HomeViestejäBrenda Hoffman25.4.2022 - Hei, uhmaikä

25.4.2022 - Hei, uhmaikä

HEI, UHMAIKÄ

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
25.4.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, kenties tunnette epävarmuutta teoistanne ja reaktioistanne. Se on samanlaista, miltä teistä tuntui opetellessanne ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä.

Näin on, koska olette tunteellisesti siirtymässä uudelle alueelle. Maaperälle jossa otatte huomioon omat tarpeenne ja toiveenne, muiden tarpeiden ja toiveiden sijasta. Samaan aikaan muut ovat samanlaisessa prosessissa. Niinpä tuntuu siltä – aivan oikeutetusti – kuin 2-vuotiaat hallitsisivat maailmassanne  

Tietysti sen toteaminen tällä tavalla saa teidät nauramaan, sillä voitte nähdä, miten naurettaviksi tunnemuutoksenne ovat tulleet. Ystävänne, sukulaisenne, työtoverinne ja työnantajanne reagoivat samalla tavalla, mikä antaa täydellisen "minä, minä, minä" -yhdistelmän.

Monet teistä ovat olleet huolissaan tästä yhdistelmästä, koska me jotka olemme universumeista, annoimme ymmärtää, että opettelitte rakastamaan itseänne yhtä paljon kuin muita. Koette nyt luultavasti pahinta itserakkauspainajaistanne. Olette opetelleet maa-aionien ajan huolehtimaan muista ennen itseänne. Nyt muut vaativat enemmän teiltä uusien tarpeidensa vuoksi, ja teistä tuntuu, että teidän täytyy yrittää tyydyttää heidän tarpeensa, kun etsitte rauhaanne.

Tavallaan elätte 2-vuotiaiden maailmassa. Vaihe joka loppuu muutamassa päivässä.

Havaitsette tässä kiusallisessa vaiheessa, että teillä on uusia tarvevaatimuksia. Noista muiden tarpeista huolimatta, teidän täytyy tyydyttää omat tarpeenne ensin. Olette siirtymässä 3D-itsekkyytunteista sen tietämiseen, että teidän täytyy laittaa happinaamari itsellenne, ennen kuin teette saman rakkaillenne.

Monet teistä ajattelevat harjoittaneensa itserakkautta jo kuukausia tai vuosia. Saanemme olla eri mieltä. Tämä itserakkausvaihe on suorempi. Ne jotka ottivat ratkaisevan 5D-askeleen kuukausia sitten, testasivat itserakkautta sisäisellä viestillä: "Entä he? Otanko huomioon heidät?" ennen kuin toimivat itserakkauden mukaan.

Koette nyt sisäistä muutosta: happinaamarin laittamisesta itsellenne ensin moraali- ja oikeuskysymysten kera, sen tekemiseen automaattisesti. Kaksivuotias ei välitä, saako hän teidät myöhästymään töistä – hänellä on tarve julistaa oma oikeutensa kovaan ääneen ja täsmällisesti. Se on tulossa todeksi teillä. Itserakkaus ei ole enää prosessi, vaan luontainen oikeus, jota ette ole koskaan ennen vaatineet missään maaelämässä.

Kenties muistutatte itseänne aiemmasta elämästä, jossa olitte johtaja, varakas tai näytitte kieltävän sosiaaliset tavat. Kuitenkin toimitte yhteiskunnan ulkoa ohjattujen sääntöjen mukaan, sillä vaatetus-, kommentointi-, toiminta- tai muiden kehysten noudattaminen oli välttämätöntä jatkamaan oletettua oikeuttanne hallita.

Kukaan ei voi hallita ilman muiden suostumusta. Ja se on nyt hämmentävää teille ja muille. Vaikkette halua seurata ketään, haluatte pysyä osana sosiaalisia ympyröitä.

Tulevaisuudessa tämä maamuutos on odotettu ja hyväksytty, aivan kuten uhmaikä nyt. Kunnes ei ole enää tarvetta muuttaa ketään tai mitään ulkoa ohjatusta 3D-olennosta sisältä ohjatuksi olennoksi.

Olette nyt tämän henkilökohtaisen kaaoksen keskellä. Ja se kauhistuttaa teitä, sillä tämä uusi itserakkaus näyttää intuitionvastaiselta, jopa ilkeältä toisinaan.

Ette ole enää ujo aikuinen, joka miettii, loukkaatteko jonkun tunteita. Olette itsenäinen yksilö, joka kykenee kunnioittamaan itseään täysin. Muut yrittävät pakottaa teidät palaamaan huolehtijamoodiinne, koska 2-vuotiaiden tapaan, ne jotka ovat 5D:tä, eivät tällä hetkellä välitä siitä, mitä te tarvitsette, ja ne jotka ovat 3D:tä, eivät ole koskaan oikeasti välittäneet. Sillä 3D:ssä huolenpitämisessä ei ollut niinkään kyse yksilöstä, kuin yhteiskunnan tarpeista ja tavoista.

Itserakkauden tulos on uuden maan järjestys, jossa yksilö on tärkeämpi kuin yhteiskunta. Tuo fraasi tuntuu melkein mahdottomalta nyt, sillä jos kaikki toimivat omien tarpeidensa mukaan, miten kukaan voi olla täysin tekemisissä muiden kanssa?

Suuri osa 3D-pelkoanne oli olla huolissaan yhteiskunnan tavoista. Maailmanne tuo osa on ohi. Alatte toimia sisäisen äänenne mukaan – ääni joka kylpee rakkaudessa, joka luo uutta maailmaanne.

Tämä ajankohtainen itserakkausvaihe sallii teidän erota lyhyeksi aikaa massoista, myös niistä joita rakastatte. Se tekee mahdolliseksi, että löydätte mukavuuden ja helppouden uudessa sisäisessä olemuksessanne. Hyväksykää tämä uhmaikämaailma muutaman päivän, jotta voitte sopeutua uuteen keskukseen, joka puhuu sydämestänne käsin, niiden yhteiskunnallisten sääntöjen sijasta, joiden mukaan olette eläneet aioneita.

Tuloksena ei ole se kaaos, jota parhaillaan koette, vaan erilainen kiinnostusvalikoima, joka korostaa teille ja muille, etteivät yhteiskunnalliset säännöt enää hallitse. Te luotte sosiaalisen piirin, joka tyydyttää tarpeenne.. Saatatte olla jonkin ryhmän tai yksilön kanssa, kunnes he eivät enää kiinnosta, ja sitten löydätte uusia kiinnostuksia. Ja näin se menee kaikilla, jotka ovat siirtyneet 3D:n yli – lukumäärä joka lisääntyy miljoonilla päivittäin.

Loitte uuden maailman. Ette ollaksenne sallimatta itsenne kokea sitä täysin, vaikka tämä vaihe on vähän epämukava. Julistatte itsellenne ja muille, että olette lopultakin "sinä" Maassa ollessanne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >