HomeViestejäEmmanuel DagherToukokuu 2026 - Heräämisen aika

Toukokuu 2026 - Heräämisen aika

HERÄÄMISEN AIKA
Toukokuun 2026 energiaennuste

Kirjoittanut Emmanuel Dagher (emmanueldagher.com)
Toukokuu 2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hei ystäväni,

maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan, ja hyvä uutinen on, että voimakkaat energiat noiden  muutosten takana purkavat illuusion ja erillisyyden verhoja aivan yhtä nopeasti.

Seuraava herääminen tapahtuu nyt, ja tutkin innoissani kaikkea sitä kanssasi.

Heräämisen aika

Tuhansia vuosia on ollut kosmisia tapahtumia, jotka ovat palvelleet heräävän ihmiskunnan ankkuripisteinä. Näitä ankkuripisteitä on tapahtunut aaltoina ja ajan mittaan niin, että mahdollisimman monet ihmiset voivisvat kehittyä lempeimmillä ja helpoimmilla tavoilla.

Kuitenkin se herääminen jota koemme nyt, tapahtuu samanaikaisesti myös monilla aikajanoilla. Se kaikki tulee yhteen luomaan yhden voimakkaimmista heräämisistä, jonka ihmiskunta on koskaan kokenut.

Se ymmärtämiseksi, mitä nyt tapahtuu, on tärkeää olla selkeä siinä, mikä henkilökohtainen ja kollektiivinen herääminen on. Heräämisessä on vähemmän kyse määränpäästä, jonka yritämme saavuttaa, kuin jatkuvasta matkasta, joka johtaa täysivaltaisuutemme ja vapautemme takaisinottamiseen, tullaksemme enemmän todelliseksi ja aidoksi itseksemme.

Aina kun tietty ryhmä tai kulttuuri saavuttaa tietyn tietoisuustason. luodaan täydellinen ympäristö energeettisen avautumisen tapahtumiselle.

Portaali heräämiseemme

Tämä avoin ovi tunnetaan ”portaalina”, jonka läpi kuljemme kokeaksemme suurempia muutoksia tietoisuudessa. Se vuorostaan muovaa valtavasti yhteiskuntaamme.

Energeettinen ympäristö jossa olemme tällä hetkellä, on tuonut meidät suoraan yhden suurimman tietoisuushypyn ovelle, jonka ihmiskunta on koskaan kokenut.

Meille kaikille annetaan tilaisuus mennä tämän portaalin läpi, jotta voimme herätä täysin ja vapauttaa itsemme matriisista, joka toimii pelossa, puutteessa, erillisyydessä ja kaikessa siltä väliltä.

Tämä jumalainen avautuminen ei ilmene ulkopuolellamme. Siinä ei ole kyse siitä, että meidän pelastaa jokin ulkopuolinen läsnäolo, henkilö tai kulttuuri, joka on meitä suurempi tai kehittyneempi.

Jotkut saattavat olla edelleen paikassa, jossa he uskovat, että herääminen on tulemista jonkin tai jonkun heidän ulkopuolisensa pelastamaksi, ja jos se antaa heille lohtua nyt, se on ok. Se ei kuitenkaan kestä.

Kenenkään kasvuprosessissa ei ole oikeaa tai väärää, ja siinä tehdään aina yksilöllisiä valintoja, miten kasvu tapahtuu. Lopulta pääsemme kaikki juuri siihen, missä meidän on tarkoitus olla.

Kysymys jonka voimme esittää itsellemme, on:

”Haluammeko heräämismatkamme viivästyvän? Vai olemmeko täysin valmis astumaan siihen nyt?”

Jokainen meistä on täsmälleen siinä, missä meidän on tarkoitus olla nyt.

Portaali joka johtaa meidät heränneempään versioon itsestämme ja yhteiskunnastamme, ei sulkeudu, ennen kuin olemme menneet sen läpi täysin. Sinua tai ketään ei jätetä taakse. Jokainen meistä kulkee vain omaa tahtiaan.

