HomeViestejäSteve RotherElokuu 2026 - Maa

Elokuu 2026 - Maa

MAA

Yhdeksän ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.steverother.org
Elokuu 2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Lilith, Yhdeksän yhdeksäs. Olen hyvin onnellinen ollessani kanssanne tänään.

Kuten saatatte tietää, viimeksi tulin Erisiltä. Eris on yksinkertaisesti Maan ulottuvuusaspekti. Teillä on myös samanniminen eksoplaneetta, vaikka se kirjoitetaan eri tavalla. Kyllä, olemme E-perheettä, ja rakastamme käyttää E-kirjainta (suom. huom. Maa on englanniksi Earth).

Mielenkiintoinen osa on, että olen nyt täällä, koska olen valmis Erisin osalta. Eris teki käännöksen oltuaan hyvin vaikealla polulla. Samalla tavalla hyvin monia asioita tapahtuu maaplaneetalla – se suorastaan räjähtää energiasta. Joitain aspekteja sanoisitte positiivisiksi ja toisia pidätte negatiivisina. Mutta myöhemmin näette, että ne kaikki ovat hyviä. Kuitenkin näiden muutosten läpi meneminen voi olla hyvin vaikeaa ihmisille.

Miksi maan ulkopuolisia on täällä?

Täällä maan päällä on monia olentoja, joita kutsutte maan ulkopuolisiksi. Koette pian ns. täyden paljastuksen, ja pian he paljastavat itsensä eri tavoin. Kutsumme itse asiassa näitä olentoja rotuvanhemmiksenne. Alun perin teillä oli kuusi rotuvanhempaa. Uskomme, että he toivat elämän kolmeen eri paikkaan planeetallanne.

Suurin osa ihmiskunnasta tuli Afrikasta, mutta oli myös muita paikkoja. Tänä päivänä vain neljä noista rotuvanhemmasta on jäljellä, ja he ovat hyvin kiinnostuneita teistä. Miksi? Alussa he eivät olleet yhtä kiinnostuneita ihmiskunnasta, kuin he olivat itse Maasta. Maa tarvitsi informaatiota, apua ja tukea. Niinpä heitä alkoi ilmestyä suuria määriä, ja heitä on ollut täällä sen alusta, mitä kutsuisitte ajaksi. Kyllä, aika on illuusio, jonka toisen puolen näette pian.

Tosiasia on, että heitä on ollut täällä ihmiskunnan alusta saakka. Miksi he ovat kiinnostuneita nyt? Miksi näette enemmän ja enemmän näitä olentoja? Kutsumme heitä itse asiassa ulottuvuuden ulkopuolisiksi. He tietävät, miten ulottuvuutta vaihdetaan hyvin nopeasti – asia, jota ihmiset eivät vielä osaa tehdä.

Osa tuosta kyvystä tulee teknologioista, joita nyt on planeetallanne. Suuri osa siitä tulee yksinkertaisesti siitä, että he ovat olleet olemassa paljon, paljon kauemmin kuin ihmiskunta ja he tuntevat fysiikan korkeamman muodon. Ulottuvuuden ulkopuolisia alkoi saapua suuria määriä vuoden 1945 paikkeilla, jolloin ihmiset räjäyttivät ensimmäiset atomipommit.

He olivat syvästi huolissaan, koska mahdollinen vahinko Maalle oli valtava. Kun ydinkokeitanne tehtiin ja atomipommejanne räjäytettiin eri paikoissa, huomio ympäri universumia alkoi keskittyä maaplaneettaan. Alkuun olennot joita kutsutte maan ulkopuoliksi, mukaan luettuna rotuvanhempanne, olivat enemmän huolissaan planeetasta, kuin ihmiskunnasta. Se on mielenkiintoista, koska Maa on itse asiassa hyvin olennainen osa teitä.

Aivan viime aikoihin asti Maa oli menossa suuntaan, joka olisi tehnyt siitä hyvin samanlaisen kuin Mars. Vaikka Mars on edelleen olemassa, sillä ei ole enää suojaavaa kuorta, ionosfääriä eikä magnetosfääria, joita tarvitaan torjumaan haitallinen säteily ja tukemaan elämää. Nuo suojat olivat pitkään Maassakin vaarassa.

