SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 379
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
14.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kuten olette jo kenties huomanneet, tämä tuleva energia-aaltovirtaus voi olla melko ärsyttävä toisinaan. Eli fyysisellä kehollanne voi olla vaikeaa pysyä kaikkien näiden vaihtelujen perässä, mutta taas anomme hartaasti teitä muistamaan, että ne kaikki tekevät teille hyvää maailmaa. Ja tarkoitamme sitä sanan kaikissa merkityksissä. Nämä aallot työntävät teitä pidemmälle ja pidemmälle eteenpäin, kun niiden sisällenne tuomat muutokset valmistelevat teitä enemmän ja enemmän tulevaan energialuhistumiseen, jos voimme käyttää sellaista sanaa. Tätä voi monin tavoin verrata luhistumiseen, missä ulkopuolinen paine aiheuttaa mahtavan vaikutuksen sisällä. Ja sitten alatte tulla näkyviin ja kasvaa ylös kukkimaan. Sitä siementä mikä kylvettiin sisäänne aivan alussa ja mikä on ollut horroksessa aioneita, on huolellisesti kasteltu ja hoidettu muutaman viime vuoden. Ja näin se on nyt enemmän kuin valmis tekemään tuon päättäväisen hyppäyksen ja puhkeamaan esiin koko loistossaan.
Halukkuudellanne tutkia tuota sisäistä siementä annoitte sille tilaisuuden itää tämän pitkän, pitkän unen jälkeen ja nyt - kuten kaikkien siementen matkassa - tulee tuo ratkaiseva vaihe, jolloin ensimmäinen pikkutaimi mikä murtautui vapaaksi kuoresta, on valmiina alkamaan kasvaa ja tulemaan näkyviin tosissaan. Olette nähneet vasta tuon aivan ensimmäisen pienen vihreän verson, mutta kuten kaikki luonnossa, tuo ensimmäinen pieni kasvu paljastaa vain vähän siitä kauneudesta ja suurenmoisuudesta, mitä on varastossa. Tuleeko tästä pikkutaimesta jättiläismäinen tammi? Vai loistava pensas, mikä on moniväristen "hepeneiden" peitossa? Vain aika näyttää, sillä vaikka teillä kaikilla onkin samalta näyttävä siemen sisällänne, ne on kaikki ohjelmoitu tulemaan eri lajeiksi, sitten kun ne alkavat kasvaa ja tulla näkyviin tosissaan, joten katsomalla nyt ympärilleen ei voi tietää, mikä teistä kustakin tulee tämän kasvupyrähdyksen päästessä vauhtiin.
Niinpä tämän valtavan energiasadekuuron osuminen teihin on tosiaan merkki lopullisen paljastumisen alkamisesta ja heitätte pois tuon pikkusiemenen vanhat jäänteet, joka piti ennen teidät sisällään, ja alatte kasvaa siksi, joka oikeasti olette. Mutta ennen sitä teemme kaiken voitavamme valmistellaksemme teitä tähän oman uudestisyntymänne tärkeään vaiheeseen ja näin tunnette jatkuvasti näiden energeettisten kantorakettien työntävän ja vetävän teitä monin tavoin.
Varmistamme vain, että olette hyvin valmistautuneita tähän lopulliseen voimannäyttöön, mikä mahdollistaa teille tulemisen tuoksi yhdeksi - yhdeksi joka olette täällä olemassa, yhdeksi joka sisältää kaiken, yhdeksi joka tekee sen, mitä vaaditaan, jotta tämä koko planeetta tulee taas ikään kuin uudeksi. Kun jokainen teistä astuu aitoon yhteenne - niihin rooleihin jotka on jo ohjelmoitu siemeniin, joita kannatte joka solussanne - löydätte tuon totuuden, mitä olette etsineet kaikki elämänne. Kyllä, "kaikki elämänne" monikossa, sillä tuota kuiskausta ytimestänne, DNA:stanne, on kannettu mukananne aivan alusta saakka kuin ns. "aavetta koneessa" ja vaikkette missään vaiheessa olisi kyenneet tietoisesti yhdistymään tähän nukkuvaan ytimeen sisällänne, se on ollut siellä ja auttanut teitä kehittymään kohti tätä, ns. lopullista määränpäätänne.
Sillä tämä on se, tämä on se elämä, mikä muuttaa jokaista elämää, mikä teillä on koskaan ollut, ja tämän myötä se muuttaa jokaisen ihmisen elämää tällä planeetalla. Kun heräätte ja astutte siihen kokonaisuuteen, mikä on todellinen SINÄ, henkilökohtaisen paljastumisenne vaikutukset heijastuvat kuin nuo kuuluisat väreet veden pinnalla. Kun vaihdatte isommalle ja alatte värähdellä taajuudella, mikä on odottanut hyvin kauan virittymistänne, lähetätte sen kauas ja sen myötä kosketatte tämän planeetan jokaisen elävän olennon sielua. Kosketatte siis kanssaihmistenne sydäntä ja mieltä, mutta saatte myös koko tämän elävän planeetan laulamaan ilosta rinnallanne. Kaikki tietävät sen samalla hetkellä, kun löydätte monumentaalisesti tämän aidon itsenne, ja näin henkilökohtaisesta matkastanne tulee välittömästi globaali, sanan kaikissa merkityksissä.
Ottakaa siis kaikki mitä tulee melko intensiivisinä energialähetyksinä, sellaisena mitä ne ovat - paljon kaivattua ekstratukea teidän valmistelemiseksi menemään eteenpäin ja tulemaan aidoksi sinuksi, tuon kauan horroksessa olleen siemenen lopulliseksi kukoistamiseksi ja paljastumiseksi tuoksi suurenmoiseksi olennoksi, mikä on ollut sisällänne ja odottanut tulemista ulos ja näyttäytymistä koko komeudessaan.
Tietä minkä olette kulkeneet ja niitä muutamaa lyhyttä askelta, jotka teidän on vielä otettava päästäksenne tuohon lopulliseen kukoistamiseen, ei ehkä voi kuvata helpoksi ja mutkattomaksi, mutta tiedämme teidän kaikkien tulevan vaiheeseen, jolloin huudatte yhteen ääneen: "Se oli kaikki sen arvoista loppujen lopuksi, sillä nyt näen MINUT ja riemuitsen kaiken sen kanssa, mitä olen, siitä miksi olen saanut itseni tulemaan ja että sallin itseni tulla siksi." Te olette niitä, jotka tekevät sen. Me voimme vain tukea teitä kaikin mahdollisin tavoin, mutta te - ja vain te - olette muuttaneet tuon horroksessa olleen siemenen mitä suurenmoisimmaksi luomukseksi. Emme malta odottaa, että näemme teidät kaikki täydessä kukoistuksessanne!
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.