RAKAS MESTARI … MITEN ANNAN YLTÄKYLLÄISYYDEN TULLA MINULLE?

Kirjoittanut Carolina Oquendo (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On hassua, miten mestarini näyttää aina ilmestyvän juuri sillä hetkellä, kun pääni on eniten sekaisin. Tämä päivä ei ollut poikkeus. Työnsin päämäärättömästi ostoskärryjä ruokakaupassa, tuijottaen omenoita, kun huomasin hänet.

Tavallisesti mestari näyttäytyy teräväpiirteisenä keski-ikäisenä miehenä – käskevänä ja jämptinä. Mutta tänään hän näytti pehmeämmältä, nestemäisemmältä, ja kera piirteiden, jotka näyttivät sekoittavan maskuliinisuuden ja feminiinisyyden yhdistelmäksi, joka ei ollut kumpaakaan. Hänen liikkeensä olivat sulavia, melkein eteerisiä, ja kun hän huusi, hänen äänensä oli selittämättömän melodista.

”Aa, mikä on saanut sinut täysin solmuun sisältä?”, hän sanoi lähestyessään, hymyillen lämpimästi.

Nauroin väkinäisesti, yrittäen keskittyä omeniin edessäni. ”Ai, ei mikään. Elämä vain.”

”Elämä?” hän kysyi nostaen kulmakarvaansa.

Huokasin. ”Kyse on rahasta, jos sinun on pakko tietää. Siis, kaikki on ok, oikeasti, mutta on tuo kalvava tunne. Mitä jos menetän kaiken? Mitä jos en osaa luoda lisää? Miksi olen jatkuvasti huolissani budjetista ja etsin halvimpia vaihtoehtoja? Miten voin varmistaa, että minulla on aina, mitä tarvitsen?”

Mestari kurkotti ottamaan kirkkaanpunaisen paprikan ja pyöritteli sitä käsissään: ”Ahaa, puuteenpelkoa. Suuri illuusio. Tiedätkö, mitä tuon pelon alla on?”

Kurtistin kulmiani. ”Että voisin todella menettää kaiken?”

Hän naureskeli pehmeästi. ”Ei. Tuon pelon alla on yrityksesi tehdä elämästä turvallista. Olet rakentanut maailmasi tiili tiileltä, käyttäen syyllisyyttä, häpeää ja tuomitsemista – jokaista uskomusta jonka olet koonnut – luomaan muurit ympärillesi. Ja laasti joka pitää sen kaiken kasassa on pelko.”

Tuijotin häntä, tietämättä, mitä sanoa. Hän jatkoi, äänen ollessa pehmeä, mutta itsepintainen. ”Nimittäin siellä ei ole turvallista. Ei kaikkien noiden tiilien ja laastin kera. Mutta lisäät niitä jatkuvasti toivoen, että jonain päivänä hulluus loppuu. Toivoen, että jos vahvistat noita muureja tarpeeksi, mikään ei romahda. Mutta totuus on, että tuo tietoisuuden talo, jonka olet rakentanut, ei ole turvapaikkasi. Se on vankilasi.”

Nielaisin vaikeasti. ”Jos antaisin noiden muurien kaatua, mitä minusta olisi jäljellä?”

Mestari laittoi paprikan takaisin ja katsoi minua läpitunkevin silmin. ”Vapaus. Se jäisi jäljelle. Sellainen vapaus joka tulee anteeksiannosta itsellesi – ei niin kuin ihmiset ajattelevat anteeksiantoa, vaan todellisesta anteeksiannosta – ja viisaudesta. Viisaudesta jota olet oppinut jokaisesta kokemuksesta, ettet koskaan palaa takaisin tiheään, matalaan tietoisuuteen. Viisaudesta, että olet jumalainen, että olet olemassa. Ja tuosta viisaudesta tulee uusi suhde energiaan.”

Tunsin rintaani ahdistavan. ”Mutta irtipäästäminen kaikesta siitä … se kuulostaa pelottavalta.”

”Se on”, hän myönsi. ”Mutta se on myös vapauttavaa. Vapaus on irtipäästämistä kaikesta, mitä luulet olevasi, ja kaikesta mitä luulet, että sinun täytyy olla. Se on energian sallimista palvella sinua – ei sellaisena, mitä hamstraat tai kontrolloit, vaan mikä tulee sinulle vaivattomasti, täydellisellä hetkellä.”

Nyökkäsin hitaasti, hänen sanojensa mennessä perille. ”Siis, puuteenpelkoni on oikeasti  sitä, että pidän vain kiinni noista muureista?”

”Kyllä”, hän sanoi. ”Ja nuo muurit uuvuttavat sinut. Kaikki energiasi on mennyt vanhan identiteettisi suojelemiseen – maailmaa vastaan, itseäsi vastaan, myös Oivaltamista vastaan. Ei mikään ihme, että tunnet, ettei sinulla ole voimia. Mutta tässä on totuus: sinun ei tarvitse varastoida energiaa tai kontrolloida sitä. Se kaikki on tässä sinua varten, aina. Silloin kun sallit, energia virtaa. Se ei tarvitse määritelmää tai muotoa. Se reagoi läsnäoloosi, olemiseesi … olemattomuuteesi/tyhjyyteesi.”

Katsoin ostoskärryjäni, yrittäen ymmärtää sen. ”Mutta miten päästän irti noista identiteettini viimeisistä jäänteistä? Miten lakkaan pitämästä kiinni? Se tuntuu lähes mahdottomalta.”

Mestari hymyili, ja hänen muotonsa näytti muuttuvan hieman, kuin hän olisi sekä kiinteä että valoa. ”Se alkaa sallimisesta. Ajattelematta tietäsi sen läpi, vaan pelkästään antaen itsesi olla. Tunne tuota osaasi, joka on kaiken tämän ulkopuolella – uskomusten, pelon, kehosi ulkopuolella. Tuota ajatonta, avaraa osaasi, jota eivät sido muurit tai laasti tai liha.”

Hän osoitti rintaani. ”Sulje silmäsi. Älä ajattele. Tunne pelkästään. Tunne tuota syvää hiljaisuutta sisälläsi – tuota osaa joka tietää, että vapaus ja yltäkylläisyys ovat luontaisia tilojasi.”

Tein niin, kuin hän pyysi, sulkien silmäni ja vetäen henkeä. Ensin tunsin vain melua – ajatusteni kiertämistä, huolieni tuskaa – mutta kun jatkoin hengittämistä, jokin muuttui. Lämpö levisi rintaani, maadoittaen ja vakauttaen minut. Se ei ollut ajatus tai kuva. Se oli vain … läsnäolo.

Mestarin ääni rikkoi hiljaisuuden. ”Siinä se on. Se olet sinä. Silloin kun olet tuossa tilassa, energia alkaa liikkua – ei siksi että käsket sitä, vaan koska läsnäolosi kutsuu sitä. Se virtaa ponnistelematta, pakottamatta. Ja se tietää jo, mitä pitää tehdä.”

Avasin silmäni, ja hetken tuntui siltä, kuin kauppa ympärilläni olisi pehmentynyt, kuin todellisuuden rajat olisivat hämärtyneet. ”Siis, minun ei tarvitse saada siitä kaikesta selvää?”

”Ei”, hän sanoi ainoastaan. ”Luomisessa ei ole kyse siitä, että saat kaikesta selvää tai suunnittelet lopputuloksen. Siinä on kyse olemisesta. Silloin kun lakkaat yrittämästä määritellä tai kontrolloida energiaa, se liikkuu tavoilla, joita et voisi koskaan kuvitella. Se on puhdasta luomista. Vaivatonta luomista.”

Hän laittoi käden kevyesti olkapäälleni, ja hänen kosketuksensa oli sekä maadoittava että sähköinen. ”Vapaus on pelottavaa, koska se pyytää sinua päästämään irti kaikesta, mitä ajattelet tarvitsevasi selviytymiseen. Mutta tuossa irtipäästämisessä löydät totuuden: et ole koskaan ollut erossa yltäkylläisyydestäsi, viisaudestasi tai jumaluudestasi. Se kaikki on tässä. Se on aina ollut.”

Hän kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi ja katsoi vielä taakseen minua, ja hänen muotonsa muuttui jälleen, olen nyt teräväpiirteisempi, maskuliinisempi. ”Ja muista, että minä olen, mitä ikinä tarvitset minun olevan. Mutta sinä? Sinä olet kaikki, mitä olet koskaan etsinyt. Anna muurien kaatua. Anna energian virrata. Ja katso, kun elämästäsi tulee jotain muuta, jotain koettavaa.”

Mestarin sanat tässä tarinassa perustuvat Adamuksen kanavointeihin:
Löytäminen-sarja – shoud 7
Kharisma-sarja – shoud 2
Kulje eteenpäin -sarja – shoud 11
Esiintuleminen-sarja – shoud 7
Esiintuleminen-sarja – shoud 9

***

Carolina on ollut Crimson Circlen henkilökuntaa vuodesta 2021 ja valvonut asiakaskokemusta ja data-analyysiä viimeisen vuoden. Hänen matkansa shaumbrana alkoi virallisesti 2011, jolloin hän sai vielä iloa planeetan pelastamisesta ympäristöinsinöörinä. Mutta vasta vuonna 2015, pudottuaan melko karusti sen oivaltamiseen, ettei hän oikeasti nauttinut valitsemastaan elämästä, hän päätti muuttaa kurssia ja omistautua yhdistymiselle sisäiseen tietämiseensä ja viisauteensa, ja tehdä parhaansa päästäkseen itseluomiensa rajoitusten yli. Koska, Metallican viisailla sanoilla, ”millään muulla ei ole merkitystä.” Carolinaan voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.