PÄIVÄN VIESTI
Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
29.5.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Vuoden 2021 iso siirtymä
Epäilemättä olemme valtavan siirtymän keskellä tällä planeetalla. Se potkaistiin liikkeelle aurinkomyrskyllä, 5-5-5-energialla ja kuunpimennyksellä 23.–26.5. Muutoksia tulee nopeasti ja ne liittyvät elämämme kaikkiin puoliin.
Evoluutiotermein uusi rotu on juurtumassa Maahan. Arkkienkeli Mikael muistuttaa meitä toisesta ajasta Maan "historiassa", jolloin ihmiset transformoituivat toisenlaiseksi. Tämä oli silloin, kun neandertaliset olivat hallitseva rotu, ja se korvattiin cro-magnonin ihmisellä esi-isinämme. Tiedemiehet eivät tiedä, mistä cro-magnon tuli tai miksi se korvasi neandertalilaiset evoluutioketjussa.
Samalla tavalla tänä päivää 12/13-chakrainen homo galakticus korvaa vanhan 7-chakraisen homo sapiens -ihmisversion, kun teemme tämän seuraavan loikan evoluutiossamme.
Kummankinlaisia ihmisiä on tällä hetkellä maan päällä, asuen rinnakkaisaikajanoilla. Mutta vanhan mallin ihmismuoto ei voi olla Maan uudella aikajanalla. Näin on, koska homo sapiens/3D-ihminen on keskittynyt mieleen ja rajoittunut tietoisuudeltaan. Homo galakticus/moniulotteinen ihminen on keskittynyt sydämeen ja herännyt kosmiseen ja galaktiseen perintöönsä ja yhteyksiinsä.
Kun astumme aurinkosykliin 25, voimme odottaa, että auringonpurkausten lisääntyminen kiihdyttää tätä muutostahtia ja uuden Maan syntymää, kun enemmän ja enemmän valoa ja valokoodeja saadaan Maahan.
Meidän täytyy olla sekä fyysisesti että henkisesti valmistautuneita lisätapahtumiin, jotka nostavat meitä uuden Maan aikajanalle. Näitä aikoja varten synnyimme!
Rakkautta kaikille ja upeaa viikonloppua.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Ei uffo miestä pahenna, ellei mies uffoa
Uusimmat viestit
1.11.2026 - Älä usko kaikkea, mitä mieli kertooMarraskuu 2026 - Liity seuraamme kentässä2.11.2026 - Marraskuun 2026 energiaraportti2.11.2026 - Neulansilmän läpi31.10.2026 - Minä olen --> me olemme --> täysivaltaisuus suhteissa2.11.2026 - Kunnioita itseäsi30.10.2026 - Marraskuun 2026 energiapäivitysMarraskuu 2026 - Jumalainen feminiinisyys - kaikki muuttuu pian26.10.2026 - Alexander Quinn - Vuoden suurin energiamuutos on tulossa11.7.2026 - Oletko eläinempaatti?28.10.2026 - Muutospaineessa luoviminen29.10.2026 - Kollektiivinen ahdistus ja muutos29.10.2026 - Pidä ovet auki - luota20.10.2026 - Odotukset24.10.2026 - Asiat muuttuvat dramaattisesti26.10.2026 - Täysikuu29.5.2021 - Päivän viesti


