HomeViestejäLauren C. Gorgo7.6.2011 - Tarkoituksellisen leikkimisen toimintamalli

7.6.2011 - Tarkoituksellisen leikkimisen toimintamalli

TARKOITUKSELLISEN LEIKKIMISEN TOIMINTAMALLI

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
7.6.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Pommien purkamista

On lähes viikko kesän taivaallisen "kerrosvoileivän" ensimmäisestä auringonpimennyksestä ja se merkitsee, että olemme virallisesti lähteneet juoksemaan … ympyrää. No, ainakin spiraalia. Seuraavat viikot pinkaisemme ylös DNA-evoluution spiraaliportaita ennenkuulumatonta vauhtia ja juoksemme kohti sieluitsemme ruumiillistamista. Ja aivan kuin ylirasituksessa, voimme tuntea uupuvamme näiden sieluretkien aikana, joten on tärkeää, kuten aina, saada aikaan tuo ärsyttävä tasapaino siinä, mitä haluaa tehdä ja mihin tunnemme oikeasti kykenevämme, kunnes kehomme pääsee tilanteen tasalle. !@#^%$

Mistä puheen ollen, toivon teidän vetäneen syvään henkeä, kun päänne oli vielä pinnalla, koska menemme ehdottomasti taas pinnan alle - syväsukellamme ydinitsemme syvyyksiin tekemään viime hitsauksia, joita tarvitaan kahden puolikkaamme sulauttamiseksi yhteen. Ja vaikka pikkumainen osa sisälläni haluaisi välttämättä puhua pahaenteisyydestä, mikä on aiemmin liittynyt kaikkiin pimennyksiin, olen sen sijaan aikuinen ja muistutan meille kaikille, ettei draamaa, kauhua ja pelkoa ole koskaan vaadittu meiltä muutoksen vastaanottamiseksi - että pimennykset ovat voimakkaita transformaatiolahjoja ja tämä erityisesti voi antaa meille perusteellisen vapautumisen menneisyydestämme, jos kiintymättömän kurinalaisesti katsomme kaikkea esiin tulevaa moniulotteisesta ja neutraalista laajakulmaperspektiivistämme.

Ja siitä kaikesta tulee tuon ponnistuksen arvoista, koska Näkymättömät sanovat, että tämä auringon ja kuun tuki on moottori vapautumiseen tuska/pelkokehostamme ja sen ruumiillistamisen ensimmäiseen vaiheeseen, minkä he mainitsivat viime päivityksessä. Todellisuudessa ne jotka keskittyvät jo viidennen ulottuvuuden tapaan, ovat purkaneet niin monia sisäisiä (karmallisia) pommeja, että vaikka nappuloita voi vielä olla jäljellä, ne ovat enimmäkseen suutareita. Ja jos nappulat ovat vielä aktiivisia, tiedätte sen ennen tämän matkamme loppumista, koska ne kaikki testataan - yksitellen - kunnes emme enää reagoi mihinkään menneisyyden haavoihin.

"Otatte takaisin jokaisen osanne, joka oli erillään tai pirstoutuneena, ja nyt pystytte ruumiillistamaan koko sisäisen säteilynne ja heijastamaan sen ulkoiseen maailmaanne, sanan jokaisessa merkityksessä." -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Auringonpimennysten "kerrosvoileipä" (kuunpimennys keskellä) antaa meille "alemman ja korkeamman kehotietoisuuden sulautumisen", kuten Plejadien korkea-arvoinen neuvosto siihen viittaa. He antavat minulle myös sieluni silmiin animaatiokuvaesityksen, missä alemmat chakramme (1, 2 ja 3) yhdistyvät ylempiin chakroihin (5, 6 ja 7) sydänkeskuksessa (4), missä saamme pääsyn uuden galaktis-inhimillisen järjestelmän kaikkiin 13 chakraan.

Tämän voimakkaan transformaatioportaalin kautta tutkimme ja puhdistamme jäljellä olevan polariteetin elämästämme, jotta voimme tehokkaasti käyttää maskuliini- ja feminiinivoimia maa-aineen ja eetteriaineen yhdistämiseen, kuten Plejadilaiset mainitsivat viime päivityksessä. Tämä henkisen ja aineellisen yhdistyminen, ykseystietoisuuden herääminen, tapahtuu sydänkeskuksen sekä aivo- ja käpylisäkkeen kautta, joten jos teillä on ollut voimaikasta närästystä tai huonovointisuutta (sydämen avautuminen), käpy- ja aivolisäkeaktivoinnin oireita (pyhä avioliitto) - huimausta, uneliaisuutta, väsymystä, suunnistamisvaikeuksia, unettomuutta, syvää unta, ontelovaivoja, päänsärkyä, arka tai kutiava päänahka, vetiset, punaiset, kutiavat tai polttavat silmät, näkökyvyn muutoksia jne. - ja/tai ruuansulatusvaivoja (juuren puhdistaminen, maadoittuminen, solujen myrkynpoisto), niin luultavasti se liittyy tähän.

