HERÄÄVÄT SAATTAVAT TURHAUTTAA TEITÄ
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
25.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Ne jotka heräävät nyt, heijastavat kuvia ja ajatuksia, jotka eivät ole välttämättä, mitä odotatte – vähän kuin katselisi vauvan opettelevan juomaan nokkamukista. Tiedätte, että mukiin on tartuttava varmasti ja laitettava se suuhun ennen juomista. Vauva voi taitamattomin käsin ja vähän harjoitelleena laittaa mukin huulille, silmään, hiuksiin tai heittää sen lattialle hauskuuden vuoksi.
Te jotka olette tarkastelleet uuden maan ajatuksianne ja tekojanne jonkin aikaa, katselette ihmeissänne, kun vasta heränneet ryntäilevät päätä pahkaa. Yhtenä päivänä he uppoutuvat astrologiaan ja seuraavana kieltävät kaiken astrologiaan liittyvän. Tai he ovat äärimäisen innostuneita SIITÄ gurusta tai kirjasta, joka muuttaa kaikki maan olennot paremmaksi.
Kenties on vaikeaa muistaa, että te aloititte uuden maan etsintänne samalla tavalla. Hyppien ajatuksesta tai gurusta toiseen, kunnes oivalsitte, että teillä oli tieto sisällänne. Itserakkautenne ja itsearvostuksenne ei syntynyt yhdessä yössä. Monilla teistä se on kestänyt vuosikymmeniä.
Vastaheränneiden ei tarvitse tutkia vuosia – vain viikkoja tai kuukausia.
Sitä odotellessa saatatte turhautua tai pakahtua siitä, mitä he vaativat teiltä. "Kerro minulle tästä", "Näytä minulle tuo", "Et tiedä, mistä puhut", "Minulla on vastaukset", "Traumani ovat paljon pahempia kuin omasi olivat" on suuri osa vuorovaikutustanne vastaheränneiden kanssa – jos niin valitsette.
Vastaheränneet ystävänne ja sukulaisenne näyttävät muutaman kuukauden enemmänkin uuden maan vauvoilta kuin aikuisilta. Te haluatte lentää ja perusteet kiehtovat heitä.
Hidastakaa vauhtia huolehtiaksenne heistä, jos haluatte. Mutta universumit eivät vaadi teitä tekemään sitä – eikä se ole luultavasti roolinne. Teidän täytyy tehdä niin vain, jos sen tekeminen tuntuu oikealta teistä.
Kenties tällainen näennäinen välittämisen puute vaivaa teitä, sillä ettekö te ole majakka seuraaville? Olette tosiaan. Mutta uusi maa on hyvin erilainen kuin vanha aika. Siinä ei ole enää kyse siihen uskomisesta, että kaikki tai useimmat ovat vähemmän viisaita kuin te ja kaikille tai useimmille on opetettava, mitä ajatella ja tehdä. Ette ole noiden vastaheränneiden vanhempia – ettekä heistä huolehtijoita.
Tietysti jos tuntuu oikealta auttaa vasta herääviä ymmärtämään paremmin, mistä uudessa maassa on kyse, tehkää niin. Mutta useimpia teistä turhauttavat heidän kysymyksensä ja huolensa. Te olette jatko-opiskelupaikassa ja he alkavat vasta lukea.
Oletus, että roolinne on huolehtia heistä jotenkin, on palaamista siihen, mitä oli – ei sitä, mitä on. Kaikki kykenevät oppimaan, mitä haluavat, sillä tahdilla, millä haluavat. Kuka teitä piti kädestä, kun siirryitte kaikkien niiden monien kerrosten läpi, jotka ovat uusi sinä? Kenties joku ystävä tai opettaja siellä täällä. Mutta yleisesti ottaen se oli yksilömatka, minkä onnistuitte tekemään ilman kirjoja, kädestä pitämistä tai suurta tukimäärää.
Uuden maan ajatuksistanne ja teoistanne on tulossa osa valtavirtaa – vaikka vain noroina tällä hetkellä – joten seuraavilla on enemmän tukea kuin teillä oli. Olitte monin tavoin riittävän rohkeita kulkeaksenne yksin. Seuraavilla on pääsy internet-viesteihin, kirjoihin ja videoihin – teidän edelläkävijäpolkuihinne.
Turhaudutte todella, jos yritätte ylläpitää guruasemaa heille. Sellainen rooli ei tunnu oikealta uuden maan olemuksessanne. Ja uhrirooli ei salli vastaheränneen ystävänne siirtyä yli tutusta, vanhan ajan uhri/huolehtijaroolista. Toisista huolehtiminen, silloin kun he kulkevat sielunsa pimeän yön läpi, vähentää heidän kapasiteettiaan puhdistaa se, mitä heidän tarvitsee puhdistaa kasvattaakseen uuden maan olemustaan.
Mitään mikä oli, ei ole, ja mitään mikä on, ei ollut – mukaan luettuna niistä sieluista huolehtiminen, joita vähän paremmaksi tunnette itsenne nyt. Älkää hermoilko. He saavat kiinni – kenties jopa ohittavat teidät jossain kohtaa. Aivan kuten vauva oppii juomaan nokkamukista. Lopulta tuosta vauvasta tulee aikuinen lapsenne, joka opastaa teitä raha-asioissa ja muilla alueilla, kun hän lisää tietoaan ja teidän maatietonne pysähtyy paikoilleen.
Ja niin se on, että teidän ei tarvitse murehtia tai hidastaa tahtia auttaaksenne vasta herääviä.
Tarkoituksenmukaisinta apua on laajentua niin, kuin tuntuu oikealta ja iloiselta teille – tietäen, että toiset tulevat tekemään samoin.
Uudessa maassa jokin ryhmä ei vedä toista, vaan tuo ryhmä säteilee valoaan niin, että toiset voivat seurata – jos niin valitsevat. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


