RUOKAKERHO, OSA 3

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
5.11.2015
Suomennettu Luxoniassa

Torstai (jatkuu)

Erica ja Fred saapuivat kirkolle ja löysivät jääkaapit ja pakastimet tyhjinä ja varastohuoneen kaaoksessa, pusseja ja paketteja levällään pitkin lattiaa. Onneksi aamiaista ajatellen murtovarkaat eivät olleet kiinnostuneita kaurahiutaleista, ja Fredin leipää ajatellen, he eivät olleet vieneet jauhoja.

Mutta kaikki liha oli viety, kaikki juusto, hedelmät ja vihannekset, kaikki pakasteet ja kaikki, mikä oli ollut purkeissa ja tölkeissä.

Amy seisoi itkien keskellä sekasotkua, Katie ja Stew häntä lohduttamassa ja herra Phipps mittasi kaurahiutaleita puuroa varten mutisten ja kiroillen partaansa.

Erica seisoi oviaukossa äimistellen kun Fred alkoi pinota uudelleen kaurahiutaleita, jauhoja, linssejä, riisiä ja kaikkea muuta ruokaa mikä ei ollut varkaille kelvannut-

"Hyvä siis, etteivät he vieneet jauhoja herra Phipps," sanoi Erica.

"Niin pirun typerää!", sanoi herra Phipps hampaidensa välistä, "siis naapurin nainen näkee kun he ajavat pois keltaisella pakettiautolla. Miksei hän herätä meitä tai soita poliisille? Kaikenlaista sakkia! Mitä niiden päässä oikein liikkuu? Uskomatonta! Ja kaikki olivat niin riivatun tyytyväisiä itseensä, kun näkivät itsensä telkkarissa. Mitä älyä siinäkin oli. Sanoivat suoraan, 'Täällä on ruokaa, senkun haette pois!'"

"Keltainen pakettiauto?" sanoi Erica. "Keltainen pakettiauto vei vihannekset myös yhteisön puutarhasta."

"Erica?" keskeytti Fred, "Pari sanaa?"

He livahtivat ulos yhdessä takakautta.

"Luulen, että tiedän ne pakettiautotyypit. He ovat narkkareita. He ovat varastaneet ruuat myydäkseen ne saadakseen rahaa annoksiinsa."

"Mutta eihän siinä ole järkeä. Kenelle he muka voisivat mitään myydä? Eihän kenelläkään ole käteistä jäljellä!"

"Eivät he sitä älyä. Huumeita aivojen tilalla, nääs... Joka tapauksessa, luulen tietäväni missä he asuvat."

"Hienoa! Soitan poliisille."

"Älä tee niin Erica. He takavarikoivat sen."

"Eikä takavarikoi - se on meidän. Kaikki näkivät sen televisiosta."

"Voit siis todistaa sen? Että joku tietty paputölkki on meidän? Onko siinä meidän nimi? Ei. Joten he takavarikoivat sen. Todistusaineistoksi oikeutta varten. Poliiseillekin tulee nälkä, tiedätkös."

"No mitä sitten teemme? Annetaan niiden livahtaa tiehensä? Sillä aikaa kun ruokakerholaiset kärsivät nälkää? Tuo on pähkähullua Fred!"

"Ei ollenkaan. En minä sitä tarkoittanut. Tarkoitan, että voimme saada ne takaisin. Sinä ja minä."

***

He lähtivät Fredin moottoripyörällä, minkä hän oli viisaasti pitänyt piilossa rappukäytävässä rähinätalossa, missä ei enää ollut rähinää kun hänen huonetoverinsa olivat poissa. Erica oli vaikuttunut nähdessään, kuinka siistissä kunnossa pyörä oli ja vielä enemmän vaikuttunut siitä, että bensatankki oli melkein täynnä.

"Tämä on loistoidea Fred, lukuunottamatta yhtä pikkujuttua. Miten me aiomme kuljettaa ruuan?"

"Tämä on vain tiedusteluretki Erica. Katsotaan ensin olenko oikeassa."

Se oli omituisin matka millä hän oli koskaan ollut, puikkelehtimassa läpi autioiden katujen, jotka olivat täynnä roinaa mellakoiden jäljiltä, mukaanlukien muutama poltettu auto. He eivät nähneet muita kulkuneuvoja liikkeellä. Hiljaisuudessa moottorin ääni veti joitakin ihmisiä ulos katsomaan, kun he menivät ohi. Mutta missä kaikki muut olivat? Olivatko he kaikki kuolleet nälkään? Ei vaikuttanut todennäköiseltä. Moni pystyi varmaan pärjäämään muutaman päivän paastoamalla, niinkuin hän. Mutta eivät vanhukset. Hän oli aika vihainen siitä. Kuinka ne narkkarit kehtasivat varastaa heidän ruokansa!

Sitten hänen mieleensä juolahti, että hän oli tarkoituksella ärsyttämässä itseään vihaiseen tilaan, valmiiksi yhteenottoon ja tämä oli hänen vanha kuvionsa - moraalista tuohtumista itsevarmuuden korvikkeena. Mutta kiukku ei kyllä ollut paras tapa käsitellä tilannetta. Jos narkkarit uhkasivat väkivallalla, se vain lisäisi bensaa liekkeihin.

Mitäpä jos pysyisin tyynenä ja yrittäisin olla itsevarma? hän kysyi itseltään. Pystyisinköhän siihen? Tottakai pystyt, sanoivat oppaat, jotka hän oli kokonaan unohtanut. Okei tyypit, hän vastasi. Mutta apu ei olisi pahitteeksi.

***

Talo oli aution näköinen, ikkunat laudoitettu kiinni. Erica aikoi koputtaa etuovelle, mutta Fred sai hänet luopumaan siitä ja talutti moottoripyörän kulman taakse ylikasvaneeseen ja rojua täynnä olevaan puutarhaan ja piilotti sen pusikkoon. Sitten hän kulki edellä suureen vajaan. Ovea piti raollaan jatkojohto joka kiemurteli talolle saakka.

Sisällä oli iso kasa pahvilaatikkoja, pinottuna sikinsokin, täynnä ruokaa. Kaksi jääkaappipakastinta ja arkkupakastin oli seinän vieressä, nekin täynnä ruokaa. Ja yhdessä nurkassa oli kasa mätäneviä vihanneksia - luultavasti ne jotka oli varastettu yhteisön puutarhasta. Erica tunsi taas kiukun nousevan sisällään. Mitä tuhlausta! Hän hengitti syvään muutaman kerran, pyysi oppailta apua ja tunsi raivon hiipuvan vähitellen.

"Oletko kunnossa?" kysyi Fred.

"Olen. Yritän vain olla räjähtämättä."

He seurasivat jatkojohtoa talon takaovelle ja koputtivat. Hontelo nuori mies jolla oli näppylöitä ja vuotava nenä kurkisti ulos, takanaan viheliäinen keittiö.

"Niin. Mitä te haluatte?"

"Me olemme Sneedin seurakunnan ruokakerhosta, ja teillä on meidän ruokamme," sanoi Erica, mennen suoraan asiaan.

"Niinkö meinaatte?" tuhahti nuori mies.

"Hei Zac," sanoi Fred.

"Onkos se Fred?"

"Juu, miten menee?"

"Ei kummemmin. Kukas tämä on?"

"Se on Erica. Zac - Erica. Erica - Zac."

"Hei Erica."

"Hei Zac," jatkoi taas Erica. "Tajuatko, että sadat vanhat ihmiset jäävät nälkäisiksi, koska pöllit heidän ruokansa?"

"Ai? No, olen pahoillani siitä," sanoi Zac ja niisti nenänsä.

"Pahoillani ei riitä Zac. Me haluamme sen takaisin."

"Joo, tajuan kyllä. Mutta mitä te kuvittelette minun asialle tekevän?"

"Tuot sen takaisin, sitä minä sinulta odotan."

"No kun en voi."

"Kyllä voit."

"Ei kun ette tajua. Grant tappaisi minut. Ihan oikeasti. Ette tunne häntä. Hän on sekopää."

"Hän on oikeassa Erica," sanoi Fred. "Grant on sekopää."

"Hetkonen nyt molemmat. Tarkoittaako se, että Grant on sekopää, että kukaan ei vastusta häntä? Tarkoittaako se, että me vain annamme hänen mennä, vaikka hän on ryöstänyt kaikkien ruuan ja jättänyt sen mätänemään niin, ettei sitä kukaan voi syödä ja näemme kaikki yhdessä nälkää? Juuri noin olemme toimineet salaseuran kanssa ja katsokaa mihin se on planeetan saattanut - täyteen paskaan."

Mutta juuri silloin etuovi kolahti ja pian sen jälkeen keittiön oven takaa kuului syvä ja uhkaava murina, ja ihmisääni, joka ei kuulostanut juuri sen paremmalta.

"Mikä hätä poika? Mikä hätä Piru?" se sanoi.

Murina yltyi äkkiä pedon karjahdukseksi ja jokin osui oveen niin kovaa että se rämisi saranoillaan. Fred kaappasi Ericaa käsivarresta ja veti hänet kohti puutarhaa.

"Ketä sulla on siellä Zac?" varoitti ääni. "Mä oon sanonu sulle jo ..."

"Ne on vaan kavereita Grant. Ne on okei, ihan tosi. Ei ongelmaa."

"Piru ei näytä olevan samaa mieltä Zac. Aukases nyt tää ovi. Se haluaa tavata sun kaverit."

"Grant, mä luulen ettei se oo hyvä..."

"Nyt aukaset oven Zac! Ettei tartte sanoo enää toista kertaa!"

Ja Zac avasi oven.

Mutta siihen mennessä Fred oli pinkaissut pusikkoon ja vetänyt moottoripyörän ulos. Hän nousi sen selkään ja käynnisti sen, kun Erica nappasi puunkappaleen maassa olevien roskien seasta. Hän hyppäsi kyytiin pitäen vasemmalla kädellä kiinni Fredin vyöstä kun pyörä kurvasi pitkin rikkinäisiä pihalaattoja.

Samalla hetkellä musta pitbullterrieri ampaisi talon takaovesta, tuhlaamatta henkeään haukkumiseen, rynnäten vain täyttä vauhtia suoraan kohti Ericaa väärillä koivillaan, hampaat paljaana, valmiina upottamaan ne hänen lihaansa, repimään hänet pyörän päältä ja raatelemaan hänet riekaleiksi.

Mutta kun sen hampaat olivat vain puolen metrin päässä hänen pohkeestaan, hän kalautti sitä päähän puukalikalla yhdellä kädellä, kaikella voimalla mitä hänestä lähti. Onneksi hän oli mestari pesäpallomailan kanssa ja hänellä oli vahva oikea käsivarsi. Isku tyrmäsi sen - mutta ei pitkäksi aikaa, mutta siihen mennessä kun se oli taas jaloillaan ja vauhdissa, pyörä oli jo kadulla ja kiihdytti ja se jäi pian taakse.

"Oletko kunnossa?" kysyi Fred olkapäänsä yli.

"Joo, juuri ja juuri."

Eläinrakkaana ihmisenä Erica toivoi, että hän ei ollut tehnyt Pirulle mitään pysyvää vahinkoa. Mutta ihmiseläimenä hän halusi karjua voiton kunniaksi, ja vain Fredin läheisyys esti häntä tekemästä niin.

Mutta sitten vastareaktio iski ja hän heitti puun pois, laittoi molemmat kädet Fredin vyötärön ympäri ja piti tiukasti kiinni koko matkan takaisin kirkolle vapisten vähän.

***

Herra Phipps oli vielä huonommalla tuulella kun he tulivat takaisin.

"Missä hitossa te olette olleet? Ei ruokaa, ei leipää, eikä perhanan organisoijaa!"

"Me menimme hakemaan ruokaa takaisin herra Phipps," sanoi Erica väsyneesti.

"Jaa menitte? No missä se on?"

"Meillä ei ole sitä vielä. Se on pitkä juttu, enkä halua mennä siihen juuri nyt. Ryhdytään nyt vain tekemään lounasta."

"Sitähän minä perhana olen kertomassa! Minulla ei perhana ole mitään mistä sitä tekisi!"

Erica ei ollut nukkunut tarpeeksi. Hän oli uupunut ja kyllästynyt ja järkyttynyt tapaamisesta Pirun kanssa. Ainoa syy miksi hän ei huutanut herra Phippsille takaisin tai puhjennut itkuun oli, että hän ei tiennyt kumpaa tekisi. Ja tämä onneksi antoi hänelle aikaa hetken miettiä. Jonka jälkeen hän veti syvään henkeä.

"Hyvä on, herra Phipps, luulen että olemme anteeksipyynnön velkaa. Meidän ei olisi pitänyt kadota sillä lailla kertomatta teille mitä olimme tekemässä, ja olen pahoillani. Olin ajattelematon ja se ei ollut reilua teitä kohtaan."

"Ja minä olen myös pahoillani - se oli oikeastaan minun syyni herra Phipps," sanoi Fred.

"Hmmph," sanoi herra Phipps epäkohteliaasti. Mutta se oli parannus kaikkiin perhanoihin verrattuna.

"Tämä on vaikea tilanne ja olemme kaikki stressaantuneita, mutta tehdään kuitenkin parhaamme, eikö vain?" jatkoi Erica. "Voimme saada joitain aineksia ihmisiltä, joilla on vihannespuutarha kadun varrella niin, että voimme tehdä keittoa. Kertokaa vain mitä tarvitsette niin lähetän Stewn kierrokselle hakemaan sitä."

"Ja on vielä aikaa tehdä soodaleipää herra Phipps," sanoi Fred. "Joten älkää huolehtiko siitä. Tiedättekö missä herra Staines on?"

"Hän meni kiukuissaan kotiinsa, enkä piru vie syytä häntä siitä!"

