GRAVITAATIO-ONGELMA
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Muutamana viime kuukautena olen huomannut jotain melko kiinnostavaa. Se alkoi kourallisesta sähköposteja shaumbroilta, jotka kuvasivat epätavallisia kokemuksia, mutta sitten aloin kuulla samoja kommentteja työpajoissa, rennoissa keskusteluissa, ja jopa omalta henkilökunnaltamme. Ensin tarinoilla ei näyttänyt olevan yhteyttä. Yksi ihminen sanoi unohtelevansa enemmän. Toinen ihmetteli, miksi asiat jotka olivat motivoineet häntä vuosia, eivät tuntuneet enää kovin tärkeiltä. Toiset kuvasivat epätavallisen eläviä unia, tunneaaltoja jotka tuntuivat tulevan ihan tyhjästä, tai sitä kummallista tunnetta, etteivät he enää oikein sopineet siihen elämään, jonka he olivat huolella rakentaneet.
Tietysti oli paljon selityksiä. Ehkä se oli stressiä. Ehkä se liittyi vain vanhenemiseen. Mutta mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän minulla oli tunne, että jotain paljon syvempää oli tapahtumassa. Nämä eivät olleet yksittäisiä kokemuksia. Ne olivat saman taustalla olevan transformaation erilaisia ilmaisumuotoja.
Sitten hiljattain yhden Adamuksen viestin aikana jokin loksahti yhtäkkiä paikoilleen.
Olemme puhuneet vuosia heräämisestä, sallimisesta, ruumiillistuneesta Oivaltamisesta, ja aivan viime aikoina uudesta tuntemiskyvystä – kyvystä havaita omat luomuksemme tavoilla, jotka menevät pitkälle mielen yli. Olen usein olettanut, että uusi tuntemiskyky on pelkästään yksi vaihe evoluutiossamme. Nyt ajattelen, että se pyytää meiltä jotain hyvin erityistä. Se kutsuu meitä keventämään identiteettiemme gravitaatiota.
Huomaa, etten sanonut, että meidän täytyy päästä eroon identiteeteistämme.
Se olisi lähes mahdotonta, ja suoraan sanottuna ei-toivottua. Identiteetit ovat yksi ihmisenä olemisen suurista iloista. Luomme niitä, jotta tietoisuus voi kokea itsensä lukemattomista eri perspektiiveistä. Meistä tulee vanhempia, opettajia, taiteilijoita, parantajia, yritysomistaja, seikkailijoita, rakastajia ja haaveilijoita. Luomme identiteettejä jopa menestysten, epäonnistumisten, henkisyyden ja joskus myös haavojen ympärille. Tietoisuus nauttii identiteettien luomisesta, koska jokainen niistä tarjoaa uuden, rikkaan kokemuksen.
Ongelma ei ole identiteetti.
Ongelma on se gravitaatio, jonka vähitellen luomme sille.
Ota hetki ja ajattele sitä. Oletko koskaan tavannut jonkun, jonka koko persoonallisuus pyörii yhden asian ympärillä? Ammatin. Sairauden. Poliittisten näkemysten. Henkisyyden. Kärsimyksen. Menestyksen. Ennen pitkää kaikki hänen elämässään alkaa kiertää tuon yhden identiteetin ympärillä. Olemme kaikki nähneet sitä muissa ihmisissä, mikä tekee sen vähän helpommaksi tunnistaa. Kiinnostavampi kysymys on tämä: missä olen itse tehnyt juuri samoin?
Jossain matkan varrella identiteetit lakkasivat olemasta asuja, joiden pitäminen oli tietoisuudelle nautinto, ja niistä tuli niin raskaita, että aloimme kiertää niiden ympärillä. Sen sijaan, että me käytämme identiteettiä, se alkaa käyttää meitä. Tunnemme pakkoa suojella, puolustaa, parantaa ja kehittää sitä ja todistaa sen arvo. Ennen pitkää suuri osa elämästämme pyörii jonkin sellaisen ylläpitämisen ympärillä, joka oli luotu alun perin pelkästään kokemisen iloa varten.
Olen jopa tuntenut houkutusta antaa tälle virallisen, lääketieteellisen nimen: ID gravitosis.
Onneksi se on huomattavan helppo diagnosoida. Oireita voivat olla mm. vastustamaton tarve jatkaa itsesi korjaamista, koska ihan varmasti yksi ongelma piilottelee vielä jossain. Keräät parannusmenetelmiä samalla tavalla, kuin jotkut ihmiset keräävät klassikkoautoja. Uskot salaa, että tehtäväsi on pelastaa ihmiskunta. Esittelet itsesi ansioluettelollasi, ennen kuin kenelläkään on tilaisuus tavata sinut. Alat ottaa henkisen polkusi kamalan vakavasti. Ja/tai otat identiteettisi paljon vakavammin, kuin tietoisuudella oli koskaan tarkoitus.
