LOHIKÄÄRMENEUVOSTOLTA SAATU YMMÄRRYS

Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
29.8.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Näin tässä yhtenä yönä unen, jonka haluan jakaa. Istuin lohikäärmeneuvostossa, kun ilmoitettiin, että vesilohikäärmeiden oli aika nousta, ilmalohikäärmeiden suuresti avustamana. Tulilohikäärmeiden aika oli tulossa päätökseen.

Ilmoituksen jälkeen lensin syvälle Maahan etsimään tärkeintä tulilohikäärmettä. Muut lohikäärmeet yrittivät saada sen havahtumaan ja houkutella siitä lisää tulta esiin, mutta se oli väsynyt, ja sillä oli hyvin vähän enää jäljellä. Se pystyi vielä hengittämään tulta, mutta siinä oli enemmän savua kuin liekkiä, ja tiesin, että se oli valmis. Tuli oli tehnyt tehtävänsä.

Tiesin olevani vesilohikäärme, valko-helmenhohtoinen, suomuissani sinisen ja vihreän vivahteita, ja eniten muistan tunteen sisälläni: halusin luoda, ravita ja kantaa elämää, ennemmin kuin tuhota sitä.

Sitten uni muuttui. Olin taas ihminen ja pidin kurssia laivalla, kun liikuimme veden yli, ja kerroin, mitä minulle oli juuri näytetty ja mitä ymmärsin elementtien muuttumisesta. Olisiko tuo viesti voinut olla lähestyvistä maanmuutoksista? Kyllä, mutta luulen, että se on paljon, paljon syvempi.

Tuli muuntaa ja puhdistaa, mutta se on myös räjähdys, viha, voima joka palaa läpi ja joskus myös polttaa kaiken poroksi prosessin aikana. Kerroin, että olimme siirtymässä aikaan, jolloin tunteidemme ei tarvitse enää räjähtää muutoksen aikaansaamiseksi – meidän ei tarvitse jatkaa asioiden polttamista poroksi.

Vesi pyytää meitä liikkumaan eri tavalla. Se vie meidät pinnan alle ja syvempiin paikkoihin itsessämme, suruun ja murheeseen, tunteisiin, tiedostamattomaan puoleen ja syviin feminiinivesiin, joita kannetaan sakraalissa. Vesi ei pysähdy niihin paikkoihin, joihin olemme tehneet pääsyn helpoksi – se tihkuu halkeamiin ja menee syvimpiin ja pimeimpiin koloihin ja löytää sen, mikä on ollut haudattuna, missä on muuri ympärillä, mikä on kovettunut, tai mikä on ollut piilossa hyvin pitkän aikaa.

Tässä oli myös tunne kasteesta, vedestä puhdistavana voimana, joka liikkuu sen läpi, mikä jäi jäljelle tulen tehtyä työnsä. Tuli voi polttaa pois sen, mikä ei voi jatkua, mutta on aina jäänteitä tulen jälkeen. Vesi tulee läpi jälkeenpäin ja menee paikkoihin, joita tuli ei voinut saavuttaa, puhdistaa tuhkan ja noen, ja valmistelee maaperän, jotta elämä voi kasvaa jälleen.

Kun opetin, kerroin asian, jonka Merlin oli kerran kertonut minulle: vesi on voimakkain elementti, koska se kykenee muuttamaan muotoa. Se voi olla nestemäistä, kiinteää, höyryä, jopa plasmaa. Se voi virrata esteen ympäri, tihkua sen alle, kuluttaa tiensä sen läpi, jäätyä pienimpiin halkeamiin ja laajentua, tai nousta ilmakehään palatakseen uudestaan. Veden ei tarvitse räjähtää ollakseen voimakas – se voi muovata uudelleen kokonaisia maisemia.

Mutta vesilohikäärmeet eivät nousseet yksin. Alkuperäisestä ilmoituksesta neuvostossa tiesin, että ilmalohikäärmeet auttaisivat niitä suuresti, ja opettaessani ymmärsin ilman hengityksenä, liikkeenä, sydämenä ja yhteytenämme Henkeen.

Muistan puhuneeni veden pinnasta sanoen: ”Katsokaa, mitä tapahtuu, kun tuuli alkaa piiskata sitä. Vesi liikkuu ja muodostuu aaltoja, mutta pinta rikkoutuu vaahdoksi ja kupliksi, kun ilma ja vesi alkavat liikkua yhdessä.”

Tuossa kahden elementin tanssissa oli jotain tärkeää. Vesi voi viedä meidät syvimpiin paikkoihin itsessämme, samaan aikaan kun ilma tuo hengityksen ja Hengen noihin syvyyksiin. Jopa kuplat joita on luotu pinnan alla, nousevat. Se mitä on pidetty syvyyksissä, alkaa liikkua ylöspäin.

Meitä pyydetään menemään syviin vesiin, mutta meitä ei pyydetä menemään sinne ilman ilmaa.

Siinä on valtava ero, antaako tunteen nielaista itsensä kokonaan, vai salliiko itsensä tuntea sen täysin, pysyen samalla yhteydessä Henkeen. Voimme mennä suruun tulematta suruksi. Voimme tuntea tuskallisia tunteita ilman, että siitä täytyy tulla inferno. Voimme sallia murheen liikkua niiden paikkojen läpi, joita olemme suojelleet vuosia, hukkumatta siihen.

Vesi voi mennä sinne, mihin tuli ei voinut, ja ilma voi mennä sen kanssa.

Sen sijaan, että räjähdämme tunteistamme ja poltamme itsemme tai kaiken ympärillämme prosessin aikana, voimme oppia menemään niihin tarpeeksi syvälle ymmärtääksemme, mitä ne sisältävät, ja sallia niiden liikkua.

Lopulta aikamme huoneessa päättyi. Kun kävelin pois, tulin tietoiseksi, miten musertavan väsynyt ja nälkäinen olin. Laiva oli tulossa satamaan, ja siellä oli suunnattoman suuri buffet täynnä ruokaa, mutta olin niin uupunut, että pelkkä ajatus lautasen ottamisesta ja päättämisestä, mitä syö, tuntui liialliselta. Kävelin koko buffetin ohi, löysin lattialta paikan, jossa istua, ja aloin penkoa kassiani toivoen, että minulla saattaisi olla proteiinipatukka siellä.

Pieni poika istui viereeni ja alkoi puhua minulle, ja sitten rakas koirani, Dixie, joka kuoli 2020, ilmestyi. Se tuli luoksemme ja antoi pojan paijata itseään.

Dixie on ilmestynyt tärkeimpiin uniini viime aikoina. Sillä oli tapana hypätä päälleni ja herättää minut, jotta muistaisin tärkeät unet. Sen menetelmä on muuttunut, mutta se pitää edelleen silmällä minua ja herättää huomioni.

Kun pieni poika puhui, hän tarjosi minulle osan ruokaansa, ja hyväksyin tarjouksen. Se oli hyvin yksinkertainen hetki, erityisesti kaiken sitä ennen tapahtuneen jälkeen, mutta muistan sen tunteen. Olin täysin uupunut, liian väsynyt kävelemään buffetin läpi ja valitsemaan, mitä tarvitsin, ja silti minut ravittiin. Minusta pidettiin silti huolta.

Aivan unen lopussa soitin Danille, ja kerroin, että laiva oli saapunut perille, ja olisin pian kotona.

Lähettäen teille paljon rakkautta,

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.