PORTAALIN AVAAMINEN
Plejadien ylösnousemus
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
19.7.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Suzanne:
Olen herännyt kahtena aamuna viestiin: "Hahmota todellisuus sisältä". Jätin Mytrian jatkuvan tarinan viime osan hänen sanoessaan: " Lopulta tuli se päivä, jolloin tiesin olevan portaalin avaamisen nyt-hetki."
Onko minun nyt aika avata portaali Äidin kohtuun? Tietysti vastaus on "kyllä", koska olen Mytria toisessa todellisuudessa. En tiedä, onko tuo todellisuus totta kaikille, mutta tiedän, että tuo todellisuus on totta minulle ja niille, joiden kanssa jaan tuon maailman.
Kun moniulotteinen ajatteluni alkaa korvata kolmannen ulottuvuuden ajatteluni, aika lähtee, "pitäisi" ja "pakko" lähtee ja pelko on jokseenkin poissa. Ainakin pelko on poissa tässä nyt-hetkessä. Myös se tiukka raja, mikä on jakanut sen, mikä on todellista ja mikä ei ole todellista, on hävinnyt. Jos katson kolmannen silmäni kautta, mitä en tee ajaessani tai kävellessäni, näen myriadien muiden todellisuuksien kutsuvan käymään. Kuitenkin nyt-hetkeni on täällä ylösnousevan maan keholla. Koska ei ole aikaa, onneksi ei ole odottamista. On vain valintoja.
Tässä nyt-hetkessä muistelen vielä, miten toimia samanaikaisesti monissa todellisuuksissa. Itse asiassa minun on usein oltava tarkkana, etten lennä ulos kehostani, ennen kuin on ylösnousemuksen nyt-hetki. Olen kuullut monilta muilta, että heilläkin on vaikeuksia pysyä maadoittuneena fyysisyyteen. Hahmottaessamme sisältä näemme ja tulkitsemme todellisuuden ydinitsestämme, mikä on moniulotteinen valokehomme. Toisaalta havaitessamme todellisuutta viidellä fyysisellä aistillamme, näemme ja tulkitsemme todellisuuden 3D-matriisin kautta. 3D-matriisi on eilisen uutinen meille. Olemme kyllästyneet kovaan työhön, ristiriitaan, kaksinaisuuteen ja pelkoon. Olemme valmiita ehdottomalle rakkaudelle, ykseydelle kaiken elämän kanssa ja elämiselle virrassa.
Toinen asia mitä tapahtuu minulle, on unielämäni, 4D-itseni, virtaaminen valve-elämääni. Itse asiassa yöllä 17.7. näin pitkän unen HSBC-luottokortistani. En pidä tuosta kortista, joten se on laatikossa. Siksi minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miksi näin unta siitä. Seuraavana aamuna avasin "The 2012 Scenario" -sivuston ja löysin sieltä artikkelin: "HSBC sandaali. Johtaja eroaa. Pankki auttoi Meksikon huumeherroja, "konnavaltioita" ja terroristeja." Seuraavien kahden yön aikana sain heräämisohjeita "hahmottaakseni todellisuuden sisältä". Kenties HSBC-uni näytti minulle, että viestit unissani oli todellisuus valvemaailmastani?
Elämäni Mytriana on ehdottomasti sisälläni ja hahmotan todellisuutta hänen silmiensä kautta. Seuraan myös sisäistä opastustani ja pyrin kuuntelemaan Äitiä. Siksi luulen, että on myös minun nyt-hetkeni avata portaali Äidin kohtuun. Koska luet tätä, on pakko olla sinunkin nyt-hetkesi.
MYTRIA JATKAA
Seuraavana aamun sen jälkeen, kun olin tuntenut olevan portaalin avaamisen nyt-hetki, heräsin juuri ennen aamunkoittoa. En ollut suunnitellut herääväni tuohon aikaa, joten Henkeni oli täytynyt tehdä tuo päätös. Tiesin välittömästi sen olevan pyhä päivä. Siksi peseydyttyäni, pukeuduttuani ja juotuani vähän vettä menin erityiskalliolle aivan leiripaikkani yläpuolella katselemaan auringonnousua.