Rohkaiseva uutinen on, että nämä eivät ehkä ole oireita jonkin menemisestä pieleen. Ne voivat itse asiassa olla merkkejä, että gravitaatio alkaa keventyä.
Yksi kiehtovista asioista, joita olen huomannut vuosien varrella, on, että energialla on melkein lapsenomaista rehellisyyttä. Se ilmaisee usein itseään huomattavan kirjaimellisesti. En puhu lääketieteellisestä diagnoosista, enkä tietenkään ehdota, että kukaan sivuuttaa asianmukaisen lääketieteellisen hoidon. Viittaan pelkästään siihen, miten energia peilaa tietoisuuttamme.
Joku joka tuntee elämänsä ajan, ettei saa tukea, saattaa lopulta kehittää selkäongelmia. Ihmisellä joka ei nouse puolustamaan itseään, saattaa joskus olla ongelmia jaloissa tai jalkaterissä. Joku joka ei koskaan kuuntele omaa sisäistä tietämistään, saattaa lopulta huomata itseltään kuulovaikeuksia. Taas kerran, nämä eivät ole lääketieteellisiä johtopäätöksiä. Ne ovat energeettisiä huomioita, ja joskus symbolismi on melkein runollista.
Se toi mieleeni äskettäisen kirjeen mieheltä, joka kysyi vakavasta silmäongelmasta. Kun luin hänen vilpittömän viestinsä, huomasin jotain kiehtovaa. Ennen kuin ehdin tavata tuon ihmisen, tapasin jo hänen ansioluettelonsa. Hän kuvasi olevansa lääkäri, kirurgi, parantaja, shamaani, opettaja, kirjailija, visionääri, viestintuoja ja useita muita merkittäviä asioita. Siitä ei ollut epäilystäkään, ettei hän olisi elänyt rikasta ja merkityksellistä elämää.
Mutta huomasin miettiväni, missä pelkkä ihminen oli kaiken sen keskellä. Missä oli se mies, joka voisi sanoa ainoastaan: ”Minua pelottaa”, tai ”Suren sitä mahdollisuutta, että menetän näköni”?
Kyse ei ollut oikeastaan hänestä. Siitä tuli nopeasti kysymys meille kaikille.
Miten monta identiteettiä olemme rakentaneet vuosien saatossa? Ja kenties mikä tärkeämpää, miten paljon gravitaatiota olemme luoneet niille?
Saatoin vain miettiä, kutsuiko näkökyky häntä näkemään jotain täysin erilaista. Kenties hänen sielunsa ei rangaissut häntä. Kenties se pyysi rakastavasti häntä katsomaan sen upean identiteettikokoelman tuolle puolen, jonka luomiseen hän oli käyttänyt elinaikansa, ja löytämään taas sen yksinkertaisen asian, joka oli ennen kaikkia noita titteleitä, saavutuksia ja missioita. Ehkä hänen todellinen näkönsä ei ollut koskaan ollut silmistä kiinni.
Silloin kun alamme keventää identiteetin gravitaatiota, alamme usein nähdä itsemme täysin eri valossa. Ironista kyllä, heti kun lakkaamme yrittämästä niin kovasti suojella identiteettiä, alamme nähdä selvemmin kuin koskaan ennen.
Se tuo myös uutta valoa johonkin, mitä Adamus on sanonut jo jokin aikaa. Hän huomautti hiljattain, että suuresta osasta new age -liikkeettä on kaikessa hiljaisuudessa tullut parannusliikettä. Kaikkialla minne katsomme on uusi tekniikka, uusi hoitomuoto, uusi sertifikaatti, uusi lupaus, että meistä tulee viimeinkin eheä, jos vain työskentelemme vielä vähän kovemmin itsemme parissa.
Ymmärrän miksi. Olemme elämien ajan uskoneet, että jos voisimme tehdä identiteetistä täydellisen, löytäisimme lopultakin vapauden. Mutta mitä jos vapaudessa ei ollut koskaan kyse siitä, että identiteetistä tehdään täydellinen? Mitä jos vapaus tulee identiteetin gravitaation keventämisestä? Siinä on valtava ero.
Identiteetti ei häviä. Siitä tulee vain kevyempi. Sen sijaan, että eletään jäykässä määritelmässä itsestämme, identiteetistä tulee taas leikkisä. Voimme käyttää sitä, silloin kun se palvelee, ja siirtää sen sivuun, kun ei palvele. Lakkaamme pyytämästä sitä määrittelemään meidät ja sallimme sen tulla sellaiseksi, mikä sen on aina ollut tarkoitus olla: tietoisuuden luovaa ilmaisua, ennemmin kuin itse tietoisuus.
