Kirjoittanut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
11.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
ELÄMÄNI UUDELLA MAAPALLOLLA
Halusin palata tähtialukselle, mutta sitten käsitin, että se ei ole tärkeää, mitä haluan tehdä, vaan se, mitä tulin tekemään. Tulin olemaan niiden joukossa, jotka auttavat uuden maapallon luomisessa. Ja miten sitten tarkkaan ottaen luomme uuden maapallon? En tiedä. Arcturuslaiset sanovat, etten tiedä, koska emme ole luoneet sitä vielä. Toisaalta olen tietoinen, että on kosminen suunnitelma, joka on ollut jo ennen aikaa ja joka ei sisällä ainoastaan pikkuplaneettamme, vaan suuren osan avaruuden tästä kvadrantista.
Tiedän myös, että astuimme fyysiseen maatodellisuuteen oppimaan vapaasta tahdosta. Sen toteutuminen, miksi päätimme "kirjautua" johonkin todellisuuteen, sallii meidän poistua siitä. Tulimme tähän kolmannen ulottuvuuden maatodellisuuteen kokeaksemme äärimmäisen polarisoituneen todellisuuden voimakasta erillisyyttä. Näin ollen polarisoitumisen ja erillisyyden toteutuminen voi tapahtua vain palaamalla ykseyden täydelliseen yhtenäisyyteen.
Siksi olen melko varma, että osallistuaksemme tietoisesti henkilökohtaisen ja planetaarisen ylösnousemuksen tähtitapahtumaan meidän on tehtävä se yhtenä olentona. Epäilen, ettei tämä ole yhtä helppoa kuin herätä yhtenä aamuna ja kaikki kilpailu- ja vertailutapamme sekä pelkopohjaiset ajatuksemme ja tunteemme on välittömästi poistettu tietoisuudestamme. Jos olen väärässä ja yhtäkkiä heräämme täysin uuteen todellisuuteen, olen valmis hyväksymään tuon todellisuuden!
Emme kuitenkaan ole vain tämä elämä. Siksi siirtymä voi olla monimutkaisempi. Päätimme ottaa kehon tällä planeetalla planeettaylösnousemuksen hetkellä. Olemme harjoitelleet tätä ylösnousemustapahtumaa myriadeja inkarnaatioita ja nyt pukuharjoitukset ovat ohi. On näytöksen aika!
Muistammeko vuorosanamme? Muistammeko nousta omalla merkillämme? Muistammeko osamme ja sen roolin, jota päätimme esittää? Nämä ovat kysymyksiä, jotka vainoavat meitä jokaista, jotka ovat tietoisia tämä nyt-hetken välittömyydestä. Mikä on vastaukseni tähän kysymykseen? Mitä olen muistanut siinä kaikessa, mitä on löytynyt, ja kaikessa mitä olen opiskellut?
Vastaus tähän kysymykseen on se, miksi kirjoitan tätä: mikä on tarina, suuri paljastus tai toistuminen siinä, mitä olen jo kirjoittanut? Olen kirjoittanut niin paljon, muistanut niin paljon, lukenut ja opiskellut niin paljon. Nyt minun on laitettava se kaikki yhteen, yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Nyt minun on punottava ylösnousemuskudokseni kaikesta, mitä olen löytänyt, muistanut ja oppinut tässä todellisuudessa, ja yhdistettävä se jotenkin uuden maan ykseydeksi.
Voin kuvata vain sen, mitä tunnen kuvasta, mikä on parhaillaan mielessäni. Näen itseni valtava reppu selässä valmistautumassa pitkälle matkalle. Olen kuitenkin tullut paikkaan, missä matkani on pelkkää ylämäkeä ja repustani on tullut erittäin raskas. Siksi minun on tyhjennettävä kuormaani samaan tapaan kuin niiden vankkurikaravaanien jäsenten, jotka ylittivät uuden Amerikan erämaan.
Vihaan sen jättämistä polun sivuun, mitä ilman olen oppinut elämään, mutta olen ylittämässä erämaata eikä ole mitään muuta paikkaa, minne jättää sen. Kenties joku joka kulkee polkua jälkeeni, löytää käyttöä sille. Toisaalta, kenties vain roskaan paikkoja. En tiedä vastausta tähän pulmaan. Kaikkien vuosien ja vuosien "työn" jälkeen, mitä olen tehnyt totuuden löytämiseksi, tiedän vain sen, mitä en tiedä.
En tiedä, miten ylittää tuon näkymättömän rajan uudelle maapallolle. En tiedä, miten antautua sille, mitä en pysty hahmottamaan - vielä. Siksi minun on turvauduttava taas mielikuvitukseeni. Rakkaaseen mielikuvitukseeni, siihen joka sai minut näyttämään hullulta ja piti minut järjissäni. Siksi esitän tämän tarinan mielikuvitukseni aistien kautta. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä kirjoitan, koska minulla ei ollut aikomusta kirjoittaa sitäkään, mitä olen juuri kirjoittanut.
Astun suureen tuntemattomaan - tietäen, että olen jo siellä. Kenties jos aloitan olemalla jo uudella maapallolla, voin muistaa tai luoda sen, miten pääsin sinne. Kyllä, tiedän todella, että olen jo uudella maapallolla. Itse asiassa, olen varma siitä, etten ole koskaan lähtenytkään sieltä. Olen ponnistellut paljon opetellessani "kaksoispaikantumaan" (= olla kahdessa paikassa samaan aikaan) jonnekin muualle. Onko mahdollista, että jos voin muistaa, miten "kaksoispaikannutaan" tähän aikaan ja paikkaan, niin tiedän, miten "kaksoispaikannutaan" takaisin?
Vastaus on taas "En tiedä". Olen kuitenkin valmis astumaan tähän tuntemattomaan ja jakamaan matkani niin monien kanssa, joita kiinnostaa. Jos jotain jää taakseni, ottakaa se vapaasti ja käyttäkää itsellenne sopivalla tavalla. Toivon, että voin raivata polkua, mikä vastaa moniin vastausta vailla oleviin kysymyksiimme. Se ei kuitenkaan ole tärkeää. Sillä mitä minä annan tai saan tältä matkalta, ei ole merkitystä. Kun matkaan meidän ykseyteen, henkilökohtaisesta lisäarvostani tulee mitätöntä ja merkityksetöntä.
Siksi näen meidät uudella maapallolla …
UUSI MAA -PÄIVÄKIRJANI
Merkintäni NYT
Koska tiedän, ettei uudella maapallolla ole aikaa, pyrin kirjoittamaan merkintäni käyttäen moniulotteista kommunikointiani, mikä on vapaa ajasta, paikasta, sukupuolesta, rajoituksista, erillisyydestä ja pelosta. (En tiennyt kirjoittavani tätä!) Toivon, että kaikki voimme ymmärtää kommunikointityyliäni - jos sellaista on. Koska saan jatkuvasti viestiä, että on oleellista ajatella moniulotteisesti havaitakseen moniulotteisesti, ajattelen ja kirjoitan tietäen, että olemme sekä uudella maapallolla että ylösnousevalla maapallolla.
Kun kirjoitan nyt-hetkessä, keskityn vain siihen, mitä on tällä hetkellä nykyisyydessäni. Nykyisyydessäni kuulen monia äänekkäitä koneita naapurista, jossa rakennetaan uutta kotia. Tämä melu muistuttaa minulle, että meikin rakennamme uusia koteja. Itse asiassa rakennamme enemmän kuin uusia koteja, koska rakennamme uusia todellisuuksia. Ymmärrän jo tämän moniulotteisen ajattelun edut, koska tunnen ykseyttä niihin (hups, "niihin" on 3D-ajattelua) - tunnen ykseyttä meihin, jotka lukevat tätä informaatiota ykseydessämme.
Katson, mitä olen kirjoittanut ja käsitän, että "minä" on kolmannen ulottuvuuden ajattelua. Siksi muutan "minä"-sanan moniulotteiseksi "me"-sanaksi. Seisomme valokynnyksellä. Emme ole tietoisia siitä, miten tulimme tähän, eikä sillä ole merkitystä. Tunnemme täydellistä iloa ja ehdotonta rakkautta, kun me - kaikki olennot Gaian keholla - seisomme siirtymän ykseydessä.
Tällä tavalla ajatteleminen on melkoinen haaste, mutta minä/me tunnemme jonkin avautuvan ykseytemme sisällä. Voisiko se olla kynnys? Kuitenkin me olemme yhtä ja näin me olemme kynnys, jolla seisomme. Näin antaudumme kuvalle seisomisesta kynnyksellä, joka on yhteydessä kaikkeen, mitä se on koskaan ollut ja mitä tulee paljastumaan. Siksi seisomme sen kynnyksellä, kuka olemme koskaan olleet ja mitä tulemme paljastamaan.
Tunnemme kutsun pysyä tällä kynnyksellä, kun se vaikuttaa olevan jonkinlainen latausportaali. Pysymme tässä tällä nyt-hekellä, kun lataamme, integroimme ja muunnamme kaikkia jäänteitä siitä täydestä repusta, mitä olemme kantaneet myriadien erillisyyselämien läpi. Kyllä, kynnyksellämme muunnamme nyt-hetkemme ykseydeksi kaiken sen, minkä kerran hahmotimme erillisyydeksi.
Siunausta ykseydellemme