Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
9.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Osa 1: Palautumiskammio
Osa 2: Ajatusten hallitseminen ja tunteilla havaitseminen
Osa 3: Onko se todellista?
Osa 4: Puumerkkitaajuudet
Osa 5: Arcturuslaisen sisällä
Osa 6: Valon odottaminen
Osa 7: Todellisuuskuplat
Kun istuin täysin pimeässä "holosviitissä" ja keskityin ytimeni tyhjiöön, aloin saada aistimuksia kehooni. Ensin selkäni ja jalkani olivat jäykät istumisesta samassa asennossa tuntemattoman ajan. Sitten käsivarsiini, hartioihin ja niskaani sattui ja kasvoni nykivät. Lopulta jopa silmäripsiäni ja hiuksiani tuntui sattuvan.
Lopulta epämukavat tuntemukset lakkasivat ja aloin kokea kehoni joustavana köytenä, mikä venyi täyteen pituuteensa. Tässä kohtaa köydestä tuli jatkuvasti lämpimämpi ja se alkoi purkautua. Katselin kuvakieltä ja yrtin tulkita joka kuvan.
Uskoin, että kipuni ja epämukavuuteni edusti sitä, miltä sielustani tuntui tämän fyysisen kulkuneuvon rajoissa. Sitten kun päästin tuon käsityksen mieleeni, tietoisuuteni vaihtoi perspektiivin kehoni yläpuolelle.
Samaan aikaan kun olin kehoni yläpuolella, tunsin muodon myös ympärilläni. Mielenkiintoisesti minulla oli aistimus, että olin pukeutunut kehoon sen sijaan, että olisin ollut kehossani. Itse asiassa mietin, oliko kehoni lihaa ja verta vai yksi "holosviitin" luomus. Sitten aloin tuntea, että ikään kuin kolmas versioni ilmestyi pilveksi, joka leijui kaukana yläpuolellani.
Minusta oli myös versio, minkä pystyin tuntemaan, mutten voinut nähdä sitä. Kuulin silti tämän "minun" sanovan jollekin näkymättömälle ystävälle: "Näin juuri hyvin mielenkiintoisen unen. Olin aluksessa taivaalla. Istuin yksin pimeässä huoneessa, samalla kun tämä valtava valo-olento vartioi minua. En tiedä, miten tiesin olevani aluksessa. Itse asiassa en tiennyt, mikä tuo valtava kulkuneuvo oli tai miten päädyin sinne."
Sitten verho sulkeutui mielessäni ja näin kotini Plejadeilla. Näin sen kauniin vihreän värin, mikä peitti maailmaamme. Kotimme olivat kuitenkin hyvin erilaisia, mitä muistin. Jokainen koti oli elävää kristallia, mikä voisi muuttaa muotoaan ja kokoaan pelkästä ajatuksesta. Vaikka tämä maailma oli erilainen kuin omani, tunsin kovaa koti-ikävää, kun tuo kuva alkoi häipyä.
"Odota, pidän tästä näkymästä. En halua lähteä täältä."
"Et koskaan lähde tietystä todellisuudesta", Arcturuslainen sanoi. "Muutat vain aikomustasi. Kaikki todellisuusohjelmat ovat äärettömästi kiinnittyneenä yhteen. Kyse on vain siitä, että voit omaksua vain tietyn määrän, ennen kuin aivosi kadottavat fokuksensa. On parasta maalata ajatuksesi, ettet unohda niitä."
"Maalata ajatukseni …", aloitin. Halusin kysyä lisää, mutta kun katsoin kehoani, olin nainen toisesta todellisuudesta. Joka tapauksessa olin taiteilija ja käytin pientä sivellintä valtavan kokoisella valkoisella materiaalineliöllä.
Valitettavasti en jäänyt sinnekään. Sen sijaan mieleni vaelteli todellisuuksissa, kuin se olisi ollut ostoksilla kaupassa. Juuri kun olin tottunut yhdessä todellisuudessa käymiseen, minut johdatettiin toiseen. Tietoisuuteni pyyhki todellisuudesta toiseen ikään kuin etsien jotain tai jotakuta.
Tiesin, että loin nämä kokemukset, kun kuulin Arcturuslaisen muistuttavan minulle, että olin elämäni luoja. Ensin olin plejadilainen kaikissa todellisuuksissani, mutta sitten kun antauduin tähän prosessiin, pystyin kokemaan itseni monina muina rotuina.
Näin todellisuuksia, joissa olin antarealainen, siriuslainen, tau centialainen, andromedalainen, lemurialainen ja atlantislainen. Siinä se oli. Atlantis oli se todellisuus, mitä etsin. Kuitenkin tuo todellisuus oli kaukana tulevaisuudessa plejadilaiseen elämääni verrattuna.
Silloin aloin kokea todellisuuksia, jotka olivat täysin eri ajassa kuin se, missä ajattelin eläväni. Tämän oivalluksen myötä aloin hyppiä myriadeilla aikajanoilla. Asetuin yhteen aikaan, sitten vain hetkeä myöhemmin olin täysin eri todellisuudessa, täysin eri ajassa. Sitten aloin sattumanvaraisesti vaihtaa todellisuuksia ajoissa ja paikoissa, joita en ollut koskaan tiennyt olevan olemassakaan.
Ihmettelin tämän näkymän pointtia, kun kuulin Arcturuslaisen sanovan: "Ole tarkkana." Minkä suhteen minun pitäisi olla tarkkana? Sitten sain selville. Maailmoja alkoi virrata mieleni läpi nopeammin ja nopeammin, kunnes ne kaikki sekoittuivat yhtenäiseksi elämänvirraksi.
Todellisuudet pyörivät niin nopeasti, että ne alkoivat liikkua sisäisinä, samankeskisinä ympyröinä, kun ne kulkivat syvemmälle ja syvemmälle ytimeeni. Pimeä ytimeni oli nyt täynnä kirkasta valoa ja enemmän toimintaa, kun pystyin käsittämään. Tunsin äkillisen voiman ylöspäin, ikään kuin suihkulähde olisi käynnistetty.
Yhtäkkiä monet todellisuudet liittyivät energiavoimaan, mikä syöksyi takaisin ylös ytimestäni kuin purkautuva tulivuori. Energia syöksyi ulos kruununi läpi kuin valtava valosuihke. Pystyin näkemään korkeampia ja korkeampia todellisuustaajuuksia, kun valo levisi pimeään huoneeseen ja täytti sen näyttävillä kuvilla myriadeista todellisuuksista.
Sitten odottamatta kaikki pysähtyi. Kuvat jähmettyivät paikoilleen ja kaikki maailmat lakkasivat kiertämästä. Kaikki huoneessa oli hiljaa paikallaan, paitsi kuva itsestäni. Kuitenkin tämä kuva itsestäni oli ilman muotoa. Olin pyörivä energiakenttä, mikä oli ainoa liikelähde koko huoneessa. Kaikki monet maailmat jotka ennen paljastivat elämää, ajattelua, liikettä ja tunnetta, olivat täysin paikallaan.
Kuljin kuvasta toiseen tarkkaillen maailmoja, mitkä oli pysäytetty liikkeiden keskellä. Sodat pysähtyivät räjähtämättömiä pommeja ilmassa, paraateissa marssijoilla oli toinen jalka ylhäällä seuraavaa askelta varten ja tähtialukset kelluivat liikkumatta avaruudessa. Kaikki ihmiset, paikat ja asiat olivat täysin hiljaa paikallaan.
"Mitä tapahtui?", kysyin näkymättömältä Arcturuslaiselta.
"Lähdit ajasta."
Jotenkin ymmärsin täysin tuon käsityksen. Kurkistin moniin todellisuuksiin ja käsitin, että ne liikkuivat, mutta niin hitaasti verrattuna minuun, että ne näyttivät olevan paikallaan. Katselin virtaavaa, puhdasta energiamuotoani, jonka ympärillä myriadit todellisuuskuplat leijuivat hiljaisissa valovirroissa.