He kertovat myös, että näiden kahden kehon henkilökohtainen integroitumistaso heijastuu meille ulkoisessa maailmassamme, sisäisenä kykynämme pysyä ehjänä tämän matkan aikana. Toisin sanoen, tiedämme, miten integroituneita olemme, kyvystämme luopua jääneistä, mitä meillä on vielä ohikiitävää harhaa ikuisen rakkauden sijasta. Jotkut asiat joita saattaa tulla pintaan tämän siirtymän aikana - erityisesti 15.6. kuunpimennyksen paikkeilla (tunteet) - liittyvät syviin arvottomuuden tunteisiin, joko menneistä lapsuuden haavoista tai ylisielumme kollektiivikokemuksista.

"Haluaisimme myös tuoda tietoon, että ne osanne jotka tuntevat arvottomuutta, nousevat pintaan vapautettavaksi. Älkää ottako näitä hetkiä jäljennöksinä totuudesta, vaan ajatelkaa niiden palvelevan kontrastina, mittana siitä, miten pitkälle olette päässeet jumalitseenne yhdistymisessä. Nämä hetket ovat lyhyitä, mutta heijastavat teille, missä kohtaa tunnette arvottomuutta, hyväksymättömyyttä, rakkaudettomuutta, tyytymättömyyttä, epäkunnioitusta jne." -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Tämän pimennysjakson tehokasta käyttämistä olisi syleillä ja rakastaa kaikkia rakkaudettomia osiamme, koska jos teemme sen, jos voimme hyväksyä kaikki rumiluksemme ja rakastaa niitä todella, meillä on kyky jättää menneisyys oikeasti taakse - murtautua vapaaksi siitä itsemme tuomitsemisesta ja sisäisestä kritisoinnista, mikä pitää meidät pienenä, jotta voimme elää ja luoda aidon tunnevapauden kera.

Neuvosto mainitsi myös, että tässä kuussa voi kuplia esiin vastustusta liittyen oman voimamme pelkoon. Menneisyydessä suuruutemme ilmaisemista joko käytettiin väärin tai se oli haitallista kollektiiviselle hyvinvoinnillemme jollain tavoin - ja vaikka tämä ei ole enää todellisuus, meidän on ensin ilmaistava nämä tukahdutetut pelot, jotta voimme parantaa (rakastaa) ja vapauttaa ne. Tämä perimmiltään mahdollistaa meille tämän vuoden toisella puoliskolla voimamme täydellisen syleilemisen kanssaluojina.

"Nyt on aika ruumiillistaa suuruus, mutta ensin teidän täytyy tuoda esiin ja vapauttaa ne osanne, joita tunnette sen halveksivan - ne osanne jotka menneisyydessä on polttanut intohimonne tuli ja sokaissut sisäinen valonne." -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Korkeampi tarkoitus

Ilmassa on myös pysähtyneisyyttä, intohimottomuutta, erityisesti liittyen "tarkoitukseemme" tai lisäarvoomme tällä merellisellä pallolla, mitä kutsumme maaksi. Vanhat projektit voivat näyttää ummehtuneilta ja läpi kolutuilta, uudet tylsiltä ja innottomilta ja vaikka tämä kaikki on täydellistä, se on silti hämmentävää, koska korkeampi osamme (tuleva itsemme) tuntee valmiuden ja oikean ajan ja paikan vetoa antaakseen jotain konkreettista, mutta alempi itsemme maleksii edelleen sohvalla. Suuremmassa kuvassa olemme vain yhdistymässä tarkoituksen suurempaan ilmaisemiseen.

Näkymättömät huomauttavat, että tämän "kerrosvoileivän" tärkein puoli - ja syy mahdolliseen yhteydettömyyden tunteeseenne - on saattaa meidät täysimittaisesti harmoniaan sielusuunnitelmamme kanssa, mikä tietysti merkitsee, että meidän on luovuttava kaikista jäljellä olevista egohaluista, jotta tämä suunnitelma voi saada otteen ilman alemman mielemme sekaantumista asiaan. Tämä ei välttämättä merkitse, että meidän täytyy heittää pois tai sivuuttaa ne asiat, joita olemme työstäneet - meidän täytyy vain antaa kaikelle riittävästi tilaa loksahtaakseen oikealle paikalleen.

