MATTIN ERILAISUUS
Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
24.7.2015
Suomennettu Luxoniassa
Matt kertoi minulle erilaisuutensa murenemisesta.
"En minä valita", hän sanoi. "En halua, että luulet, että valitan. Sanonpahan vain, että kaiken tämän tasa-arvon myötä on pakko olla häviäjiä ja voittajia, ja minä satun olemaan yksi häviäjistä. Ehkä ansaitsen sen. Ehkä ärsytin köyhempiä tietämättäni. Niin varmaan teinkin."
Ei hän kadehtinut sitä, että kaikki olivat nyt yhtä rikkaita, hän selitti. Eikä hän kadehtinut sitä, että kaikki olivat yhtä hyvännäköisiä. Mutta nyt, ilman erottuvia ominaisuuksia - kun kaikki olivat tavallaan samalla viivalla - hän ei saanut tyttöystävää.
Ennen se ei ollut ongelma.
"En minä edes ajatellut sitä silloin. Tyttöjä oli aina pyörimässä, aina saatavilla. Mutta nyt ihmettelen, olivatko he kiinnostuneita minusta vain siksi, että olin parempituloinen ja paremman näköinen kuin muut tyypit, kun minulla oli urheiluauto ja iso talo kalliissa osoitteessa? Tarkoitan, että ehkä he eivät olleet todella kiinnostuneita minusta lainkaan. Henkilönä. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?" hän kysyi, etsien vastausta kasvoiltani sillä aikaa kun yritin välttää katsekontaktia.
Nimittäin ennen Mattin ei koskaan ollut tarvinnut vaivautua kehittämään sisäistä miestään, sillä hän pärjäsi ulkoisella vallan hyvin. Tämä oli jättänyt sisäiseen mieheen puutteita, jotka nyt olivat tarkkanäköisemmän maailman havaittavissa.
"Ei, että olisin epäystävällinen tai hyödytön. Ei, etten tekisi omaa osuuttani - teen kyllä. Tämä päätyy vain siihen, että tarkemmin katsottuna muut miehet ovat kiinnostavampia kuin minä, tai kehittyneempiä, tai jotain. En tiedä. Kerro sinä."
Tämäpä laittoi minut kovan paikan eteen. En voinut sanoa: "Matt, ongelma on siinä, että olet tylsä. Sinulla ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa. Naiset haluavat jonkun, jonka kanssa voi puhua." Sillä se olisi ollut epäystävällistä. Vaikka hänellä oli telepatiasta vain perustiedot, hän saattoi luultavasti kuulla minun ajattelevan niin.
Toisaalta, hän pyysi minulta apua, enkä voinut valehdella hänelle, vai kuinka?
Joten sillä perusteella, että olemalla samaa mieltä jonkun kanssa voit parantaa hänen oloaan, vaikka olisit samaa mieltä vain siitä, että he eivät ole kovin kiinnostavia, sanoin: "Okei Matt, ehkä olet oikeassa."
Ja katsoin kuinka hänen naamaparkansa venähti.
"Missä tapauksessa, ehkäpä sinun pitäisi unohtaa tyttöystävät vähäksi aikaa, keskittyisit vain itseesi. Opettelet jonkun uuden taidon, tai jotain sellaista. Mistä olet kiinnostunut?"
"En tiedä. Mitä on olemassa?"
Menetin toivoni. Mistä tuollaisen kanssa aloittaa?
Niinpä kutsuin apujoukkoja, ja teimme tästä yhteisöprojektin: "Etsitään uusi innostus Mattille". Aluksi se oli hänestä noloa, kenestäpä ei? Mutta luulen, että hän myös nautti kiinnostuksesta. Laitoimme Yhteisökeskuksen seinälle ison korkkitaulun, minne kaikki kiinnittivät ehdotuksiaan. Koulu vastasi haasteeseen ja lapset kirjoittivat tarinoita ja laittoivat piirustuksia kiinnostavista tai jännittävistä jutuista.
En usko, että yksikään ideoistamme otti tulta Mattista. Mutta kun koko yhteisö oli tällä tavalla liikkeellä, ei hän voinut olla tekemättä edes jotain. Vaikka sitten opettelisi neulomaan.
Lopulta hän ylitti kaikki odotuksemme lähtemällä Marsiin.
Korkkitaulu tyhjennettiin ja sille annettiin uusi otsikko: "Matt Marsissa", ja kun kuukaudet kuluivat, se täyttyi hymyilevistä valokuvista: "Matt monumenteilla", "Matt napatukikohdassa", "Matt ja muinaisten esineet", "Matt ja marsilainen lisko", "Matt ja Helena", "Matt ja Helena uudessa asunnossa", "Matt ja Matt junior".
Hän ei koskaan palannut. Mutta poissaollessaan hän saavutti jonkinlaisen sankariaseman yhteisössämme, melkein kuin hän olisi maankaltaistanut Marsin yksinään. Tämä oli uudella tavalla erilaista, loistokkaammin kuin aiemmin yhteensä. Melkein kirjoitin hänelle sanoakseni niin, mutta en kuitenkaan.
Sillä hän on vihdoin onnellinen. Kuka tarvitsee erilaisuutta?