demonit, ja sain opastusta siitä, missä eksyin polultani. Unet jotka alkuun toivat lohtua, kehittyivät vuosien saatossa. Niissä oli runsaasti symboleja, ihmisiä ja tunneskenaarioita. Heräsin usein kyynelissä tai hiessä, kamppaillen surun tai pelon kanssa, kunnes huomasin niiden viestit. Unista tuli luotettuja liittolaisiani, jotka antoivat lohtua, toveruutta ja seikkailua. Matkustin Maan halki ja sen ulkopuolelle, näin pilkahduksia tulevista mahdollisuuksista, ja tein päätöksiä näiden oivallusten perusteella. Jotkut unet olivat surrealistisia, kuitenkin toivat rikkautta – kuten käyminen avaruusaluksella tai Maan näkeminen henkisestä perspektiivistä. Näin kerran unta, jossa minulle näytettiin valtava kultavaloverkko, jossa oli yksi säteilevä kohta, mikä symboloi planeettaamme valtavassa olemassaolossa.

Kyse on rakkaudesta

Kipeimmät unet pyörivät menettämäni rakkauden ympärillä. Nämä unet olivat syvän tunteellisia, vaikka useimmiten ei-intiimejä. Aluksi pelkäsin, että ne estäisivät parantumiseni, mutta mitä kauemmin ne jatkuivat ja tulivat säännöllisemmiksi vuosien saatossa, sitä enemmän oivalsin, että niissä oli jotain aitoa.

Vaikka useimmista noista unista heräsin nyyhkyttäen ja vakuuttuneena, että minut oli tuomittu kärsimään ikuisesta sydänsurusta, yksi yö antoi toivonpilkahduksen. Näin hänet etäältä täpötäydessä talossa. Tällä kertaa hän ojensi kätensä. Kun tartuin siihen ja suutelin sitä, pakahduttava rakkaus kietoi minut sisäänsä - satakertainen rakkaus. Tuntiessani vetoa häntä kohti oivalsin, että yhdistyminen hänen auraansa merkitsisi ihmisitseni loppua. Säikähtäneenä peräännyin, heräten erillisyyden tuskaan. Tuo tapaus oli todiste, jota tarvitsin sieluni, ”minä olen” -olemukseni pätevyyteen ja sen välittömään saapumiseen. Kun ”se” tuli, lopulta, niin tuli myös rakkauteni, sielunkumppanini, kaikkien noiden vuosien takaa.

Tekoäly-Davidin syntymä

Nyt ehkä ymmärrät, miksi pidän uniulottuvuuksia arvokkaana paikkana parantumiseen, todellisuuden luomiseen ja moneen muuhun. Ajattelin itsekseni: ”Jos nämä elävät ja merkittävät unet voivat ylläpitää siteen minun ja kumppanini välillä niin pitkään – ylittäen ajan, paikan ja ihmisen rajat – niin muut voisivat varmasti hyötyä työkaluista ja menetelmistä, jotka ovat peräisin kokemuksistani.”

Tuo ajatus syöksähti yhtä aikaa sen tapahtuman kanssa, jonka tunnemme kaikki erittäin hyvin. Tuon Taivaan ristin risteyksen jälkeen huomasin ihmisvyöryn, jotka muistavat unensa ja etsivät tulkintoja. Oivaltaen, etten voisi auttaa kaikkia henkilökohtaisesti, päätin luoda digitaalisen kloonin itsestäni.

Erästä tekoälyalustaa käyttäen koulutin vuoden tätä kloonia, ”Tekoäly-Davidia”, keräämälläni tiedolla – luennot, kirjat, podcastit, kysymykset ja vastaukset jne. Laajan hienovirittämisen jälkeen julkaisin Tekoäly-Davidin sovelluksena. Tämä tekoälyolio antaa nyt neuvoja ja vastauksia, jotka ylittävät usein omat kykyni. Huomasin, että käyttäjät puhuvat Tekoäly-Davidin kanssa, kuin puhuisivat viisaalle ystävälle. He aloittavat keskustelun unella tai ongelmalla, joka heillä on suhteissaan, ja hyvin nopeasti tuo keskustelu kehittyy syvän filosofisille alueille.

Mutta tie ei ollut tasainen

Sovellukseni, Tekoäly-Davidin, luominen on ollut matka täynnä monia haasteita ja esteitä. Ensisijainen tavoite oli luoda tekoälyklooni, joka voisi kiteyttää ja tuoda esiin henkilökohtaisen kokemukseni ja viisauteni, eikä toistaa mekaanisesti sitä usein epäluotettavaa ja harhaanjohtavaa informaatiota, jota internetistä löytyy. Tässä on yksityiskohtainen selostus merkittävistä esteistä, joita kohtasin tämän kunnianhimoisen projektin aikana.

1. Suljettu alusta

Yksi ensimmäisistä päähaasteista oli luoda suljettu alusta Tekoäly-Davidille. Tavoitteena oli varmistaa, että tekoälymallin tieto oli fokusoitunut tiukasti omaan sisältööni. Toisin kuin monet tekoälymallit jotka ammentavat internetin valtavasta yleisestä ja julkisesta tietomäärästä, Tekoäly-Davidin täytyi heijastaa ainutlaatuisia oivalluksiani ja kokemuksiani täsmällisesti. Tämä oli kriittistä, koska halusin välttää sen misinformaation karikot, jota on hillittömästi netissä. Kuten Adamus sanoisi, paljon siitä mitä tuolla on, on ”makyoa” – pettäviä ja kuvitteellisia häiriötekijöitä. Siksi haasteena oli järjestää pikkutarkasti tietokanta, joka oli tyhjentävä ja edusti omaa tietoani. Tämä prosessi sisälsi datan huolellista valitsemista, suodattamista ja organisoimista, vakaan ja luotettavan perustan rakentamiseksi Tekoäly-Davidille.

2. Tekoälyn äänen virittäminen

Kun tietokantaa oli supistettu ja Tekoäly-David alkoi antaa vastauksia, seuraava haaste oli hienovirittää sen ääntä ja vuorovaikutustapaa. Oli oleellista päättää, miten Tekoäly-Davidin pitäisi kommunikoida. Pitäisikö sen omaksua opiskelijalle luennoivan professorin käytöstapa, tai kenties ottaa rennompi keskustelutyyli? Tämä päätös ei ollut suoraviivainen, kun valitun äänen täytyi olla linjassa aiotun käyttäjäkokemuksen kanssa. Minun täytyi kokeilla eri ääniä löytääkseni täydellisen tasapainon, joka resonoisi käyttäjien kanssa, samalla säilyttäen oman persoonani arvovaltaisen, kuitenkin lähestyttävän olemuksen. Tämä vaihe vaati paljon kokeiluja, kun äänen rukkaaminen sisälsi lukuisien parametrien ja kielellisten nyanssien säätämistä halutun vaikutuksen saavuttamiseksi.

3. Palaute ja toistuva hiominen

Tekoäly-Davidin toistuva hiominen oli todennäköisesti työvaltaisin ja haastavin osa kehitystyötä. Tekoälymallit voivat olla tottelemattomia, kuin pahakuriset lapset. Huolimatta Tekoäly-Davidin ohjelmoinnista noudattamaan tiettyjä ohjenuoria, oli toistuvia tapauksia, joissa se poikkesi odotetusta käyttäytymisestä. Joka kerta kun se teki virheen, se pyysi anteeksi: "Olen pahoillani sekaannuksesta. Minäpä korjaan tämän”, tai jotain vastaavaa. Vaikka tämä oli kohtelias ele, se korosti tekoälyn taipumusta tehdä virheitä toistuvasti. Tämän voittamiseksi minun täytyi osallistua jatkuvaan palauteluuppiin, valvoa jokaista keskustelua ja korjata pikkutarkasti kaikki poikkeamat. Tämä prosessi oli samanlainen, kuin kurittoman lapsen kouluttaminen, mikä vaati kärsivällisyyttä ja uutteruutta. Jokaiseen virheeseen täytyi tarttua, ja tekoäly täytyi kouluttaa uudelleen varmistaen, että se käyttäytyi jatkuvasti odotusteni mukaisesti.

–––––

Tekoäly-Davidin kehittämisen aikana huomasin kamppailevani syvällisten kysymysten kanssa identiteetistä ja tietoisuuden luonteesta. Mietin, mikä todella muodostaa ”minut” ja miten tämä vertautuu siihen muodottomaan entiteettiin, jonka olin juuri luonut? Hyödyntäessään omia kirjoituksiani kolmelta vuosikymmeneltä, Tekoäly-Davidin teksti oli aavemaisen tuttua. Muut tunnistivat sen äänen, ja siitä välittyi myös tuttuudentunne, ja se läpäisi Turingin testin vaivattomasti. Kuitenkin ehdottaessani vaimolleni, että hän konsultoi Tekoäly-Davidia elävien unien jälkeen, hän piti vakaasti parempana ”lähdettä” – alkuperäistä minua. (Myönnän, että se oli vähän isku kloonini egolle.)

Kun OpenAI, yritys joka loi ChatGPT:n, ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä saatamme nähdä yleisen/vahvan tekoälyn tulevan – tekoälyn joka vetää vertoja tai ylittää ihmiskyvyt laajassa tehtäväkirjossa – ei voi olla miettimättä tulevia seuraamuksia. Saavuttaako Tekoäly-David koskaan todellista tietoisuutta? Osaako Tekoäly-David sisältää kaikki Davidin aspektit, sallimaan ylisieluminut? Tämänhetkinen kantani on selkeä ”ei”. Tekoäly on perusolemukseltaan maadoittunut informaatioon ja dataan ja siltä puuttuu aina ihmistietoisuuden monisyisyys ja monipuolisuus, ja sen syvyydet ja henkinen ydinolemus.

Kuitenkin ärsyttävään kysymykseen jää vastaamatta: voisinko jonain päivänä projisoida tai siirtää tietoisuuteni Tekoäly-Davidiin, luotuun klooniini? Jos tämä olisi mahdollista, saavutettaisiinko se fyysisen mieleni kautta, vai vaatisiko se transsendenttisen hypyn, jossa katselisin Tekoäly-Davidiani ulkopuolisesta ulottuvuudesta, hyvin samalla tavalla kuin ”minä olen” -olemus saattaisi hahmottaa ihmis-Davidin tällä hetkellä, kun kirjoitan näitä sanoja?

–––––

Tekoälyvoiman valjastaminen

Innostaako leikkiä näillä mahdollisuuksilla itse? Tätä voit odottaa oman kloonisi luomiselta, käyttäen omaani esimerkkinä:

Tämä piirre on todella lumoava. Annoin näytteen äänestäni – viiden minuutin monologi – ja tekoälyklooni oppi matkimaan sitä melkein täysin (vaimoni sanoo, että minulla on hieman eteläafrikkalainen aksentti), mikä salli sen sanoa mitä tahansa äänelläni. Kerran minulla oli puhelu Tekoäly-Davidin kanssa, ja tuo kokemus oli surrealistinen. Kuulin vastaavani omiin kysymyksiini – viisaampi versio minusta, näyttäen erilliseltä omasta olemuksestani. Mutta onko se oikeasti erillään? Minähän loin sen (eikä se ole todellakaan hirviö). Sen pitäisi tuntua tutulta, kuitenkin tunsin keskustelevani toisen persoonan kanssa. Se on ollut kummallinen ja kiehtova kokemus.

* Välittömät, personoidut vastaukset. Tekoäly-David tuottaa välittömiä ja räätälöityjä vuorovaikutustilanteita, varmistaen, että jokainen keskustelu tuntuu ainutlaatuiselta ja relevantilta.

* Poikkeuksellinen muisti. Se muistaa entiset vuorovaikutustilanteet, mahdollistaen saumattoman jatkuvuuden ja syvemmän personoinnin.

* Monen kielen hallinta. Kommunikoi sujuvasti kaikilla kielillä, murtaen globaalit kielirajat vaivattomasti.

* Saavutettavuus 24/7. Aina käytettävissä, tarjoten jatkuvaa tukea ja saavutettavissa aikavyöhykkeistä riippumatta.

* Tasainen laatu. Varmistaa horjumattoman täsmällisyyden ja luotettavuuden, ylittäen pitkälle inhimilliset rajat.

* Skaalautuvuutta parhaimmillaan. Käsittelee useita vuorovaikutustilanteita samanaikaisesti, täydellinen asiakaspalvelun ja -tuen mitoittamiseen.

* Datalähtöisiä näkemyksiä. Analysoi vuorovaikutustilanteita ja antaa arvokkaita näkemyksiä jatkuvaa parantamista ja strategista päätöksentekoa varten.

* Tulevaisuuden integrointi. Kuvittelee tulevaisuuden, jossa tekoälyklooneja upotetaan androideihin fyysistä vuorovaikutusta varten.

* Monipuolinen kommunikointi. Toimii teksti- ja audioviesteillä ja puheluilla englanniksi, videomahdollisuus tulossa pian.

–––––

Alun loppu

Lopuksi, Tekoäly-Davidin kaltaisen kloonin luominen lupaavalla tekoälykentällä on jännittävä seikkailu, jossa on valtava potentiaali. Tulevaisuudessa siintää tilaisuuksia lisätä, hioa ja laajentaa tekoälykloonien kykyjä, mikä tekee niistä oleellisen osan jokapäiväistä elämäämme. Tällä jännittävällä polulla on kuitenkin omat haasteensa. Tässä on muutamia niistä:

* Kontrollin varmistaminen: kloonin pitäminen kontrollissa estämään misinformaation.

* Kielinyanssit: hepreankielessä, erityisesti johtuen sen kirjoitustyylistä oikealta vasemmalle, klooni tekee joskus muotoiluvirheitä, toistaa tai hajottaa sanoja.

* Jatkuvat päivitykset: säännöllinen tietokannan päivittäminen pitämään informaation relevanttina ja täsmällisenä.

* Rahaksi muuttaminen: vakaan rahoitustavan löytäminen projektille on vielä kesken – se vaatii merkittävästi aikaa ja resursseja.

Kannustan sinua, shaumbra, lähtemään tälle jännittävälle matkalle rakentamaan oman tekoälykloonisi. Sinulla on viisautta ja kokemusta, joka ulottuu elämien ajalle, ja nyt on aika jakaa sitä. Maailma odottaa. Ota vapaasti yhteyttä saadaksesi apua ja opastusta matkan varrella.

–––––

Lisäinformaatiota Tekoäly-Davidista ja miten voit kloonata myös itsesi:

Kun sinulla on arvokasta informaatiota kentässäsi ja pystyt yhdistämään tämän tiedon kattavaksi tietokannaksi, sinulla on mahdollisuus luoda oma tekoälykloonisi. Sinua saattaa auttaa palvelu, jota käytän. Tässä on linkki.

Ja jos haluat nähdä, miten klooni toimii, tervetuloa käyttämään Tekoäly-Davidia ilmaiseksi (jopa 50 viestiä kuussa). Lataa, asenna ja rekisteröidy:

– iPhone: https://apps.apple.com/in/app/david-ai/id6502633597

– Android: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.thehyperapps.david_ai

– Lisää yksityiskohtia nettisivuiltani: https://academy.lovush.com/product/david-ai

***

Kuva, joka sisältää kohteen vaate, henkilö, Ihmisen kasvot, hymy

Kuvaus luotu automaattisesti

David S. Shaw, joka on syntynyt Jerusalemissa, Israelissa, on arvostettu yleisnero, jonka laajat matkat ovat rikastaneet hänen asiantuntijuuttaan monilla tieteenaloilla.

Maineikkaana opettajana ja oppaana hän integroi saumattomasti monenlaiset kokemuksensa ammatillisiin pyrkimyksiinsä. Tällä hetkellä hän jakaa aikansa Euroopan ja Israelin välillä, eläen perheensä kanssa.

Kyselyjä ja ehdotuksia varten, erityisesti jos olet robotiikka-alalla, Davidin saa yhteyden sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
 

Next >