Identiteetin tarkoitus ei ollut koskaan määritellä tietoisuutta. Tarkoitus oli antaa tietoisuudelle jotain upeaa koettavaa.
Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, juuri tätä entiset elämämme tekevät nyt. Adamus kutsuu sitä ”tarinan uudelleenkirjoittamiseksi”. Olematta enää lukittuna vanhoihin kertomuksiin, jotka määrittelivät heidät, he keventävät noiden tarinoiden gravitaatiota ja sallivat täysin uusien perspektiivien nousta esiin. Jos he tekevät sen, miksi me emme tekisi?
Kenties se on myös syy, miksi Crimson Circle on muuttumassa.
Katsottaessa taaksepäin kulunutta 25 vuotta, meillä on ollut omat identiteettimme. Tobiaksen vuosina monet ihmiset pitivät meitä new age -organisaationa. Myöhemmin meidät alettiin tuntea Adamuksesta ja ruumiillistuneesta mestaruudesta. Riippuen siitä, keneltä kysyy, tänä päivänä meitä kuvataan henkiseksi, metafyysiseksi tai tietoisuuspohjaiseksi.
Rehellisesti sanottuna, mikään noista nimityksistä ei tunnu aivan oikealta enää. Ei siksi, että ne olivat vääriä, vaan koska ne ovat palvelleet tarkoituksensa. Aivan kuten shaumbrat alkavat keventää vanhojen identiteettien gravitaatiota, Crimson Circle tekee juuri samoin. Olemme siirtymässä alueelle, jolla ei ole vielä mukavaa nimitystä, ja olen täysin sinut sen kanssa. Jotkut jännittävimmistä löydöistä tapahtuvat, ennen kuin joku keksii kategorian niille.
Kenties identiteettimme eivät ole koskaan olleet vihollisiamme. Täysin päinvastoin. Ne ovat palvelleet meitä erittäin hyvin. Ne antoivat meille rakenteen, kun tarvitsimme rakennetta. Ne auttoivat meitä selviytymään vaikeista elämistä. Ne sallivat meidän kokea kaikki kuviteltavissa olevat roolit, opettajasta oppilaaseen. parantajasta potilaaseen, johtajasta seuraajaan, uhrista voittajaan. Ilman identiteettiä ihmiskokemusta ei yksinkertaisesti olisi.
Ehkä siitä syystä tuo gravitaatio on pysynyt niin kauan. Ehkä se oli juuri sitä, mitä tarvitsimme, ennemmin kuin virhe.
Mutta mitä jos tuo sykli on nyt tulossa päätökseen? Mitä jos emme yritäkään päästä eroon identiteeteistämme, vaan meistä tulee tarpeeksi tietoisia keventääksemme niiden gravitaatiota?
Kuvittele sitä hetki.
Kuvittele, että identiteettisi kantaa 30% vähemmän gravitaatiota. Tai 50%. Miten heräisit huomenaamulla? Miten kokisit suhteesi?
Miten paljon energiaa ei enää kulutettaisi itsesi määrittelemiseen, korjaamiseen, arvon todistamiseen tai täydelliseksi tekemiseen? Miten paljon enemmän iloa löytäisi luonnostaan tiensä elämääsi?
Identiteetti antoi meille kokemuksen joksikin tulemisesta. Tietoisuus kutsuu meidät nyt kokemaan olemisen.
Ja kenties kaikkein suurin kysymys on tämä: kuka on se, joka jatkaa kysymistä: ”Kuka minä olen?”
Onko se tietoisuus? Vai onko se identiteetti, joka yrittää paremmin määritellä ja turvata oman olemassaolonsa?
Kenties tietoisuus ei ole koskaan tehnyt tuota kysymystä.
Se on aina tiennyt.
Se sanoo yksinkertaisesti:
”Minä olen.”
Ja sitten lapsenomaisella uteliaisuudella se ihmettelee …
”Mitä koen seuraavaksi?”
***
Geoffrey Hoppe perusti Crimson Circlen 1999 käytyään keskusteluja Tobiaksena tunnetun enkeliolennon kanssa. Hän lähti yritysmaailmasta 2001, omistautuakseen kokoaikaisesti Crimson Circlelle. Geoff kanavoi Tobiasta vuoteen 2009 saakka, jolloin Tobias palasi maahan uuteen inkarnaatioon, joka tunnetaan Samina. Tobias luovutti opastusroolinsa Crimson Circlessä Adamus Saint-Germainille, joka on osa sitä rakastettua St. Germainia, joka on työskennellyt satoja vuosia ihmisten kanssa. Geoff on ollut siitä lähtien Adamus Saint-Germainin viestintuoja.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.