Ei ole mitään ”oikeaa tahtia”. Jokainen tahti on täydellinen ja jumalainen sille kasvu- ja laajentumispolulle, jolla olemme.

Heräämisportaali on yhtä lähellä meitä kuin pyhä hengityksemme.

Monet jotka ovat astuneet siitä, eivät edes oivalla tehneensä sitä, ennen kuin he katsovat taaksepäin ja näkevät, miten paljon he ovat muuttuneet muutamassa viikossa, kuukaudessa tai vuodessa.

Saadaksesi selville, oletko astunut heräämiseesi, ajattele vain taaksepäin, missä olit vain kuukausi, puoli vuotta tai vuosi, kaksi tai viisi vuotta sitten. Ajattele myös, millainen maailma oli silloin ja millainen se on nyt.

Onko kaikki samanlaista? Vai ovat asiat muuttuneet isosti omassa elämässäsi ja maailmassa?

Eikö sen näekin selvästi?

Heräämisen merkkejä

Kun suunnaton määrä voimakasta valoa virtaa planeetalle joka päivä, on tärkeää kunnioittaa integrointiprosessiasi. Monet meistä ovat oppineet tunnistamaan näiden integrointien merkit heräämis- tai ylösnousemusoireina.

Niille jotka eivät ehkä tiedä, mitä nämä merkit ovat, alla oleva luettelo antaa vähän selkeyttä siihen, mitä miljoonat ihmiset kokevat tällä hetkellä.

Jos sinulla on jokin fyysinen tai tunneoire, josta et ole varma, tai joka kestää pidempään, kuin haluaisit, saattaa olla hyödyllistä käydä tarkistuttamassa asia kokonaisvaltaisen terveydenhoidon harjoittajalta.

Jos koemme jotain näistä oireista, on tärkeää antaa itsellemme lupa tuntea ne, eikä vastustaa niitä. Niiden tunteminen sallii meidän mennä niiden läpi helpommin, sen sijaan että luomme ne jatkuvasti uudelleen todellisuuteemme. Tuntemalla ne sallimme integrointiprosessin edetä paljon nopeammin, jotta voimme sitten taas olla optimaalinen itsemme.

Heräämisoireet voivat ilmentyä fyysisesti näin:

* ruokahalun muuttuminen
* painon lisääntyminen tai vähentyminen
* muistinmenetys
* toisen korvan soiminen
* huimaus
* hämmennyksen tunne
* paine kolmannen silmän alueella tai ohimoissa (melkein kuin päänsärkyä)
* lihaskrampit
* korostuneet aistit ja tietoisuus
* nukkumisrytmin muutokset
* vatsakivut
* kuumat aallot
* väsymys
* jatkuva nälkä

Heräämisoireet voivat ilmentyä emotionaalisesti näin:

* tunnevuoristorata
* ahdistus
* itkeminen
* viha
* ailahtelevuus
* ärtymys
* naurun tai itkun purskahdukset
* huolissaan oleminen
* masennus
* tilanteiden tai tapahtumien ylianalysointi
* paljon selittämätöntä, kohdistumatonta fyysistä energiaa

Mitä sinulla ilmeneekin, pidä nyt erittäin hyvää huolta itsestäsi tietäen, että kaikki menee ohi, kun se on otettu täysin vastaan, tunnettu ja kunnioitettu.

Henkilökohtaisessa elämässä suuri herääminen paljastuu elämämme kaikilla alueilla, mukaan luettuna ihmissuhteet, ammatti, terveys tai hyvinvointi, ajatukset, käyttäytyminen, halut ja henkilökohtainen kehitys.

Globaalilla tasolla näemme suuren määrän informaatiota tulevan esiin, mikä luo perustan monumentaaliselle parantumiselle ja muutokselle, planeetallamme ja ihmiskunnassa kokonaisuutena.

Minkään organisaation, rakenteen tai ideologian, joka ei toimi ketään syrjimättömästä, sydänkeskeisestä, myötätuntoisesta, kunnioittavasta ja oikeudenmukaisesta tilasta, ei yksinkertaisesti sallita jatkaa samalla tavalla enää paljon pidempään.

Tänä ravistelu tarjoaa kaikille meille tilaisuuden kehittyä, parantua ja laajentua yli sen, mitä olemme koskaan kokeneet.

Henkemme tiesi, että pystyisimme selviytymään siitä, ja tästä syystä valitsimme olla täällä ihmishistorian monumentaalisimpana aikana.

Tämä on aikaa, jota olemme odottaneet – kun siirrymme kollektiivina primitiivisestä tilasta (sota, erillisyys, pelko) heränneeseen olemisen tilaan (ykseys, rakkaus, myötätunto, rauha).

Näemme jo pilkahduksia tästä ja tulemme näkemään muita kehityskulkuja, kuten:

* Uusia keksintöjä, teknologioita ja löytöjä, jotka yhdistävät, herättävät ja inspiroivat meitä, tuoden suurta parannusta ihmiskunnalle ja planeetallemme tavoilla, joita olemme aiemmin pitäneet kuin ”kaukaa haetuilta” scifi-elokuvilta.

* Suuria edistysaskelia lääketieteessä, koulutuksessa, liiketoiminnassa, globaalissa rahaliikenteessä, hallituksissa ja muissa instituutioissa. Ne uudistetaan ja päivitetään palvelemaan jokaista, ei vain harvoja valittuja, jotka luulevat pyörittäneensä show’ta koko tämän ajan.

* Liikkuminen pois vanhoista patriarkaalisista rakenteista, rinnakkaiselon uusiin tapoihin. sallien jumalaisten feminiini- ja jumalaisten maskuliinienergioiden tasapaino kanssaluomuksissamme.

Muutos siinä, miten ihmisrakenteet toimivat lähitulevaisuudessa, on niin suurta, että noita rakenteita ei enää tunnista.

Ne perustetaan rehellisyyden ja läpinäkyvyyden periaatteille, ja ne ovat kaikkien ihmisten hyödyksi.

Tämä siirtymä primitiivisestä heränneeseen olemisen tilaan ei välttämättä näytä tai tunnu siltä, kuin kuvittelimme. Mutta silti liikumme aivan ehdottomasti siihen suuntaan, poimunopeudella.

Mielen herääminen

Heräämisen aikoina mielellä on taipumus tulla ylireagoivaksi, koska se haluaa selviytyä ja suojella itseään muutoksilta, joita se tietää pian tulevan.

Mieli vastustaa muutosta, koska se näkee muutoksen asiana, joka vaatii sitä hyväksymään mahdolliset, näkymättömät riskit. Ja luopumaan omista tutuista kaavoistaan.

Kuitenkin mieli voi hyötyä muutoksesta suuresti.

Mieli on uusissa kehityskuluissa mukana, kun annamme sen ymmärtää, ettei sen tarvitse luopua kaikista turvallisuuden takeista voidakseen hyväksyä muutoksen.

Se miten koemme elämän tällä hetkellä, riippuu yksinomaan siitä, mihin valitsemme keskittyä ja kiinnittää huomiomme.

Jos keskitymme pintaenergioihin (pelko, puute, huoli, selviytyminen), huomaamme luovamme ulkoisen todellisuuden, joka peilaa tätä meille takaisin kymmenkertaisesti.

Kun valitsemme keskittyä suurempaan kuvaan huomaamalla, mitä tapahtuu pinnan alla, silloin syvä ja kestävä parantuminen voi alkaa.

Meillä on tilaisuus nähdä monia äärimmäisyyksiä tällä hetkellä, sekä henkilökohtaisessa elämässämme että globaalilla näyttämöllä.

Henkilökohtaisella tasolla, yhtenä hetkenä huiput voivat tuntua korkeammilta kuin koskaan, ja sitten aivan yhtäkkiä jokin meissä laukaistaan, ja syöksymme alhoihin, joiden luulimme jääneen taakse jo kauan sitten.

Mitä sinulla ilmeneekin, ole lempeä itsellesi sekä mielellesi ja tunteillesi, kun ne prosessoivat näitä aikoja.

Sama tapahtuu globaalilla näyttämöllä. Tämä intensiivisyys on edeltäjä suurille muutoksille, joita avautuu nyt.

Tällä hetkellä meitä pyydetään olemaan yksinkertaisesti tarkkailijoita ja tilanpitäjiä.

Silloin kun pystymme astumaan pois reagointitilasta, jossa ympäristö laukaisee tunteemme, ja siirtymään tarkkailijaksi, alamme nähdä jokaisen kokemuksen pelkästään palautteena, joka kertoo meille, minkä kanssa resonoimme ja minkä kanssa emme.

Tarkkailijarooliin pääseminen vähentää välittömästi sen tunnelatausta, mikä aiheuttaa ahdistuksemme. Kun kohtaamme tästä tilasta käsin äärimmäisyydet ympäristössämme, tulee paljon helpommaksi pysyä keskuksessaan ja antaa sen kaiken olla vaivaamatta meitä.

Tarkkailijoina voimaannumme pysymään keskuksessamme kaikissa tilanteissa (myös haastavissa), jotta voimme hienovirittää fokuksemme siihen, mitä haluamme oikeasti luoda enemmän.

Ääritilanteista ei tule enää äärimmäisiä, kun katselemme tarkkailijoina, koska emme enää salli itsemme jäädä kiinni niihin.

Aina kun huomaat, että mieli jää kiinni elämän yksityiskohtiin ja tarinoihin, jotka tuntuvat haastavilta, tässä on yksinkertainen tekniikka, joka voi auttaa:

1. Pysähdy hetkeksi, ja vedä kolme kertaa syvään henkeä.
2. Sulje silmäsi.
3. Kuvittele sisäisen itsesi astuvan pois kehostasi ja näe ulkoisen itsesi istuvan siinä silmät suljettuna.
4. Tarkkaile itseäsi 1–3 minuuttia.
5. Tuo tietoisuutesi takaisin kehoon. Aloita keskittymällä jalkapohjiin, sitten siirry kehoasi ylöspäin – kämmeniin, sydämeen ja päälakeen.
6. Avaa lempeästi silmäsi.
7. Ilmaise kiitollisuutta Henki-itsellesi muistutuksesta ”nähdä” itsesi objektiivisesti.

Tämä yksikertainen prosessi auttaa välittömästi meitä siirtymään pois selviytymismoodista, tietoisen luojan moodiin.

Todennäköisesti tunnet myös kehon ja mielen vapautuvan jännittyneisyydestään.

Tämän tekeminen useita kertoja päivän aikana luo tilan syvemmän parantumisen, rauhan ja korkeamman tietoisuuden kokemiselle.

Universumi on täällä sinua varten

Koska monet meistä ovat tottuneet tekemään kaiken itse, meillä on ehkä vastustusta avun pyytämistä kohtaan.

Universumi auttaa meitä aina, vaikka mikä olisi – oivalsimmepa sen tai emme. Se lähettää apua monin tavoin ihmisten, olosuhteiden, viestien, tilaisuuksien, tunteiden ja henkilökohtaisten oivallusten kautta.

Kun otamme jatkuvasti yksin paineen huolehtia kaikesta ja kaikista ympärillämme, estämme itseämme saamasta apua ja kosmista tukea, joka voisi auttaa meitä suuresti.

Jos haluaisit vähän enemmän apua universumilta, pyydä kiitollisuuden tilasta, jotta mielesi ja sydämesi pystyvät tunnistamaan, tuntemaan ja vastaanottamaan sen tuen, jota on aina ulottuvillasi.

Universumi tulee aina puolellesi, kun alat olla itsellesi myötätuntoinen siinä, mitä koet nyt.

Tuokoon tämä seuraava herääminen meidät lähemmäs yhteen yhdeksi perheeksi, ja tuokoon tullessaan uuden päivän, jossa olemme kaikki avoimia vastaanottamaan elämän iloisimpia ja yltäkylläisimpiä siunauksia!

Seuraavaan kertaan, kiitollisuudella,

Emmanuel

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >