ILMENTÄMINEN EI OLE ENÄÄ TYÖTÄ
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
21.3.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Eikö elämä näytä vähän laiskalta ja helpolta? Niin se on, että tämän viikon energiamuutos kannustaa teitä siirtymään ulkoa ohjatusta ilmentämisestä sisältä ohjattuun ilmentämiseen tai luomiseen.
Ikään kuin rauhallinen, lempeä ja huoleton verkko olisi heitetty maapallon päälle. Se mikä näytti vaikealta ja pelottavalta vain muutama tunti sitten, ei näytä enää kovin tärkeältä. Alatte antaa itsenne tuntea, että kaikki saatetaan helposti loppuun, sitten kun se on tarkoituksenmukaista.
Et ole laiska tai järjetön. Maamuutos tällä viikolla kannustaa sinua olemaan enemmän vireessä maan ja itsesi kanssa.
Joillakin teistä on muistoja lomista, joilla mikään muu ei näyttänyt tärkeältä kuin torkkujen ottaminen tai kirjan lukeminen. Sellaista tapahtuu maan päällä tällä viikolla.
Aionien ajan olette luoneet aikakehyksiä, tavoitteita ja agendoja. Kaikki tarkoituksenmukaista käyttäytymistä ulkoa ohjatussa yhteiskunnassa. Sillä toisiaankin teidän täytyi tuottaa jonkinlainen mittatyökalu antamaan kuvan niille, jotka odottivat lopputuotetta tai osallistuivat projektiin. Ette olisi informoineet muille osallistujille, että rakentaisitte katedraalin jonnekin pikapuoliin, mutta ette huolehtineet siitä milloin, miten, miksi tai mihin.
Vaikka joustavuus ilmentämiseen ilman toisia onkin aina ollut ulottuvilla, sisäisesti ohjattu ilmentäminen ei ollut sopivaa vanhassa tai ulkoisesti ohjatussa ajassa. Täytyi osaa maata, keskustella projektista hallintoviranomaisten kanssa, löytää rahoitus ja tehdä piirustus. Ilman näitä toimia oli hyvin epätodennäköistä, että toiset olisivat osallistuneet katedraaliunelmaanne.
Tilanne ei ole enää niin. Tietysti monet teistä lukevat näitä sanoja epäuskoisena. Miten on mahdollista loihtia katedraali ilman toisten apua?
Tätä vaikeaa, ulkoa ohjattua luomisprosessia on käytetty aionien ajan. Hyvin vähän olisi voitu saavuttaa tai edes odottaa ilman toisten tukea - taloudellista, fyysistä tai tunteellista.
Tämän viikon energia muuttaa perspektiivinne siitä vaatimuksesta, että toiset osallistuvat unelmaanne, ilmentämiseen sisällänne.
Tästä viikosta lähtien toiset eivät välttämättä ole teidän luomisprosessissanne. Vaikka teistä ehkä edelleen jonkin aikaa tuntuu siltä, että toisia pitäisi olla mukana, luotte nyt niiden kanssa, jotka haluavat osallistua kanssanne.
Teidän ei enää tarvitse vaatia tai suostutella toisia auttamaan visiossanne. Ne jotka haluavat liittyä mukaan luomisvisioihinne, löytävät teidät. Voitte rentoutua riippumattoonne ja luoda, mitä haluatte.
Olette uutta aikaa. Luotte nyt samanmielisten ihmisten ja olentojen yhteisöjä. Kaikki eivät uusissa yhteisöissänne ole samaa mieltä filosofioistanne, mutta kaikki suostuvat olemaan eri mieltä samanlaisella ja rakastavalla tavalla. Jotkut teistä nauttivat kipakoista neuvotteluista. Toiset pitävät rauhaa ja hiljaisuutta parempana. Ei ole oikeaa tai väärää - pelkästään se, mikä on oikein teille.
Tästä viikosta eteenpäin vanhan ajan luomismenetelmänne eivät enää päde.
Useimmilla teillä on ollut jonkin verran menestystä vanhan ajan ilmentämisjärjestelmässä. Kenties teillä oli joku ajatus, sitten loitte taideteoksen, visualisoitte, lauloitte mantraa tai puhdistitte itsenne. Kaikki olivat tärkeitä tekijöitä, silloin kun teidän täytyi tuoda toisia luomisprosessiinne.
Uuden ajan luominen - mikä vahvistui kovasti tämän viikon energiamuutoksesta - vetää luoksenne niitä ihmisiä, jotka värähtelevät luomisenne mukaan. Ette vedä tai työnnä toisia olentoja - hyväksytte heidät.
Teidän ei enää tarvitse tehdä työtä luomisessa, teidän tarvitsee pelkästään olla.
Kenties teidän on vaikea hyväksyä tätä ajatusta, sillä olette kouluttaneet itseänne aionien ajan tekemään toimintasuunnitelmia luomuksillenne.
Ajatelkaa sitä kuin päivänä, jolloin tunnette stressiä ja uneksitte lomasta, mihin teillä ei ole varaa. Joku kävelee toimistoonne ja tarjoaa teille vapaalippua juuri siihen paikkaan, mistä uneksitte. Ajatelkaa sitä erona siinä, että rentoudutte riippukeinossa ajatellen ihania ajatuksia tai teette toimintasuunnitelmia ja yritätte löytää toisia, jotka ovat riittävän kiinnostuneita auttaakseen teitä luomaan unelmanne.
Uudessa ajassa on kyse vähemmästä, ei enemmästä. Vähemmästä pakottamisesta ja enemmästä prosessin ja tulosten nauttimisesta. Jotkut teistä ehkä tuntevat, että tällä tavalla luominen vie ilon matkasta. Matkanne on muuttunut - sitä ei ole poistettu. Jatkatte kulkemista unelmasta todellisuuteen - vain helpommalla tavalla.
Kenties olet yksi niistä ihmisistä, joka haluaa kulkea maapallon valtameriä kanootilla. Sellainen matka on mahdollinen - suurella toisten tuella, voisimme lisätä - mutta ei enää välttämätön. Sillä teillä on muita kuljetusmuotoja, jotka sallivat teidän ylittää valtameret tunneissa. Muuttiko lentokone matkaanne? Kyllä. Mutta ei iloa niiden taideteosten näkemisestä, jotka luotiin satoja vuosia sitten, tai maailman rannoilla käymisestä.
Unelmanne pysyvät. Se miten saavutatte nuo unelmat, muuttuu tällä viikolla.
Jatka työn tekemistä unelmiesi eteen, jos haluat. Se on sinun valintasi. Haluamme sinun pelkästään tietävän, että sanaa "työ" ei enää vaadita luomis- ja ilmentämisprosessissasi.
Jotkut teistä ovat huolissaan siitä, että luomisen "riippukeinumenetelmä" saa aikaan kaaosta maailmassanne. Tuollainen ajatus ei ole yhtään sen enempää tosi kuin se, että valtamerien ylittäminen lentokoneilla sai aikaan kaaosta. Hyväksykää tämä uusi ilmentämisprosessi ilona, mikä sallii teidän luoda maan päälle sen, mitä haluatte, silloin kun haluatte.
Varhaisten tutkimuslaivojen merimiehillä, kuten Christopher Columbus, ei ollut vapautta muuttaa määränpäätään nostettuaan purjeet. Tänä päivänä teillä on vapaus lentää lukemattomiin määränpäihin ja muuttaa niitä, silloin kun haluatte. Kaaosta vai vapautta?
Ja niin tulee olemaan luomisessanne ja ilmentämisessänne. Niin olkoon. Aamen.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.