"EI SUHTEESSA" VS. SINKKU
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
23.10.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Todella upea kommentti tuli juuri "Let Love In" –kurssin yksityissivulle. Se koski sinkkuna olemista.
Vaikka "Let Love In" on teknisesti rakkaus- ja suhdekurssi, syvempi tutkittava aihe on suhde omaan itseemme. Tämä on suhde, jota sitten heijastuu meille kaikkeen ulkoisessa elämässämme: rakkaussuhteet, ystävyys- ja perhesuhteet, työsuhteet, tulot, onnellisuus, terveys ja elämän täyttymys. Kaikki palaa tähän suhteeseen, joka meillä on itseemme.
Päätin tarkoituksella olla käyttämättä sanaa "sinkku" kirjoittaessani tätä kurssia. Minulla ei ole suurimpaan osaan aikuiselämästäni (ennen nykyisen kumppanini tapaamista) ollut pitkäaikaisia suhteita. En ole pitänyt sanasta "sinkku", koska se näytti määrittelevän minut suhdetilanteeni mukaan, ja näin en koskaan sanonut itseäni sinkuksi.
Sinä olet sinä – joskus suhteessa, joskus ei. Vaikket pääasiassa olisi, olet silti sinä, perimmiltään ehjä ja kokonainen (tai matkallasi eheyteen) suhdetilanteesta riippumatta. Tunsin suurta ironiaa kirjoittaessani ns. suhdekurssia, koska olen ensimmäisenä sanomassa ihmisille, jotka eivät ole suhteessa: "Tutustu oikeasti itseesi!" Näen viimeisenä maailmassa, että suhteessa olemattomuus on jonkinlainen epäonnistuminen. Yhteiskunta tekee niin ja tunnemme sen painostuksen ja tunnemme jonkin olevan pielessä, silloin kun emme ole suhteessa.
Luulen, että jos useammat ihmiset sallisivat itselleen enemmän suhteetonta aikaa, näkisimme luultavasti vähemmän avioeroja ja paljon enemmän terveitä ja riippumattomia suhteita. Ja luulen, että tästä syystä kirjoitin tämän kurssin. Ei niin paljon siksi, että voit vetää puoleesi "sen oikean" huomenna, vaan että sitten kun vedät hänet puoleesi, teet sen tilasta, jossa olet ehdottoman eheä, yhdistynyt itseesi ja rakastat itseäsi. Se on myös niille, jotka ovat suhteessa tällä hetkellä ja haluavat työstää noita asioita itsessään, mikä tekee heidän nykyisestä suhteestaan terveemmän – voimme kaikki käyttää annoksen sitä!! x
Jos haluat saada lisäinfoa kurssista, mene tänne.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Mikään ei ole niin tärkeää kuin uffon hoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää
Uusimmat viestit
3.9.2026 - Koti-ikävä maailmaan, johon emme ole vielä astuneet1.11.2026 - Älä usko kaikkea, mitä mieli kertooMarraskuu 2026 - Liity seuraamme kentässä2.11.2026 - Marraskuun 2026 energiaraportti2.11.2026 - Neulansilmän läpi31.10.2026 - Minä olen --> me olemme --> täysivaltaisuus suhteissa2.11.2026 - Kunnioita itseäsi30.10.2026 - Marraskuun 2026 energiapäivitysMarraskuu 2026 - Jumalainen feminiinisyys - kaikki muuttuu pian26.10.2026 - Alexander Quinn - Vuoden suurin energiamuutos on tulossa11.7.2026 - Oletko eläinempaatti?28.10.2026 - Muutospaineessa luoviminen29.10.2026 - Kollektiivinen ahdistus ja muutos29.10.2026 - Pidä ovet auki - luota20.10.2026 - Odotukset24.10.2026 - Asiat muuttuvat dramaattisesti23.10.2015 - "Ei suhteessa" vs. sinkku


