HomeViestejäSteve Rother15.12.2012 - Aikaoppitunti 2 - Moniulotteisuuden ulottuvuudet

15.12.2012 - Aikaoppitunti 2 - Moniulotteisuuden ulottuvuudet

AIKAOPPITUNTI 2
- Moniulotteisuuden ulottuvuudet
 
Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 15.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Steveltä:
 
Seuraavana aamuna lähetyksen jälkeen oloni tuntuu paljon paremmalta, mutta halusin kirjoittaa oman versioni tämän kanavoinnin tapahtumista. Vaikututtuani sen informaation syvyydestä, mitä tuli Ajanpitäjän kanavoinnissa marraskuussa 2012, olin valmistautunut hänen perusopetustensa vaikeaan toiseen osaan pysymällä huoneen pikkunurkassani. En myöskään halunnut tartuttaa kaikkiin uutta flunssaani. Ajanpitäjä kertoi minulle, että ihmisten saavuttaessa uusia tasoja, ensimmäinen kuva on vaikein. Hän oli tietoinen tästä eikä ollut varma, voitaisiinko tätä viestiä täysin ymmärtää. Koska tunsin vähän syyllisyyttä siitä, että olin pahassa flunssassa enkä paras tulkitsija näin tärkeälle viestille, olin hyvin vakava alkaessani kanavoida.
 
Seuraavaksi tiedän sen, että Elrah on sisällä, hän puhua pulputtaa ja saa kaikki nauramaan, kun hän ilmoittaa minulle, että nousemme seisomaan. Sanoin: "Ei! En ole valmistautunut siihen ja minua pyörryttää." Hän katseli ympäri huonetta ja sanoi: "Katso ja yllätän sinut." Ja seuraavassa hetkessä kaikkia kameroita asetetaan uudestaan, jotta ne voisivat saada jotain, kun olin astunut pois näyttämöltä ja valaistuksesta.
 
Tämä osoittautui olleen minulle henkilökohtaisesti. Elrah on lähinnä minua ja ennen kuin Ajanpitäjä voisi tulla sisään, hänen oli tultava uudistamaan minua vähän. Hän kertoi täyttävänsä minua vain valolla. Minulla oli jet lag ja paha flunssa oli alkamassa. Elrah ei saa olla kovin paljon tekemisissä elävän yleisön kanssa studiolla ja hän rakastaa leikkiä ihmisenä olemista. Hän odottaa todella innolla, että saa antaa "hiustensa laskeutua" 12.12.12, ja informaatio mitä hän tuo Direct Light -sarjassa, on hämmästyttävää.
 
Sanon, että meidän keskinäisessä sopimuksessamme on myös haasteensa. Hän haluaa tulla lävitseni, silloin kun en kanavoi. Yhtenä päivänä hotellissa Amsterdamissa hän avasi oven henkilölle, joka toi huonepalvelua. Se ei olisi ollut niin paha asia, mutta tuo nuori nainen oli tuntenut minut jo vuosia. Tunnen hänet ja Ryhmän olkapäälläni koko ajan, mutta he ovat pitäneet ns. "mukavuusetäisyyden". Elrah ei voisi vähempää välittää jostain mukavuusetäisyydestä ja hän on minua riittävän lähellä tietääkseen, että luotan häneen ehdottomasti sielutasolla. Nyt näette ristiriitani. Pitäisikö minun pitäytyä uskomusjärjestelmissäni vai antaa hänen ilmaista? Sanotaanpa vain, että tähän saakka vaimoni on vielä hymyillyt ja puhumme jo näyttämön järjestämisestä uudelleen, jotta saadaan tilaa Elrahin seisomiselle.
 
Isoja haleja,
 
Steve
 
Hymyilkää tienne Kotiin,
Elrah
 
Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.
 
TERVEISIÄ KOTOA
 
Elrah astuu sisään …
 
Ai, sinä olet siinä!
 
Te ette ajatelleet minun tulevan, mutta olen Elrah ja olen tässä. Olen Rytmipalvelun Elrah. En voi istua, minun on seistävä. Okei. Korjaan jopa Isännän takkia, koska hän pitää takistaan. Eikö hän näytäkin hyvältä takissa? Näyttääkö se hyvältä? Tervetuloa kaikki. Sotkemme kameranne, kaverit. Te ette osanneet odottaa tätä, ettehän? No, esitän ihmistä oikein hyvin ja tulen tekemään kaikenlaisia hassuja asioita.
 
Olen täällä puhuakseni teille, ennen kuin Ajanpitäjä tulee, koska hän on veljeni ja puhumme koko ajan. Meillä ei ole keskinäisiä ongelmia, koska meillä ei ole egoa. Yritän teeskennellä, että minulla on ego, ja olen pärjännyt melko hyvin tähän saakka, mutta se on vain teeskentelyä, koska en välitä, puhunko minä hänen kauttaan vai puhummeko me minun kauttani. Sillä ei ole mitään merkitystä, koska olemme kaikki osa toisiamme, samalla tavalla kuin te olette. Alatte nähdä tämän enemmän ja enemmän, mutta edessä olevina päivinä näette melkoisen eron. Aion kertoa teille vähän siitä, mitä tapahtuu tällä hetkellä.
 
Teillä on muodostumassa pyörre ja siitä tulee hyvin mielenkiintoinen. Oletteko koskaan katselleet vessanpönttöön, kun huuhtelette sen ja näette veden pyörivän alas? Se on pyörre. Jep. Niitä ei ole kaikkialla, vain täällä USA:ssa. Euroopassa ei tehdä samoin. Joka tapauksessa, jos katsotte pyörrettä, se on vain puolet kuvasta, koska se osa vain näkyy. Pyörteellä on aina energeettinen kopio, joten vaikka näettekin siitä vain puolet, on kokonaisuus, mitä ette näe.
 
Olette juuri astuneet aikapyörteeseen, mitä Ajanpitäjä selittää teille. Haluan kuitenkin jakaa käsitteen ensin teidän kanssanne, koska olette jo astuneet siihen. Voi pojat, kun sanomme, että "olette jo astuneet siihen", olette oikeasti astuneet siihen tällä kertaa. Tätä tapahtuu. Olette astumassa uuteen maailmaan. Voi, yllätimme teidät siinä, eikö vain? Te ette odottaneet sitä, mutta olette suunnitelleet sitä hyvin pitkään - myös Mayat tiesivät sen tulevan. Asuitte keskelle tätä, kuitenkin siirtymä tästä tuonne on suuri askel ja erittäin pelottavaa monille ihmisille. Niinpä aloitimme ihmisaallon voidaksenne siirtyä ja avata pyörteen. Nyt pyörre on tulossa valmiiksi.
 
Teillä on siinä toinen puoli, mikä vetää puoleensa energetiikkaa toiselta puolelta. Sitten kun kaikki se alkaa liikkua, se muuttuu portaaliksi. Kysytte: "Portaaliksi mihin?" No, portaaliksi siihen uuteen maailmaan, mistä puhutte, siihen upeaan paikkaan mitä kutsutte Kodiksi. Kutsun sitä Kodiksi isolla K:lla, koska olen sieltä kotoisin ja sieltä myös kaikki te olette kotoisin. Olette tanssineet ympäri universumia monin eri tavoin ja laskeuduitte tänne maan päälle juuri ajoissa katsoaksenne, kun menette läpi tästä portaalista.
 
Useimmat teistä ovat tehneet töitä koko elämänsä yrittäen saavuttaa tämän paikan, missä voisitte ylösnousta tarvitsematta mennä Kotiin ja vaihtaa kehoa. Tällä tavalla pysytte täällä, teette suuren liikkeen ja aloitatte uuden maailman. No, tässä te menette. Olette astuneet siihen nyt, pyörteen ensimmäiseen osaan. Oletteko tunteneet ajan tiivistyvän ympärillänne? Ikään kuin: "Aivan yhtäkkiä, en tiedä, mitä on tapahtunut tänään, mutta se on jo mennyt. Se lensi ohi." Huomaatte ajan tiivistyvän vielä lisää muutaman seuraavan kuukauden kuluessa, joten rentoutukaa vain siihen, älkääkä huolestuko, sillä se menee hyvin. Ajanpitäjä kertoo teille siitä lisää.
 
Olette astuneet tähän suureen 12-12-12-aaltoon, mikä tulee auttamaan ja työntää teidät pyörteestä läpi. Vaaditaan pyörteen kumpikin puoli, jotta se muuttuu kokonaiseksi portaaliksi, mitä olette etsineet. Tämä tapahtuu nyt, koska te loitte sen. Ei ole mitään asetelmia tai suuria ennusteita, sellaisia kuten Maya-kalenterin loppuminen. Tämä on ihmisen tekemä aalto, jonka olette luoneet itsellenne, jotta voitte todella mennä läpi, ja se auttaa teitä kriittisenä aikana. Erittäin kaunista. Hyvää työtä. Olette pärjänneet hyvin tässä, mikä vie teidät seuraavaan paikkaan. Entä sitten maaginen päivämäärä 21.12.? Joo, tiedätte siitä, koska silloin joku lakkaa sanomasta teille, mitä tapahtuu seuraavaksi, ja te päätätte, mitä tapahtuu siitä eteenpäin. Kukaan ei ole tehnyt ennusteita niin pitkälle, joten te luotte kaikkea itse jokaisen päivän joka hetki ilman mitään ongelmia. Tästä tulee työnne ja se, minkä kanssa työskentelette.
 
Tulee siis 12-12-12, mikä rakentaa energian työntämään teidät läpi ja kulkemaan ohi joulukuun 21. päivästä, aina tammikuun puoliväliin saakka, koska silloin portaali tuo teidät toiselle puolelle. Ilmestytte vain tänne ja oivallatte kaiken olevan erilaista. Aivan yhtäkkiä heräätte ja sanotte: "Okei, olemme uudessa maailmassa. Mitä voimme tehdä nyt?" Alatte nähdä paikan, mikä näyttää enemmän Kodilta kuin siltä maapallolta, minkä tunsitte. Se on paljon enemmän Kodin kaltainen, koska vain ajatellessanne jotain, se alkaa ilmentyä suoraan eteenne. Kun olette Kotona isolla K:lla, ajattelette vain jotain ja se on siinä. Teette samaa täällä, mutta teillä on aikaviive, koska mikään ei ole välitöntä. No, nyt huomaatte sen täysin erilaiseksi. Näette paljon mahdollisuuksia alkaa käyttää niitä luomiskykyjä, jotka teillä on ollut aina Kotona. Nyt Isäntää alkaa vähän pyörryttää, joten laitan kehon takaisin tuolille. Tässä sitä ollaan, paljon parempi. Annan Ajanpitäjän tulla nyt sisään.
 
Tarinanne aikajäljen sisällä
 
Olen täällä tänään kertomassa joistain käsitteistä, joita ette pystyneet ymmärtämään vain lyhyt aika sitten. Nyt on aikatekijän uusia osia, joita alamme esitellä maapallolle. Viime kuussa selitin joitain hyvin tärkeitä tekijöitä, jotka jokaisen on ymmärrettävä tajutakseen oikeasti aikaa tulevaisuudessa. Yksi niistä on ympyrämäinen aikakäsitys. Hyvin yksinkertaisesti se merkitsee, että te olette nykyhetkessä, mutta uskotte teillä olevan tulevaisuus ja menneisyys, mitkä on sidottu yhdeksi. Kaikesta mikä rullaa nykyhetkestänne ns. menneisyyteen, tulee hyvin pian myös tulevaisuutenne energiaa. Sen vuoksi se että kykenette kiinteästi kokemaan aikaa tuossa hetkessä, jättää polun selväksi tulevaisuudellenne, mistä tulee "aikajälki", kuten sitä kutsun - kuin jalanjälki lumeen.
 
Jälkenne aikakudokseen jättää jäljen taaksenne, mikä on itse asiassa tarinanne ja se, mitä teistä on tullut. Tämä aikajälki voidaan kokea vain hetkessä, koska on todellisuudessa nyt-aika - ei ole tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Teidän täytyy oppia puristamaan kaikki tuosta hetkestä. Pärjäätte hyvin siinä ja nyt haluaisin kertoa teille jotain lisää.
 
Kehitytte ihmisinä, oma energiakenttänne muuttuu ja fyysinen kehonne alkaa sopeutua. Löydätte paljon tilaisuuksia kokea elämää täysin eri tavalla luojana - luojana jonka olemme kertoneet teidän aina olleen. Kyllä, te olette jumala ja te sanoitte: "Voi ei, en minä." No, kyllä sinä olet. "Ai, no, olen varmasti pieni osa jumalaa, sillä täällä on monia jumalia." Kyllä, mutta teillä on myös jumalan koko olemus sisällänne. Nyt silmälaput ovat putoamassa. Näytämme teille, keitä olette, kun astutte tähän uuteen maailmaan. Omat ajatuksenne luovat jokaisella kokemishetkellä, sillä tätä olette pyytäneet. Tämän olette luoneet ja olemme uskomattoman ylpeitä nähdessämme, mitä olette tehneet täällä hyvin lyhyessä ajassa. Siis selitetäänpä lisää.
 
Nyt on tärkeää, että ymmärrätte enemmän moniulotteisuudesta. Isännällä on itsellään ollut kysymys tästä, kun olen antanut informaatiota hänen kauttaan melko kauan moniulotteisuudesta. Hän oli huolissaan, sillä se ei aina näyttänyt sopivan toisten ihmisten opetuksiin moniulotteisuudesta. Nyt alamme näyttää teille joitain yhtymäkohtia, koska alatte kokea asioita täysin eri perspektiivistä.
 
Minäpä selitän ensin yhden käsityksen moniulotteisuudesta, minkä monet ymmärtävät. Se on hyvin yksinkertainen vastaus kysymykseen: "Missä te olette?" Oletteko kolmannessa ulottuvuudessa? Toimitteko neljännessä ulottuvuudessa? Elättekö suurimman osan ajasta viidennessä ulottuvuudessa? On ihmisiä, jotka ovat menneet neljännen ulottuvuuden läpi päästäkseen tähän viidenteen ulottuvuuteen, paljon samaan tapaan kuin he ovat menneet toisen ulottuvuuden läpi päästäkseen kolmanteen. Tässä kulkee melkein polku läpi, mutta varoitamme myös teitä tästä sanoen, että kuudennen ulottuvuuden jälkeen laskentamenetelmä muuttuu.
 
Missä olette ja missä olette olemassa? No, sen määrää oma henkilökohtainen värähtelynne. Sen missä olette juuri nyt, määräävät myös ympärillänne olevat, ainakin ne joilla on suuri vaikutus teihin. Valitsette ystävänne tästä syystä, sillä monet heistä auttavat teitä siirtymään eteenpäin tai joskus menemään kiertotietä. Olette valinneet heidät hyvin selkeästi tästä syystä, joten tietäkää, että alatte nähdä tämän täysin uudella tavalla.
 
Tämä on yksi kuvaus moniulotteisuudesta - missä ulottuvuudessa elätte? Olemme kertoneet teille tästä aiemmin ja antaneet Isännälle myös kokonaisen seminaarin nimeltään "Eläminen viidennessä ulottuvuudessa". Tuossa seminaarissa hän pelkästään näytti ihmisille, millaista olisi, jos ei olisi kolmannen ulottuvuuden rajoituksia ja pystyisi näkemään asiat täysin eri perspektiivistä ja elämään koko omassa voimassaan, mitä sana "voima/valta" todellisuudessa merkitsee. Tämä on yksi kuvaus.
 
Hyvin pitkään olemme antaneet Isännälle myös täysin erilaisen kuvauksen moniulotteisuudesta. Aivan ajan alussa teillä ei ollut tarvetta niille ulottuvuuksille, joita vedätte sisään nyt. Alun perin maapallo oli erittäin kuuma ja vielä muotoutumassa - se ei ollut tämän asettunut ja kaunis paikka, mikä on muuttunut universumin puutarhaksi. Alun perin maapallo oli vain kuuma kivi, joka vain oli ja leijui, kun se alkoi viilentyä. Te ette tarvinneet fyysistä muotoa silloin, joten säteilitte vain valoanne. Tästä sana "valokeho" tuli, sillä kuvittelitte itsenne tälle planeetalle näissä eetterikehoissa eikä sillä ollut merkitystä, että maapallo oli äärimmäisen kuuma.
 
Pelkässä eteerisessä valokehossanne tanssitte tällä maapalolla yhdessä hengen ilmaisu-ulottuvuudessa. Rakastitte sitä ja hoivasitte sitä siihen pisteeseen, missä se alkoi viilentyä. Viilentyessään se alkoi saada tiheyttä ja sen värähtely alkoi alentua. Kyllä, tänä päivänä uskotte, että matalampi värähtely on huono ja korkeampi värähtely on hyvä, mutta kerromme teille, että näin on vain viitaten siihen, mitä katsotte. Tuolloin viileneminen, tiheyden saavuttaminen ja värähtelyn aleneminen olivat saavutuksia. Valonne ei kuitenkaan voinut säteillä samalla tavalla kuin nyt, sillä se astui tiheälle planeetalle.
 
Tämä kaunis valo mitä jokainen teistä kantaa, on oma valonne Kotoa. Se on tarkoituksenne ja eheytenne, se on koko merkityksenne ja intohimonne kiedottuna yhteen. Sitten kun yhtäkkiä valonne oli kontaktissa tämän tiheän planeetan kanssa, valo kristallisoitui ja sen oli otettava uusi muoto ollakseen tällä viilenevällä ja tiheällä planeetalla. Silloin muodostui tämä kaunis kristalli ja se ampui valonsäteen ja hajosi 11 valonsäteeksi. Nämä 11 eri sädettä ovat 11 ulottuvuuttanne, joita elätte samanaikaisesti. Kyllä, tämä on hyvin erilainen kuvaus moniulotteisuudesta kuin aiemmassa esimerkissämme. Selitetäänpä loput tästä.
 
Uskomme, että ihmiskunta on vaiheessa, missä voitte alkaa nähdä kaiken tämän ja pitää kaikki totuudet omassa olemuksessanne. Kun tämä kaunis valo Kotoa saapuu ja osuu tähän kauniiseen kristalliin, se hajottaa paljon samaan tapaan kuin prisma ja jakaa valon epätäydellisen valon kauniiksi sateenkaareksi. Se jakaa teidät 11 ulottuvuuteen. Kyllä, on jotain ohjenuoria. Joka kerta kun puhumme teille säännöistä maaplaneetalla, käännytte ympäri ja rikotte niitä, joten sanomme pelkästään, että on ohjenuoria. Ihmiset rakastavat sääntöjen rikkomista. Se on osa sitä, minkä olette tehneet erittäin hyvin, ja syy oloomme täällä.
 
Epätäydellisyyksiin jakaminen ja läpivuoto
 
Tätä siis tapahtuu. Silloin kun synnytte tänne maapallolle, kaikki 11 ulottuvuutta tulevat kerralla. Kristalli joka jakoi teidät, on 12. ulottuvuus, mikä on korkeampi itsenne. Tämä on osa, mikä jää fyysisyytenne ulkopuolelle, mutta pitää teidät yhteydessä Kotiin koko ajan. Se ei yhdistä teitä ainoastaan Kotiin, vaan myös muihin 11 ulottuvuuteen. Koti on aina täydellinen. Täällä ei ole epätäydellisyyttä. Mutta jos ylitätte tuon rajan ja saatte tiheyttä, kaiken täällä on oltava jotenkin epätäydellistä ollakseen olemassa. Tämä on osa niitä ohjenuoria, jotka olette laatineet oppiaksenne leikkimään jumalaa maaplaneetalla. Tämän tekemiseksi kauniisti, täydellinen valonsäde osuu tähän prismaan ja se tanssii jakaen epätäydellisyyksiä tai näennäisiä epätäydellisyyksiä kaikkiin näistä säteistä.
 
Miten se tekee tämän? No, te olette täysin tasapainossa kaikilla alueilla. Olette valo-olento. Te ette ole mitenkään epätäydellinen, vaikka uskottekin olevanne sitä täällä, oppiaksenne tiettyjä asioita ja parantaaksenne itseänne jatkuvasti. Kannustamme teitä tavoittelemaan tätä, sillä se on juuri sitä, mihin olette menossa - Kotiin - ja näin rakennatte Kotia tänne. Silloin kun valonne osuu tuohon kristalliin, täydellisyytenne jakautuu epätasaisesti. Toisin sanoen, yksi olemuksistanne täällä on todella hyvä jossain ja toinen olemus tuolla on todella kamala samassa piirteessä. Se jakautuu monin eri tavoin, joten täydellinen olento on kaikki 12 yhdessä ja epätäydellinen olento on mikä tahansa yksilö.
 
Nyt kun olette edistyneet koko ajan, olette alkaneet alentaa seinämiä ulottuvuuksien väliltä. Tänäänkin teillä on jotain ns. läpivuotoa, missä tunnette jotain, erityisesti tunnetasolla, tai teillä on ns. huono päivä, jolloin ette voi vain lakata itkemästä ettekä tiedä miksi. Tämä ette ole itse asiassa te, sillä kyse on ulottuvuudesta vieressänne ja se vuotaa osittain läpi. Alatte tuntea kaikenlaisia asioita, jotka eivät ole omasta alkuperästänne ja se on hyvin hämmentävää useimmille teistä.
 
Kun nuo seinämät alkavat alentua, voitte saada informaatiota niistä täydellisistä osistanne, joita kaipaatte. Toisin sanoen, kaikki 12 ulottuvuuttanne alkavat tulla eheämmäksi itsessään. Jos sanoisitte, että tämä henkilö tässä työskentelee neljän olemuksensa kanssa toisilla alueilla ja yrittää tasapainottaa noita neljää olemusta, hän elää neljännessä ulottuvuudessa. Jos hän työskentelee kuuden olemuksen kanssa, mikä on erittäin vaikeaa tässä kohtaa (viisi on suurin määrä, joiden kanssa useimmat teistä voivat työskennellä tällä hetkellä), niin hän elää itse asiassa kuudennessa ulottuvuudessa ja tästä syystä.
 
Nämä yhtyvät tavoilla, joita ette voineet nähdä aiemmin. Merkitseekö tämä, että te ette voi laskea kaikkia ulottuvuuksia? Ei, kerromme teille, että kun pyritte kohti täydellisyyttä, luotte sitä. Se toimii. Tasapainotatte itseänne. Kaikki itseä säätelevät tietojärjestelmänne tulevat nyt mukaan, samalla tavalla kuin asiat toimivat Kotona isolla K:lla. Useammat ja useammat ihmiset elävät nyt viidennessä ulottuvuudessa tällä tavalla ja näyttävät teille, mitä tapahtuu. Edes tieteenne ei puhu enää "universumista", vaan sitä kutsutaan "multiversumiksi", koska siinä on järkeä heistä. Tämä on ainoa osa, missä säieteoria ja Einsteinin suhteellisuusteoria voivat yhdistyä ja tukea toisiaan. Se tapahtuu tässä ja nyt, sillä muutatte paljon siitä, mitkä on aiemmin tunnettu totuuksinanne. Alatte astua tästä portaalista, minkä olette luoneet itsellenne.
 
(Ajanpitäjä lakkasi puhumasta hetkeksi, kun kameran ulkopuolella näyttämömanageri teki työtään ja vilautti aikaa, mitä oli jäljellä tästä osiosta. Hän vastasi tälle.)
 
Ai, annat minulle ajan! Se on niin somaa! Olen Ajanpitäjä ja sinä annat minulle ajan. Eikä vain tämä, vaan minun on katsottava kaikkia näitä kelloja. On niin upeaa olla täällä maan päällä. En ole koskaan uneksinut siitä. Kaunis nainen tarkkailee aikaa ja kertoo minulle, miten paljon aikaa minulla on jäljellä. Voi, se on mahtavaa. Minun on kerrottava Elrahille tästä. No niin, mitä olin sanomassa, ennen kuin minut niin töykeästi keskeytettiin … Voi, olen saanut hänet nyt nolostumaan.
 
Portaali
 
Astuitte tähän portaaliin ja huomaatte oman aikakokemuksenne alkavan muuttua, erityisesti seuraavien kuukausien aikana. On kolmen kuukauden tiivistynyt aikajakso, mikä on jo alkanut. Se on upea tapa mennä portaalin läpi. Tätä ehdotamme nyt vahvasti.
 
Jos katsotte taaksepäin omaa historiaanne, voitte muistaa tarkkaan, missä olitte sillä hetkellä, kun kuulitte ensi kerran tästä. Voitte muistaa aikapuumerkin, täsmällisen jäljen - mitä tuoksuja oli ilmassa, mitä tunteita teillä oli ja mitä teillä oli päällä. Tämä tapahtuu kohta täällä 12.12.12, sillä se on ajankohta, jonka olette luoneet taikanne tulemiselle maan päälle. Sitä saapuu kaikenlaisilla tavoilla, mutta teidän tehtävänne on löytää lopullinen määränpää ja käyttö tälle energialle.
 
Kerromme teille, rakkaat ystävät, että te olette ymmärryksenne ylittävän taianomaisia ja jos yhdistytte siihen ja toimitte sen mukaisesti, toimikaa vastuullisesti taikanne kanssa - tietysti toimitte. Mutta käyttäkää sitä ja lakatkaa pelkäämästä lahjojanne. Nyt on aika harmonisoida itsenne, sillä astuitte tämän luomisportaalin läpi, minkä olette luoneet, ja rakennatte uutta maailmaa - sellaista mikä toimii erilaisella fysiikalla kuin aiemmin.
 