Selkeä viesti

Yhdessä kohtaa nämä olennot tekivät läsnäolonsa hyvin selväksi. Vaikka tiedätte vähän tästä nyt, todennäköisesti kuulette lisää tarinoita ajan kuluessa. Tuollaisista tarinoista tulee tavallisempia, erityisesti teknologianne ja sosiaalisen medianne vuoksi. Jotkut näistä tarinoista kuulostavat jopa salaliittoteorioilta.

Jossain vaiheessa kaikki atomiaseet Yhdysvalloissa lamaantuivat, eikä kukaan pystynyt sanomaan miksi. Kaikki lakkasi toimimasta ympäri maata. Pian sen jälkeen järjestelmät aktivoituivat taas. Mitään syytä ei koskaan löydetty tuolle lamaantumiselle.

Venäjällä aseet laitettiin laukaisuvalmiuteen ja niiden lähtölaskenta alkoi. Pian sen jälkeen laskenta pysähtyi, ja kaikki palautui ennalleen. Näitä asioita tapahtui vähän eri aikoina. Vaikka ne eivät näyttäneet olevan yhteydessä, niillä oli sama tarkoitus. Tuo viesti oli rotuvanhemmiltanne, koska lämpöydinsota olisi aiheuttanut järkyttävää vahinkoa Maalle ja magnetosfäärille, joka suojelee sitä auringonsäteiltä.

Jotain noiden lamaantumisten kaltaista on kehittymässä nyt. Näitä olentoja on ollut täällä ja työskennellyt Maan kanssa. He ovat auttaneet purkamaan sen haasteita ja hyvin rehellisesti sanottuna pidentäneet sen elämää. Täsmällisemmin sanottuna he ovat pidentäneet teidän mahdollisuuttanne elää Maan pinnalla.

Olitte lähestymässä nopeasti kuudetta sukupuuttotapahtumaa, ja teillä on vielä yksi edessänne. Kuitenkin uskoimme teihin, sillä teillä on suuri henki. Olette luojaolentoja pitkälle ymmärryksenne yli. Emme malta odottaa, että saamme antaa teille informaatiota, joka auttaa teitä luomaan unelmoimanne tasapainon. Sitä tosiasiaa, että ihmiset sallivat edelleen sodan planeetallaan, on vaikea ymmärtää. Kuten olen sanonut aiemmin, on aika herätä!

Miksi olette täällä nyt?

Monet teistä ovat tulleet 300 vuoden päästä tulevaisuudesta. Jotkut avaruusalukset joita näette, eivät kuljeta ainoastaan neljän rotuvanhempanne jäseniä, vaan ne kuljettavat teitä. Kyllä, palaatte takaisin ollaksenne täällä juuri tänä aikana, kantaaksenne tätä energiaa tulevaa varten. Ihmiskunta on astumassa uuteen ulottuvuuteen, ja se muuttaa maailmanne paljon nopeammin, kuin useimmat teistä odottavat. Rotuvanhempanne ovat paljon huolestuneempia siitä, mitä on suoraan edessä, kuin he olivat atomipommin kehittämisestä.

Sillä välin huomionne painopiste on muuttunut. Olette luojaolentoja, mutta havaintotapanne on rajoittunut, sillä voitte tarkastella vain pientä tilaa kerrallaan. Monitehtäväisyys on erittäin vaikeaa monille teistä, ja tietyt ihmisbiologian kehityskulut ovat tehneet siitä vielä haastavampaa. Jotkut teistä kutsuvat sitä ADHD:ksi, kun taas toiset autismiksi. Mikä tilanne onkin, moniin tehtäviin keskittymisestä yhtä aikaa on tullut vaikeaa. Tämä on yksi tavoista, joilla teitä voidaan hallita, ja julkinen huomio on käännetty onnistuneesti muualle.

Kiinnittäkää huomiota Maahan

Melkein kaikki tällä planeetalla kokevat poikkeuksellisen kummallisia kuumuusaaltoja, joista olemme puhuneet aiemmin. Vaikutukset ovat erilaisia Maan eri ilmastoissa ja alueilla. Toisella pallonpuoliskolla koette kesää, samaan aikaan päiväntasaajan alapuolella koette talvea. Kuitenkin nämä ilmastonne dramaattiset vaihtelut ovat tulleet vakavammiksi, samaan aikaan kun huomionne on onnistuneesti johdettu muualle.

Kun menette eteenpäin, on olennaista kiinnittää huomiota näihin muutoksiin. Se on yksi tärkeimmistä asioista, joita voitte tehdä tukeaksenne planeetan ihmiskunnan evoluutiota. Olette yhtä, olette yhteydessä väistämättömillä tavoilla, eikä teitä voi todellisuudessa jakaa. Silloin kun planeetta on paineen alla, näette painetta itsessänne, yhteiskunnissanne ja elämän joka osassa. Mutta älkää unohtako, että olette luojaolentoja. Ymmärtäkää, että voitte muuttaa sen kaiken pitämällä korkeampaa visiota ja toimimalla sitten sen mukaan.

Saatatte lannistua, koska sanotte: ”Aion lähettää kaiken energiani tämän muuttamiseen”, mutta sitten ette näe muutosta tapahtuvan. Ette voi aina nähdä sitä, koska tämä on kollektiivinen muutos. Kuitenkaan ilman huomionne keskittämistä siihen suuntaan siemeniä ei voi kylvää. Harkitkaa sitä, että tämä saattaa olla juuri se syy, miksi olette maan päällä nyt.

Hallituksenne panostavat enemmän öljyyn kuin uusiutuvaan energiaan. Yhdysvalloissa teillä on johtaja, joka on käyttänyt vihreän kehityksen rahoitusta aseena. Hän on pidättänyt 7.6 miljardia dollaria vihreän energian rahoitusta osavaltioilta, jotka eivät äänestäneet häntä, mikä tuli hiljattain julki. Tässä on paljon asioita, joihin teidän pitää kiinnittää huomiota. Saatatte sanoa: ”Se on vain hallitus …” ja luulla, ettei teillä ole vaikutusvaltaa siihen. Mutta teillä itse asiassa on, sillä vaikutusvaltanne on siinä, mihin kiinnitätte huomionne.

Uuden maailman siementen kylväminen

Täytyykö teidän jäädä kiinni jatkuvaan keskittymisen ja yliajattelun kierteeseen? Ei. Pitäkää pelkästään visiota sydämessänne ja pitäkää silmällä muutosta. Katsokaa evoluutiota. Se saattaa olla hidasta, ja saattaa olla turhauttavaa tietää jotain ilman, että näkee ulkoisen maailman muuttuvan. Silti tietäkää, että kannatte edelleen tuota energiaa ja kylvätte rakkauden ja valon siemeniä täydellisiin paikkoihin.

Siitä syystä tulitte tänne. Kukaan tällä planeetalla ei ole ilman tarkoitusta. Isäntä etsii vielä sopimuksiaan, muttei ole pystynyt vielä löytämään niitä tarkasti. Tosiasia on, että olette täällä ja teille on ollut paikka varattuna.

Tiukkoja aikoja on tulossa. Mutta siinä ei ole todellisuudessa mitään väärää, joten pitäkää tämä mielessä. Kun katsotte eteenpäin, alatte nähdä suuria mahdollisuuksia ja uskomattomia energioita, jotka voisivat olla olemassa vain sen vuoksi, mitä tapahtuu nyt.

Tarkastelkaa uusiutuvaa energiaa ja joitain vihreitä valintoja, joita voitte tehdä. Monet ihmiset ovat turhautuneet, vetäytyneet ja päättäneet rakentaa mökkejä metsiin ja elää täysin verkon ulkopuolella. Vaikka se on yksi tapa toimia, pyydämme teitä kuitenkin ajattelemaan globaalisti ja toimimaan paikallisesti.

Ostakaa paikallista ruokaa aina, kun se on mahdollista. Katsokaa tarkkaan kaikkea, mitä ostatte, koska käyttämänne raha on itse asiassa äänen antamista. Ette äänestä ainoastaan ostamanne tavaran puolesta, Äänestätte myös sen puolesta, miten se tehtiin, mistä se tuli, ja sen toimitusketjun puolesta, joka toi sen teille.

