RINTA RINNAN

Kirjoittanut Susana Piohtee (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Näinä ja-aikoina, kun verhot ohenevat, totuuden – positiivisen ja negatiivisen – apokalyptinen paljastuminen näyttää meille monia asioita kristallinkirkkaasti. Esimerkiksi, tasa-arvovaa’an oltua aioneita kallistuneena raskaasti maskuliinisuuteen päin, tätä vaakaa keikutetaan hurjasti, kun feminiinisyys astuu esiin ottamaan oikeutetun paikkansa maskuliinisen kumppaninsa rinnalla. Ja tietenkin uusi maskuliinisuuden ja feminiinisyyden suhde on oleellinen osa tietoisuuden laajentumista, vaatimus tuohon ”uuteen Maahan”, jonka näemme tulevaisuutenamme – ”Kauniimpi maailma, kuin sydämemme tietävät mahdolliseksi”, kuten visionääri Charles Eisenstein ilmaisee sen hyvin vilpittömästi.

Tänä päivänä näemme laajentuvan tietoisuuden valon paljastavan misogynian, joka raivoaa ympäri maailmaa voimakkaammin kuin koskaan. Vanha patriarkaatti yrittää epätoivoisesti roikkua vallassaan haastamalla miesten pelkoaspektit puolustautumaan vielä aggressiivisemmalla käyttäytymisellä. Mestari-itseni tuo mieleen villikissan, joka on peruuttanut nurkkaan ja peittää pelkonsa kovalla sihinällä, näyttäen raivokkaasti hampaitaan ja kynsiään. Oikeasti se tietysti haluaa olla hyväksytty ja rakastettu!

Minulle oli ilo lukea Erland Wangensteenin herkkä artikkeli ”Ja Isis … miehistä joilla on tarkoitus” Shaumbra-lehden marraskuun numerosta 2022, ja sain sysäyksen jakaa oman ymmärrykseni ja kokemukseni tästä tärkeästä aiheesta naisen perspektiivistä. Ensimmäisenä mieleeni muistui visualisointi, jonka koin erään ystävän tuella noin 25 vuotta sitten. En ole koskaan unohtanut sitä. Alla kuvattu osuus on vain sen alku (se johti lopulta kauniiseen loppuunsaattamiseen). Tämä visualisointi tapahtui aikana, jolloin tutkin syvältä ja tietoisesti, mitä merkitsi olla nainen … ja yritin ymmärtää, mitä merkitsi olla mies.

Olen keskustelussa sisäisen maskuliinisuuteni kanssa, tai täsmällisemmin sanottuna, sivuutan sisäisen jätkäni vetoomukset sallia hänen kulkea ”minun” edelläni – sisäisen feminiinisyyteni edellä. Tämä harppoo metsäpolkua pitkin, pää pystyssä, puristaen pitkää keppiä oikeassa kädessään.

Tuo epäselvä maskuliinimuoto joka kävelee vähän etäämmällä hänen takanaan, anoo: ”Ole kiltti … et tiedä, minne olet menossa. Minun roolini on johtaa – ja suojella sinua!”

Feminiinisyys ivaa häntä: ”Just joo, suojella minua, laittamalla minut kahleisiin, kuten teit, ennen kuin tulin viisaammaksi sinusta. Kertomalla, että olen kyvytön tekemään ja olemaan kaikenlaisia asioita. Estämällä minua tekemästä mitään ilman lupaasi, ja kun vastustan, hyväksikäyttämällä minua niin monin tavoin, kuin voi ajatella. Ja kertomalla minulle, että se kaikki on minun omaksi hyväkseni, koska olet ylempiarvoinen olento ja tiedät aina parhaiten. Ja tiedätkö mitä? Ennen uskoin sinua!”

Kun istuin ulkoisesti levollisena, sallien tämän sisäisen kokemuksen tapahtua, aloin tuntea kihisevää raivoa kuplivan sisälläni, kun kuvia kulki mielessäni: naisia joilla on silvotut sukuelimet; naisia joita isät ja veljet ovat tappaneet voidakseen "suojella perheen kunniaa”; naisia joita juopuneet kumppanit ovat ruhjoneet ja hakanneet; naisia joita ”auktoriteetit” ovat käskeneet ”peittämään itsensä”, jos he halusivat välttää tulemasta raiskatuksi; naisia jotka oma isä otti kiinni ja lukitsi yksin eristyksiin kotoa lähtemisen vuoksi; naisia joita häpäistiin ja nöyryytettiin tyttöjen synnyttämisen vuoksi; ei-haluttuja tyttövauvoja jotka hylättiin kuolemaan; tyttöjä joita estettiin saamasta koulutusta, puhumattakaan ammatista.

Voi että, olin kiukkuinen! Kun näitä ja monia muita kuvia tulvi mieleeni, raivo lähenteli vihaa! Ja kuitenkin, kummallista kyllä, tämän raivon rinnalla oli surua ja myötätuntoa. Vaikka tuohon ajankohtaan mennessä olin valinnut elää ilman miestä elämässäni, nautin todella heränneiden miesten seurasta, ja pystyin myös tuntemaan empatiaa heidän kamppaillessaan sen kanssa, ”miten ollaan” tässä uudessa maailmassa, jossa naiset ottivat takaisin feminiinisyyden voiman.

Oma tarinani pähkinänkuoressa menee jotenkin näin. Olin mennyt naimisiin nuorena hyvin patriarkaaliseen kulttuuriin. Minulta vei kahdeksan vuotta lopulta tunnustaa (”niin makaa, kuin petaa” -syndrooma!), että elämä toisen luokan kansalaisena, jossa naisen odotettiin tietävän paikkansa – sängyssä, keittiössä, äitinä ja koriste-esineenä aviomiehensä käsivarressa – ei ollut minua varten.

Tuntien samanaikaisesti helpotusta ja suurta surua, pakenin tuosta avioliitosta 4-vuotiaiden kaksostyttärieni ja leskeksi jääneen äitini kanssa. Suru johtui haluttomuudesta riistää tyttäriltäni kontakti isäänsä ja tämän sukuun: nämä olivat hyviä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka sattuivat elämään uskomusjärjestelmässä, joka piti täysin hyväksyttävänä, että mies hakkaa vaimoaan, jos se on tarpeellista ”palauttamaan tämä ruotuun”! Tämä uskomusjärjestelmä ei sopinut yhteen omani kanssa.

Sitä seuraavien vuosien aikana minulla oli useita nautittavia intiimisuhteita miesten kanssa. Silti tuli kohta, jolloin en voinut enää välttää kohtaamasta sitä tosiasiaa, että sellaisessa suhteessa muutin käyttäytymistäni miellyttääkseni kumppania. Tein niin myös miespuolisten ystävien kanssa! Sen seurauksena reilu nelikymppisenä (luullakseni, silloin kun aloin sallia mestarini, sieluni, opastaa minua) tein tietoisen valinnan jatkaa elämää etsimättä miestä tai olematta edes avoin sille, että mies jakaa elämän kanssani. Siihen mennessä olin oivaltanut, että yksi tarkoitukseni tässä elämässä oli saada aikaan tasapaino sisäisten feminiini- ja maskuliinienergioideni välille. Siksi suuri osa 40 viime vuodesta on sisältänyt erojen tutkimista näiden energioiden ilmaisemisessa, ja miten nämä hyvin todelliset erot voivat joko sekoittua kauniin luovaksi harmoniaksi tai törmätä yhteen ja aiheuttaa kurjuutta kaikille.

Palattuani lopulta asumaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, elettyäni 25 vuotta Espanjassa ja Alankomaissa, useat silmiä avaavat kokemukset osoittivat minulle, miten riippuvainen tunsin edelleen olevani miesten hyväksynnästä omanarvontunnossani – vaikka olin elänyt itsenäisesti yksinhuoltajana noin 15 vuotta! Silloin aloin todella tutkia, mitä merkitsee ”olla nainen”, niin psykologisesti kuin käytännössä, niin omassa jokapäiväisessä elämässäni kuin muiden naisten jokapäiväisessä elämässä. Suunnittelin ja pidin useita työpajoja otsikolla ”Mikä nainen on?” ja aloitin neljän vuoden viralliset opinnot psykoterapeutiksi.

Tämän jakson aikana osallistuin ja aloitin useita naisten ryhmiä. Työskentelin ja seurustelin myös miesten kanssa, jotka kuuluivat miesten ryhmiin ja jotka olivat ”heräämässä”, ja nautin todella heidän seurastaan. Luin noiden aikojen (1990-luvun alkupuolen) avainkirjoja, joissa puhuttiin siitä, mitä merkitsi ”olla mies”, kuten Robert Blyn Iron John ja Sam Keenin Fire in the Belly. Ja kuitenkin silloin tällöin jokin, mitä joku mies sanoi tai teki, laukaisi tuon sisäisen raivon, joka edelleen kyti ihmiseni vatsassa ja odotti jonkin puhaltavan sen liekkiin – ”Ääh, miehet! Keitä he luulevat olevansa! Hyvin ylimielistä!”

