SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 109
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
24.3.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämä päivä on varmasti mielenkiintoinen, kun alatte tuntea uusia energioita, joita on pumpattu ilmakehäänne noin viimeisen viikon ajan. Nimittäin kaikki vastaanottamanne energia ei tee merkkiään taivaalle kauniina väreinä, kuten upeat aamuruskot, jotka ns. ennustivat viime suurta pamausta. Ei, on toisia, hienovaraisempia "istutusmuotoja" - joistain tiedemiehenne ovat vasta nyt alkaneet saada vihiä. He ovat alkaneet mitata niiden energisoitujen hiukkasten määrää, joita leijuu pikkuplaneettanne ympärillä, ja joskus he saavat mielenkiintoisia ja kenties yllättäviä tuloksia, koska heidän ruudulla näkemänsä lukemat ovat vähän odotettua suurempia. Ja tämä on vasta alkua, suloiset ystävämme, koska he alkavat raapia päätään useammin tulevalla jaksolla.
Luulemme, että kuulette lauseen "normaalin tason yläpuolella" monilla alueilla tästä lähtien, koska monet asiat näyttävät kohonnen siihen verrattuna, mitä on pidetty normina. No, sanotaanpa vain, ettei tapahtuvissa asioissa ole normia, kun päivät ja viikot kuluvat. Näette kaikenlaisia epätavallisia malleja kehittyvän - ei ainoastaan säätilassa, vaan näennäisen irralliset asiat alkavat käyttäytyä, ikään kuin niillä olisi epätavallista vuorovaikutusta, mitä ei ole ennen nähty. Kaikki lisää vauhtia, myös hyvin monien sellaisten asioiden yhteenliittyminen, jotka eivät ole aiemmin näyttäneet olevan lainkaan yhteydessä - ja tällä on monia mielenkiintoisia seuraamuksia.
Muistakaa, että paljon siitä mitä pidätte itsestäänselvyytenä, perustuu varmuuteen tietyistä muuttumattomista säännöistä, mutta nyt nämä säännöt alkavat muuttua monin tavoin, näennäisen sattumanvaraisesti. Tuloksena kaikesta tästä muokattavuudesta on hyvin monia vikatoimintoja ja hankaluuksia eri alueilla, joten parasta valmistautua kohtaamaan ongelmia alueilla, missä niitä ei ole aiemmin ollut. Toisin sanoen, odottakaa odottamatonta, älkääkä ottako mitään itsestäänselvyytenä.
Ihmisillä on taipumusta pitää itseään ylempiarvoisena muuhun luomakuntaan verrattuna, mutta nyt he alkavat tuntea otteensa tähän etumatkaan lipsuvan monilla alueilla. Muistakaa, että olette tehneet itsenne hyvin riippuvaiseksi kaikenlaisista elektronisista laitteista ja järjestelmistä, jotka hallitsevat hyvin paljon päivittäistä elämäänne. Niitä kuvataan usein idioottivarmoiksi, mutta katsotaanpa vaan, ketkä alkavat näyttää melko typeriltä, kun asiat alkavat eskaloitua ja luonnonvoimat esittää paljon laajempaa "rekisteriä", minkä olisitte luulleet sen pystyvän keräämään kasaan.
Pitäkää silmänne ja korvanne auki, rakkaat ystävät, ja pysykää valppaana, jottei teitä pyyhi sivuun jokin sellainen, mikä "ei voi pettää". Mikään ei ole taattua tässä hauraassa rakenteessa, mitä kutsutte kehittyneeksi sivilisaatioksi, joten älkää yllättykö, jos järjestelmät alkavat osoittaa muutakin kuin pientä käytöstä johtuvaa kulumista siellä täällä. Muistakaa vain olla jäämättä kiinni ahdistukseen, mitä syntyy hyvin monien ihmisten mielessä. Se voi olla tarttuvampaa, kuin luulette, kun ihmiset huomaavat, etteivät pysty tekemään asioita, joita he pitävät itsestäänselvyytenä "normaalissa" elämässä. Luulemme teidän huomaavan toisinaan "normaalin" päivän olevan pian vähän seikkailullisempi, kun olisitte voineet toivoa, joten taas kerran anomme teitä työskentelemään tasapainonne kanssa, jotta olette hyvin varustautuneet kestämään myrskyjä, joita tulee tiellenne pian.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.