HomeViestejäAisha North27.9.2013 - Selviytymiskäsikirja, osa 359

27.9.2013 - Selviytymiskäsikirja, osa 359

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 359
 
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
27.9.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Olette tulleet pitkän tien, rakkaat ystävät, ja jo nyt olette laittaneet lähtemättömän merkkinne tälle kauniille planeetalle. Olette vaikuttaneet valtavasti ja se jatkuu, sillä ette ole ainoastaan tiennäyttäjiä, vaan olette myös valontuojia joka mielessä. Tiedämme, ettei tämä ole uutinen kenellekään teistä, mutta se kannattaa toistaa, kun olette kenties menettäneet vähän tuntuman tähän kaikkien henkilökohtaisten haasteiden keskellä, joita monet teistä ovat kohdanneet viime aikoina. Sillä olette mestareita, kuten olemme jo kertoneet teille, ja se minkä sisään tuomisessa autatte, on taianomaisesta. Ja valohäivähdykset alkavat tulla selvemmiksi ja selvemmiksi joka puolella. Olette ikään kuin vaihtaneet täysin sävelmää ja vaikka se edelleen kaikuukin monille kuuroille korville, toiset erottavat sen jo ja hyräilevät sen tahdissa. Ettekö kuule sitä? Ja ettekö tunne sitä jokseenkin uupuneissa luissanne ja ytimissänne?
 
Tiedämme, että monille tästä on vain vähän seuraamuksia tällä hetkellä, sillä he ehkä tuijottavat omaa ylitsepääsemättömältä vaikuttavaa muuria edessään. Mutta uskokaa meitä, kun sanomme, että painatte kaikki eteenpäin ja ylöspäin koko ajan. Joillakin muurit ovat alkaneet kaatua tai ne ehkä poistetaan täysin, kun taas toisille halu luistaa taaksepäin ja antaa periksi on houkuttelevampi vaihtoehto kuin kapuamisen jatkaminen korkeaa jyrkännettä pitkin, mikä näyttää kohoavan ikuisesti.
 
Saatatte olla vähintäänkin väsyneitä toisinaan, mutta kuitenkin teillä on sisällänne käyttämätön reservi, mikä on käytössänne 24/7 eikä se koskaan petä - silloinkaan kun te tunnette pettävänne. Te ette petä, sillä se mitä olette tehneet jo henkilökohtaisella tasolla, mutta vielä enemmän kollektiivitasolla, on niin monumentaalinen ponnistus, että sen jäljet näkyvät selvästi kaikille pitkään sen jälkeenkin, kun olette lähteneet tästä fyysisestä inkarnaatiosta.
 
Työnnätte tätä muutosta alati eteenpäin jokaisella hengenvedollanne ja se on tulossa esiin epäilyksen varjoista monin tavoin nyt. Ei ainoastaan teille, vaan myös kaikille niille, jotka eivät edes tienneet olevan mitään vaihtoehtoista todellisuutta sille, mitä olette näyttäneet elävän ja hengittävän ikuisesti. Ja te - ja vain te - olette tehneet tästä uudesta todellisuudesta todellisuutta ja jatkatte sitä vielä enemmän edessä olevana aikana.
 
Niinpä taas kehotamme vetämään syvään henkeä ja ottamaan aikaa katsella ympärillenne, sillä teitä ei enää pidättele vanha yleinen käytäntö, ja näin olette vapaita nyt aloittamaan henkilökohtaisen merkkinne tekemisen tähän uuteen todellisuuteen - merkin joka kantaa nimeänne ja jonka on saanut aikaan verenne, hikenne ja sitoutumisenne.
 
Taas kerran siis kiitämme teitä ja pyydämme olemaan hyvä itsellenne, kun teidän täytyy nähdä se kaikki, mitä olette saaneet aikaan, ja olla keskittymättä asioihin, jotka teiltä ovat menneet ohi tähän mennessä. Sillä jos keskitytte, teidän voi olla paljon vaikeampaa seistä selkä suorassa ja kerätä voimaa kaikesta siitä menestyksestä, mitä teillä on jo plakkarissanne. Teistä se ei ehkä näytä kovin suurelta, mutta meistä sillä on suuri vaikutus. Olette jo kääntäneet maailmanne ympäri ja vaikkei tämän muutoksen liikevoimaa ole vielä täysin rekisteröity kaikkialla, sitä ei voi mitenkään pysäyttää.
 
Niinpä taas kiitämme teitä koko luomakunnan puolesta ja ylistämme teitä hyvin tehdystä työstä. Tiedämme, että teette jatkossakin meihin vaikutuksen monin tavoin, ja todella toivomme, että pystytte tekemään vaikutuksen myös itseenne, antamalla itsenne täysin tunnistaa sen ihmeen, mihin osallistutte.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >