LYHYT ENERGIAPÄIVITYS
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
12.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Eilinen oli suuri menestys monin tavoin ja vaikka jotkut teistä katsovatkin sitä tavallista ankeampana päivänä, täällä taivaallisissa maailmoissa se oli todella riemun päivä. Se mitä tapahtui, oli taianomaista, kun pystyimme taas kerran yhdistämään vanhoja ja irrotettuja säikeitä ja näin yhteys planeettanne ja koko luomakunnan välillä on lopultakin noussut uudelle tasolle. Nimittäin nämä portaalit, kuten mielellämme viittamme niihin, palvelevat eräänlaisina informaatiovaltateinä, ns. ylimääräisinä käytävinä, jotka sallivat informaatiovaihdon luomakunnan suurten alueiden välillä ja näin niitä hyödynnetään, silloin kun jotain ylimääräistä täytyy saada tehtyä.
Näin oli eilen, sillä tätä portaalia hyödyntäen - sanoessamme näin tarkoitamme myös teidän puoltanne verhosta - onnistimme kiinnittämään ekstrasuuren määrän yhdistimiä tavalla, mikä mahdollistaa lisääntyneen energia- ja informaatiomäärän siirtämisen meidän kaikkien väillä. Niinpä istuutuessanne osallistumaan tähän, hyväksyitte myös kutsun tulla vieläkin olennaisemmaksi osaksi tätä koko operaatiota ja sen myötä sallitte kaikkien muiden seurata vanavedessänne.
Tästä prosessista on hyötyä kaikille, ei ainoastaan niille, jotka osallistuivat varsinaiseen avaamisprosessiin keskittymällä aktiivisesti tähän tapahtumaan ja lisäämällä tietoisuutensa siihen. Ei, tämä palveli kaikkien yhteistä hyvää, kun vain tietty aktiivinen määrä osallistujia tarvittiin ns. täysin toimivan järjestyksen muodostamiseksi tässä suurenmoisessa uudessa käyttöjärjestelmässä, kuten haluamme kutsua sitä. Tässä oli kyse nimittäin yhteyden muodostamisesta, mikä pysyy ja mikä varmistaa niiden kovasti kaivattujen rakennuspalikoiden vielä nopeamman kuljettamisen, joita te kaikki kovasti työtä tehden luotte, ja näin eilinen oli todella ratkaiseva kohta tässä koko operaatiossa. Nyt ponnistukset moninkertaistuvat verhon kummallakin puolella ja informaatiovaihto välillämme kasvaa huomattavasti.
Niinpä taas kerran kiitämme teitä kaikkia ja koko luomakunnan puolesta haluaisimme ilmaista syvimmän kiitollisuutemme jokaiselle teistä. Esitätte kaikki tärkeää roolia tässä riippumatta siitä, mitä näette itsenne tekevän. Ette ole joutilaana ettekä haaskaa aikaanne ja vaikka teistä itsestänne ehkä tuntuukin siltä toisinaan, tästä näkökulmasta näemme jotain täysin erilaista. Siis kiitos teille kaikille, teette nyt ihmeitä päivittäin ja tämä upea panos vain vahvistuu, kun nämä lisäenergiat joita nyt tulee, parantavat kaikkia ponnistelujanne kaikin tavoin.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.