SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 350
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
5.9.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kuten olette jo nähneet, ne energia-aallot jotka huuhtoivat teitä viime kokoontumisen aikana, ovat tosiaan myllänneet esiin paljon asioita. Eikä kaikkea sitä voida pitää negatiivisena, kun ymmärrämme, että monet teistä ovat kohdanneet oman vahvuutensa kaikkien niiden haasteiden edessä, joita tämä valo on ehkä sysännyt syliinne. Sillä muistakaa, että mitä tahansa valo työntää pintaan, se tapahtuu vain yhdestä syystä, ja tämä on oman vahvuutenne näkeminen joutumalla kasvotusten sen kanssa, mikä vaanii sisällä. Ja sanoessamme "vaanii", emme tarkoita sitä pahaenteisesti, vaan kuvauksena energiajäljistä, joita edelleen saattaa viipyillä sisällänne ja jotka vain pidättelevät teitä jollain tavalla, jos niitä ei kitketä järjestelmästänne iäksi. Siis tietäkää, että kaikki on hyvin, vaikka olettekin tunteneet näiden tuulten puhaltavan voimakkaammin viime aikoina. Ne palvelevat teitä parhaalla mahdollisella tavalla - nimittäin poistavat kaikki esteet, jotka seisovat teidän ja todellisen ytimenne välissä.
Tiedämme, että tämä kuulostaa jatkuvalta toistolta teistä kaikista, ja ymmärrämme teidän huokaisevan syvään pelkästä ajatuksesta, että taas on poistettava uusi kerros, mutta tiedämme myös, että voitte jo tuntea yhteyden vahvistuvan teidän ja ytimenne välillä. Sillä siitä kuka olette tänään, tulee enemmän ja enemmän se, kuka todellisuudessa olette, eikä tässä vaiheessa tule kenellekään teistä yllätyksenä, että tässä prosessissa on edettävä portaittain. Ja tähän mennessä olette jo ohittaneet monta askelmaa näillä "portailla taivaaseen", jos saamme käyttää tällaista kuvausta, ja saatte kaikki "kiksejä" katsoessanne taaksepäin sinne, mistä olette tulleet.
Eikö olekin pitkä pudotus alaspäin ja ettekö olekin taitaneet monia asioita päästäksenne tälle korkealle näköalapaikalle? Ja luottakaa meihin, kun sanomme, että vaikka luulettekin meidän taas kerran pyytävän teitä keräämään kaiken kärsivällisyyden, mitä teillä on jäljellä - sillä sen teemme - antakaa meidän myös kertoa teille, että jos voisitte nähdä, miten vähän askelmia on enää edessä, niin ryntäisitte kiireesti nuo houkuttelevat viime askelmat päästäksenne ylös asti. No, saattaisitte hengästyä kovasti, jos teette sen, joten ehdotamme teitä pitämään nykyisen tahtinne. Sillä tämä palvelee teitä erittäin hyvin eikä teiltä vie kuitenkaan yhtään kauempaa päästä ylös. Tässä, kuten kaikessa muussakin, tapahtumat etenevät suunnitellussa ajassa ja suunnitellusti peräkkäin, joten seuratkaa vain sisäistä ääntänne ja tietäkää, että jokainen askeleenne kestää täsmälleen tarkoitetun ajan riippumatta siitä, miten kovalta, korkealta tai pehmeältä se tuntuu.
Niinpä taas kerran onnittelemme teitä kaikkia kovasta työstä, mitä olette tehneet viime päivinä, ja muistakaa nauttia siitä tiedosta, että olette lopultakin astumassa sisimpään kammioon, mikä vie teidät tuolle viimeiselle ovelle, joka on teidän ja täyden paljastumisen välillä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