Heti kun kiipesin kalliolle, vaivuin syvään meditaatioon. Silloinkin kun tunsin auringon ensisäteiden lämmön kasvoillani, pidin silmäni suljettuna. Sitten fyysisten silmieni ollessa suljettuna näin auringonnousun kolmannella silmälläni. Miten upea näky se olikaan!
Kolmannella silmällä kykenin hahmottamaan värejä, jotka olivat näkymättömiä fyysiselle näkökyvylleni. Pystyin myös tuntemaan näiden säteiden korkeamman taajuuden juuri sydämeni yläpuolella. Muistin temppelissä tutkimamme ikivanhan myytin siitä, että korkea sydän on aivan fyysisen sydämen yläpuolella.
Avasiko auringonnousun katseleminen kolmannella silmällä korkean sydämeni? En voinut pohtia tuota kysymystä nyt, sillä välittömästi kehoni alkoi täristä niin rajusti, että putosin melkein kalliolta. Tunsin tuon energian olevan peräisin oman kohtuni pohjasta ja nousevan selkärankaani pitkin. Energia oli kuumaa, sitten kylmää, sitten taas kuumaa.
Tärisin niin paljon, että tuskin pystyin pysymään tajuissani, kun kuulin: "Vedä energia ytimeesi!" En ollut varma, miten se tehtiin, joten kuvittelin, että pystyin hengittämään energian ytimeeni. Vähitellen energia rauhoittui kuin vesi, joka löysi paikan maalta, mikä voisi sulkea sisäänsä sen virtauksen.
Nyt kehoni alkoi aaltoilla energiavirrasta, mitä hengitykseni näytti ohjaavan. Hidastin hengitystäni tyynnyttämään mielen ja vedin pitkiä, hitaita sisäänhengityksiä ja hengitin ulos kaksi kertaa hitaammin kuin sisään.
Silloin tunsin elämänvirran kulkevan ytimeni läpi. Tämä ei ollut kuitenkaan vesivirta. Se oli valovirta. Kun auringonvalo nousi korkeammalle taivaalla, päälakeni alkoi hehkua ja sykkiä.
Saatoin tuntea auringonvalon tulevan päälaeltani sisään. Meriveden tapaan kosminen meri - valo ylhäältä - oli vuorovaikutuksessa sen valovirran kanssa, joka tuli selkärankani juuresta. Saatoin tuntea päälaelta korkeaan sydämeen saakka kahden valolähteen olevan vuorovaikutuksessa ja sekoittuvan.
Tarkkailin muotoni sisäosaa, ikään kuin olisi katsonut portaalin läpi. Kyllä, ensimmäiseksi minun oli avattava portaali ITSEENI, omaan ytimeeni.
Istuin siinä koko päivän juomatta, syömättä ja tuskin liikkumatta. En tiedä, miten tein sen. Itse asiassa en ole pystynyt tekemään sitä sen jälkeen. Kuitenkin tuona kohtalon päivänä pystyin antautumaan täysin. En ole varma, mille antauduin, mutta se muutti elämäni ikuisiksi ajoiksi. Kenties antauduin kohtalolleni.
Kun aurinko alkoi laskea, saatoin tuntea, että sen mahtava valo oli kulkenut selkärankani juureen saakka. Kun aurinko oli täysin laskenut, vaivuin takaisin kalliolle ja nukuin seuraavaan aamunkoittoon.
Taas heräsin juuri ennen aamunkoittoa, mutta tällä kertaa olin hyvin nälkäinen. En kuitenkaan ollut varma, pystyisikö kävelemään, puhumattakaan kapuamaan alas kalliolta, joten makasin, kunnes oli riittävän valoisaa. Venyttelin kehoani ja yritin muistaa, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Ei, en pystynyt muistamaan mitään - ainakaan vielä.
Viimeinen asia jonka pystyin muistamaan, oli kiipeäminen kalliolle ja meditoinnin aloittaminen. Sitten mieleni tyhjeni. "Se tulee mielesi, kun olet valmis käyttämään sitä." Kuulin nyt tutun sisäisen äänen. Olin oppinut luottamaan tuohon ääneen täysin. Siksi nousin istumaan, hitaasti seisomaan ja kapusin varovasti alas kalliolta.
Kun pääsin leiripaikkaani, putosin altaaseen vaatteet päällä ja pysyin siellä tunteja. Lopulta nälkä pakotti minut pois vesikohdustani, kun olin todella uudestisyntynyt. Kun kiipesin pois lammesta ja yritin seistä ja kävellä, minusta tuntui vauvalta. Ikään kuin joku muu olisi kehoni ohjaksissa. Kuitenkin tuo joku muu tuntui niin ystävälliseltä, rakastavalta ja kärsivälliseltä, että se oli ok.
Kun menin syömään, käsitin ensimmäisen tavan, millä olin muuttunut. En pystynyt löytämään mitään, mitä kehon ottaisi vastaan ruokana, paitsi vettä. Siksi join paljon, paljon vettä. Lopulta löysin joitain yrttejä, joita olin kuivannut, ja tein niistä teetä. Uusi kehoni otti vastaan myös teetä. Aloin ymmärtää, miten tärkeä ja täydellinen tämä uudestisyntymäprosessi oli ollut.
Seuraavien päivien aikana löysin jotain ravinteita, joita kehoni otti vastaan. Niiden kaikkien täytyi olla maasta, sellaisia kuin tiettyjä ruohoja ja kukkia. Minun oli luotettava vaistoihini sen varmistamisessa, etten syönyt mitään myrkyllistä. Onneksi päivitetty muotoni oli täysin integroitunut maan kanssa ja tiesi, mitä syödä ja mitä ei.
Kadotin kaiken ajantajun ja olin hereillä päivän tai yön aikana monta tuntia tai vain muutaman tunnin. Ei ollut ketään huolehdittavana eikä mitään tehtävää. Näin saatoin syleillä täysin prosessiani ja seurata jokaista sisäistä ohjettani juuri sillä nyt-hetkellä, jolloin sain sen.
Tiesin, että kehoni värähtely muuttui, koska saatoin havaita asioita, joita en ollut koskaan ennen havainnut, kuten auroja kaikkien kasvien ympärillä. Kasvien aura kertoi minulle, söisinkö sitä vai en. Jos aura oli sinisestä violettiin, minun oli ok syödä se. Jos se kuitenkin oli vihreästä punaiseen, en voinut syödä. Nautin tästä uudesta, kaiken elämän värähtelyn näkemisen taidosta ja kävelin leirini ympärillä tarkkaillen kaikkia auroja.
Lopulta vaelsin leirirajojeni yli ja löysin itseni järveltä, missä olin tavannut Mytren. Olin välttänyt järveä, koska tulin surulliseksi siellä. Nyt järvi toi minulle kuitenkin iloa ja vietin suurimman osan päivästä uiden ja leväten veden äärellä. Kun aurinko laski horisonttiin, tiesin olevan aika palata.
Kävelin samaa kallionkielekettä, mitä olin kävellyt Mytren tapaamisiltana, ja näin siellä seisomassa hahmon. Hän näytti kovasti Mytreltä, mutta tiesin sen olevan mahdotonta. Silti juoksin sinne, missä tuo hahmo seisoi, ja yhtäkkiä rakkaani vahvat käsivarret syleilivät minua.
Aloin nyyhkyttää ilosta, kun tunsin hänen fyysiset käsivartensa ympärilläni. Seisoimme yhdessä yhtenä olentona ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes kuulin hänen sanovan: "En ole oikeasti täällä nyt. Tämä on astraaliheijastusta." Työnnyin poispäin hänestä pettyneenä ja vihaisena. "Mutta tunnut hyvin todelliselta. Miten niin voi olla?"
"Älä ole vihainen, rakkaani, teimme tämän sopimuksen heräämisesi aikana."
En pystynyt muistamaan mitään sopimusta, mutta en tiennyt hänen koskaan valehdelleen minulle.
"Voi Mytre, sinusta on tullut hyvin voimakas. Olen sinusta hyvin ylpeä, rakkaani. Miten kauan voit olla näin?"
Mytre hymyili ja sanoi: "En tiedä, mutta minut on ohjeistettu viemään sinut Pyhälle Kalliolle keskiyöllä."
"Kutsuiko Äiti sinutkin?", kysyin.
"Sinä olet kutsunut minua, minkä vuoksi olen opetellut tämän teleporaatiotaidon. Syvä tarpeeni pitää sinua sylissäni pakotti minut avaamaan horroksessa olevan DNA:n, mikä sisälsi tämän luontaisen kyvyn."
"Kyllä", sanoin. "Enkä minä olisi koskaan tehnyt tätä matkaa, jos et olisi poissa luotani. Se minkä näimme katastrofina, oli itse asiassa kohtalomme."
Kävelimme käsikynkkää Pyhälle Kalliolle ja seisomme sen edessä, kun auringon viimesäteet putosivat horisontin alle. Meillä oli useita tunteja ennen keskiyötä, joten istuimme kylki kyljessä ja kerroimme toisillemme kaiken, mitä meille oli tapahtunut eroamisemme jälkeen. Aika jonka vietimme yhdessä, tuntui ikuisuudelta, kuitenkin se oli myös aivan liian lyhyt.
Kun oli melkein keskiyö, Mytren kuva alkoi häipyä pois. Tiesimme, että yhteinen aikamme oli lähes ohi. Hän oli tullut auttamaan minua portaalin avaamisessa, vihkimyksessäni ja minä olin ollut hänen vihkimyksensä teleportoitua niin kauas ja niin pitkäksi aikaa.
Kun oli melkein keskiyö, pidimme toisiamme hyvin tiukasti. Hänen muotonsa alkoi "räpsyä", hän ikään kuin menetti yhteyden. Itse asiassa hän sanoi menettävänsä yhteyden fyysiseen muotoonsa ja hänen olisi lähdettävä nyt tai muuten hän vahingoittaisi kehoaan kovasti. Päästin irti viimeisen suudelman myötä, käännyin poispäin hänestä ja kohti Pyhää Kallioita.
Tiesin hänen lähteneen, mutta sydänyhteytemme oli vahvistunut. Saatoin tuntea sen korkeassa sydämessäni, että hän oli antanut minulle sitä rohkeutta ja itseluottamusta, mitä tarvitsin portaalin avaamiseen. Mieli rauhallisena ja sydän täynnä rakkautta kumarruin eteenpäin ja kosketin Pyhää Kalliota oikealla kämmenellä.
Välittömästi tunsin yhteyteni portaalin kanssa. Pitäen kättäni kalliolla siirryin lähemmäs ja lähemmäs, kunnes seisoin vain muutaman tuuman päässä sen pinnasta. Painoin hitaasti pääni alas ja hivuttauduin eteenpäin, kunnes varpaani koskettivat kalliota. Sitten nojasin eteenpäin, kunnes sydämeni kosketti kalliota.
Kuulin viuhuvaa ääntä ja tunsin kevyen tuulenhenkäyksen, mitä vaikutti tulevan kalliosta. Odotin, kunnes henkäyksestä tuli tuuli ja tuulesta tuli pyörre. Ääni oli niin kova, että se melkein sattui korviini, mutta en liikkunut.
Suljin silmäni nähdäkseni paremmin kolmannella silmälläni ja havaitsin valon tulevan kallion keskeltä. Kosketin tätä valoa ja tunsin käteni liikkuvan kallioon. Käsi edessäni otin ensimmäisen askeleeni kallioon ja portaalin läpi. Silloin äänestä tuli niin kova, että se sattui korviin, ja valosta niin kirkas, että kolmatta silmääni särki, mutta jatkoin liikkumista eteenpäin.
Yhtäkkiä minut vedettiin pyörivän valo- ja äänimatriisin läpi. Olin täysin sekaisin enkä erottanut yläpuolta alapuolesta. Itse asiassa luulin pyörineeni ympäri. Käytin kaiken oppimani mielenkontrollin välttääkseni pahoinvoinnin ja kutsuin Äitiä vetämään minut läpi tästä portaalista, kohtuunsa planeettamme ytimessä.
Tuntui ikuisuudelta, ennen kuin pyöriminen pysähtyi. Sitten minut melkein työnnettiin ulos pyörteestä ja laskeuduin viileälle maalle täydellisessä pimeydessä. Nousin hitaasti jaloilleni ja odotin Äitiä. Hitaasti totuin himmeämpään valoon ja tiheämpään ilmakehään, kunnes saatoin nähdä, että se oli sama luola, missä olin enimmäistä kertaa tavannut Äidin, Elohim Alcyonen.
"Rakas Äiti, olen tullut luoksesi", kuiskasin melkein kuin itselleni.
Äiti ilmestyi eteeni yhtäkkisessä valonväläyksessä, käsivarret ojennettuna ja sydän lämpimänä.
"Onnittelut, rakkaani. Olet avannut portaalini."
-----------
Plejadien ylösnousemus
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
19.7.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Suzanne:
Olen herännyt kahtena aamuna viestiin: "Hahmota todellisuus sisältä". Jätin Mytrian jatkuvan tarinan viime osan hänen sanoessaan: " Lopulta tuli se päivä, jolloin tiesin olevan portaalin avaamisen nyt-hetki."
Onko minun nyt aika avata portaali Äidin kohtuun? Tietysti vastaus on "kyllä", koska olen Mytria toisessa todellisuudessa. En tiedä, onko tuo todellisuus totta kaikille, mutta tiedän, että tuo todellisuus on totta minulle ja niille, joiden kanssa jaan tuon maailman.
Kun moniulotteinen ajatteluni alkaa korvata kolmannen ulottuvuuden ajatteluni, aika lähtee, "pitäisi" ja "pakko" lähtee ja pelko on jokseenkin poissa. Ainakin pelko on poissa tässä nyt-hetkessä. Myös se tiukka raja, mikä on jakanut sen, mikä on todellista ja mikä ei ole todellista, on hävinnyt. Jos katson kolmannen silmäni kautta, mitä en tee ajaessani tai kävellessäni, näen myriadien muiden todellisuuksien kutsuvan käymään. Kuitenkin nyt-hetkeni on täällä ylösnousevan maan keholla. Koska ei ole aikaa, onneksi ei ole odottamista. On vain valintoja.
Tässä nyt-hetkessä muistelen vielä, miten toimia samanaikaisesti monissa todellisuuksissa. Itse asiassa minun on usein oltava tarkkana, etten lennä ulos kehostani, ennen kuin on ylösnousemuksen nyt-hetki. Olen kuullut monilta muilta, että heilläkin on vaikeuksia pysyä maadoittuneena fyysisyyteen. Hahmottaessamme sisältä näemme ja tulkitsemme todellisuuden ydinitsestämme, mikä on moniulotteinen valokehomme. Toisaalta havaitessamme todellisuutta viidellä fyysisellä aistillamme, näemme ja tulkitsemme todellisuuden 3D-matriisin kautta. 3D-matriisi on eilisen uutinen meille. Olemme kyllästyneet kovaan työhön, ristiriitaan, kaksinaisuuteen ja pelkoon. Olemme valmiita ehdottomalle rakkaudelle, ykseydelle kaiken elämän kanssa ja elämiselle virrassa.
Toinen asia mitä tapahtuu minulle, on unielämäni, 4D-itseni, virtaaminen valve-elämääni. Itse asiassa yöllä 17.7. näin pitkän unen HSBC-luottokortistani. En pidä tuosta kortista, joten se on laatikossa. Siksi minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miksi näin unta siitä. Seuraavana aamuna avasin "The 2012 Scenario" -sivuston ja löysin sieltä artikkelin: "HSBC sandaali. Johtaja eroaa. Pankki auttoi Meksikon huumeherroja, "konnavaltioita" ja terroristeja." Seuraavien kahden yön aikana sain heräämisohjeita "hahmottaakseni todellisuuden sisältä". Kenties HSBC-uni näytti minulle, että viestit unissani oli todellisuus valvemaailmastani?
Elämäni Mytriana on ehdottomasti sisälläni ja hahmotan todellisuutta hänen silmiensä kautta. Seuraan myös sisäistä opastustani ja pyrin kuuntelemaan Äitiä. Siksi luulen, että on myös minun nyt-hetkeni avata portaali Äidin kohtuun. Koska luet tätä, on pakko olla sinunkin nyt-hetkesi.
MYTRIA JATKAA
Seuraavana aamun sen jälkeen, kun olin tuntenut olevan portaalin avaamisen nyt-hetki, heräsin juuri ennen aamunkoittoa. En ollut suunnitellut herääväni tuohon aikaa, joten Henkeni oli täytynyt tehdä tuo päätös. Tiesin välittömästi sen olevan pyhä päivä. Siksi peseydyttyäni, pukeuduttuani ja juotuani vähän vettä menin erityiskalliolle aivan leiripaikkani yläpuolella katselemaan auringonnousua.
Heti kun kiipesin kalliolle, vaivuin syvään meditaatioon. Silloinkin kun tunsin auringon ensisäteiden lämmön kasvoillani, pidin silmäni suljettuna. Sitten fyysisten silmieni ollessa suljettuna näin auringonnousun kolmannella silmälläni. Miten upea näky se olikaan!
Kolmannella silmällä kykenin hahmottamaan värejä, jotka olivat näkymättömiä fyysiselle näkökyvylleni. Pystyin myös tuntemaan näiden säteiden korkeamman taajuuden juuri sydämeni yläpuolella. Muistin temppelissä tutkimamme ikivanhan myytin siitä, että korkea sydän on aivan fyysisen sydämen yläpuolella.
Avasiko auringonnousun katseleminen kolmannella silmällä korkean sydämeni? En voinut pohtia tuota kysymystä nyt, sillä välittömästi kehoni alkoi täristä niin rajusti, että putosin melkein kalliolta. Tunsin tuon energian olevan peräisin oman kohtuni pohjasta ja nousevan selkärankaani pitkin. Energia oli kuumaa, sitten kylmää, sitten taas kuumaa.
Tärisin niin paljon, että tuskin pystyin pysymään tajuissani, kun kuulin: "Vedä energia ytimeesi!" En ollut varma, miten se tehtiin, joten kuvittelin, että pystyin hengittämään energian ytimeeni. Vähitellen energia rauhoittui kuin vesi, joka löysi paikan maalta, mikä voisi sulkea sisäänsä sen virtauksen.
Nyt kehoni alkoi aaltoilla energiavirrasta, mitä hengitykseni näytti ohjaavan. Hidastin hengitystäni tyynnyttämään mielen ja vedin pitkiä, hitaita sisäänhengityksiä ja hengitin ulos kaksi kertaa hitaammin kuin sisään.
Silloin tunsin elämänvirran kulkevan ytimeni läpi. Tämä ei ollut kuitenkaan vesivirta. Se oli valovirta. Kun auringonvalo nousi korkeammalle taivaalla, päälakeni alkoi hehkua ja sykkiä.
Saatoin tuntea auringonvalon tulevan päälaeltani sisään. Meriveden tapaan kosminen meri - valo ylhäältä - oli vuorovaikutuksessa sen valovirran kanssa, joka tuli selkärankani juuresta. Saatoin tuntea päälaelta korkeaan sydämeen saakka kahden valolähteen olevan vuorovaikutuksessa ja sekoittuvan.
Tarkkailin muotoni sisäosaa, ikään kuin olisi katsonut portaalin läpi. Kyllä, ensimmäiseksi minun oli avattava portaali ITSEENI, omaan ytimeeni.
Istuin siinä koko päivän juomatta, syömättä ja tuskin liikkumatta. En tiedä, miten tein sen. Itse asiassa en ole pystynyt tekemään sitä sen jälkeen. Kuitenkin tuona kohtalon päivänä pystyin antautumaan täysin. En ole varma, mille antauduin, mutta se muutti elämäni ikuisiksi ajoiksi. Kenties antauduin kohtalolleni.
Kun aurinko alkoi laskea, saatoin tuntea, että sen mahtava valo oli kulkenut selkärankani juureen saakka. Kun aurinko oli täysin laskenut, vaivuin takaisin kalliolle ja nukuin seuraavaan aamunkoittoon.
Taas heräsin juuri ennen aamunkoittoa, mutta tällä kertaa olin hyvin nälkäinen. En kuitenkaan ollut varma, pystyisikö kävelemään, puhumattakaan kapuamaan alas kalliolta, joten makasin, kunnes oli riittävän valoisaa. Venyttelin kehoani ja yritin muistaa, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Ei, en pystynyt muistamaan mitään - ainakaan vielä.
Viimeinen asia jonka pystyin muistamaan, oli kiipeäminen kalliolle ja meditoinnin aloittaminen. Sitten mieleni tyhjeni. "Se tulee mielesi, kun olet valmis käyttämään sitä." Kuulin nyt tutun sisäisen äänen. Olin oppinut luottamaan tuohon ääneen täysin. Siksi nousin istumaan, hitaasti seisomaan ja kapusin varovasti alas kalliolta.