"Hyvä on. Voisitko sinä mahdollisesti auttaa minua Erica?"

"Aivan varmasti."

***

Kaikki jäsenet tulivat aikaisin lounaalle (vihannes- ja linssikeittoa soodaleivän kanssa), pitkässä ja aika hiljaisessa jonossa. Erica ihmetteli tulivatko he sen takia aikaisin, että tiesivät varkaudesta ja tuumivat että  kaikille ei riitä, mutta päätti kuitenkin uskoa heistä vain hyvää.

Mutta kesken kaiken tapahtui jotain yllättävää mikä muutti koko päivän luonteen. Hassan ilmestyi paikalle ruokaa täynnä olevan pakettiauton kanssa! Hän selitti herra Robertsonille - jonka hän väärin luuli olevan johdossa - että hän ihaili mitä he tekivät, oli kuullut varkaudesta ja halusi auttaa.

Kuinka nopeasti ilmapiiri voi muuttua! Synkkyyden verho kohosi välittömästi ja kun Hassan ja hänen poikansa kantoivat ruokalaatikoita jonon ohi, salin läpi keittiöön, ruokailijat puhkesivat aplodeihin, hurraamaan, viheltämään ja tömistelemään jalkojaan ja herra Roberson johti heidät laulamaan kuorona säkeistön 'For He's A Jolly Good Fellowsta'.

Hassan punastui syvästi, säteillen mielihyvästä. Erica halusi halata häntä mutta ei tiennyt loukkaantuisiko hän. Niinpä hän halasi sen sijaan hänen ihastuttavaa vaimoaan, miettien oliko hän kuitenkin kaiken takana.

Hän epäili kyllä, että ruoka oli lähellä tai ohi parasta ennen päivämääräänsä ja saattaisi olla myyntikelpoisuuden rajamailla, mutta käski sitten itseään lopettamaan moisen kyynisyyden ja keskittymään olemaan kiitollinen sen sijaan. Sillä Hassanin ei varmaankaan ollut helppoa päästä yli niin syvään juurtuneesta pihiydestään, ja hän oli hänestä ylpeä.

Voi hurja, me edistymme, hän ajatteli. Sen täytyy johtua ylösnousemuksen energioista!

Ja kuin sen vahvistukseksi, heti kun Hassan perheineen oli lähtenyt Zac saapui keltaisella pakettiautolla, joka oli täynnä ruokaa vajasta, mukaanlukien mädäntyvät vihannekset yhteisön puutarhasta.

Zac, Fred ja Erica kuljettivat sen läpi salin ja saivat aikaan uuden aallon aplodeja, hurraa huutoja ja tömistelyä, ja uuden kuoron 'For He's A Jolly Good Fellowia'. Kaikilla oli valtavan mukavaa ja Zac näppylöineen ja vuotavine nenineen oli aivan sen keskellä.

Kun hulina oli vähän laantunut Fred istutti Zacin keittiöön ison keittolautasen ja puolikkaan soodaleivän ääreen. Hän oli nälkäinen kuin susi ja lautanen piti täyttää uudelleen kaksi kertaa.

"Hyvin tehty Zac!" sanoi Erica, taputti häntä selkään ja meni sitten pesemään kätensä.

"Tietääkö Grant?" kuiskasi Fred.

"Eei, ei vielä. Hän on taju kankaalla. Hän ja se Alistair. He vaihtoivat viimeiset lihat annoksiin. Ei minulle, koska olin ollut tuhma. Minä odotin että he sammuivat, pakkasin sitten kamani ja lastasin auton. He ovat pohjasakkaa. Erica oli oikeassa, emme voi antaa heidän jatkuvasti päästä pälkähästä. Enkä mene takaisin."

"Oikea päätös Zac. Mutta et voi pysäköidä autoa tänne. Grant tulee etsimään sitä."

"En, ajan vanhempieni luo. He ovat yrittäneet saada minua vieroitukseen ja olen jo puolivälissä. Ja se on sitä paitsi minun pakettiautoni."

Vähän sen jälkeen kun keltainen pakettiauto oli ajanut pois herra Phipps tuli innoissaan paikalle. Hän oli lähtenyt kotiin ryyppäämään, mutta kun hän näki mitä televisiosta tuli hän muutti mielensä.

"Aivan kuten sanoit Erica. Ne salaseuran tyypit. Ne on kaikki pidätetty! Bush ja Cheney ja Kissinger ja kaikki. Se on kaikissa uutisissa, kaikki mitä he ovat juonineet. Uskomatonta!"

"No sen takia kadut olivat niin tyhjät aamulla Fred," sanoi Erica. "Kaikki ovat liimaantuneet televisioiden ääreen. Paljastus, viimeinkin!"