Säämuutoksia

Säässä tapahtuu tällä hetkellä paljon. Olemme jo kertoneet teille super-El Ninosta, joka on käynnissä. Tämä aiheuttaa kuumuusaaltoja pohjoisella pallonpuoliskolla. Edessä olevina aikoina näette luultavasti uusia kuumuusennätyksiä paikoissa, jotka ovat tottumattomia sellaisiin lämpötiloihin.

Isäntä asuu erämaassa, Las Vegasissa, Nevadassa. Ihmiset siellä ovat jokseenkin tottuneita kuumuuteen, ja ilmastointi on kaikkialla. Kuitenkaan monet paikat planeetallanne eivät ole valmistautuneet siihen, mitä tapahtuu. Ette näe ihmisiä ainoastaan kuolevan, vaan kamppailevan elämisen, hengittämisen ja elämästä nauttimisen kanssa. Tämä on planeetan tapa sanoa: kiinnittäkää huomiota ja herätkää, jumalauta! Tätä se kertoo teille.

Mitä voitte tehdä?

Mitä yksinkertaisia asioita voitte tehdä? Kun näette hallitusten, yhtymien tai yritysten – suurien tai pienien – toimivan planeettaa vastaan, kertokaa se heille. Soittakaa heille. Kirjoittakaa heille kirje. Ilmaiskaa tyytymättömyytenne heidän toimiinsa. Voitte lähettää sähköpostin, mutta tekoäly käsittelee lisääntyvässä määrin sähköpostit. Käsin kirjoitettu kirje voi tehdä paljon suuremman vaikutuksen, kuin voisitte kuvitella.

Ottakaa noita askelia, ja puhukaa näistä asioista ystävienne kanssa. Kaikkia näitä asioita tapahtuu, ja kaikki voivat olla samaa mieltä siitä, että heitä turhauttaa. Mutta siitä on erittäin vähän hyötyä, koska olette luojaolentoja. Siis voitte keskittyä ongelmiin, tai voitte keskittyä ratkaisuihin. Uskaltakaa uneksia olemassaoloon uusi, rauhallisempi ja syrjimättömämpi maailma.

Pyydämme teitä kuvittelemaan muutoksen. Muistakaa, että sen mitä pidätte sydämessä ja mielessä, ilmennätte maailmaan ympärillänne. Olette paljon voimakkaampia, kuin tiedätte, ja haluamme kiinnittää huomionne siihen. Kyllä, voitte vaikuttaa valtavasti planeetallanne tällä hetkellä. Työtänne tarvitaan paljon enemmän, kuin voitte mitenkään ymmärtää.

Miten Eris käsitteli tämän?

Olen hiljattain ollut Eris-planeetalla, Maan ulottuvuusaspektissa. Kohtasiko Eris saman ongelman? Ei aivan, koska sen ongelma oli hieman erilainen. Eris on itse asiassa erityyppinen planeetta. Se on hyvin pieni ja tiheä, ja sen gravitaatio on paljon voimakkaampi. Olimme pienempiä, lyhyempiä ja pyöreämpiä, monien muiden eroavuuksien kera. Kerron lisää Eriksestä toisella kertaa, kun minulla on tilaisuus puhua siitä perusteellisesti.

Tärkeä kohta on, että jotain samanlaista on tapahtunut toistuvasti eri paikoissa ympäri universumia. Kerroimme, että teillä oli alkuun kuusi rotuvanhempaa, mutta nyt jäljellä on vain neljä. Tuliko nuo kaksi vain luonnollisesti tiensä päähän? Ei. Heillä oli itse asiassa rooli omassa kuolemassaan.

Maapallolla on erilaisia syklejä, kuten varmasti ymmärrätte. Todellisuus on, että ihmisten välinen vuorovaikutus, teollinen vallankumous ja kaikki, mitä siitä on seurannut, ovat nopeuttaneet dramaattisesti näitä syklejä. Ihmiskunta käy pian läpi evoluution, joka on vielä suurempi.

Miten tämä tapahtuu? Ajattelunne on muuttunut, ja fokuksenne on siirtynyt pienemmille ja pienemmille alueille. Esimerkiksi ajatelkaa käyttämäänne televisiota. Teillä oli ennen television huoltoliikkeitä, mutta näette niitä harvoin enää. Hiljattain luotiin nettipalvelu tarjoamaan osia ja ohjeita, joita tarvitaan televisioiden, radioiden ja tietokoneiden korjaamiseen itse. Valmistajat kuitenkin sulkivat sen. Näin on, koska he haluavat teidän vaihtavan kaiken uuteen, mikä aiheuttaa paljon suuremman taakan Maalle. Se pystyy ylläpitämään 8 miljardia sielua vain teidän avullanne.

Mikromuovit

Tiedätte jo aika paljon muoveista, jotka saastuttavat planeettaanne ja vesiänne. Nämä aineet imeytyvät kehoihinne. Isäntä käyttää puuvillapaitoja. Mutta myös silloin kun lapussa lukee puuvilla, tarkemmin katsoessa saattaa ilmetä, että paita on itse asiassa 70% puuvillaa ja 30% polyesteriä, joka on tehty kierrätetyistä pulloista. Siis joka kerta kun hän pesee tuollaisen paidan, se päästää lisää mikromuoveja veteen ja ympäristöön.

Taaskin ajatelkaa globaalisti. Käyttäkää, mitä voitte. Tarkoittaako se, että teidän täytyy heittää pois kaikki vaatteenne, jotka sisältävät polyesteriä? Ei, vaan se tarkoittaa, että teidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, minkä puolesta äänestätte aina, kun ostatte jotain. Koska sen te periaatteessa teette.

On monia asioita, joita voitte tehdä, jos otatte aikaa tutkia niitä. Paljon tätä tarvitaan nyt, ja planeetta vaatii huomiotanne. Herätkää – on aika. Kiinnittäkää huomiota siihen, mitä se kertoo teille, ja auttakaa sitä.

Holoseeni on ohi – jääkausi edessä

Pidemmällä aikavälillä elätte jotain sykliä, ja holoseeni on päättynyt. Holoseeni oli 10.000 vuoden jakso, jonka aikana lämpötilat vaihtelivat vain yhdellä asteella kumpaankin suuntaan. Se antoi ihmiskunnalle valtavan tilaisuuden herätä ja kehittyä maaplaneetalla.

Mitä on edessä? Olette nyt astuneet dramaattisen muutoksen sylkiin, ja koette ilmastomuutoksen. Palaavatko asiat normaaliksi? Ei, eivät palaa. Mutta toimillanne voitte lakata työntämästä muutoksia enää pidemmälle.

Lopulta nämä dramaattiset muutossyklit rauhoittuvat, ja Maa siirtyy jääkauteen. Se voi kuulostaa ankaralta, mutta se on osa planeetan luonnollista kiertoa. Kerromme myös teille, että teknologioilla joita teillä on, ja monilla kehityskuluilla joita nyt tapahtuu, teillä on mahdollisuus selviytyä kaikesta tästä. Kyllä, muutos on käsillä. Pyydämme teitä ottamaan vastuun jalanjälkenne pienentämisestä maaplaneetalla. Se auttaa valtavasti, ja antaa teille aikaa tehdä tarvittavat muutokset.

Milloin jääkausi tulee? Se riippuu teistä. Suurimmaksi osaksi se ei tapahdu teidän elinaikananne tai edes lastenne elinaikana. Kuitenkin voitte jo nähdä dramaattiset heilahtelut äärimmäisen kylmyyden ja äärimmäisen kuumuuden välillä. Näette hurrikaaneja ja veden uudelleenjakautumista maapallolla.

Viime vuosiin saakka ette ole kokeneet supermyrskyjä tai tulvimista siinä laajuudessa, kuin pian näette. Nämä ovat laajoja heilahteluja, jotka liittyvät siihen, mitä kutsutte ilmastomuutokseksi. Koette sen vaikutuksia, mutta teillä on myös avaimet työskennellä sen kanssa. Tulkaa yhteen, pitäkää kädestä, ja kiinnittäkää huomiota Maan tarpeisiin.

Teillä on egot, ja nuo egot pitävät teidät hyvin ahtaissa rajoissa. Tietysti vapaudutte niistä, kun tulette Kotiin. Tällä erää tietäkää, että valvomme teitä kaikilla elämänalueilla.

Espavo, rakkaat ystävät. Olette suurenmoisia olentoja. Kiitos, että otatte oman voimanne. Olen Lilith, Yhdeksän yhdeksäs, ja rakastan teitä kovasti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >