NEULANSILMÄN LÄPI
Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
2.11.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Muutamana viime yönä olen nähnyt unta siitä, miten paljon pelkoa ja niukkuuden tunnetta työnnetään kollektiivikenttään.
Yhdessä unessa puhelin yhdistyi odottamatta kaiuttimeen, ja jotain pääsi välittymään ilman tietoista osallistumistani. Toisessa televisio meni itsestään päälle – luulin koiran istuneen kaukosäätimen päälle ja menin yläkertaan sammuttamaan sen. Sitten se tapahtui taas, ja pyysin miestäni sulkemaan sen ja tunsin energiassa selvästi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Kun hän meni yläkertaan sammuttamaan sen, nousin istumaan ja sanoin: ”Okei, mitä on tekeillä?”
Sitten minulle kerrottiin, että meitä pommitetaan pelon, niukkuuden ja katastrofin taajuuksilla.
Pelko on sakeaa. Se kasaantuu, kiinnittyy ja aiheuttaa kerroksittaisia supistumia energiakenttäämme ja fyysiseen kehoomme.
Jotkut ihmiset kokevat selittämätöntä raskautta, fyysistä epämukavuutta, voimistunutta ahdistusta, uupumusta, tai itsepintaista tunnetta, että jotain kamalaa tapahtuu kohta. Toiset saa aina vain enemmän valtaansa ennustukset romahduksesta, konfliktista, niukkuudesta ja kaikesta, mikä voisi mennä mahdollisesti pieleen.
Pelosta, puutteesta ja niukkuudesta tulee se taajuus, jonka kautta monet ihmiset kokevat ja tulkitsevat todellisuutensa.
Kun otamme näitä energioita itseemme, ne alkavat vaikuttaa meillä hermostoon, ajatuksiin, tunteisiin ja lopulta valintoihin. Kenttä supistuu, keho siirtyy selviytymistilaan, ja kyky pysyä sydän auki, laajentuvana ja yhdistyneenä jumalaiseen tietämiseemme vaarantuu.
Reagoimme ja puolustaudumme herkemmin, ja meistä tulee alttiimpi kollektiivisille virtauksille, joita kulkee ympärillämme. Voimme huomata olevamme alemman taajuuden todellisuudessa, ja todellisena vaarana on, että luovumme täysivaltaisuudesta turvallisuusilluusion hyväksi.
Syvempi huolenaihe ei ole pelkästään pelon läsnäolo, vaan se, mitä tapahtuu luomiskyvyillemme, kun pelosta tulee hallitseva olotilamme. Olemme luovia olentoja. Ajatukset, tunteet, aikomukset ja taajuudet vaikuttavat siihen todellisuuteen, jota luomme kollektiivisesti. Silloin kun pelko, niukkuuden tunne tai tuhon odotus vie kaiken huomiomme, luova energiamme kääntyy juuri niitä kokemuksia kohti, joita emme halua.
Myös kollektiivilla on tiedostamatonta takertumista katastrofiin. Jollain tasolla tiedämme, että olemassaolevat rakenteet ja järjestelmät romahtavat, koska ne eivät ole enää kestäviä tai linjassa sen kanssa, mihin olemme menossa. Muutos on väistämätön, mutta katastrofin EI TARVITSE olla osa tuota muutosta.
Ongelma syntyy siinä, kun liitämme pelon, tuhoutumisen ja kärsimyksen tuohon romahtamisprosessiin ja ruokimme jatkuvasti noita mahdollisuuksia huomiollamme ja energiallamme. Sen sijaan, että annamme energiaa katastrofaalisille lopputuloksille, meillä on mahdollisuus ohjata energiamme tietoisesti sitä kohti, mitä luomme, sallien vanhan pudota pois ja uuden nousta esiin entistä vaivattomammin ja sulavammin.
Emme voi jatkaa oman voimamme ottamista luojaolentoina ja samalla olla tiedostamatta, miten käytämme tuota voimaa.
Minulle kerrottiin, että menemme nyt poikkeuksellisen kehitysjakson läpi, ja sen vaatimukset ovat uskomattomia. Meitä pyydetään pysymään niin paljon omassa keskuksessamme, sydän auki ja sielu ruumiillistuneena kuin mahdollista. Samaan aikaan kollektiiviset energia voimistuvat, ja paine paljastaa, missä kohtaa toimimme edelleen pelosta, puutteesta, erillisyydestä ja selviytymisohjelmoinnista käsin.
Tämä hetki on neulansilmä.
Meidät haastetaan säilyttämään valontäyteinen laajentumisemme, silloinkin kun kollektiivi supistuu, pysymään sydän auki, kun pelko kannustaa meitä sulkeutumaan, ja ohjaamaan tietoisesti luovia kykyjämme sopusoinnussa sielumme kanssa, antamatta ympäröivien taajuuksien sanella, mitä luomme.
Enää ei riitä, että ymmärrämme älyllisesti olevamme jumalaisia olentoja, joilla on ihmiskokemus. Meidät kutsutaan ruumiillistamaan tuo ymmärrys, erityisesti silloin kun ympäröivät energiat haastavat kykymme pysyä omassa keskuksessamme.
Meitä ei pyydetä olemaan tietämätön siitä, mitä tapahtuu, tai katsomaan sitä läpi sormien. Meitä pyydetään tulemaan poikkeuksellisen tietoiseksi siitä, mitä päästämme kenttäämme, mihin samaistumme ja mitä annamme omalta osaltamme tietoiseen luomiseen.
Siinä on valtava ero, tarkkailemmeko pelkoa, vai annammeko sen nielaista meidät. Edessämme olevien haasteiden tunnistaminen ei tarkoita, että meidän täytyy osallistua energeettisesti niiden voimistamiseen. Voimme pysyä tietoisena siitä, miten reagoimme, sen sijaan että sallimme kollektiivisen selviytymisohjelmoinnin ohjata hermostoamme.
Todelliset olosuhteet lisäävät kollektiivissa olevaa painetta. Ruuan, polttoaineen, asumisen ja jokapäiväisten perustarvikkeiden nousevat hinnat aiheuttavat valtavaa taloudellista kuormitusta. Poliittiset jännitteet ja konfliktit ympäri maailmaa, hallinnon varoitukset mahdollisista häiriöistä, ja hälyttävän informaation jatkuva virta lisäävät ihmisten kokemaa epävarmuutta.
Kollektiivinen kenttä on jo pelon, huolen ja murehtimisen kyllästämä, ja meitä kohti lähetetään uusia taajuuksia, mikä lisää ja voimistaa sitä painetta ja supistumista, joka tuntuu koko kollektiivissa.
Kuitenkin myös näiden haasteiden kera, meitä pyydetään pysymään tietoisena siitä, mihin ohjaamme energiaamme. Voimme myöntää, mitä tapahtuu, sallimatta pelon ja niukkuuden tulla sen perustaksi, mitä luomme seuraavaksi.
Kaiken tämän ajoitus on erityisen merkittävä, koska lähestymme 11-11-porttia, joka kantaa uskomattoman laajentavia energioita ja koodeja tukemaan jatkuvaa kehitystämme. Kuitenkin silloin kun energiamme on supistunut, ja kannamme pelkoa ja niukkuudentunnetta kehossamme, kykymme vastaanottaa ja integroida näitä laajentavia energioita rajoittuu.
Emme voi avautua täysin ruumiillistumisemme seuraavalle tasolle, ollen samaan aikaan lukkiutuneena pelkoon ja selviytymistilaan.
Kun istuin kaiken tämän kanssa, mitä minulle näytettiin, Henki teki selväksi, että torstain Shamanistisen ryhmäkaukoparannuksen täytyy muuttaa suuntaa … …
Lähetän teille paljon rakkautta, kun menemme tämän tärkeän ajan läpi.
Jen
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