"Mitä jos menisin taaksepäin ja sen sijaan, että todellisuudet virtaavat ulos ytimestäni, ne virtaisivat takaisin ytimeeni, niin kulkisinko ajassa taaksepäin?", kysyin telepaattisesti Arcturuslaiselta.
"Kokeile ja katso", oli sen vastaus.
Ajattelin yritystä päästä taaksepäin ajassa peruuttamalla prosessin, mikä vei minut pois ajasta, mutta mietin, halusinko oikeasti tehdä sen. Pohdittuani tuota kysymystä, päätin haluta enemmän vapautta ajasta. Aika oli aina ollut vähän taakka.
Näin ollen päätin kokea enemmän muodotonta tilaani. Kurkistin kuitenkin useisiin ympärilläni oleviin todellisuuskupliin nähdäkseni, oliko minulla kehoa missään niistä. Tein tämän siltä varalta, etten pystyisi muistamaan, miten päästä takaisin muotoon liittymättä johonkin todellisuuteen. Jossain tässä huoneessa oli oltava todellisuuskupla, missä olin holosviitissä arcturuslaisella tähtialuksella oppimassa ajasta.
Oli todella monia todellisuuksia. En halunnut katsoa niihin kaikkiin. Tietysti voisin etsiä tuon tietyn todellisuuden puumerkkitaajuuden! Mutta sen tekemiseksi minun olisi muistettava, miltä minusta tuntui, mitä ajattelin ja kuka olin, jotta pystyisin muistamaan tuon puumerkkitaajuuden.
Haluaisin sanoa, että suljin silmäni, mutta muodottomana valopyörteenä minulla ei ollut silmiä. Näin ollen saatoin mennä vain kuvamuistooni. Muistin, miltä huoneessa tuntui, silloin kun astuin ytimeni tyhjiöön. Tunsin sisäisen tyhjiön täydellisen pimeyden ja pimeän huoneen ympärilläni. Pimeys toi minulle itse asiassa kummallista lohtua. Kyllä, se oli lohtua muodossa olemisesta.
Nautin suuresti muodottomuudesta, mutta olin vähän huolissani, etten pystyisi palaamaan kehoon, jos sattuisin haluamaan sitä. Muistin tunteen kehostani, kun olin istunut liikkumatta tuntemattoman ajan. Aika - siitä oli jo tulossa vaihtoehto sen sijaan, että se olisi symboli elossa olemisesta.
En ollut ajassa nyt ja tunsin olevani täysin elossa, energinen ja vapaa. Rinnastus tunteeseen kehosta, mikä oli krampissa, väsynyt ja kipeä, veti energiakenttäni tiettyä todellisuuskuplaa kohti. En vastustanut ja sallin kuvien ja aistimusten ohjata virtaustani. Sitten huomasin olevani vuorovaikutuksessa yhden todellisuuskuplan kanssa ja päätin katsoa sisään.
Huono ajatus! Minut vedettiin välittömästi tuohon todellisuuteen. Huone oli pimeä ja olin tiheän muodon sisällä, mihin sattui kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Mielessäni juoksi suunnattomasti ajatuksia, tunteeni olivat vain hieman kontrollissa ja kehoni oli niin tiheä, että energiani tuntui osuneen tiiviiseen seinään.
Yritin vetäytyä pois syöksyvästä tiheydestä, mutta oli liian myöhäistä. Minut vedettiin pimeyteen, ajatuksiin, tunteisiin ja kehoon. "Auts!", oli ensikommenttini. Minä puhuin? Minulla oli ääni ja ajatukset olivat sisälläni eivätkä ympärilläni. En ollut enää virtaava energiakenttä ja kehoni oli tuo tiivis muoto, mihin olin juuri törmännyt.
Yritin päästä ulos tuosta kehosta, koska se ei enää tuntunut minulta. Mutta se oli liian myöhäistä. Olin taas kerran ajan ansassa. Kuitenkin nyt kuin olin kokenut nyt-hetkessä olemisen vapauden, päätin vapautua uudestaan.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.