Meitä täytyy hakata riittävästi Meidän täytyy olla auliita antaaksemme tarkoitukseen liittyvien ideoidemme hengittää, jotta se voi kukoistaa täyteen potentiaaliinsa riippumatta siitä, onko tuo tarkoitus harmoniassa ammatin kanssa vai ei. Joustavuus on tämän "kerrosvoileivän liha", minkä vuoksi varmaan Maroon 5:n "Misery"-kappaleen sanat soivat jatkuvasti päässäni: "Pelkää niin sen katkeamista, ettei anna sen taipua." Adam Levinestä puheen ollen, tykkääkö kukaan muu "The Voicesta"? Ei tarvitse vastata.

Plejadien korkea-arvoinen neuvosto tekee myös selväksi, että uusia tilaisuuksia saapuu ja/tai vakiintuu nyt fyysisiin ulottuvuuksiin - suurin osa ui vielä mentaalitasolla ideamuodossa, mutta ne alkavat saada otteen ryhmäkollektiiveissamme, kun meitä vedetään toisiamme kohti kanssaluomaan. Nämä tilaisuudet eivät ole ainoastaan uuden maailman järjestelmien pilareita - noita uuden todellisuuden rakenteita, jotka vakauttavat perustan planeetan äärimmäiselle muodonmuutokselle - vaan ne palvelevat myös yltäkylläisyysportaaleina, joita hyvin monet meistä tarvitsevat siirtyäkseen seuraavalle tasolle.

Avain näihin tilaisuuksiin heidän mukaansa on halukkuutemme tunnistaa ne lahjoina, mikä useimmiten merkitsee irtipäästämistä siitä, mitä ajattelimme jatkossa tekevämme, salliaksemme sen, mitä olemme oikeasti täällä tekemässä. (Vihje: nämä tilaisuudet voivat olla naamioituna joksikin, mikä näyttää liian vaivattomalta, liian yksinkertaiselta, liian hauskalta ollakseen arvokasta … joten pitäkää mielenne ja vaihtoehtonne avoimina!)

Tarkoituksellisen leikkimisen toimintamalli

"Haluaisimme teidän käsittävän tämän spektaakkelimaisen kesätapahtuman aikana erityisesti, että ainoa tarkoituksenne on synnyttää iloa. Tehtävänne on aina ollut ensin nousta kohtaamaan ilo, sitten ilmentää iloa ja lopuksi löytää tapoja syleillä ja käyttää niitä asioita, jota tuovat teille ylintä iloa." -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Käsitän, millaiselta kliseeltä tuo plejadilainen runollinen proosa kuulostaa, mutta on tärkeää ymmärtää se perspektiivimuutos, mikä meidän on tehtävä, todella hyödyntääksemme 5D-energiota ja valaistuneita teknologioita, jotka ovat nyt käytössämme leikkimistä varten.

Useimmat meistä (tähtisiemenet) tulivat tälle 3D-maatasolla muista maailmoista, muista ulottuvuuksista, muista tähtijärjestelmistä ja galakseista, jokainen kera eri "tehtävän" tätä planeettaa varten, samalla kun kiipeämme henkilökohtaisesti ja työläästi näiden alemman muodon tiheiden ulottuvuuksien läpi saapuaksemme määränpäävärähtelyymme. Plejadien korkea-arvoinen neuvosto haluaa meidän käsittävän nyt, ettemme enää palvele suurempaa suunnitelmaa tällä 3D-ajattelutavalla.

Alamme toimia integroidussa pää-sydänmallissa, mikä vaatii perspektiivimuutosta siihen liittyen, mitä arvostamme itsessämme. Tämä 5D-olemistapa pyytää meitä vastaamaan hyvin tärkeään kysymykseen, mikä määrittelee valmiutemme johtaa:

Riittääkö se, kuka olet?

(Ja vaikka mielelläni ottaisin ansion tästä purevasta kysymyksestä, sisareni Kim "naulitsi" sen viime blogissaan - se on soinut korvissani siitä lähtien.) Olemme nyt siirtymässä yli 3D-taajuuskilvestä, mikä merkitsee, että meitä vaaditaan jättämään taakse tarve TEHDÄ tunteaksemme arvostusta. Olemme astumassa harmoniseen olemassaoloon, missä kaikki tekeminen tulee HALUAN -paikasta, ei ON PAKKO -paikasta. Hienoinen, mutta merkittävä muutos.

Kun opimme hyväksymään sen, että todella arvostamme itseämme, ja tietoisesti päästämme irti velvollisuuden raskaudesta ja arvottomuuden tunteista (tulevan kuunpimennyksen avustuksella), meistä tulee paljon kevyempi ja astumme täydemmin siihen, mitä haluaisin kutsua "tarkoituksellisen leikkimisen toimintamalliksi". Tässä intohimomme, tarkoituksemme ja potentiaalimme on suoraa heijastusta olemuksemme aidosta valosta - koska jos emme nauti itsestämme/olostamme, emme koko sydämellämme tue uutta aikajanaa, missä "työtä" ei ole.

Tarkoituksen arvo jonakin mitä teemme, on välttämätön rakenne erillisyysajattelutavassa (kaksinaisuus), koska se antaa meille kyvyn heijastaa arvokkuutemme ulkoiseen "asiaan" voidaksemme tietää, nähdä ja tuntea sen. Alemmissa ulottuvuuksissa on hyödyllistä heijastaa havaittu arvomme elämämme kankaalle, jotta voimme tunnistaa sen ja omaksua sen tai integroitua siihen, mutta nyt kun meistä on tulossa sielun valelemia, kanssaluomisesta tulee leikkiä, ainutlaatuisuutemme ilmaisemista kaikessa, mitä teemme - vain olemalla sitä, kuka olemme, ja tekemällä kaikkea, mutta vain sitä, mikä tuo meille iloa.

"Alatteko sulattaa tämän suunnattoman laajuuden?" -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Näkymättömät kertaavat, että korkeimmalla tasolla sielun inkarnaatiokokemuksen tarkoitus on käsittää itsensä muodossa ja ilmaista ainutlaatuisuuttaan sen kautta, mikä saa aikaan iloa. Itse edistämämme tarkoitus tai uusi työmme on oppia, miten toteuttaa muutoksia elämällä vapaasti ja leikkisästi inkarnoituneena valon mestarina, ottaen takaisin syntymäoikeutemme vain olla olemassa ja luoda. Ei ole enää eroa siinä, kuka olemme ja mitä teemme. Se kuka olemme, ON sitä, mitä teemme nyt, ja kun meistä tulee elävä, aito ja voimaantunut ilmaisumuoto itsestämme, vaihdamme samalla (3D) ihmisenä tekemisestä (5D) ihmisenä olemiseen, mitä meidän on ollut tarkoitus aina OLLA!

En tiedä mitään sen suurempaa vapautta.

Liekkimme pitäminen palamassa

"Kertaamme, että teitä vaaditaan vain seuraamaan sisäistä opastustanne, mikä tulee nyt palvelemaan teitä täysin - tuomaan teidät hurmiolliseen sopusoinnun ja sisäisen harmonian tilaan, mikä tuo taivaan maan päälle." -Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Lopuksi Näkymättömät sanovat, että osittain tästä voimakkaasta pimennysjaksosta johtuen ja osittain tulevasta päivänseisauksesta johtuen lähestymme vakiintumistasoa, mikä on tulosta siirtymisestämme 3D-taajuuden yli, ja tämä mahdollistaa meille sisäisen liekkimme ylläpitämisen koko ajan. Kun teemme tämän, emme ainoastaan ala vetää puoleemme valoa toisissa, vaan meillä on myös kyky muuttaa jokaisen tilanteen dynamiikkaa harmonisoimalla energiamme ympärillämme olevien kanssa, puhtaan rakkaussäteilyn avulla. Meistä on tulossa hallitseva valovoima ja ne päivät jolloin tunsimme pimeyden hallitsevan meitä, ovat ohi.

Suhteissamme on myös tulossa merkittäviä muutoksia - kaikenlaiset suhteet alkavat jäsentyä ja harmonisoitua uusien taajuuksien kanssa, mikä merkitsee, että jotkut suhteet vain putoavat pois ja toisia vedetään enemmän elämäämme, kun taas jotkut näyttävät vain loksahtavan paikoilleen. Näkymättömät sanovat, että tämä vaihto on vaivaton mutta merkille pantava ja ettei tässä tarvitse tehdä valintoja - resonanssi ja universaali laki tekee valinnat puolestamme.

"Tämä on merkittävää aikaa historiassa ja käytte läpi radikaaleja muutoksia, joten olkaa päättäväisiä selvitäksenne siitä läpi. Olkaa rauhassa tulevien portaalien osalta, iloitkaa menestyksestänne ja jääkää lapsenomaiseen odotukseen siitä, mitä on tulossa - innokkaana tilaisuudesta astua täysin "sinuun".

"Olemme Plejadien korkea-arvoinen neuvosto ja tuomme tämän informaation muistuttamaan teille voimastanne vapauttaa itsenne siteistä tämän kriittisen jakson aikana ja auttamaan jokaisen teistä galaktisen perintönne aidoksi edustajaksi. Säteilköön sielunne loisto kaikessa kanssakäymisessänne."
-Plejadien korkea-arvoinen neuvosto

Lapsenomaisen odotuksen ylläpitämisiin!

Lauren

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

< PrevNext >