ANNA KENTTÄSI PALVELLA SINUA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Syyskuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monta vuotta sitten – kauan ennen Crimson Circleä ja kauan ennen kuin uppouduin syvällisesti metafysiikkaan – olin lounaalla muutaman bisnestuttavan kanssa. Jotenkin keskustelu rönsyili uskontoon, henkisyyteen ja psyykkisiin ilmiöihin. Minua oli aina kiinnostanut, mitä on tavanomaisen todellisuuden tuolla puolen, vaikkei minulla ollut tuossa kohtaa elämässäni sitä sanastoa tai ymmärrystä kuin tänä päivänä.

Yksi miehistä pöydässä oli järkähtämätön siinä, että psyykkiset ilmiöt olivat hölynpölyä. Se kaikki oli huijausta, sepitettyä, toiveajattelua tai suorastaan petosta. Olin itse asiassa samaa mieltä hänen kanssaan, että paljon siitä todennäköisesti olikin, mutta kerroin hänelle, että tapahtui myös asioita, joita ei voinut selittää tavanomaisella tavalla. Hän haastoi minut.

Edessämme pöydällä oli tyhjä juomalasi. Katsoin häntä ja sanoin: ”Tuo lasi voi liikkua ilman, että kosketan sitä.” Hän nauroi, ja löimme 5 dollaria vetoa.

Minun on syytä tuoda nyt esiin yksi tärkeä asia: minulla ei ollut kerrassaan mitään ajatusta, miten tuo lasi liikkuisi. En suunnitellut salaa tönäistä lasia jalallani, en ollut huomannut mitään, mikä olisi antanut minulle vihjeen siitä, mitä tapahtuisi, eikä minulla todellakaan ollut mitään poikkeuksellista psyykkistä kykyä, joka olisi mahdollistanut minulle sen, että saisin juomalasin leijumaan ilmassa bisneslounaalla. Rationaalisesta näkökulmasta se oli typerä veto, mutta jokin minussa kehotti lyömään sen.

Siis vedin syvään henkeä ja odotin. Kaikki pöydässä tuijottivat herkeämättä lasia. He odottivat minun keskittyvän, heilauttavan käsiäni sen yläpuolella tai tekevän jonkinlaisen psyykkisen tempun, mutten tehnyt mitään. Noin 15 sekuntia myöhemmin tarjoilija käveli pöydän luo, huomasi tyhjän lasin, nappasi sen ja käveli pois sen kanssa.

Katsoin muita. Lasi oli liikkunut, enkä ollut koskenut siihen.

Mies joka löi vedon, kieltäytyi alkuun maksamasta minulle. ”Sinä et liikuttanut tuota lasia!” hän protestoi. Muistutin hänelle, etten ollut koskaan sanonut, että minä liikuttaisin sitä. Olin sanonut vain, että lasi voisi liikkua ilman, että kosken siihen.

Maksa se. Se oli vain 5 dollaria, ja koko tapaus oli hupaisa, mutten ole koskaan unohtanut sitä. Tuolloin en täysin ymmärtänyt miksi. Tänä päivänä luulen ymmärtäväni.

Tarinan tärkeä osa ei ollut, että lasi liikkui. Tärkeä osa oli, etten tiennyt, miten se liikkuisi.

Ihmisen pakkomielle siitä ”miten”

Ihmisillä on melkein pakottava tarve tietää, miten jokin tapahtuu. Päätämme, mitä haluamme, ja melkein välittömästi mieli alkaa rakentaa reittiä. Kenen tarvitsee tehdä mitäkin? Mistä raha tulee? Mitä keskusteluja on käytävä? Mitä askelia minun täytyy ottaa? Mikä voisi mennä pieleen? Mikä on varasuunnitelma? Toisin sanoen, emme vain valitse kokemusta – yritämme myös kontrolloida jokaista energialiikettä, joka sen luomiseen liittyy.

Se voi olla hyödyllistä, kun kokoat huonekaluja tai suunnittelet matkaa, mutta itse elämään sovellettaessa siitä tulee uuvuttavaa. Ja mikä tärkeämpää, se olettaa, että ihmismielellä on pääsy kaikkeen olennaiseen informaatioon, älykkyyteen, potentiaaliin ja energioihin, jotka liittyvät tilanteeseen, kun tosiasiassa sillä ei ole. Mieli näkee vain pienen osan siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Samaan aikaan kun istuin tuon pöydän ääressä ja ihmettelin, miten lasi voisi mitenkään liikkua, toinen älykkyys toimi jo tilanteessa: tarjoilija. Hänellä oli oma tietoisuutensa, oma tarkoituksensa ja oma syynsä lähestyä pöytää. En kontrolloinut häntä, en kutsunut häntä mielessäni, enkä edes tiennyt, että hän oli tulossa. Kuitenkin 15 sekunnin päästä siitä, kun olin lyönyt tuon naurettavan vedon, hän järjesti juuri sen energian ja toiminnan, jota tarvittiin tuon kokemuksen luomiseen.

Todellisuus käveli paikalle, nappasi lasin ja sanoi periaatteessa: ”Tällä tavalla.”

Kenties ihme ei ollut, että lasi liikkui. Ihme oli, että kaikki tuijottivat niin herkeämättä lasia ja odottivat, että jotain poikkeuksellista tapahtuisi, ettei kukaan huomannut tarjoilijaa.

Ovi avautuu toiselta puolelta

Jotain samanlaista tapahtui minulle hiljattain, vaikka paljon käytännöllisemmissä olosuhteissa. Yksi ihminen Crimson Circlen henkilökunnassa hoitaa laajan kirjon erilaisia vastuita. Hän on hyvin luova, ja hänellä on kyky nähdä suurempi kuva, sen sijaan että eksyy pikkuseikkoihin.

Hänen yhteen vastuualueeseensa sisältyy loputtomasti yksityiskohtia, aikatauluja, jatkotoimia ja organisatorisia vaatimuksia. Hän ei yksinkertaisesti ollut sopiva siihen työn hyvin yksityiskohtaiseen osaan, ja näin, ettei hän ollut tyytyväinen siihen liittyviin velvollisuuksiin. Oivalsin lopulta, ettei se ollut hyväksi hänelle eikä Crimson Circlelle, että hän hoiti tätä aluetta.

Jotain täytyi muuttaa, mutta pelkäsin tuota keskustelua. En halunnut loukata hänen tunteitaan tai vihjata, ettei häntä arvostettu. Hän tekee uskomatonta työtä muissa tehtävissään, paremmin kuin kukaan muu, joka on koskaan hoitanut niitä. Minun täytyi vain selittää, että tämä työn yksi osa ei ollut oikea rooli hänelle, samalla tehden selväksi, että hän hoiti muita asioita hyvin, ja halusin hänen jatkavan niissä.

Useimpien ihmisten tapaan aloin ennakoida keskustelua jo kauan ennen, kuin se käytiin. Miten minun pitäisi sanoa se? Miten hän reagoisi? Loukkaantuisiko hän tai alkaisi puolustautua? Mitä tekisin sen jälkeen, ja miten nopeasti löytäisin jonkun muun? Seisoin suljetun oven edessä ja valmistauduin mielessäni työntämään sen auki.

Sitten tapahtui jotain huomionarvoista. Ennen kuin ehdin kertoa hänelle, että minun täytyi vapauttaa hänet joistain vastuista, hän kertoi minulle, että hän vihasi juuri tuon työn tekemistä ja olisi hyvin tyytyväinen, jos löytäisimme jonkun muun tekemään sitä.

Ovi avautui toiselta puolelta.

Kahdessa tunnissa minulla oli toinen hänen tilallaan. Ei ollut yhteenottoa, ei loukattuja tunteita eikä draamaa. Hän oli helpottunut, minä olin helpottunut, ja rooliin astui toinen, jolle se sopi paljon paremmin.

Kutsun tällaisia hetkiä armoksi.

Energiasta kenttään

Monta vuotta Adamus Saint-Germain on toistuvasti kehottanut meitä: ”Anna energian palvella sinua.” Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ihmisille se on radikaali toteamus.

Olemme ehdollistuneet uskomaan, että meidän täytyy hallita energiaa, kerätä, suojella, puskea ja ohjata sitä, tehdä kovasti työtä sen eteen ja manipuloida olosuhteita, jotta voimme saada tarpeeksi sitä luodaksemme sen, mitä haluamme. Jopa monet metafyysiset opetukset laittavat pelkästään henkisen päällysteen samaan vanhaan käsitykseen: visualisoi kovemmin. Keskity aikomukseesi. Ilmennä lopputulos. Projisoi oikeita ajatuksia universumiin, jotta universumi toimittaa sinulle tilauksesi.

