Päivän uffo

Kertaus on uffojen äiti




HomeViestejäDenise Le Fay6.10.2018 - Evoluutiosiltojen rakentaminen ja ylittäminen

6.10.2018 - Evoluutiosiltojen rakentaminen ja ylittäminen

EVOLUUTIOSILTOJEN RAKENTAMINEN JA YLITTÄMINEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
6.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä artikkelia elokuun 2018 loppupuolelta saakka. Elän edelleen sitä, mistä yritän kirjoittaa, ja lisäksi pääkipu ja -paine ja muu on ollut vähintäänkin melko äärimmäistä tämän alkamisesta saakka. Tiettyjen ekstrasuurien ja voimakkaiden ylösnousemuksen kehomuutosten ja kaiken niiden kanssa tulevan myötä, tarvitaan usein vähän aikaa elää, ruumiillistaa ja käsitellä se ja mukautua jatkuviin muutoksiin, joita se aiheuttaa, ennen kuin pystyy asiaankuuluvasti puhumaan siitä. Näin tilanne on ollut minulla tämän tietyn sivuvaikutuksen osalta. Se on ollut fyysisesti tuskallista, mutta melkein 20 vuoden jälkeen ylösnousemusprosessin kipuja, mitä on enää pieni lisä uuden moniulotteisen DNA:n aktivoinnin vuoksi?

Liitän mukaan pätkiä vanhasta kokemuksestani, josta kirjoitin kirjassa "A Lightworker's Mission", koska se liittyy suoraan niihin "kristalli-sateenkaarisilta-DNA" -yhteyksiin ja -aktivointeihin, joita monet meistä ruumiillistavat 2018. Tämä tapahtui vuoden 1982 loppupuolesta vuoden 1983 loppuun. Kirjoitin siitä 2009, ja tuo kirja tuli myyntiin tammikuussa 2010. Kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin monet meistä elävät ja ruumiillistavat henkilökohtaisesti tämän 2018. Osittaiset lainaukset ovat sivuilta 60–65 kirjasta "A Lightworker's Mission: The Journey Through Polarity Resolution."

"Yksi ensimmäisistä asioista joita muistan tapahtuneen tässä uudessa yläkerta-asunnossa, oli epätavallisten, selväjärkisten unitapaamisten alkaminen miehen kanssa, joka oli hullu kaksoisveljeni. Hän ei näyttänyt lainkaan minulta, koska hänellä oli hyvin ruskea iho ja minä olen valkoihoinen. Ensimmäinen vaikutelmani hänestä oli, että hän oli Maya. En kuitenkaan tiennyt mitään Mayoista tai Maya-kalenterista tuolloin vuoden 1982 alussa …

" … Eteerinen hullu kaksoisveljeni kertoi minulle tässä ensimmäisessä unessa, että hän tarvitsi epätoivoisesti apuani. Hän väitti tarvitsevansa minua auttamaan sillan rakentamisessa. Hän sanoi rakentavansa sitä omalta puoleltaan, mutta hän tarvitsi apuani sen toisen pään rakentamisessa minun puoleltani. Toisin sanoen, hän pyysi minua auttamaan energiasillan rakentamisessa, joka yhdistäisi hänen korkeamman ulottuvuuden maailmansa siihen fyysiseen kolmanteen ulottuvuuteen ja aikajanaan, jossa minä elin.

Jostain syystä hänen unipyyntönsä kuulosti minusta normaaleimmalta asialta, jonka olin kuullut pitkään aikaan. Ehdotetussa ei-fyysisen sillan rakennusprojektissa oli minusta tolkkua sillä sekunnilla, kun nuo sanat tipahtivat hänen huuliltaan tässä ensimmäisessä unitapaamisessa. Tiesin jotenkin välittömästi täsmälleen, mitä hän tarkoitti ja miksi tämä energiasilta oli niin elintärkeä tuolloin vuoden 1982 lopulla. Tiesin, ja kuitenkaan en tiennyt kaikkia monimutkaisia syitä siihen.

Kerroin hänelle, etten tiennyt, mitä voisin tehdä täällä fyysisyydessä, mutta tekisin mielelläni kaiken voitavani auttamaan hänen ulottuvuuksienvälisen energiasiltansa rakentamisessa omalta puoleltani verhoa. Hän oli haltioitunut. Hän oli niin onnellinen, niin helpottunut ja niin innostunut siitä, että olin välittömästi suostunut auttamaan häntä tämän sillan rakentamisessa, että hän alkoi juosta ympyrää, hyppiä ja ulvoa kuin hullu …

" … Kolme tai neljä kuukautta myöhemmin tuli toinen selväjärkinen unitapaaminen hullun Maya-kaksoisveljeni kanssa. Tässä toisessa unessa hänessä oli ylitsevuotavaa korkeampaa energiaa, iloa, jännitystä ja puhdasta innostusta. Hänen ei myöskään näyttänyt tarvitsevan tehdä mitään ollakseen tällainen. Hänen lävitseen näytti juoksevan paljon korkeampaa energiaa …

Hän kertoi minulle, että energiasillan rakentaminen sujui paremmin ja nopeammin, kuin hän oli koskaan kuvitellut olevan mahdollista. Hän oli sekaisin innostuksesta ja ilosta sen vuoksi, mitä hän ja minä teimme ja miten helposti me kumpikin rakensimme tätä ei-fyysistä, ulottuvuuksienvälistä siltaa omista ulottuvuuksistamme. Kerroin hänelle, etten rehellisesti sanottuna tuntenut tekeväni paljon mitään verhon fyysiseltä puoleltani. Hän informoi välittömästi, että olin hyvin väärässä ja kumpikin meistä todellakin rakensi energiasiltaa omista ulottuvuuksistaan. Hän oli erittäin onnellinen ja kiitollinen, että olin tehnyt kaiken, mitä olin tehnyt, täällä 3D-fyysisyydessä, koska se sai koko tämän sillanrakentamisen tapahtumaan paljon nopeammin …

" … Seuraava uni tuli muutaman kuukauden päästä, ja hän juoksi paljon ympyrää, hyppi, pyörähteli ja lauloi kuin hullu typerys – ja nautin todella joka sekunnista. Tässä unitapaamisessa hänellä oli pitkissä mustissa hiuksissaan monia kirkkaanvärisiä trooppisen linnun sulkia. Hänellä oli yllään niukka lannevaate, mutta hänen punaiset, siniset, keltaiset, violetit ja sinivihreät sulkansa näyttivät tekevän hänet villiksi ilosta. Muistan vain, että katselin tuota show'ta ja rakastin hullua kaksoisveljeäni enemmän kuin koskaan ennen. Hän ulvoi, hyppi, tanssi ja kääntyili täysin huolettomasti, ja nautin jokaisesta iloisesta eleestä, jonka hän teki, ja onnentunteesta jota hän säteili. Hän tuntui juhlivan jotain, mikä oli erityistä kummallekin meistä. Meidän välillämme ei käyty dialogia tässä unitapaamisessa – oli vain nämä Maya-juhlabileet tai mitä ikinä se olikin. Hän ilakoi, minä katselin ja rakastuin häneen totaalisesti …

" … Kun katselin häntä, oivalsin hitaasti, että ulottuvuuksienvälinen sillanrakennusprojektimme oli lähes valmis. Tuo oivallus oli kamalan suloisenkatkera. Olin äärettömän onnellinen, että olimme saaneet valmiiksi moniulotteisen projektimme, mutta olin myös hyvin surullinen siitä, että rakas ja hullu Maya-kaksoisveljeni jättäisi minut taas yksin maan päälle. Tunsin, että kun tämä sillanrakennusprojekti olisi valmis, emme näkisi toisiamme tällaisissa uniaikatapaamisissa enää koskaan …

" … Tämä oli viimeinen unitapaaminen hänen kanssaan vuoden 1983 lopulla, mikä kertoi minulle, että näkymätön moniulotteinen energiasiltamme oli tosiaankin valmis. Olin hyvin onnellinen ja ylpeä siitä, mutta kaipasin häntä kamalasti melko kauan. Mietin, olivatko jotkut hänen tekonsa noissa kahdessa viimeisessä unessa hänen tapansa yrittää tehdä tulevasta yhteydettömyydestämme vähän helpompaa minulle tunteellisesti ja fyysisesti. Uskon, että niin oli jossain määrin."

On todella mielenkiintoista tämän tyyppisissä moniulotteisissa ylösnousemusprosessimissioissa ja -tehtävissä, joita elämässäni on ollut, että luulin tietäväni, mikä kaikkea tapahtui tuolloin, kun minulla oli noita kokemuksia. Kyllä, nauretaanpa kaikki kunnolla ja rehellisesti vatsan pohjasta sille! Juuri kun luulet ymmärtäväsi jonkin aspektin ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessista, saavutat korkeamman porrasaskelman ja tuon perspektiivin myötä pystyt yhtäkkiä tietämään enemmän kuin ennen. Näin on ollut tämän 36 vuoden takaisen moniulotteisen eetterisillan rakentamisprosessin osalta hullun Maya-kaksoisveljeni kanssa. Vaikka hän esittäytyi minulle näissä selväjärkisissä unissa sellaisena, että hän oli fyysisestä, muinaisesta "Maya-maasta" maan päällä, hän oli itse asiassa Maialta (suom. huom. kirjoitetaan englanniksi Maya), yhdeltä Plejadien tähdistön seitsemästä sisaresta: Alcyone, Merope, Maia, Electra, Taygete, Celaeno ja Atlas.

Syyskuun 2018 puolenvälin paikkeilla, luettuani mitä Sandra Walter oli kirjoittanut "kristalli-sateenkaarisilta-DNA" -kodoneista ja miltä ne näyttivät hänestä, tajusin katsoa sisääni ja nähdä itse. Näin tuolloin jotain, mikä näytti kirkkailta jalokivensävyisiltä sulilta. Rubiininpunainen, smaragdinvihreä, safiirinsininen, violetti ametisti, kirkas sinivihreä ja säteilevä kulta. Katsoessani oli hieman hämmentynyt, miksi nämä uudet DNA-kodonit muistuttivat vähän kirkkaanvärisiä kristallimaisia sulkia.

Sitten muisto selväjärkisistä unistani hullusta Maya-kaksoisveljestäni 1982–83 tupasahti tietoisuuteeni. Tuolla hetkellä kaikissa hänen "hulluilta" näyttäneissä teoissaan ja kummallisessa käyttäytymisessään oli paljon enemmän tolkkua. Kerran hän esittäytyi tarkoituksella mustaa taustaa vasten yllään ainoastaan ihonvärinen lannevaate, jotta huomioni kiinnittyisi kirkkaanvärisiin sulkiin hänen hiuksissaan, ja niiden muistamisessa oli yhtäkkiä korkeampaa tolkkua. Näin usein kommunikoimme muiden ulottuvuuksien itsejemme, kosmisen perheemme, muiden mestareiden ja vastaavien kanssa. Opettele lukemaan ja tuntemaan moniulotteisten rivien välistä, koska monet korkeammat viestit on tavallisesti koodattu, symboleja monista asioista ja tarkkaan aikakoodattuja meitä vapaaehtoisia varten, jotka olemme fyysisyydessä ja työskentelemme asioiden tältä puolelta.

Syyskuussa 2018 ymmärsin yhtäkkiä paljon paremmin, mistä tässä 36 vuoden takaisessa moniulotteisen sillan rakennusprojektissa oli kyse. Sitä työstivät moniulotteisesti tuo viidennen ulottuvuuden Maya ja minä kolmannessa ulottuvuudessa – ja luultavimmin myös jotkut teistä tätä lukevista – jotta voisimme ylittää tuon sillan vuosikymmeniä myöhemmin, fyysisen ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessimme aikana nyt 2018. Nuo kirkkaanväriset, vähän sulilta näyttävät DNA-kodonit, joita näin viime kuussa, ovat korkeamman taajuuden moniulotteisia energiasiltoja, joita useammat ja useammat tiennäyttäjät, edelläkävijät jne. ruumiillistavat 2018. Ne ovat uusia DNA-siltoja, joita yhdistetään joissain meissä, ja kun jatkamme niiden ruumiillistamista, ylitämme automaattisesti nuo sillat, jotka vievät meitä aina vain lähemmäs uutta ylösnoussutta Maata kohti, sekä kiihdyttävät kovasti maailmojen eroamista.

Vuonna 2018 tapahtuu samanaikaisesti monia evoluutioasioita, jotka kiihdyttävät ylösnousemusprosessia, ruumiillistumisprosessia, uuden DNA:n aktivoitumista, maailmojen eroamista, lopunaikoja – ei ainoastaan globaalissa patriarkaatissa ja pimeystiimin avaruusolennoissa, ei-ihmisolennoissa yms., vaan kaikessa mikä on entistä evoluutiosykliä. Sen voi tuntea – entisen syklin globaalin historian hajoavan jalkojensa alla, soluissaan, sydämessään ja tietoisuudessaan. Vuoden 2009 alussa huomasin, että minun täytyi kirjoittaa nopeasti toinen kirja, joka kattoi paljon yliluonnollisesta ja moniulotteisesta elämästäni, koska "alkaisin pian unohtaa muistot menneistä tapahtumista". Tuo lause ja mitä se indikoi, on valtava merkki, että olemme kehittymässä yli kaikesta menneisyydessämme.

Koska tämä DNA-sillan ylittäminen on aiheuttanut erittäin voimakasta pääkipua ja -painetta ja muita sivuvaikutuksia, luettelen tärkeimmät, joita minulla on ollut tällä uudella, intensiivisemmällä tasolla. Taas kerran, sinulla on ehkä eri kilometrimäärä, joten käytä tätä luetteloa vain oppaana. Ajankohtaiset uudet DNA-yhteydet ja -aktivoinnit aiheuttavat kaikki nämä sivuvaikutukset, joten saatamme jokainen kokea ne vähän eri tavalla.

* Kova pääkipu ja -paine – Minulla kuten sinullakin, on ollut tätä vaihdellen kaikki nämä ylösnousemusvuodet, mutta elokuun 2018 viimeisellä viikolla se alkoi kovempana ja intensiivisempänä, kuin olen aiemmin kokenut. Silloin päähäni alkoi yhtäkkiä sattua, ei "päänsärystä", vaan paljon korkeamman taajuuden valoenergioiden ruumiillistamisesta, ja tässä tapauksessa kyse on ollut uudesta DNA:sta. Pää, aivot, käpylisäke, aivolisäke, hypotalamus, kallo ja muu on käynyt läpi paljon korkeamman tason uudelleenjohdotusta näiden viimeisimpien uusien DNA-siltaylitysyhteyksien ja -aktivointien vuoksi. Usein tuntuu siltä, että pystysuorat valoputket poraavat reikiä päähän ja kalloon ja kaatavat lisää korkeamman taajuuden valoenergioita päähän ja koko yläkehoon. Nämä kivut ovat kovia ja täsmällisiä, ja voi sanoa tarkkaan, mihin niitä tulee päässä ja kallossa. Ja ne siirtyvät joka kertaa hieman eri paikkaan päässä ja aivoissa työstämään energeettisesti. Tämä on kuin jumalaista, kosmista evoluutiovaloenergiakirurgiaa!

* Pään, kallon ja kasvoluiden kipu ja paine – Jaksoittain hyvin voimistunutta kipua ja painetta kasvoluissa, nenänselässä, kulmakarvoissa, leukanivelissä, onteloalueilla ja joskus aina muutamissa hampaissa saakka. Tätä seuraa joskus miellyttävä tunne kasvojen pinnan puutumisesta.

* Kuivat silmät, epätarkka näkö, silmät tuntuvat ruhjotuilta ja aroilta – Jaksoittain silmien arkutta kaikesta uuden DNA:n korkeammasta valopaineesta, kuivat silmät ja kyvyttömyys nähdä selkeästi.

* Ankara myrkynpoisto – Toistuvaa kovaa kuuma-aaltomaista hikoilua, koska poistat eeppisiä määriä myrkkyä, vanhoja negatiivisia jäämiä maa-ajalta ja galaktisesta ajasta ja muuta. Jatkuvaa kaiken vanhasta syklistä olevan poisheittämistä tapahtuu samanaikaisesti, kun ruumiillistamme uutta DNA:ta korkeammilla tasoilla. On ylösnousemukseen liittyviä kuumia aaltoja, ja on superankaraa puhdistavaa myrkynpoistohikoamista – tahmeaa astraalityyppistä, ja tuntuu kun menisi shokkiin. Tätä on ollut paljon koko vuoden, kun olemme ylittäneet sateenkaari-DNA-siltoja. Se on intensiivistä, massiivista laajuudeltaan ja uuvuttavaa, minkä vuoksi meidän täytyy hoitaa enemmän itseä, kun ruumiillistamme tätä uutta DNA:ta ja sitä yhdistetään. Paljon moniulotteista toimintaa tapahtuu meidän jokaisen sisällä ja ympärillä, koska ruumiillistamme tätä uutta "silta-DNA:ta".

* Välkkyvien ja liikkuvien valojen näkeminen fyysisesti ja selvänäköisesti – Jokseenkin tähän aikaan viime vuonna aloin nähdä valojen välähtelevän, vilkkuvan, sykkivän ja liikkuvan jatkuvasti, kun silmäni ovat auki tai kiinni. Nämä valot tulevat minusta, eivät ulkopuolelta auringosta tai muualta. Minä ja aurinko olemme yhtä, kuten sinäkin, ja kun ruumiillistamme lisää uutta korkeampaa, moniulotteista DNA:ta, se vain lisää energiataajuusyhteensopivuutta niiden muutosten kanssa, joita tapahtuu myös auringossa.

Tiedätkö, miten pyörivä kattotuuletin jossa on valot, näyttää siltä, kuin valo pilkkoutuisi tai vilkkuisi? Sisältämäsi ja säteilemäsi valo näyttää tavallaan siltä, paitsi ettei se ole täsmällistä ja mekaanista, vaan orgaanista ja jatkuvasti liikkuvaa. Näen välkkyviä ja liikkuvia valoja monen jalan päässä pääni yläpuolella ja ympärilläni kaikissa suunnissa. On hämmästyttävä nähdä sen valon, jonka on ruumiillistanut tähän mennessä, säteilevän fyysiseen ympäristöön meidän kaikkien ympärillä. Tämäkin vain lisääntyy ja laajenee, mitä enemmän valoa ruumiillistamme, joten uusi ihmisvalo-olento, tiedä, että sinulla on lisääntyvä vaikutus kaikkeen ja kaikkiin.

Voimakkaita huimausjaksoja – Tätä ylösnousemusprosessin sivuvaikutusta minulla ei ole ollut kovin usein, luojan kiitos, mutta elokuun 2018 lopusta saakka on iskenyt äkillisiä huimausaaltoja, ja ne voivat pyöräyttää kehoa 180 astetta tai enemmän ja lennättää päin huonekaluja tai lattialle, jos ei ole varovainen. Monet näistä uusista DNA-sivuvaikutuksista ovat vähentyneet hitaasti muutaman kuukauden aikana, mutta niitä on edelleen.

* Vakavia vatsa- ja ruuansulatusongelmia – Tämä on yksi ylösnousemuksen sivuvaikutus, jota useimmilla meistä on ollut vaihtelevasti kaikki nämä vuodet, mutta tänä vuonna sitä on ollut taatusti uudella tasolla! Ei pysty syömään juuri mitään. Vatsahapot ovat sekaisin. Puhdistavaa ripulia. Helvetisti "happorefluksia" ja närästystä. Kaikki tämä ja muu on ollut yleistä suuren osan tätä vuotta. Kuitenkin tämä menee kuitenkin ohi, kuten kaikki muukin.

* Päivällä nukkuminen on hyvin erilaista nyt – En muista tarkkaan, milloin tämä alkoi minulla, mutta se on lisääntynyt koko vuoden. Kun nyt nukahdan päiväsaikaan, se mitä koen, on paljon intensiivisempää, selväjärkisempää, suorempaa ja yhdistyneempää??? kuin nukkuessani yöllä, ja olin jo melko hyvä siinä! Tunnen, että tämä ero johtuu siitä, että nukkuminen päivällä, kun aurinko on ylhäällä, on energeettisesti hyvin erilaista, kuin nukkuminen yöllä, kun aurinko ei paista suoraan meihin.

Kun torkun päiväsaikaan, olen selväjärkinen koko ajan ja teen muissa ulottuvuuksissa asioita toisten ihmisten ja eläinten kanssa. Toisaalta usein nukahtaessa olen selväjärkinen ja pysyn fyysisessä kehossa fyysisessä talossa ja tarkkailen tuosta näkökulmasta menemättä minnekään muualle. Olen unessa, mutta tarkoituksella jään fyysiseen kehoon tarkkailemaan valoenergioitani ja muita asioita. Mikään tästä ei ole tietoisesti suunnittelemaani, ja se kaikki tuntuu hyvin luonnolliselta ja helpolta. Olen nyt, missä olen, ja niin olet sinäkin, joten kiinnitä huomiota ja havaitse, mitä teet, tarkkailet, aiot, löydät, luot, työstät ja kenen kanssa työskentelet. Tämä kaikki on kiehtovaa ja hyvin erilaista kuin viime vuonna.

* Todella kummallisia sivuvaikutuksia – Näistä on vaikeinta puhua pelkästään siksi, että ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja ainutlaatuisia jokaiselle meistä ja sille, miten hahmotamme asiat tänä päivänä. Olen vuodesta 2015 saakka käsitellyt "todellisuuden" muuttumista joksikin hyvin uudeksi ja erilaiseksi, ja tiedämme kaikki tätä seuraavan ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessista, ulottuvuusmuutoksesta ja maailmojen eroamisesta. Mutta taas kerran, jonkin tietäminen ei vastaa mitenkään sen elämistä hetkestä toiseen ja kvantti-nyt-hetkessä.

Näen, kuulen, tunnen, tiedän ja aistin asioita, joista minun on melkein mahdotonta kertoa. Luulen, että paras ja oikein tapa kuvata kaikkea tätä on sanoa vain, että olemme aina olleet moniulotteisia olentoja, mutta nyt meistä on tulossa lisääntyvässä määrin tietoinen siitä. Ja kuten pitäisi olla odotettua tullessasi lisääntyvässä määrin tietoiseksi omasta moniulotteisesta itsestäsi, itseistäsi ja monista, monista muista monissa paikoissa, se muuttaa sinua kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. Ja olemme vasta päässeet alkuun tässä!

Uuden DNA:n aktivoituessa ja ruumiillistuessa useammissa ja useammissa meissä, näiden ns. poikkeamien ja ilmiöiden pitäisi odottaa olevan uusi "normaalimme". Tähän kaikkeen sisältyvät uudet ja epätavalliset säämuutokset ja muut maamuutokset kaikkialla. Vanha maamaailma ja -todellisuus, vanha galaktinen todellisuus ja vanha universaali todellisuus, mukaan luettuna me kaikki, on ollut syvällisessä transformaatiomuutoksessa tänä vuonna, ja lisää on tulossa. Lepää ja hoida itseäsi, koska se mitä käymme läpi fyysisessä kehossamme ja psyykessämme, on melkein enemmän, kuin voimme edes käsittää tällä hetkellä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >