SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 256
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
21.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kuten olette ehkä huomanneet, viime päivät ovat olleet hyvin turbulentteja, ja oikeutetusti niin, kun energiatulva on varmasti tehnyt merkkinsä moniin teistä. Uskaltaudumme arvaamaan, että olette päästäneet ilmoille sanoja "asioista tulee aina vain eriskummallisempia" tavalla tai toisella viime päivinä ja olette tietysti oikeassa havainnoissanne. Kyllä, asioista tulee eriskummallisempia ja intensiivisempiä. Tai hurjempia, kuten jotkut ehkä mieluummin kuvaisivat tilannetta. Sillä energiat ovat ennen kaikkea herkeämättömiä ja se mitä ne tekevät teidän lisäksenne koko maailmallenne, alkaa herättää monenlaisia reaktioita. Emmekä viittaa ainoastaan siihen, mitä tapahtuu fyysisessä kehossanne, vaikka sitä ehkä onkin vaikea sivuuttaa. Ei, viittaamme niihin kenties hienovaraisempiin signaaleihin siitä, että jotain todella syvällistä tapahtuu.
Mitä nämä signaalit siis voivat olla? No, sanotaan vain meidän luulevan, ettei joukossanne ainoastaan muutama ajattele, että alatte kadottaa mielenterveytenne, kun koko maailma ympärillänne näyttää tulevan hämärämmäksi ja hämärämmäksi. Tosin sanoen, katsotte ettekä näe mitään kiinteyttä kaikissa asioissa ympärillänne. Asioista alkaa tulla ikään kuin epäselviä - aina siinä määrin, että teidän on vaikea todella fokusoitua mihinkään. Aika ja jotkut sen omituisuudet on mainittu jo aiemmin, mutta tämä on tulossa aina vain ilmeisemmäksi, kun enemmän aikaa kuluu ja teille näyttää olevan vaativampaa määrittää sitä.
Mitä aika siis on nyt? Ei varmasti se yksi määrittelevä mitta, mikä se ennen oli. Ja tämän luotetun merkin hajotessa, monet muutkin asiat alkavat saada melko mielenkiintoisen vivahteen, jos se näin ilmaistaan. Sillä nyt mitään ei voi ympärillänne nähdä vanhoilla "rilleillänne" ja näin mielenne on vaikeaa yrittää totuttautua siihen kaikkeen. Se on vastaavaa kuin, että ihminen jolla on jonkinlainen silmävaiva, saa sen kunnolla korjattua. Ja vaikka silmät lopulta pystyvätkin tarkentamaan ja ottamaan kaiken sisään oikein ensimmäistä kertaa, mieli voi tuntua hyvin sekavalta ja hämmentyneeltä. Kuten olemme toistaneet usein, olemuksenne on suunniteltu ylläpitämään vallitseva tilanne ja nyt kun monia asioita täytyy harkita uudestaan, toisinaan voi olla haasteellista olla tuntematta itseään vähän - tai kenties täysin - hulluksi.
Ottakaa siis tämä muistutuksena, ettei koskaan aiemmin ole ollut tärkeämpää luottaa siihen, että tätä prosessia tosiaan valvotaan hyvin tarkasti ja teidän tehtävänne on vain antautua sille. Ja tarkoitamme todella täydellistä antautumista. Se voi kuulostaa helpolta, mutta viime kädessä kysymys on siitä, että koko olemuksenne on "kaapeloitu" pitämään kiinni kontrollista tavalla tai toiselta, kun muuten selviytymistänne ei voitaisi turvata. Toisin sanoen, antautuminen täysin tälle hyvin, hyvin hämmentävälle ja toisinaan melkein pelottavalle prosessille, missä kaikki tutulta tuntuva hajoaa ja astutaan täysin uuteen maailmaan, voi kohdata melkoista vastustusta teiltä. Tekeehän järjestelmänne vain työtään ja suojelee teitä kaikin mahdollisin tavoin. Siis kyllä, teidän on kaikkien oletettava kohtaavanne sisäistä vastustusta, koska se on vain odotettua - nimittäin voidaksenne syleillä täysin uutta, teidän on kirjaimellisesti luovuttava kaikesta, minkä olette ottaneet itsestäänselvyytenä ja mihin olette tähän saakka luottaneet.
Ja "uutenne" on ennen kaikkea hyvin, hyvin erilaista kuin mikään, mitä olette kohdanneet tähän saakka. Nimittäin olette hyvin suuria ja voimakkaita olentoja, jotka kirjaimellisesti "ruiskutetaan" melko hauraalta näyttävään pieneen ihmiskehoon, ja teistä toisinaan tuntuu, että olette vankina jossain, mikä on liian ahdas ollakseen mukava. Olette viimeinkin alkamassa yhdistyä todelliseen suuruuteenne ja se ei ole tottunut toimimaan niissä tiukoissa rajoissa, jotka fyysinen keho sanelee. Siis taas kerran, odottakaa, että joudutte päästänne pyörälle ja turhaudutte ja toisinaan olette täysin hukassa sen osalta, mitä olette ja miksi olette ylipäätään täällä. Mutta tämä on taaskin vain vaihe ja vaikka se onkin haastava monin tavoin, se tuo mukanaan myös ensihetket sen näkemisessä, kuka oikeasti olette. Ja vaikka mielellenne onkin suuri nautinto kertoa teille, että jotain hyvin, hyvin outoa tapahtuu, tunnette myös tulvivan itseenne odotusta siitä, mitä on tulossa.
Sillä sitä, mitä on tulossa, voi kuvata vain yhdellä sanalla - "taianomainen". Mutta tämä on todellista taikaa eikä vain uusi silmänkääntötemppu, mikä tuodaan eteenne. Siis taaskin kehotamme teitä pysymään kurssissa ja ainoa tapa tehdä se on luopua kaikista ajatuksista, joita ehkä haudotte yrittäen säilyttää kontrollinne jollain tapaa. Täydellinen antautuminen on päiväjärjestys, kun tämä antaa teille ainoan "kontrollin", mitä voitte saada. Voitte kontrolloida vain omia reaktioitanne kaikkeen tähän uutuuden taianomaiseen vuodatukseen.
Avatkaa siis sylinne, sydämenne ja mielenne sille, mitä ikinä tulee - missä tahansa muodossa tai minä tahansa makuna - ja tietäkää, että te ette osaa koskaan arvata, mitä teille seuraavaksi tulee. Nimittäin sellainen on tämän etsinnän luonne, kun olette aloittaneet tällä matkalla osan, mikä kulkee kartoittamattomalle maaperälle. Mutta tietäkää, että me tiedämme, minne te olette matkalla, ja varmistamme teidän pääsevän perille, vaikka sinne vievä tie onkin sellainen, minkä keksimisestä itse ette olisi koskaan voineet edes nähdä unta. Niinpä taas kehotamme, että valmistaudutte yllättymään useammalla tavalla, mutta myös ilahtumaan - sillä vaikka tie onkin hyvin raskas toisinaan, se antaa teille useammankin syyn riemuita edessä olevana aikana.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.