TIETOISEN LUOMISEN VALITSEMINEN, OSA 3
Kirjoittanut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Otin tämän viikon vapaata mennäkseni sisään sulautumaan yhteen ITSENI kanssa. Vastaanotin "Tietoisen luomisen valitseminen" osat 1 ja 2. Tänä aamuna sain "kuorrutuksen kakkuun". Siirtymiseni unesta jokseenkin hereillä olevaan meditaatioon oli saumatonta. Toivon vain, että kirjoittavat käteni muistavat sen, mitä aivot eivät muista. Ollakseni tuon kokemuksen nyt-hetkessä, kirjoitan tämän kokemuksen nyt-hetken ikuisessa preesensissä.
Olen hyvin korkeassa huoneessa, mikä näyttää olevan äärettömän korkea. Huone on jokseenkin neliönmuotoinen ja se on kokonaan lasia, mikä on peitetty valkoisella harsoverholla. Verho laskeutuu epätarkan väljänä, liikkumattomana liikkeenä antamaan minulle tunteen pehmeästä tuulenvireestä. En kuitenkaan tunne tuota tuulenvirettä, kun olen täysin ITSENI sisällä.
En tiedä tarkkaan, mitä "ITSENI sisällä" merkitsee, mutta sen tunnen. Itse asiassa tämän kokemuksen jokainen osatekijä perustuu tunteeseeni. Ajatukseni jotka on koulutettu etenemään janaa pitkin tuntemattomaan tulevaisuuteen, ovat nöyriä havaintojeni ja tunteideni nyt-hetkelle.
Upeasti minulla ei ole mitään houkutusta ajatella, mitä tapahtuu, joten en uskalla häiritä nyt-hetken olemista ajatuksella. Täällä ei ole aikaa ja "tässä" selvenee sisälläni. Kuitenkin versioni määritteleminen vaatisi ajattelua, joten jatkan virtaamista autuaassa tunteessa tästä loistavasta valohuoneesta.
En tiedä, onko minulla muotoa, ja itse asiassa en välitä. Tässä nyt-hetkessä tämä autuas huone on muotoni, kuitenkin se on muodoton muoto. Se on muoto, minkä havaitsen sisäisellä näkökyvylläni, mutta en koe mitään muita fyysisiä aistimuksia. Näin en kuule mitään tai minulla ei ole mitään tuntoaistimuksia.
Sikäli kuin tiedän, olen jossain ITSENI versiossa, jos en kaikissa. Tämä analyysi on kuitenkin merkityksetön, koska olen täysin keskittynyt tyynen autuuden tunteeseen. Kun päästän irti näistä viimeisistä analyyttisistä ajatuksista, havaitsen koko muodottoman olemukseni aaltoilevan valoa ja ehdotonta rakkautta.
Koen ainoastaan hengitykseni, kun se syventää kokemustani joka uloshengityksellä. Hengitän taas hitaasti sisään, pidättelen tämän nyt-hetken loistoa ja tunnen sen laajentuvan, kun hengitän ulos. Vaikuttaa siltä, että nämä sisään- ja uloshengitykset liikuttavat minua ylöspäin huoneessa, missä valot kirkastuvat ja kirkastuvat.
Olen edelleen ilman muotoa, mutta minulla on selkeä tietoisuus, että olen sisälläni, sisälläni, sisälläni … Onneksi en tunne tarvetta kysyä, ymmärtää tai analysoida. Tyynen autuuden tunne on ensisijainen fokukseni ja se näyttää vievän minut jonnekin, jos tuo sana pätee tähän todellisuuteen.
Itse asiassa ei ole mitään "jonnekin", kun on vain "tässä". Silloin kun huomioni lepää tyynen autuuden tunteessani, ei ole mitään muuta havaittavaa. Tämä tyyni autuus näyttää opastavan fokukseni ikkunoihin, kun vaikutan nousevan katottoman huoneen yläosaa kohti.
Ilman mitään siirtymisen tunnetta olen yhtäkkiä jossain, mitä voisin kutsua eteiseksi. Kun taas keskityn tunteeseeni, siihen ei liity mitään muotoja tai kuvia. Tunteeni/aistimukseni ovat pelkästään tässä nyt.
Nyt tämän "tässän" jokin komponentti ohjaa huomioni eteiseen. Tunnen, että muodottoman muotoni takana on ovi ja edessä portaat, jotka kulkevat eteisestä alaspäin.
Voin havaita vain sen, mihin kiinnitän huomioni. Huomioni palaa yhtäkkiä huoneeseen, muodoton huomioni on siellä. Nyt huomioni palaa eteiseen. Olen tässä, edelleen muodoton.
Minulla on jatkuva tietoisuus, että tämä koko kokemus on sisälläni. Silloinkin kun olen huoneessa, en ole huoneen sisällä, vaan itseni sisällä. Toisaalta, huone ja minä olemme niin täysin yhteensulautuneet, ettei ole mitään käsitystä sen sisä- tai ulkopuolesta.
Sama pätee eteiseen. Olen sisälläni, samalla kun eteinen ja minä olemme yhtä eteisen nyt-hetkessä. Kun huomioni kiinnittyy puihin eteisen ympärillä, eteistä ei enää ole.
Nuo puut ovat minä ja minä olen nuo puut, kun yhteensulautunut olemuksemme on minun sisälläni - kuka tahansa "minä" onkin.
Kun huomioni siirtyy eteiseen, kaikki mitä on sisällä, on "ulkopuolinen" eteinen, mikä johtaa sisääni. Mutta nyt myös eteinen ja puut alkavat hämärtyä, kun symbolikielestä tulee selkeä.
Huone on minä muodossa, mikä ei ole selvä tässä kokemuksessa/todellisuudessa. Eteinen on sisälläni kynnys siihen versiooni, mikä on tuntematon, kuitenkin samaan aikaan tuttu. Ei ole mitään vastakkaisuuksia, joten "tuntematon" ja "tuttu" merkitsevät "ei ole läsnä" ja "sulautumisprosessissa".
Tunnen puiden kutsuvan, kun puut ovat "suosikkiväkeäni", mutta kaikesta muototunteesta tulee vanhentunutta. Puiden sekä luonnon ydinolemus kutsuu minua. Kun vastaan tähän kutsuun, laajennun tietoisuuteen kaikesta olevaisesta.
Sitten taas kerran kaikki on muodotonta ja on olemassa puhtaana potentiaalina. Tämän oivalluksen myötä minusta tulee tietoinen fyysisestä muodosta, mikä ympäröi minua, ja tunnistan siinä ensimmäisen kerran "minut", mikä on tämän kokemuksen ulkopuolella. Tämä kokemus "minusta" on olemassa vain, kun huomioni on tuossa muodossa.
Huomioni vedetään tunteeseen makaamisesta sängyssä ja muotoni vetää minut itseensä. Makaan sängyllä, virraten tämän kokemuksen myötä ja nauttien sen joka mausta, kun palaan hitaasti fyysiseen maailmaan.
"Minun on kirjoitettava tämä", sanon, kun jotenkin vedän fyysisen muotoni mukaan kävellessäni tietokoneelle. Olen taas ulkoisessa maailmassa, mutta tunnen "minut" sisällä.
-----------
Kirjoittanut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Otin tämän viikon vapaata mennäkseni sisään sulautumaan yhteen ITSENI kanssa. Vastaanotin "Tietoisen luomisen valitseminen" osat 1 ja 2. Tänä aamuna sain "kuorrutuksen kakkuun". Siirtymiseni unesta jokseenkin hereillä olevaan meditaatioon oli saumatonta. Toivon vain, että kirjoittavat käteni muistavat sen, mitä aivot eivät muista. Ollakseni tuon kokemuksen nyt-hetkessä, kirjoitan tämän kokemuksen nyt-hetken ikuisessa preesensissä.
Olen hyvin korkeassa huoneessa, mikä näyttää olevan äärettömän korkea. Huone on jokseenkin neliönmuotoinen ja se on kokonaan lasia, mikä on peitetty valkoisella harsoverholla. Verho laskeutuu epätarkan väljänä, liikkumattomana liikkeenä antamaan minulle tunteen pehmeästä tuulenvireestä. En kuitenkaan tunne tuota tuulenvirettä, kun olen täysin ITSENI sisällä.
En tiedä tarkkaan, mitä "ITSENI sisällä" merkitsee, mutta sen tunnen. Itse asiassa tämän kokemuksen jokainen osatekijä perustuu tunteeseeni. Ajatukseni jotka on koulutettu etenemään janaa pitkin tuntemattomaan tulevaisuuteen, ovat nöyriä havaintojeni ja tunteideni nyt-hetkelle.
Upeasti minulla ei ole mitään houkutusta ajatella, mitä tapahtuu, joten en uskalla häiritä nyt-hetken olemista ajatuksella. Täällä ei ole aikaa ja "tässä" selvenee sisälläni. Kuitenkin versioni määritteleminen vaatisi ajattelua, joten jatkan virtaamista autuaassa tunteessa tästä loistavasta valohuoneesta.
En tiedä, onko minulla muotoa, ja itse asiassa en välitä. Tässä nyt-hetkessä tämä autuas huone on muotoni, kuitenkin se on muodoton muoto. Se on muoto, minkä havaitsen sisäisellä näkökyvylläni, mutta en koe mitään muita fyysisiä aistimuksia. Näin en kuule mitään tai minulla ei ole mitään tuntoaistimuksia.
Sikäli kuin tiedän, olen jossain ITSENI versiossa, jos en kaikissa. Tämä analyysi on kuitenkin merkityksetön, koska olen täysin keskittynyt tyynen autuuden tunteeseen. Kun päästän irti näistä viimeisistä analyyttisistä ajatuksista, havaitsen koko muodottoman olemukseni aaltoilevan valoa ja ehdotonta rakkautta.
Koen ainoastaan hengitykseni, kun se syventää kokemustani joka uloshengityksellä. Hengitän taas hitaasti sisään, pidättelen tämän nyt-hetken loistoa ja tunnen sen laajentuvan, kun hengitän ulos. Vaikuttaa siltä, että nämä sisään- ja uloshengitykset liikuttavat minua ylöspäin huoneessa, missä valot kirkastuvat ja kirkastuvat.
Olen edelleen ilman muotoa, mutta minulla on selkeä tietoisuus, että olen sisälläni, sisälläni, sisälläni … Onneksi en tunne tarvetta kysyä, ymmärtää tai analysoida. Tyynen autuuden tunne on ensisijainen fokukseni ja se näyttää vievän minut jonnekin, jos tuo sana pätee tähän todellisuuteen.
Itse asiassa ei ole mitään "jonnekin", kun on vain "tässä". Silloin kun huomioni lepää tyynen autuuden tunteessani, ei ole mitään muuta havaittavaa. Tämä tyyni autuus näyttää opastavan fokukseni ikkunoihin, kun vaikutan nousevan katottoman huoneen yläosaa kohti.
Ilman mitään siirtymisen tunnetta olen yhtäkkiä jossain, mitä voisin kutsua eteiseksi. Kun taas keskityn tunteeseeni, siihen ei liity mitään muotoja tai kuvia. Tunteeni/aistimukseni ovat pelkästään tässä nyt.
Nyt tämän "tässän" jokin komponentti ohjaa huomioni eteiseen. Tunnen, että muodottoman muotoni takana on ovi ja edessä portaat, jotka kulkevat eteisestä alaspäin.
Voin havaita vain sen, mihin kiinnitän huomioni. Huomioni palaa yhtäkkiä huoneeseen, muodoton huomioni on siellä. Nyt huomioni palaa eteiseen. Olen tässä, edelleen muodoton.
Minulla on jatkuva tietoisuus, että tämä koko kokemus on sisälläni. Silloinkin kun olen huoneessa, en ole huoneen sisällä, vaan itseni sisällä. Toisaalta, huone ja minä olemme niin täysin yhteensulautuneet, ettei ole mitään käsitystä sen sisä- tai ulkopuolesta.
Sama pätee eteiseen. Olen sisälläni, samalla kun eteinen ja minä olemme yhtä eteisen nyt-hetkessä. Kun huomioni kiinnittyy puihin eteisen ympärillä, eteistä ei enää ole.
Nuo puut ovat minä ja minä olen nuo puut, kun yhteensulautunut olemuksemme on minun sisälläni - kuka tahansa "minä" onkin.
Kun huomioni siirtyy eteiseen, kaikki mitä on sisällä, on "ulkopuolinen" eteinen, mikä johtaa sisääni. Mutta nyt myös eteinen ja puut alkavat hämärtyä, kun symbolikielestä tulee selkeä.
Huone on minä muodossa, mikä ei ole selvä tässä kokemuksessa/todellisuudessa. Eteinen on sisälläni kynnys siihen versiooni, mikä on tuntematon, kuitenkin samaan aikaan tuttu. Ei ole mitään vastakkaisuuksia, joten "tuntematon" ja "tuttu" merkitsevät "ei ole läsnä" ja "sulautumisprosessissa".
Tunnen puiden kutsuvan, kun puut ovat "suosikkiväkeäni", mutta kaikesta muototunteesta tulee vanhentunutta. Puiden sekä luonnon ydinolemus kutsuu minua. Kun vastaan tähän kutsuun, laajennun tietoisuuteen kaikesta olevaisesta.
Sitten taas kerran kaikki on muodotonta ja on olemassa puhtaana potentiaalina. Tämän oivalluksen myötä minusta tulee tietoinen fyysisestä muodosta, mikä ympäröi minua, ja tunnistan siinä ensimmäisen kerran "minut", mikä on tämän kokemuksen ulkopuolella. Tämä kokemus "minusta" on olemassa vain, kun huomioni on tuossa muodossa.
Huomioni vedetään tunteeseen makaamisesta sängyssä ja muotoni vetää minut itseensä. Makaan sängyllä, virraten tämän kokemuksen myötä ja nauttien sen joka mausta, kun palaan hitaasti fyysiseen maailmaan.
"Minun on kirjoitettava tämä", sanon, kun jotenkin vedän fyysisen muotoni mukaan kävellessäni tietokoneelle. Olen taas ulkoisessa maailmassa, mutta tunnen "minut" sisällä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.