Siirtymä näiden maailmojen välillä olisi ollut valtavan vaikea, mutta olette jo valmistautuneet siihen. Olette jo ottaneet yli kolmanneksen askelista, joita vaaditaan tämän uuden maailman saavuttamiseen. Kyllä, olemme kertoneet teille, että se on ollut tulossa. Nyt se on täällä, aivan edessänne. Rakkaat ystävät, toivomme, että avaatte silmänne joka aamu etsien uuden päivän ihmeitä. Toivomme, että odotatte enemmän itseltänne huomenna, kuin odotitte tänään. Tiedämme, että olette täynnä rakkautta ja teitä vaaditaan vain alkamaan jakaa tuota rakkautta toistenne kanssa, sillä kukaan ei ole tällä polulla yksin eikä kukaan teistä ole alun perin maapallolta. Olette kaikki aloittaneet universumin monissa kolkissa, sillä te, rakkaat ystävät, olette niitä ongelman ratkaisijoita, joita tarvittiin hyvin kriittisessä paikassa.
 
Ihmisoikeudet palaavat maan päälle
 
Kun viime kuussa puhuin teille, kerroin viestini lopussa, että tämä hyvin erityinen olentoryhmä on taas yhdessä maan päällä ja te olette hyvin suuri ryhmä. Teitä on universumin poikki, teitä on koko maapallon poikki, mutta olette myös hyvin keskittynyt ja erikoistunut olentoryhmä. Viime kerran olitte yhdessä melkein 800 vuotta sitten ns. Magna Cartan allekirjoituksessa. Erittäin kaunista. Se oli ensimmäinen ihmisoikeuslainsäädäntö, mitä on koskaan ollut maaplaneetalla. Miksi teidän pitäisi tietää tämä? No, kyse ei ollut niinkään siitä, että nimenne olivat Magna Cartassa, vaan ihmisoikeuksiin ja ihmisten katsomiseen voimaantuneina olentoina tarvittiin energiaa. Maan päälle oli välttämätöntä muodostaa kriittinen ihmismassa, mikä tukisi sitä, ja se päätyi Magna Cartan allekirjoittamiseen.
 
No, täällä olette taas. Olette jo muuttaneet lakeja, olette jo muuttaneet useita niistä, myös viime vaaleissa täällä USA:ssa. Oletteko valmiita ottamaan voimanne, rakkaat ystävät? Täällä on valtava ryhmä hyvin voimakkaita olentoja, jotka ovat valmiita antamaan teille voimanne takaisin. Teitä vaaditaan vain pitämään se ja löytämään sille käyttöä omassa maailmassanne.
 
Suuresti kunnioittaen minä ja Elrah tervehdimme teitä yhtenä ryhmänä, sillä olemme todella erottamattomia - myös Isännän kanssa, joka mielellään pitää meidät erillään. Kerromme teille, ettemme voisi olla ylpeämpiä nähdessämme - ei sen mitä haluamme, vaan sen mitä olette luoneet tänne maapallolle. Jos ei mitään muuta, niin juhlikaa sitä ja niitä taianomaisia päivämääriä, joita tulee - 12.12.12, 21.12. ja myös 31.12. - koska ne ovat hyvin taianomaisia ja kriittinen osa teitä jokaista.
 
Mitä pyydämme teitä tekemään? Se on jotain hyvin tärkeää. Juhlikaa! Pitäkää ääntä! Antakaa itsenne kuulua. Laulakaa kovaa, tanssikaa pimeässä silmät suljettuna. Juhlikaa niin, kuin voitte, sillä olette tehneet sen tällä ihmispuolella ja kannatte tuota energiaa Kotoa fyysisessä olemuksessanne. Tuo juhliminen luo Kodin värähtelyjä. Muistakaa, että jos huomaamme teidän tulevan liian vakavaksi, kutitamme nauruhermoanne muistuttaaksemme teille, että tämä on peliä ja teillä pitäisi olla hauskaa. Nyt päätämme tämän kanavoinnin, kuten Isäntä kutsuu sitä, ja annamme hänen pitää huolta punaisesta nenästään ja sairaasta kehostaan - mutta hän paranee. Hänen täytyi vain hidastaa vähän ja me huolehdimme siitä.
 
Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen ja hoivaamaan toisianne aina tilaisuuden tullen. Pelatkaa hyvin yhteen. Olen Ajanpitäjä.
 
Espavo.
 
Ryhmä
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >