LAITA TEEVESI KIEHUMAAN – OLEN TULOSSA KOTIIN
 
Kirjoittanut Anna Taipale (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Minulla oli tapana leikilläni kutsua itseäni "paska-shaumbraksi" aina, kun minuun iski tuo vanha itse-epäily, joka sanoi, etten pärjännyt kovin hyvin Oivaltamisessani tai ihmismatkallani. Näin oli, kunnes oivalsin, että Oivaltaminen on hyvin yksityinen ja henkilökohtainen asia, joka ei välttämättä näytä miltään tietyltä ihmisulottuvuudessa.
 
Mestaruuden ei tarvitse näyttää samanlaiselta shaumbrojen keskuudessa. Tarkoitan, että on ok, että on ihmispersoona ja ihmismieltymykset ja -kokemukset, ja mestaruus voi näyttää hyvin erilaiselta jokaisella meistä. Ajattele St. Germainia – hän oli Adamuksen mukaan mies, joka söi ainoastaan kaurahiutaleita ja hunajaa (jossain rakastajattariensa kanssa kuhertelun välissä). Siitä hän piti.
 
Minulle taikaa on se, että nyt voin oikeasti valita, miltä ihmiselämäni näyttää ja tuntuu, ominen mieltymyksieni mukaan. Elämää sanelivat ennen tiedostamatta integroimattomat aspektit, esivanhempien kaavat ja massatietoisuuden vaikutus. On vaatinut vähän (kenties paljon) sallimista ja irtipäästämistä oivaltaa, että nyt on todella kyse minun luomuksestani. Se mitä pidän parempana, ei ole ainoastaan ok, vaan pyhää. Paradoksi on, että minun on tarvinnut päästää irti myös kontrollista ja halusta tehdä asioita omalla (rajoittuneen ihmisen) tavalla.
 
Kynnys-työpajan aikana johon osallistuin muutama vuosi sitten, näin yhtenä yönä unen. Vierailin Ylösnousseiden mestareiden klubilla, ja eräs nainen näytti minulle paikkoja. Hän kertoi, että heillä oli klubilla minulle lempinimi: "Laita teevesi kiehumaan". He kutsuivat minua näin, koska olin ollut jo muutaman elämän aivan Oivaltamisen nurkan takana ja he odottivat minua nyt minä päivänä hyvänsä. Minulla alkoi valjeta, että olin ollut melko itsepintainen henkisessä matkassani ja tuo sama itsepintaisuus oli mennyt myös tielleni.
 
Juttu on niin, että olin ollut varsinainen puristi hyvin monta elämää, kuten luulen myös Tobiaksen olleen. Yrittäen aina tehdä oikein, laittaa maailman raiteilleen, löytää tieni kotiin, aina vain. Elin hyvin monta elämää kädet sidottuna ja annoin itselleni kokemuksen, että minut tukahdutettiin, tapettiin tai minua pilkattiin sen vuoksi, kuka olin. Tietysti se oli sisäinen kokemus itsestäni, pelkästään peilattuna ulkopuolelle. Ilmaisu "paska-shaumbra" kertoi täydellisesti tuon vanhan kalvavan tunteen, että minun pitäisi olla ihmisyydessäni tai hengessäni tietynlainen. Ikään kuin olisi jokin oikea tapa.
 
Luulen, että Adamus yrittää kuvata tästä perfektionismista irtipäästämistä tarinoissaan, joissa Mestari juo tripla-espresso-latte-macchiatota kolmen suklaa-croissantin kera, ennen rientämistään hampurilaismestaan. Syö, mitä haluat! Pukeudu niin, kuin haluat. Valitse, mitä haluat, ja tee oma juttusi, beibi! Pelkäsin ennen menettäväni ihmisiä (jotka eivät joka tapauksessa olleet kovin kiinnostuneita minusta silloin ja vielä vähemmän nyt) ja asioita (luotan kaikkeen, mitä tulee tielleni). Minulla oli tapana ponnistella elämässä niin paljon, että nyt sen pelkkä ajatteleminenkin uuvuttaa!
 
Sitten jossain kohtaa aloin oivaltaa, ettei perfektionismi vienyt minua minnekään. Itse asiassa, siinä oli oikeasti kyse elämisen pelkäämisestä. Niin paljon kuin pelkäsinkin ihmisegoani, paradoksaalisesti pelkäsin avautua sielulleni. Kaikkien "Laita teevesi kiehumaan" -matkojen pointti oli ollut rentoutua Oivaltamiseeni ja nauraa koko matkan huvittuneena.
 
