ULOTTUVUUKSIEN VÄLILLÄ LIUKUMISTA
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
29.8.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
”Olen saanut niin tarpeekseni tästä ulottuvuudesta”, eräs ystävä kommentoi eilen.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Tunnevuoristorata jossa olen ollut – osittain itseaiheutetusti reagoimalla, sen sijaan että olisin toiminut rauhallisesti – oli vähällä suistua täysin raiteiltaan eilen.
Tarina tästä tapauksesta, lopputuloksesta ja sen mahdollisesta tulevaisuuden sunnasta ei ole kovin kiinnostava, vaikka mieleni tarttui siihen eilen uutena ja kiehtovana ongelmana.
Yksi ohut sivujuonne johon tarrasin myllerryksen keskellä, oli tämä: todistin toisen osapuolen liioiteltua 3D-ihmisreaktiota, samaan aikaan kun oma 3D-itseni reagoi, mutta vain askeleen päässä, kurkistamassa nurkan takaa ja odottamassa taistelijoiden irrottavan toisistaan, oli 5D-itsen sarjakuvamainen hahmo.
Kun kohosin vähän kaiken tuon metelin yläpuolelle, 5D-hologrammini nykäisi minua hihasta.
”Hei. Tällä. Mikään tuosta ei ole totta, muistatko? Luot tämän antamalla huomiota sille. Tule mukaani. Kirjoitetaan kirjaa. Mennään kävelylle. Halataan perhettämme.”
Sitten kova koputus jylisi talon läpi, avasin etuoven ja sen takaa löytyi apulaisseriffi, jolla oli ystävällinen hymy ja valkoinen kymmenen gallonan hattu päässään.
Ai, luojan kiitos. Ainakaan se ei ole tuo kiistan toinen osapuoli, joka on tulossa saarnaamaan minulle.
*****
Epäilen, että tuo toinen henkilö luuli minusta olevan huolestuttavaa saada virkavalta ovelleni. Täysin päinvastoin. Ihailen Yhdysvaltain perustuslaillista seriffilaitosta, joka vaikuttaa lahjomattomalta lainvalvontaelimeltä, ja olen varma, että he EIVÄT kuulu syvävaltioon. Oletin, että hän kuuntelisi oman puoleni tarinasta ja olisi reilu ja järkevä. Hän oli kaikkea sitä, ja enemmän.
Pohdiskellessani olen tullut siihen johtopäätökseen, että hänen on pakko toimia 5D-tasolta – kenties ei tietoisesti. Epäilemättä ajoittain, kuten useimmat meistä, mutta tuo värähtely oli ehdottomasti siinä. Hyvin merkittävää, ottaen huomioon kaiken, mitä hän on nähnyt ihmisyyden tilasta pitkähkön uransa aikana, mutta sain yhteyden häneen välittömästi, jopa alkuhermostukseni läpi.
Itse asiassa, hieman eri olosuhteissa – kenties välitilassa, epämääräisessä neljännen ulottuvuuden maailmassa – tämä mies olisi voinut olla ystävä.
*****
Samaan aikaan toisaalla … Olen lopen kyllästynyt perkaamaan peripohjaisesti absurdeja maailman draamoja ja mullistuksia. Omistan oman osani – voin olla ailahtelevainen. Reagoiminen rauhallisen toimimisen sijasta on tuttu kulma hiekkalaatikossa. En pysty hetkessä lopettamaan sitä, että annan ailahtelevuuden johtaa, mutta tuon taipumuksen tiedostaminen auttaa ohjaamaan tasaisempia vesiä kohti.
Laitan myös syyn suoraan toisen osapuolen harteille, joka voisi kokea vaikutuksia, joita en saa koskaan tietää: hoitamattomat mielenterveysongelmat, persoonallisuus jolla on taipumusta vainoharhaisuuteen ja kostonhaluun, tai arkontti-implantti joka on riistäytynyt käsistä.
Minulla oli hiljattain jakso pelkopohjaista, vainoharhaista ajattelua, mutta kun väärinkäsitykseni korjattiin, se hävisi. En ole varma, että niin tapahtuu tälle toiselle henkilölle – hänen kostonhaluinen puolensa tuntuu juurtuneen syvälle, teennäisesti herttaisen persoonan alle. Mitä tahansa seuraakin, kummallakin osapuolella oli osansa tuon draamaan luomisessa. Olen valmis poistumaan, näyttämön oikealta puolelta, ja sammuttamaan valot lähtiessäni.
*****
Kun kävelin polkua puron vartta pitkin tänä aamuna, puhuin 5D-itselleni ja sen moniulotteisille ryhmälle: onko tämä tuon naurettavan tilanteen loppu? On ollut kolme merkittävää välikohtausta näiden ihmisten kanssa. Onko niitä vielä lisää?
Vastaus tuli välittömästi: ei, olet valmis sen osalta.
Otan 5D-itseni sanat todesta, sitten ihmettelen, mitä seuraavaksi.
Mene kävelylle. Tehty.
Halaa perhettä. Tehty.
Kirjoita kirjaa. Hmm … okei.
*****
Teatteri alkaa hajota heti, kun vedän huomioni pois. Edessä siintävä uusi Maa on paljon kiehtovampi kuin mikään draama, mitä tuo hutera, vanha teatteri voisi esittää.
Sitten kun olemme kaikki saaneet tarpeeksemme uusintojen katselusta, kun heikkouksiamme ja selvittämättömiä traumojamme esitetään loputtomiin, kenties se romahtaa kokonaan. Tai kenties auringonpurkaus räjäyttää sen pois.
Miten tahansa se revitäänkin alas, se on sitten poissa, ja se muistetaan vain hämäränä, epämiellyttävänä unena, joka ohitetaan nopeasti uuden päivämme valossa.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.