Ihmismieli pysyy johtajana.

Mutta ymmärryksemme on nyt muuttumassa. Kun olemme viime aikoina tutkineet läsnäoloa, valoa, älykkyyttä, viisautta ja kenttiä, toinen tapa ymmärtää Adamuksen toteamus tulee ilmeiseksi. Kenties on aika viedä ”Anna energian palvella sinua” laajemmalle tasolle:

Anna kenttäsi palvella sinua.

Siinä on tärkeä ero.

Kenttäsi ei ole pelkästään energia-astia, joka on fyysisen kehosi ympärillä. Se ei ole aura, eikä se ole näkymätön varasto, johon kaikki metafyysiset tavarasi on kerätty. Kenttäsi on elävä. Se sisältää ja yhdistää valosi, energiasi, älykkyytesi, viisautesi, potentiaalisi ja tietoisuutesi. Mikä tärkeintä, sinä olet läsnä sen sisällä.

Kun olet läsnä kentässäsi, näiden elementtien ei tarvitse enää toimia toisistaan irrallisina voimina. Ne voivat asettua linjaan. Älykkyys voi tunnistaa potentiaalit, joita mieli ei näe. Viisaus voi tuoda kokemuksesta tiivistetyn ydinolemuksen, ilman että raahaa menneisyyden haavoja nykyhetkeen. Valo voi paljastaa mahdollisuudet, jotka olivat aiemmin tietoisuuden ulkopuolella, samaan aikaan kun energiaa tulee käytettäväksi kokemuksen tukemiseen.

Se kaikki voi alkaa palvella sitä, joka on läsnä – ei persoonallisuutta, joka vaatii jotain lopputulosta, ei mieltä joka antaa ohjeita, eikä vanhaa identiteettiä, joka yrittää korjata itsensä, vaan sinua, ”minä olen” -olemusta.

Läsnäolo sallii kentän tuntea sinut

Tämä tuo meidät asiaan, joka saattaa olla vielä perustavanlaatuisempi:

Läsnäolo ei saa kenttää tottelemaan sinua. Läsnäolo mahdollistaa, että kenttä tuntee sinut.

Miten kenttäsi voi palvella sinua, kun et ole kotona?

Kun olet eksynyt huoleen tulevaisuudesta, toistat eilistä, toimit vanhan identiteetin kautta, kamppailet omanarvontunnon kanssa, tai yrität mielellä kontrolloida jokaista mahdollista lopputulosta, saattaa olla valtava määrä energiaa ja älykkyyttä käytettävissä, mutta suhde on vääristynyt. Kenttä vastaa edelleen, mutta mihin se vastaa? Pelkoon? Kontrolliin? Vanhoihin kaavoihin? Ristiriitaisiin toiveisiin? Muiden ihmisten odotuksiin?

Silloin kun olet todella läsnä – minä olen tässä – jokin muuttuu. On selkeyttä, vaikka ei välttämättä mielen selkeyttä siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse asiassa hyvin usein sinulla ei ole silti ajatusta, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mutta on selkeys sinusta, ja tuon selkeyden myötä eri älykkyydet, energiat, viisaus ja potentiaalit kentässäsi voivat alkaa asettua linjaan luonnollisesti.

Sinun ei tarvitse johtaa orkesteria. Sinun täytyy olla läsnä musiikille.

Linjautuminen, ei kontrollointi

Minusta sana linjautuminen on tärkeä tässä, koska kenttäsi ei tottele sinua – se asettuu linjaan sinun kanssasi. Ne ovat hyvin erilaisia suhteita.

Kontrollointi sanoo: ”Tämä on se, mitä haluan, ja tällä tavalla sen täytyy tapahtua.”

Salliminen sanoo: ”Tämä on kokemus, jonka valitsen. Minun ei tarvitse määrätä mekanismia.”

Se ei tarkoita istumista sohvalla odottamassa, että joku muu elää elämääsi. Se ei tarkoita erottelukyvyn, käytännön toiminnan tai maalaisjärjen hylkäämistä. Jos jokin vaatii toimia, ryhdy toimiin. Mutta siinä on valtava ero, syntyykö toiminta luonnollisesti hetkessä, vai kontrolloitko pakkomielteisesti jokaista mahdollista lopputulosta, koska et luota mihinkään mielen ulkopuolella.

Mielellä on taipumus uskoa, että jos se ei pysty näkemään mekanismia, ei ole mitään mekanismia. Kenttä tietää toisin. Älä sekoita kyvyttömyyttäsi nähdä mekanismi siihen, että mekanismia ei ole.

Muut ihmiset tekevät päätöksiä, olosuhteet muuttuvat, potentiaalit liikkuvat, ja käydään keskusteluja, joista et tiedä mitään. Uusi henkilöstöjärjestely saattaa olla jo käytettävissä. Joku saattaa jo kävellä oven toista puolta kohti. Tarjoilija saattaa jo lähestyä pöytää.

Kentässäni eläminen

Työstäessäni hiljattain laulua tulevaan Merlin Fields -tapahtumaan, syntyi säe, joka vaikutti alkuun vain runolliselta:

Elän kentässäni

Ja kenttäni elää myös.

Mitä enemmän työskentelin sen kanssa, sitä merkittävämpi siitä tuli, koska kentässään eläminen on hyvin eri asia, kuin kenttien ymmärtäminen metafyysisenä käsitteenä.

Voi tutkia kenttiä, puhua kentistä, piirtää kaavoita kentistä ja keskustella valosta, energiasta, älykkyydestä ja tietoisuudesta, eikä silti elä kentässään. Kentässään eläminen tarkoittaa, että on tarpeeksi läsnä salliakseen suhteen tulla kokemukselliseksi.

Kenttä ei ole muuttumaton rakenne ympärilläsi. Se on elävä suhteessa sinuun, ja kun olet läsnä, elämä voi alkaa tulla luoksesi tavoilla, joita mieli ei olisi pystynyt koskaan organisoimaan. Ovia joiden luulit olevan suljettuja, alkaa avautua. Unelmia joita et voinut sallia itsesi edes haaveilla, alkaa ilmaantua. Rakkaus voi löytää sinut viemättä pois vapauttasi. Viisautta tulee etsimättä sitä. Potentiaaleja joita et olisi voinut koskaan suunnitella, alkaa tulla tietoisuuteesi.

Energia palvelee – ei siksi että sinusta tuli parempi kontrolloimaan todellisuutta, vaan koska lopultakin lakkasit yrittämästä tehdä kenttäsi työtä.

Kenties tämä on se, mihin monien vuosien opetus energiasta on johtanut. Ensin meidän täytyi ymmärtää, että energia ei ole vastustava voima. Meidän ei tarvitse taistella sitä vastaan, kerätä sitä, tai varastaa sitä jostain muualta. Energia voi palvella meitä.

Kenties nyt voimme ymmärtää tuon laajemman suhteen:

Anna kenttäsi palvella sinua.

Anna älykkyyden asettua linjaan, anna viisauden olla läsnä, anna valosi valaista potentiaalit, ja anna energiasi tukea kokemusta. Anna muiden älykkyyksien osallistua, ilman että niitä tarvitsee kontrolloida. Anna elämän liikkua.

Ja ennen kaikkea, ole läsnä.

Sinun ei tarvitse tietää, miten jokainen ovi avautuu, tai mistä jokainen vastaus tulee. Sinun ei tarvitse mielelläsi järjestää jokaista ihmistä, olosuhdetta ja energiaa, joka on mukana kokemuksesi luomisessa. Joskus ovi avautuu toiselta puolelta. Joskus unelma tulee etsimään sinut.

Ja joskus – jos olet valmis vetämään syvään henkeä ja luottamaan siihen, mitä et vielä näe – todellisuus kävelee pöytäsi luo, nappaa tyhjän lasin ja vie sen pois.

Sinun ei tarvitse tietää, miten lasi tulee liikkumaan.

Anna kenttäsi selvittää, kuka kantaa tarjotinta.

***

Geoffrey Hoppe perusti Crimson Circlen 1999 käytyään keskusteluja Tobiaksena tunnetun enkeliolennon kanssa. Hän lähti yritysmaailmasta 2001, omistautuakseen kokoaikaisesti Crimson Circlelle. Geoff kanavoi Tobiasta vuoteen 2009 saakka, jolloin Tobias palasi maahan uuteen inkarnaatioon, joka tunnetaan Samina. Tobias luovutti opastusroolinsa Crimson Circlessä Adamus Saint-Germainille, joka on osa sitä rakastettua St. Germainia, joka on työskennellyt satoja vuosia ihmisten kanssa. Geoff on ollut siitä lähtien Adamus Saint-Germainin viestintuoja.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.