Kun pääsin leiripaikkaani, putosin altaaseen vaatteet päällä ja pysyin siellä tunteja. Lopulta nälkä pakotti minut pois vesikohdustani, kun olin todella uudestisyntynyt. Kun kiipesin pois lammesta ja yritin seistä ja kävellä, minusta tuntui vauvalta. Ikään kuin joku muu olisi kehoni ohjaksissa. Kuitenkin tuo joku muu tuntui niin ystävälliseltä, rakastavalta ja kärsivälliseltä, että se oli ok.
Kun menin syömään, käsitin ensimmäisen tavan, millä olin muuttunut. En pystynyt löytämään mitään, mitä kehon ottaisi vastaan ruokana, paitsi vettä. Siksi join paljon, paljon vettä. Lopulta löysin joitain yrttejä, joita olin kuivannut, ja tein niistä teetä. Uusi kehoni otti vastaan myös teetä. Aloin ymmärtää, miten tärkeä ja täydellinen tämä uudestisyntymäprosessi oli ollut.
Seuraavien päivien aikana löysin jotain ravinteita, joita kehoni otti vastaan. Niiden kaikkien täytyi olla maasta, sellaisia kuin tiettyjä ruohoja ja kukkia. Minun oli luotettava vaistoihini sen varmistamisessa, etten syönyt mitään myrkyllistä. Onneksi päivitetty muotoni oli täysin integroitunut maan kanssa ja tiesi, mitä syödä ja mitä ei.
Kadotin kaiken ajantajun ja olin hereillä päivän tai yön aikana monta tuntia tai vain muutaman tunnin. Ei ollut ketään huolehdittavana eikä mitään tehtävää. Näin saatoin syleillä täysin prosessiani ja seurata jokaista sisäistä ohjettani juuri sillä nyt-hetkellä, jolloin sain sen.
Tiesin, että kehoni värähtely muuttui, koska saatoin havaita asioita, joita en ollut koskaan ennen havainnut, kuten auroja kaikkien kasvien ympärillä. Kasvien aura kertoi minulle, söisinkö sitä vai en. Jos aura oli sinisestä violettiin, minun oli ok syödä se. Jos se kuitenkin oli vihreästä punaiseen, en voinut syödä. Nautin tästä uudesta, kaiken elämän värähtelyn näkemisen taidosta ja kävelin leirini ympärillä tarkkaillen kaikkia auroja.
Lopulta vaelsin leirirajojeni yli ja löysin itseni järveltä, missä olin tavannut Mytren. Olin välttänyt järveä, koska tulin surulliseksi siellä. Nyt järvi toi minulle kuitenkin iloa ja vietin suurimman osan päivästä uiden ja leväten veden äärellä. Kun aurinko laski horisonttiin, tiesin olevan aika palata.
Kävelin samaa kallionkielekettä, mitä olin kävellyt Mytren tapaamisiltana, ja näin siellä seisomassa hahmon. Hän näytti kovasti Mytreltä, mutta tiesin sen olevan mahdotonta. Silti juoksin sinne, missä tuo hahmo seisoi, ja yhtäkkiä rakkaani vahvat käsivarret syleilivät minua.
Aloin nyyhkyttää ilosta, kun tunsin hänen fyysiset käsivartensa ympärilläni. Seisoimme yhdessä yhtenä olentona ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes kuulin hänen sanovan: "En ole oikeasti täällä nyt. Tämä on astraaliheijastusta." Työnnyin poispäin hänestä pettyneenä ja vihaisena. "Mutta tunnut hyvin todelliselta. Miten niin voi olla?"
"Älä ole vihainen, rakkaani, teimme tämän sopimuksen heräämisesi aikana."
En pystynyt muistamaan mitään sopimusta, mutta en tiennyt hänen koskaan valehdelleen minulle.
"Voi Mytre, sinusta on tullut hyvin voimakas. Olen sinusta hyvin ylpeä, rakkaani. Miten kauan voit olla näin?"
Mytre hymyili ja sanoi: "En tiedä, mutta minut on ohjeistettu viemään sinut Pyhälle Kalliolle keskiyöllä."
"Kutsuiko Äiti sinutkin?", kysyin.
"Sinä olet kutsunut minua, minkä vuoksi olen opetellut tämän teleporaatiotaidon. Syvä tarpeeni pitää sinua sylissäni pakotti minut avaamaan horroksessa olevan DNA:n, mikä sisälsi tämän luontaisen kyvyn."
"Kyllä", sanoin. "Enkä minä olisi koskaan tehnyt tätä matkaa, jos et olisi poissa luotani. Se minkä näimme katastrofina, oli itse asiassa kohtalomme."
Kävelimme käsikynkkää Pyhälle Kalliolle ja seisomme sen edessä, kun auringon viimesäteet putosivat horisontin alle. Meillä oli useita tunteja ennen keskiyötä, joten istuimme kylki kyljessä ja kerroimme toisillemme kaiken, mitä meille oli tapahtunut eroamisemme jälkeen. Aika jonka vietimme yhdessä, tuntui ikuisuudelta, kuitenkin se oli myös aivan liian lyhyt.
Kun oli melkein keskiyö, Mytren kuva alkoi häipyä pois. Tiesimme, että yhteinen aikamme oli lähes ohi. Hän oli tullut auttamaan minua portaalin avaamisessa, vihkimyksessäni ja minä olin ollut hänen vihkimyksensä teleportoitua niin kauas ja niin pitkäksi aikaa.
Kun oli melkein keskiyö, pidimme toisiamme hyvin tiukasti. Hänen muotonsa alkoi "räpsyä", hän ikään kuin menetti yhteyden. Itse asiassa hän sanoi menettävänsä yhteyden fyysiseen muotoonsa ja hänen olisi lähdettävä nyt tai muuten hän vahingoittaisi kehoaan kovasti. Päästin irti viimeisen suudelman myötä, käännyin poispäin hänestä ja kohti Pyhää Kallioita.
Tiesin hänen lähteneen, mutta sydänyhteytemme oli vahvistunut. Saatoin tuntea sen korkeassa sydämessäni, että hän oli antanut minulle sitä rohkeutta ja itseluottamusta, mitä tarvitsin portaalin avaamiseen. Mieli rauhallisena ja sydän täynnä rakkautta kumarruin eteenpäin ja kosketin Pyhää Kalliota oikealla kämmenellä.
Välittömästi tunsin yhteyteni portaalin kanssa. Pitäen kättäni kalliolla siirryin lähemmäs ja lähemmäs, kunnes seisoin vain muutaman tuuman päässä sen pinnasta. Painoin hitaasti pääni alas ja hivuttauduin eteenpäin, kunnes varpaani koskettivat kalliota. Sitten nojasin eteenpäin, kunnes sydämeni kosketti kalliota.
Kuulin viuhuvaa ääntä ja tunsin kevyen tuulenhenkäyksen, mitä vaikutti tulevan kalliosta. Odotin, kunnes henkäyksestä tuli tuuli ja tuulesta tuli pyörre. Ääni oli niin kova, että se melkein sattui korviini, mutta en liikkunut.
Suljin silmäni nähdäkseni paremmin kolmannella silmälläni ja havaitsin valon tulevan kallion keskeltä. Kosketin tätä valoa ja tunsin käteni liikkuvan kallioon. Käsi edessäni otin ensimmäisen askeleeni kallioon ja portaalin läpi. Silloin äänestä tuli niin kova, että se sattui korviin, ja valosta niin kirkas, että kolmatta silmääni särki, mutta jatkoin liikkumista eteenpäin.
Yhtäkkiä minut vedettiin pyörivän valo- ja äänimatriisin läpi. Olin täysin sekaisin enkä erottanut yläpuolta alapuolesta. Itse asiassa luulin pyörineeni ympäri. Käytin kaiken oppimani mielenkontrollin välttääkseni pahoinvoinnin ja kutsuin Äitiä vetämään minut läpi tästä portaalista, kohtuunsa planeettamme ytimessä.
Tuntui ikuisuudelta, ennen kuin pyöriminen pysähtyi. Sitten minut melkein työnnettiin ulos pyörteestä ja laskeuduin viileälle maalle täydellisessä pimeydessä. Nousin hitaasti jaloilleni ja odotin Äitiä. Hitaasti totuin himmeämpään valoon ja tiheämpään ilmakehään, kunnes saatoin nähdä, että se oli sama luola, missä olin enimmäistä kertaa tavannut Äidin, Elohim Alcyonen.
"Rakas Äiti, olen tullut luoksesi", kuiskasin melkein kuin itselleni.
Äiti ilmestyi eteeni yhtäkkisessä valonväläyksessä, käsivarret ojennettuna ja sydän lämpimänä.
"Onnittelut, rakkaani. Olet avannut portaalini."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.