Sieluni ei välitä hittoakaan, mitä syön, teen tai en tee, ja kenen kanssa hengaan, jos kenenkään. Hassu asia on, että kun kokemus itsestä laajenee, herää täysin uusi arvostus ihmistä kohtaan. Miksi tyytyä mihinkään vähempään kuin se, mistä oikeasti pitää? Jos jokin ei ole sinun tyyliäsi, heitä se pois. Jos jokin ei resonoi kanssasi, älä viitsi vaivautua. Mitä vähemmän vakavasti otan itseni ihmisenä – tai totta puhuen mitään – sitä nautittavampaa ja arvokkaampaa kaikesta tulee.
 
Näen sillä tavalla, että suuri osa perfektionismista – huoli mestaruuden tai ihmisyyden oikeasta käyttäytymisestä – liittyy syyllisyyteen ja häpeään. Minusta näyttää siltä, että syyllisyydellä on suomut ja hengitys tulta. Syyllisyys on peitetarina: se varmisti, että jatkoin matkaa ja yritin löytää jotain (vapautus, suoja, sielu), kunnes olin valmis päästämään irti tarpeesta sovittaa tai löytää jotain.
 
Nyt haluan vain ilmaista ja nauttia elämästä. Ilmaiseminen voi näyttää hyvin ihmismäiseltä tai se voi näyttää joltakin muulta. Ei ole oikeaa tapaa elää mestarina – kyse on tosiaankin henkilökohtaisesta mieltymyksestä. Joillekin se voi olla penkkeilyä koko päivän, toisille jotain muuta.
 
Esimerkiksi minä kirjoitin kirjan, ja siitä tuli vähän menestys maassani. Kirjassa on kyse itserakkaudesta, ja se on kenelle tahansa, jota huvittaa lukea se. Se ei ole ehdottomasti new age tai henkinen kirja, ainakaan minun perspektiivistäni, vaan se on kohdistettu paremmin valtavirtayleisölle, kuin tietylle "henkisyyteen kallellaan olevalle" yleisölle. Siinä on yhtä paljon kyse oppimisesta sanomaan "ei", kuin oman sielunsa ja myötätuntoisen suhteen sallimisesta itseensä. Pidän nyt esitelmiä ja työpajoja ja tapaan yksityisasiakkaita, ja yksi osa työtäni on kaupallisella alalla. Vuoden päästä voisin tehdä jotain muuta. Tai sitten en.
 
Pointtina on, että sallin itselleni kaikki nämä matkat ja ilmaisumuodot ja unelmien toteuttamisen. "Yhdet vielä" on suosikkisanontani, eli elän todella omaa elämääni – lopultakin! Rakastin sitä, mitä Adamus kertoi Shakespearesta: Shakey-parkaa revittiin kaupallisen työnsä ja sydäntyönsä välillä. Kaveri otti itsensä niin vakavasti, ettei hän sallinut itsensä tehdä kumpaakin – tai minkä tahansa muodon sisäisen ilmaiseminen ottikin.
 
Minulla kaikki kiteytyy itseluottamukseen. Sallien sieluni myötätunnon huuhtoa kaikkien (väärien) itsehavaintojen yli, myös sen, millainen mestaruuteni tai ihmisyyteni pitäisi tai ei pitäisi olla. Se on hyvin yksityinen matka, ja todellisuudessa voin vain sallia itseni – ihmisyyteni, mestaruuteni, säteilyni, minkä muodon ne ottavatkin. Tämä luottamus on ollut vaikein, kuitenkin vapauttavin asia minulle. Olen oivaltanut, että kaikki näennäiset ristiriidat ovat vain ilmaisu-ulottuvuuksia ja -kerroksia – ja-tilanne.
 
Olen vasta aloittamassa ilmaisuromanssiani, jossa toivotan tervetulleeksi toteutumaan kaiken, mitä sisältä versoo, suunnittelematta tai ajattelematta liikaa. Minulle tämä on sitä, mihin Adamus viittaa Nova Vitassa elämän stailaamisena. Virtaaminen sen mukana, mitä sisältä nousee, luottaen ja kunnioittaen sitä – riippumatta siitä, ovatko toiset ihmiset (myös shaumbrat) samaa mieltä tai eivät. Se on omaa yksityistä tanssiani, minun ei kuitenkaan tarvitse piilottaa sitä enää. Minun ei tarvitse peilata tanssiani ulkopuolelta arvioidakseni sitä. Kuulun nyt itselleni.
****

Anna rakastaa kukkia, luontoa, matkustamista ja kaikkia aistillisia asioita. Hänen sydämensä sykkii kirjoittamiselle ja kaikenlaiselle luovalle ilmaisulle. Hän pyörittää yritystään, opastaen ihmisiä omaa itseään kohti. Annan saa kiinni sähköpostilla tai hänen nettisivuiltaan: annataipale.com.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.