VOI NOITA UNIA!
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2014 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yölliset unemme ovat yksi vähiten ymmärretyistä ihmistoimista. Keskivertoihminen viettää elinaikanaan yli 200 000 tuntia (eli 8333 vuorokautta tai 22.8 vuotta) unitilassa. Harvat ihmiset kuitenkaan muistavat uniaan ja melkein kaikki ihmiset ovat piittaamatta niistä, koska unissa ei näytä olevan mitään tolkkua. Unet ovat yksi niitä asioita, joita kaikki kokevat. Ne ovat säännöllinen osa kaikkien elämää, mutta tavallisesti psykologit, tiedemiehet tai uskonnolliset johtajat eivät pidä niitä minään. Ne laitetaan joutavien ja merkityksettömien mielen toimintojen epämääräiseen kategoriaan. Minulle ne ovat kuin tietoisuus - se on osa jokapäiväistä elämäämme, mutta kukaan ei laita sitä mukaan elämän yhtälöön (katso Adamuksen huomautukset tietoisuudesta ProGnost 2014 -tapahtumassa). Unillemme on syy, mutta harvat ihmiset tietävät sen.
Kun nukahdat joka ilta, tietoisuutesi laajenee kauas yli fyysisen ulottuvuuden. Keho pysyy sängyssä ja mieli pysyy tiukasti pakattuna aivoihin, mutta tietoisuus menee yöllisille seikkailuilleen toisiin ulottuvuuksiin. Unitila antaa suuren vapauden 3D:n ulkopuolella. Aikaa ja tilaa ei oikeastaan lainkaan ole. Voit mennä entiseen elämään tai lentää tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Voit nousta kristalliulottuvuuksiin, tanssia maan lähiulottuvuuksissa tai opettaa vähän aikaa jollain monista uusista maapalloista. Olet edelleen yhteydessä 3D-kehoon ja -mieleen, mutta vain ohuella hopealangalla.
Yritämme tavallisesti ymmärtää uniamme analysoimalla mielessä, minkä vuoksi edes parhaat unikirjat tai uniterapeutit eivät näytä pätevän. Kun lennät pois yöllä, menet kauas yli sen, mitä ihmismieli pystyy ymmärtämään. Kun tulet taas 3D:n vaikutuspiiriin herätessäsi aamulla, mieli yrittää saada logiikkaa johonkin, minkä ymmärtämiseen sitä ei ole varustettu. Se yrittää liittää unen rajalliseen tietokantaansa symboleista ja entisistä kokemuksista, minkä vuoksi saat usein hämmentävän ja epäloogisen kohtaussarjan - kuin ottaisi pätkiä monista elokuvista ja editoisi ne yhteen ilman loppua.
Mieli ei pysty täysin tajuamaan ja tulkitsemaan moniulotteisia ja laajoja unikokemuksia. Mutta … unen ydinolemus on edelleen olemassa, jos et keskity yksittäisiin osiin.
Näin ilmeikkään unen yhtenä yönä. Tyypillisten unien tapaan, monet osat eivät olleet loogisia, mutta kuitenkin tuntiessani sen ydinolemusta ja energiaa, siinä oli tolkkua. Uni alkoi jalkapallostadionilla, missä oli käynnissä Super Bowl (todellinen jalkapallon Super Bowl pelataan USA:ssa 2.2., helmikuun shoudin jälkeisenä päivänä). Mutta ajankohta oli 1950-luvun puoliväli, kauan ennen ensimmäisen Super Bowlin pelaamista. Toinen joukkue joka oli pukeutunut tummiin paitoihin, oli viiden pisteen johdossa. Pelikellossa oli alle minuutti jäljellä. Yhtäkkiä vaaleapaitaisen joukkueen valmentaja kutsui minut peliin, vaikka olin vain katsomossa. Löysin itseni kentältä varusteet päällä. Olin hyökkäyslinjassa, yksi niistä isoista kavereista jotka pelaavat etulinjaa ja estävät ja taklaavat paljon suojellakseen pelinrakentajaa.
Joukkueemme oli 40 jaardin viivalla tai noin 40 metriä maaliviivasta. Muut linjamiehet olivat hikisiä, kuraisia ja väsyneitä. Kaikki tiesivät, että tämä voisi olla ottelun viimeinen yritys. Jos emme onnistuisi, häviäisimme. Oli painetta. Pelinrakentaja huusi tahdin - "hut, hut, hike!" - ja päättäväinen pelaajamassa lähti härkämäiseen liikkeeseen. Estin tehokkaasti yhden valtavista vastustajista ja pyörähdin sitten katsomaan, missä pelinrakentaja oli. Yllätyksekseni hän oli aivan takanani ja kurkotti antamaan minulle palloa. Vielä suurempi yllätys oli, että pelinrakentaja olin minä! Muistan katsoneeni häntä silmiin ja ihmetelleeni, mitä hemmettiä tapahtui. Otin pallon, painoin sen rintaani vasten ja lähdin juoksemaan kaikin voimin maaliviivalle. Löysin aukkoja, väistin useita vastapelaajia, jotka halusivat todella vahingoittaa minua, ja syöksyin maaliviivan yli. Me voitimme! Yleisö riehaantui. Voitonriemuinen huuto katsomossa teki kuuroksi. Erotuomari tuli hakemaan palloa minulta, mutta pidin sitä tiukasti, ja sanoin sen olevan minun. Tämä oli MINUN pelipalloni.
Normaalisti jalkapallossa kaikki joukkuetoverit taputtavat selkään ja takapuoleen, kun teet "touchdownin". Televisiotoimittajat kerääntyvät ympärille ja kysyvät, miltä tuntui tehdä ottelun voittomaali. Mutta mitään tästä ei tapahtunut! Kaikki juhlivat, mutta kukaan ei edes antanut tunnustusta voittopisteestäni. Pukuhuoneessa joukkuetoverini juhlivat huutaen ja ulvoen samppanjan kera, mutta kukaan ei huomannut minun läsnäoloani. Olin käytännössä näkymätön. Sama tapahtui illan voittojuhlassa. Kaipasin jonkun sanovan: "Hei Geoff, upea voittomaali!" Mutta ei mitään.
Menin ulos yöilmaan ja vedin syvään henkeä. Vaikka kaipasin jonkinlaisia onnitteluja, oivalsin, että minä tiesin, mitä tein, ja perimmiltään vain sillä oli merkitystä. Tein tehtäväni. Joukkueeni voitti. Tunnustuksen täytyi tulla sisältäni, ei toisilta.
Heräsin unestani hengästyneenä ja vähän hikoillen. Naureskelin itsekseni ajatellen, että myös unijalkapallo voi aiheuttaa rasitusta. Aloin analysoida unta, mutta sitten peräännyin nopeasti tunteakseni unen ydinolemusta. Muistin, että mieleni yritti saada tolkkua jostain, mikä tapahtui toisissa ulottuvuuksissa, ja ettei minun pitäisi ottaa sitä kirjaimellisesti tai ajatella liikaa. Vedin muutaman kerran syvään henkeä ja annoin itseni tuntea unen ydinolemusta. Silloin todella tajusin sen. Vaikka mieleni oli kysynyt, mitä merkitsi olla Super Bowlissa, miksi se tapahtui 1950-luvulla, miksi olin pelinrakentaja, mitä merkitystä oli sillä, että oli 40 jaardia maaliviivaan - plaa, plaa, plaa - peräännyin ja tunsin ydinolemusta. Tuolla hetkellä tietämykseni tiesi, mistä siinä oli kyse. Säästän sinut yksityiskohdilta, mutta sanon vain, että se toi leveän hymyn kasvoilleni. (Hei, lakkaa yrittämästä analysoida minun untani!)
Yksi ihmistietoisuuden seuraavista rajoista on unitila. Shaumbrojen pitäisi tietoisina ihmisinä uskaltautua ensimmäisten joukossa uuteen ymmärrykseen unista. Tammikuun 2014 shoudissa Adamus sanoi, että hän omistaisi huomionsa niihin, jotka ovat päättäneet olla ruumiillistuneita mestareita. Tuolla hetkellä tunsin valtavan muutoksen shaumbroissa ja Crimson Circlen työssä. Tulevina kuukausina ja vuosina integroimme unitilan valvetietoisuuteen, koska ne ovat kumpikin mahdollisia todellisuuksia. Näin tehdessä aloitamme myös vanhan ja uuden maan integroinnin.
Ala kiinnittää huomiota uniisi. Ala tuntea tätä elämäsi luovaa ja todellista osaa sen sijaan, että ohitat ne öisenä hölynpölynä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.