UNELMIA ERI MAAILMASTA

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
18.3.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

”Ei kannata mennä takaisin eiliseen, koska olin eri ihminen silloin.”
– Lewis Carroll, Liisan seikkailut Ihmemaassa

Mietin, ovatko jotkut muutokset, joita koemme lähestyessämme uutta Maata ja 5D:tä, niin kokonaisvaltaisia, että tarvitsemme ehkä tönäisyn tai pari prosessin aikana. Kenties tulevan kevätpäiväntasauksen energiat vaikuttavat meissä jo nyt. Olen varma, että jokin työntää minua odottamattomalle polulle.

*****

Pyhää rikkovia ajatuksia hiipii mieleeni. Jokin aika sitten aloin kirjoittaa kahta kirjaa – kumpikin niistä historiallisia jännityskertomuksia – mutta se on tyrehtynyt kiinnostuksen puutteesta. Ajattelen niitä vain, jos huomaan kansiot Muistiinpanot-sovelluksessa.

Taivas tietää, että minulla on yllin kyllin aikaa kirjoittaa. Mutta nämä kirjat jotka aloitin viime kesänä, eivät vedä minua puoleensa. Minua eivät kiehdo niiden hahmot, mysteerit, puitteet tai seikkailut, jotka heitä odottavat.

Jos haluan uppoutua mukaansatempaaviin hahmoihin ja kiehtoviin seikkailuihin, on kirjaimellisesti miljoonia julkaistuja romaaneja. Miksi minun täytyy kirjoittaa kirjoja? Mikä kuva itsestäni vaatii tuota persoonaa?

*****

Kun oivalsin, miten helppoa tekoälyn oli tuottaa 250-sivuinen romaani lyhyellä komennolla – minuuteissa – viehätys tuon ponnistuksen tekemiseen itse alkoi liukua pois. Se nopeus ja helppous, jolla ei-tunteva, sieluton ja mekaaninen prosessi pystyy sylkäisemään ulos sen, minkä luominen vie ihmiseltä kuukausia tai vuosikymmeniä, on alentanut elinikäisen unelmani arvoa. Olen varma, että valokuvaajat, taiteilijat, elokuvantekijät ja muut luovat lahjakkuudet tuntevat samoin.

Onko tämä sitä, mitä Elon ja muut tarkoittavat sanoessaan, että meidät vapautetaan työstä? Kenties se tarkoittaa myös, että meidät vapautetaan omista, luutuvista unelmistamme.

Onko tappio luopua pitkäaikaisesta mielikuvasta, jossa näen itseni kirjailijana? Jos on, kenen tai minkä tappio se on?

*****

Kiinnostuksen puute, ja nöyryys myöntää, etten halua enää kumarrella vanhaa unelmaa, vapauttaa minut olemaan luova pelkän luovuuden vuoksi, höystettynä ripauksella yhteisöllisyyttä siinä sivussa.

Kun on tunnilla muiden taiteilijoiden kanssa, leikkii välineillä, katselee toistensa töitä ja ihailee ponnistustemme tuloksia, se on puhdasta luovuutta oppimisympäristössä. Puhdasta hauskanpitoa. Siitä on 20 vuotta, kun kävin taidekurssilla, mutta muistan hyvin sen ajattomuuden, joka hiipi siellä sisään, ja kuulen piirustushiilen hennon raapaisun karkeapintaisella luonnospaperilla, klassisen musiikin soidessa taustalla.

Pohdin, onko se askel kohti 5D-ykseyttä? Idyllinen ja tukeva yhteisöllinen asuminen on huomattava osa monia visioita siitä, mitä uuden Maan tulevaisuutemme voisi olla. Kenties yhteisöllisen jakamisen etsiminen nyt-hetkessä auttaa synnyttämään tuon kultaisen ajan vision nopeammin.

*****

Vanha unelmani on eri maailmasta. Tuota maailmaa ei enää ole, ja se vetäytyy yhä kauemmas lähimenneisyyteen jokaisen kehitysaskeleen myötä tekoälyssä.

Odottaisin tuntevani menetystä, hyppysellisen melankoliaa. Kaikki nuo vuodet haaskattuna sellaiseen, mitä ei ilmeisesti ollut koskaan tarkoitus olla. Cathrine, bestseller-kirjailija, on titteli, joka ei ehkä koskaan korista työhuoneeni ovea.

Tunnen salaista riemua ajatuksesta heittää pois vanhat käsikirjoitukseni. Vanha pelko, että ne ovat korvaamatonta, alkuperäistä luovaa työtä, on menettänyt teränsä.

Uteliaisuus ja uusiin unelmiin kurkottaminen, syrjäyttää vähitellen vanhat pelot ja sitkeän kiintymyksen julkaisemattomien töideni kokonaisuuteen. Päätin liittyä hiljattain kuntosalille – toinen monumentaalinen muutos, joka kupli esiin luonnollisesti (tietä näyttävän, kuntosalille liittyvän ystävän avustamana).

Taidetunnit ja kuntosalilla käyminen ovat perinpohjaisesti reaalielämää. Ne tapahtuvat fyysisessä paikassa, poissa omasta kolostani. Ei silmät liimautuneena ruudulle. Ei lonkkaleikkauksen jälkeisiä fysioterapiaharjoituksia, joita olen tehnyt ahkerasti kaksi vuotta oman huoneeni kaikuvassa yksinäisyydessä.

Minulle 5D:n yhteisöllinen puoli on osoittautunut vaikeasti tavoittavaksi. Miten lähtisin siihen? Mistä löytäisin tuon apokryfisen samanmielisten sielujen heimon, jota new age -viisaat niin rakastavat?

Minun olisi pitänyt tietää, ettei sieluni jättäisi minua pulaan. Taidetuntien ottaminen ja kuntosalille liittyminen vievät minut salaa yhteisöllistä vuorovaikutusta kohti. Mietin, mitä on seuraavaksi. Pipareiden leipomista naapureiden kanssa? Naisten iltapäivätee patiollamme? En ole ihan ”vapaaehtoiseksi tulemisen” vaiheessa, mutta se ei ole enää ”ei tule kuuloonkaan”.

Kenties monille meistä maaliskuun päiväntasauksen hienovarainen, kuitenkin sädehtivä energia tekee raskaimman työn sielujemme puolesta ja tuo tämänhetkisen itsemme enemmän linjaan toivottujen tulevien elämiemme kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.