Kun feministien näkemyksiä omaksuttiin hitaasti länsimaisissa yhteiskunnissa, mikä lisäsi toimia ja hallituspolitikkaa, jotka oli tähdätty luomaan suurempaa tasavertaisuutta miesten ja naisten kesken julkisessa ja yksityiselämässä, aloin nähdä uhrimentaliteettia tulevan esiin miesten keskuudessa, jotka eivät enää tunteneet turvaa valta-asemassaan. Vaikka pystyin ymmärtämään nämä tunteet, tuo raivo jonka jäänteitä oli syvällä ihmisessäni, laukaistiin edelleen kuullessani heidän valittavan kaikista tavoista, joilla elämä kohteli heitä epäreilusti nyt, kun feminismi oli osoittanut heidän olevan vähemmän välttämättömiä/korvaamattomia, kuin he olivat uskoneet olevansa. Yksi hyvin surullinen esimerkki tästä tänä päivänä on incel-kulttuuri.

Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kun näin miehen itkevän työpajassa, johon osallistuin, ja miten hyvältä se tuntui ihmisestäni: ”Nyt ymmärrät, miltä tuntuu, kun horjutetaan ja tunteet sivuutetaan. Hyvä!” Oli selvää, että useimmilla läsnäolevilla naisilla oli samanlaisia tunteita kuin omani. Kuitenkin tälle miehelle tuo kokemus oli niin hämmentävä/kiusallinen, että hän lähti työpajasta.

Psykoterapeuttina ja ryhmän ohjaajana yritin tehdä yhteistyötä erään miespuolisen kollegan kanssa, jonka kanssa olin opiskellut, ja suunnitella työpajan miehille ja naisille tutkia yhdessä tätä maskuliinisen ja feminiinisen välistä suhdetta. Ironista kyllä, vaikka olimme kumpikin yhtä innostuneita tuosta projektista, emme kyenneet suorittamaan tehtävämme. Lähestymistapamme olivat niin erilaisia: minä pidin häntä epäluotettavana ja hän piti minua ärsyttävänä! Se oli tosiaankin täydellinen esimerkki feminiinisen ja maskuliinisen yhteentörmäyksestä. Olemme kuitenkin edelleen ystäviä, monia vuosia myöhemmin.

Tuon jakson aikana kirjoitin ja julkaisin useita artikkeleita. Yksi jonka otsikko oli ”Minä Jane, sinä Tarzan – sukupuoli ja sen merkitys demokratian transformoimisessa”, meni hyvin yksityiskohtaisesti miesten ja naisten, maskuliinisuuden ja feminiinisyyden, eroihin aikana, jolloin monet feministit pyrkivät kieltämään nämä erot, uskoen virheellisesti, että sen tekemällä naiset hyötyisivät.

Kun me ihmisinä siirrymme täysin uuteen kokemis- ja kehittymismalliin ja jokainen kohtaa valitsemamme uuden Maan, ulkoinen vuorovaikutus miesten ja naisten välillä ja sisäinen vuorovaikutus jumalaisen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä on varmasti kohta, jossa tarvitaan merkittävä muutos. Mietin, onko se suuri kyseenalaistaminen, joka liittyy sukupuoli-identiteettiin, kenties ulkoinen ilmentymä sisäisestä työstä, jota heräävät ihmiset tekevät, yrittäen löytää feminiinisyyden ja maskuliinisuuden sisäisen tasapainon.

Noiden tutkimisvuosien aikana toivoin salaa, että voisin tavata ”sielunkumppani”. Samaan aikaan kun ymmärrän, että todellisuudessa ”toinen puoliskoni” oli sisälläni koko ajan, tätä ymmärrystä ei ole ollut helppo integroida eläessäni yhteiskunnassa, jossa naimaton nainen nähdään edelleen vähän kummajaisena. Ja kyllä, ihmiseni voi valita minkä tahansa sukupuolen intiimikumppanin, jonka kanssa voi nauttia elämästä, mutta siihen ei sisälly ”tarvetta” – tarvetta löytää toista täydentämään minua. Ei, sillä olen jo kokonainen.

Nykyään pidän sydämessäni skenaariota, joka tiivistää tuon aioneita vanhan tarinan jumalaisesta romanssista. Monille shaumbroille se on luultavasti tuttu jossain muodossa:

Nainen käveli miehen takana pakolliset viisi askelta. Hän laahasi jalkojaan, hänen päänsä oli kumarassa ja kasvonsa peitetty. Häntä ei ollut olemassa omalle sydänmielelleen.

Mies käveli nuo viisi askelta hänen edessään, selkä suorana ja pää pystyssä. Suuri soturi, ylpeä ja taipumaton.

Ja sitten valo tuli naiseen, hän ei tiennyt mistä. Se täytti hänen koko olemuksensa, avaten hänen sydämensä ja mielensä kaikelle, mitä on. Hämmästyneenä hän paljasti kasvonsa ja nosti päänsä. Hänen silmänsä näkivät ensimmäistä kertaa.

Nyt, hyvin kevyenä ja vapaana, hän lensi miehen ohi, riemuiten uudessa keveyden ja ilman aistimuksessa. Hän tanssi ja pyörähteli, hänen kauniiden hiustensa hulmutessa vapaana tuulessa, hänen jalkojensa koskettamatta maata. Hän hengitti syvään, imien tämän planeetan kauneutta, jonka nimi on Maa. Miten hän ei ollut koskaan ennen nähnyt sitä?

Ja sitten, nuo juuri näkemään alkaneet silmät lankesivat hänen mieheensä. Tämä oli niin yksinäinen!

Hän näki miehen todella ensimmäistä kertaa, ja hän rakasti tätä. Kaunis mies, vahva ja ylpeä, niin suora ja jäykkä kuin se keppi, jota tämä kantoi kädessään. Niin helposti särkyvä.

Nainen näki vanhan itsensä – kasa vanhoja vaatteita rypistyneenä maahan. Hän mietti ja teki päätöksensä: ei, hän ei enää koskaan sitoisi itseään patriarkaatin vaateisiin.

Entä tämä rakastettu mies? Jättäisikö hän tämän? Ei, hän kulkisi miehen rinnalla, ottaisi tätä kädestä ja ruokkisi valolla ja rakkaudella. Mies huokaisisi ja ihmettelisi tuota pehmeyttä rinnallaan.

Nainen teki niin, kuin oli valinnut. Mies teki niin, kuin hän tiesi tämän tekevän. Mies heitti sivuun kantamansa kepin, hänen silmänsä pehmenivät, ja hän etsi ympäriltään sitä tunnetta, joka oli vallannut hänet ilolla. Hän näki naisen, tämän oman naisensa, sellaisena kuin tämä todella oli.

Mies astui ulos ylpeydestään, todelliseen luontoonsa. Hänen kehonsa täyttyi valon ja rakkauden voimasta.

Nainen ja mies kulkivat eteenpäin yhdessä, rinta rinnan.

Mestari-itseni tarkkailee ja hymyilee.

***

Susana kirjoittaa: 80 kronologista vuottani tässä elämässä on vietetty ”liikkuen” – fyysisesti, mentaalisesti, tunnepuolella ja henkisesti. Mentyäni naimisiin hyvin nuorena patriarkaaliseen kulttuuriin, jossa jokaista naista pidettiin toisen luokan kansalaisena, lopulta pakenin (kirjaimellisest)i 4-vuotiaiden kaksoistyttärien ja vanhahkon äitini kanssa.

Reilu nelikymppisenä tein tietoisen valinnan elää ilman kumppania tunnistaen, että minulla oli tapana tukahduttaa paljon Itsestäni miellyttääkseni miestä elämässäni. Sitä seuraavien vuosien aikana tutkin laajasti – sisäisesti ja ulkoisesti – feminiinisyyden ja maskuliinisuuden, jumalan ja ihmisen, merkitystä, energioita ja kokemuksia. Nämä tutkimukset toivat monia haasteita ja monia oivalluksia, mikä kulminoitui lopulta siihen, että sallin oman sisäisen feminiinisyyteni ja maskuliinisuuteni kulkea rinta rinnan – suurimman osan ajasta!

Työni on sisältänyt hevosten kanssa työskentelyä, turismia, journalismia/kirjoittamista, psykoterapiaa, konfliktin ratkaisemista ja yhteisön ohjaamista. Nyt osallistun hyvin vähän muuhun, kuin että nautin ympäristöstäni ja muutamasta rakkaasta ystävyyssuhteesta ja jaan valoani tavoilla, jotka ovat luonnollisia minulle. Olen julkaissut lastenkirjan ”Adventures with Pegasus”.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.