Suuri Ja -sarja
SHOUD 8

Adamus Saint-Germainia kanavoinut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
2.5.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Identiteetin tuolle puolen – minä olen

ADAMUS: Tervehdys, rakkaat shaumbrat. Tervehdys. Minä olen mitä olen.

Vedetään kunnolla syvään henkeä yhdessä, kun aloitamme tämän shoudin, kun laajennamme energioita ja jatkamme avautumista. Vedetään kunnolla syvään henkeä.

Ollaan hetki läsnäolossa. Läsnäolossa.

Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa pelkästään: ”Olen tässä. Olen tässä.” Teidän ei tarvitse ajatella paljon. Se ei vaadi paljon sanoja. Yksinkertaisesti: ”Olen tässä.” Ja kun teette sen, yhtäkkiä olette. Kun alatte ajatella sitä liikaa, yhtäkkiä ette juurikaan ole. Mutta jos se on vain niin yksinkertaista: ”Olen tässä”, siinä on suurta kauneutta.

Se ei tarvitse identiteettiä. Ei, se ei tarvitse mitään identiteettiä. Sitä luulisi, että identiteettinne – mikä se sattuukin olemaan – täytyy olla läsnä, eikä sen tarvitse. On melkein parempi, ettei se ole. Koska – kuten puhumme tänään – identiteetti on kaunis asia, mutta on aika mennä eteenpäin. Aika laajentua, aika päästää irti monista asioista. On ollut paljon irtipäästämistä vuosien saatossa, mutta tämä on seuraava askel siinä.

”Olen läsnä” ei tarvitse mitään identiteettiä – vain sen, että olet tässä.

Se on ”olen olemassa”. ”Olen olemassa” ei tarvitse identiteettiä. Sen ei tarvitse olla: ”Olen olemassa Adamuksena”, ”Olen olemassa Lindana”, ”Olen olemassa minä tahansa.” Se on vain: ”Olen olemassa.”

Ota hetki. Tee se. Vedä kunnolla syvään henkeä. Identiteettiä ei tarvita. ”Olen olemassa.”

Voisit sanoa: ”Olen olemassa minä (mikä)?” Mutta sillä ei ole merkitystä. ”Olen olemassa.”

Ja silloin todella alat tuntea itsesi täyteyden, aitouden, suurenmoisuuden: ”Olen olemassa.” Ei Cauldrena, ei Jeanina, ei minään sellaisena. Hei, Jean (kameralle). Jean ei ole täällä kanssamme tänään, mutta hänen läsnäolonsa todellakin on täällä.

”Olen olemassa.” Se on siinä. Ei: ”Minä, Jean, olen olemassa.” Vain: ”Olen olemassa.”

Tuntekaa sitä hetki. Älkää ajatelko. Menette suoraan ajatteluun. Onko se jonkinlainen oletusasetus, johon menette – ajattelu? Ei. Se tunnetaan: ”Olen olemassa.”

Ja sitten kaikki tulee yhteen hiljaa, hienovaraisesti, harmonisesti, kauniisti. Voi, siinä kohtaa kaikki tekniset ongelmat ratkeavat itsestään (viitaten aloitussession ongelmiin). Siinä kohtaa elämä yhtäkkiä vaikuttaa olevan virta, ja se tunnetaan ja koetaan virtana, ei taisteluna. ”Olen olemassa.” Ei tarvita identiteettiä.

Identiteetti on tavallaan rakennettuna kaikkeen. Sitä ei tarvitse luoda, rakentaa, korjata, kuten puhuimme viime shoudissa. Identiteetti on aina siinä, mutta sitä ei korjata. Se ei ole jotain, mikä rakennetaan ja mikä ei koskaan muutu. Se muuttuu aina, ja se on luojana – todellisena luojana – olemisen kauneus.

Luominen

Viime shoudissa puhuimme Allatonesta. Näimme juuri musiikkivideon ”Allatone, minä luon”. Se on jotain, minkä Tobias sanoi monta vuotta sitten: ”Minä luon.” Ja silloin kun luotte, kun luotte avoimesti, määrittelemättä ja puskematta, siinä on oikeasti kyse sallimisesta.

Kun luomukset ovat avoimia – ne eivät perustu aikajanaan, kuvaukseen tai tiettyyn lopputulokseen – se on todellista luomista. Se on Jumala-luomista, Henki-luomista.

Ihmisluominen on jotain hyvin erilaista. Ihmisluominen sisältää usein ponnistelua. Teette työtä johonkin. Siihen sisältyy aikajana, ja sillä on usein tietty, haluttu lopputulos. Mutta se ei ole itse asiassa todellista luomista. Se voisi olla luovuutta, mutta ei todellista luomista.

Luovuus on kyky ottaa elementtejä, joita on jo olemassa, ja leikitellä niillä, tehdä erilaisia asioita – tehdä erilaisia asioita niistä. On monia energiaelementtejä, joiden kanssa työskennellä, ja se on vain niiden järjestämistä uudelleen eri tavalla. Mutta oikeasti, enimmäkseen, siinä ei ole mitään todella uutta. Se on vain olemassaolevien elementtien uudelleenjärjestelyä. Se saattaa vaikuttaa uudelta, koska te ette ole koskaan laittaneet yhteen tai kokeneet sitä, mutta se tapahtuu olemassaolevilla elementeillä.

Kun pääsemme todellisen luomisen syvemmille tasoille, se on uutta. Ehdottomasti uutta. Niin uutta, että se ei ole vain jotain mahdollisuuskentässänne, vaan se voisi mennä sen tuolle puolen.

Siis viime kuussa puhuimme Allatonesta – ”Minä luon, minä luon” – ja katselin shaumbroja koko kuukauden nähdäkseni, miten he toimivat tämän käsitteen kanssa. Ja enimmäkseen he eivät pärjänneet kovin hyvin. Ei, ei kovin korkeita arvosanoja, mutta tiesin, että niin tapahtuisi. Se oli melkein ansa, tarkoituksellinen ansa, että puhuimme Allatonsta, ja siinä oli innostusta: ”Voi, aion luoda! Aion luoda kaikkia näitä upeita asioita elämääni.” Sitten kun todella pääsitte tekemään sitä, katseltuanne shoudin, tai joskus kuukauden aikana – ”Allatone, minä luon” … mutta annan teille tunnustusta.

Sanon, että tällä kertaa ei ollut sitä pakottamista, jota teillä on normaalisti luomuksien kanssa. Silloin kun teette mielen ajattelemia luomuksia – yrittäen kuvitella ison, uuden talon tai oikean kumppanin tai paljon rahaa tai terveyttä tai jotain sellaista – ne ovat aina pakotettuja, eikä se ole luomista. Se ei ole oikeasti edes luovaa. Mutta se ole todellakaan puhdasta, todellista luomista.

Siis siinä ei ollut tuota elementtiä, enimmäkseen. Jotkut tekivät vähän pakottamista. Mutta siinä oli edelleen määritelmä. Olipa se hyvin tietoista tai hyvin hienovaraista, niin oli edelleen jokin haluttu lopputulos. Oli paljon: "Luon yltäkylläisyyttä.” Paljon sitä (naureskellen). ”Luon uuden kumppanin elämääni” – aika paljon sitäkin. ”Luon terveen kehon.” Paljon sitä, koska tiedän, että käytte läpi monia biologisia ongelmia tällä hetkellä. Hermostonne on hajoamassa, ja tunnette paljon kipuja ja särkyjä, joten: ”Luon terveen kehon.” Mutta siinä kohtaa se meni tavallaan pieleen, koska todellisessa luomisessa ei sanota: ”Haluan tietyn toivotun lopputuloksen.”

Ihminen voi todella haluta sitä, ja toivoa sitä, ja se yrittää mennä sitä kohti. Kuten tervettä, energistä ja kivutonta kehoa halutessanne teette asioita, jotka ovat sen mukaisia. Olipa se sitten lisäravinteen ottamista – ja teillä on taipumus syödä liikaa lisäravinteita – tai paremman huolen pitämistä kehostanne, kehonne hoivaamista ja kunnioittamista. Oli paljon enemmän halua tehdä sitä, mutta todellisessa luomisessa ei ole mitään sellaista. Siinä ei ole määritelmää.

Se on pelkästään myöntämistä: ”Olen olemassa. Siksi minä luon.” Se on siinä. Ei määritelmää. Ei sanota: ”Meidän täytyy liikkua tällä tavalla”, tai ”Meidän täytyy liikkua tuolla tavalla”, ei mitään sellaista. Todellinen luominen on yksinkertaisesti: ”Olen olemassa. Minä luon.” Koska ytimessäsi, tietoisuudessasi, oman energiasi myötä, sinä olet luoja.

Mutta se ei ole vain luomassa, rakentamassa identiteettiä ja tekemässä siitä täydellistä. Ei lainkaan. Ei lainkaan. Todellinen luominen on sanomista: ”Minä luon”, ja sitten luojana sukeltamista tuohon luomukseen katsomaan, mitä loitte. Nähden sen kauneuden, loiston tai jopa epäharmonian tosinaan. Koska pohjimmiltaan tuon riitasoinnun kautta alatte paremmin ymmärtää, miten energia todellisuudessa virtaa, ja se on harmonista. Todellinen luominen tapahtuu määrittelemättä etukäteen ja sanomatta, mitä sen täytyy olla.

Siis kyllä, heitin sen teille tarkoituksella viime kuussa, jotta voisitte kokea sen. Taas kerran, enimmäkseen ette puskeneet sitä. Sallitte sen. Sallitte asioiden tulla teille. Mutta siinä kohtaa mentiin vähän vikaan, kun sanottiin, että se täytyy olla määriteltyä. Vaikka sanoitte pelkästään: ”Minä luon”, mutta sisällänne sanoitte: ”Luon terveemmän kehon”, ”Luon enemmän yltäkylläisyyttä”, tai mitä se sattuukin olemaan. En yritä syyttää ketään, vaan sanon, että halusin teidän kokevan sen, koska silloin kun teette sen, kun se on vain todellista ”minä luon”, olette avoin mille tahansa.

Kun yritätte määritellä sen, yhtäkkiä se muuttuu todellisesta luomisesta kenties luovuudeksi, mutta se mitä tapahtui – kuten useimmat teistä huomasivat – se lässähti. Se lässähti. Se oli: ”Minä luon”, ja taustalla ajatus: ”Minä luon yltäkylläisyyttä”, ja sitten ei tapahtunut mitään. Se ei välttämättä tuntunut hyvältä. Ei ollut laajentumisen ja avoimuuden tunnetta. Ja sitten aloitte ihmetellä sitä, aloitte epäillä sitä, ja aloitte ajatella, että se on mahtava teoria, mutta ei se toimi oikeasti käytännön tasolla. Mutta taas kerran, palataanpa takaisin yksinkertaiseen: ”Olen olemassa. Minä luon.”

Tehdään se yhdessä nyt, vähän musiikkia taustalla.

”Minä luon” – kokeminen

Tehdään se. Ota hetki tunnustaaksesi itsesi luojaksi (musiikki alkaa), ilman tarvetta määritellä, muotoilla, puskea, koska todellinen luominen on niin luonnollinen, intiimi ja olennainen osa sinua – niin luonnollinen – ettei sinun tarvitse tehdä sitä.

Ihminen luulee edelleen, että sen täytyy kontrolloida, sen täytyy sanoa: ”No, energian täytyy tehdä tätä tai tuota.”

Ei lainkaan, koska todellinen mestari oivaltaa, että se tietää jo. Se tietää jo paljon suuremmassa mittakaavassa, kuin ihminen pystyy koskaan tietämään tällä hetkellä.

Vedetään syvään henkeä: ”Olen olemassa. Allatone. Minä luon … mitä tahansa.”

”Olen olemassa. Minä luon.”

Et kutsu enkeleitä auttamaan sinua tekemään sen paremmin. Et etsi vahvistusta minulta, tai todennäköisesti luultavammin Kuthumilta: ”Voi, teit sen todella hyvin.” Ei mitään sellaista.

Et etsi tuloksia, jotka ilmentyvät tuosta vaan – naps! Voi, ihminen haluaisi sitä, mutta ei, se on pelkästään: ”Olen olemassa. Minä luon.”

Se on palaamista niin luonnolliseen tilaan sisälläsi, ettei sinun tarvitse pakottaa.

Se on palaamista luonnolliseen olemiseesi luojana.

Se ei ole: ”Minä luon yhdessä monien muiden kanssa.” Ei. Se on hyvin itsenäistä. ”Minä luon.”

Se on todennäköisesti yksi suurimmista muutoksista, jonka voit mitenkään tehdä. Ja se lähettää valtavan viestin Itsellesi, sielullesi, entisille elämillesi, nykyiselle identiteetillesi.

Se lähettää valtavan merkin: ”Olen luoja. En luojaksi tulemista havitteleva, en luoja oppipoikana, vaan todellinen luoja.”

Ja se tekee jotain hyvin dynaamista tietoisuuden ja energian kanssa – kenttien virtausten ja kuvioiden tasolla – mutta meidän ei tarvitse edes mennä siihen kaikkeen, koska se on tavallaan kohinaa. Ei. Se on yksinkertaisesti: ”Olen olemassa. Minä luon.”

Ja niin helppoa kuin se on, se on myös hyvin vaikeaa, koska haluat määritellä sen, tai identiteettisi haluaa määritellä sen. Se sanoo: ”No, tämä sen täytyy tehdä. Olen vähän lepsu tällä alueella. Olen tyhjentynyt tuolla alueella. Tarvitsen apua tällä alueella.” Ei mitään sellaista. Lopeta se.

”Olen olemassa. Minä luon.”

Siis kyllä, viime kuukauden kotitehtävä ei mennyt kovin hyvin. Ei mennyt kovin hyvin, mutta taas kerran, tein sen tarkoituksella.

(Musiikki loppuu)

Halusin teidän tuntevan, millaista on aloittaa todella Allatone, ja tuntevan, millaista oli, kun se lässähti, eikä mitään tapahtunut. Joillakin teistä tapahtui joitain asioita. Kyllä, myönnän sen. Mutta enimmäkseen se vain lässähti, ja sanoitte tavallaan: ”No, yritän uudestaan. Ehkä Adamus tulee tekemään vähän lisätyötä kanssamme.” Siitä syystä olemme tässä nyt.

”Allatone. Minä luon.” Sitten vedätte syvään henkeä ja jatkatte arkeanne. Ette keskity siihen, ettekä vatvo sitä – ette mieti, teittekö sen oikein vai väärin. Ette voi tehdä sitä oikein tai väärin, mutta voitte periaatteessa kääntää selkänne sille ja olla ymmärtämättä tai kokematta, mitä oikeasti tapahtuu.

Vedetään taas kunnolla syvään henkeä sen myötä: ”Allatone. Minä luon” – phuuu! (elehtien laajentumista) – ja jatkatte arkeanne.

Identiteetti

Puhumme siis identiteetistä tänään, ja tavallaan pääsemme siihen. Luulen, että nykyaikainen ilmaus on, että aiomme purkaa sen auki tai todella ruotia sitä. Mutta ennen kuin aloitamme sen, katsotaanpa itse sanaa, ”identiteetti”.

Identiteetti. Sen on peräisin latinasta, ja latinaksi se tarkoittaa periaatteessa ”sama”. Sama. S-a-m-a. ”Se sama. Se sama.” Ja se tapahtuu identiteeteille ihmisenä. Sillä on taipumus olla sama. Alatte työstää, luoda, tehdä identiteettiä, ja se on tavallaan sama identiteetti, joka teillä oli entisessä elämässä. Eri aikakausi, ehkä eri biologinen keho, mutta se on jokseenkin sama. Identiteettiin liittyvät pyrkimykset muuttuvat vähän, mutta se on jokseenkin sama.

Se kaikki juontuu siitä valtavan isosta kysymyksestä, josta Tobias puhui Journey of the Anglesissa (= enkelien matka). Teille jotka ovat uusia Crimson Circlenssä, Journey of the Angels on todella yksi aliarvostetuin ja tuntemattomin niistä monista lahjoista, joita Tobias antoi. Siinä puhutaan tavallaan siitä, vertauskuvallisesti, miten lähditte valtakunnasta. Lähditte tietoisuutenne eheydestä. Uskaltauduitte oman tietoisuutenne ulkopuolelle. Ja kun lähditte tietoisuudestanne ja menitte Tulimuurin läpi – hän käyttää esimerkkiä, ja sitä kutsutaan Tulimuuriksi – yhtäkkiä löysitte itsenne suuresta tyhjiöstä. Ei ollut mitään. Ei kerrassaan mitään. Ei ollut vain mustaa, vaan tyhjyys.

Ja se oli kauhistuttavaa, koska ajattelit tavallaan: ”Olen olemassa tyhjyydessä, joten siksi en ole olemassa.” Se ylitti aistisi, tunteesi, ajatuksesi. Mutta kuten Tobias osoittaa upeissa sessioissaan, yhtäkkiä olit tietoinen. Vaikka olit tyhjiössä, olit tietoinen Itsestä. ”Olen olemassa.” Pystyit tuntemaan itsesi. Et fyysisesti tietenkään, koska et ollut fyysinen olento, mutta pystyit kuulemaan itsesi.

”Olen olemassa.” Ja sitten aivan ensimmäinen asia, jota tuli mieleen – sinulla ei ollut aivoja – mutta joka tuli aisteihisi, oli: ”Kuka minä olen? Nyt kun olen Tulimuurin tuolla puolen, nyt kun olen poissa tietoisuuteni valtakunnasta, kuka minä olen?”

Ja on ollut suurin kysymys, jonka mikään sieluolento on koskaan esittänyt itselleen. Se on matkan alku, alfa. Sen matkan alku, joka vei teidät aikakausien ja aikakausien läpi enkeliolentona muissa ulottuvuuksissa ilman fyysistä kehoa, leikkien eri identiteettien kanssa, leikkien muiden ihmisten – ei ihmisten, vaan enkeliolentojen – kanssa. Siis se vei teidät monien, monien kokemusten läpi: ”Kuka minä olen?” Ja lopulta se toi teidät tälle planeetalle, maaplaneetalle. Lopulta se toi teidät tänne fyysiseen muotoon. Kaikki tämä tuon kysymyksen, tuon yhden ainoa kysymyksen, tavoittelussa: ”Kuka minä olen?” On parasta olla esittämättä sitä enää.

Ja tässä seisotte, aioneita ja aioneita myöhemmin. Seisotte tässä fyysisessä kehossa identiteetin kera, ja olette nyt kohta löytämässä tuon vastauksen tähän ikivanhaan kysymykseen: ”Kuka minä olen?”

Kuka minä olen?

Tunnetaan sitä hetki: ”Kuka minä olen?” Laitamme vähän musiikkia.

”Kuka minä olen?” Se on hyvin kaunis kysymys, tavallaan, mutta katsokaa, mihin se sai teidät. Monien kokemusten, monien vaikeuksien ja vastoinkäymisten läpi, yrittäessänne päättää: ”Kuka minä olen?”

(Tauko; musiikki alkaa)

”Kuka minä olen?”

Siinä on kauneutta itse asiassa.

Ja se on luomisen alkukohta: ”Kuka minä olen?”

Koska tyhjyydestä, olemisesta tyhjyydessä, suuressa tyhjiössä Tulimuurin ulkopuolella, tietoisuuden valtakunnan ulkopuolella, yhtäkkiä aloit luoda. Ei tarkoituksella, ei määrittelemällä sen, ei sanomalla: ”Okei, aion luoda todellisuuksia, joihin mennä leikkimään, ja yksi niistä tulee olemaan tämä maaplaneetta.”

Ei, siinä ei ollut mitään sellaista. Se oli ainoastaan: ”Kuka minä olen?” ja se lähetti kutsun omalle luovalle luomisen kyvyllesi. Ja siitä se laajeni.

Se loi todellisuuden toisensa perään, ja sitten se kutsui sinut – nämä todellisuudet, jotka luomisesi loi, kutsuivat sinut – tulemaan sisään.

”Älä vain seiso siellä ulkopuolella ja katso sisään”, ne sanoivat – kaikki nämä eri todellisuudet. ”Sukella sisään ja ota selvää, mitä olet luonut.” Se on tuo kauneus ja ilo.

Ei ennalta määriteltyä. Ei jonkun muun tekemää tai suunnittelemaa – ei Jumalan, ei enkelineuvostojen. Ei minkään sellaisen. Se kaikki oli sinun.

Voi, matkan varrella todellakin sulauduit muihin – oli tavallaan yhteisluomista, yhteisidentiteettejä ja yhteiskokijoita – mutta aivan ytimessä se oli: ”Kuka minä olen?” Ja sitten – phuuu! (elehtien laajentumista) – oikeutesi, kykysi todellisena luojana toteutui ja sitten sanoi: ”Tule sisään. Liity mukaan. Katsotaan, mitä täsmälleen ottaen olet luonut.”

Se on ollut kaunis matka. Haastavaa toisinaan, mutta kaunis matka ”minä olen” -olemuksen löytämiseen. Se on jatkunut tähän elämään saakka tällä planeetalla, jatkunut peräkkäisiin identiteetteihin, joita olet luonut itsellesi – tähän elämään saakka, tähän luomukseen, siihen identiteettiisi kuka olet nyt.

Tunnetaan sitä hetki – ”Kuka minä olen?” – ja yhtäkkiä alkaa luominen. Ja sitten menet kokemukseen mukaan.

Ja tuo kokemus ei ole koskaan ollut niin fokusoitunut ja niin sydämeenkäyvä, kuin se on ollut täällä tässä ihmiselämässä. Olet kokenut muissa ulottuvuuksissa, mutta et läheskään yhtä kaunista ja intiimiä, kuin sinulla on täällä maaplaneetalla.

Olen puhunut siitä, että ihmisen rooli on kokea. Se on kokea se, minkä sinä olet luonut, minkä sielu on luonut. Ihminen on kokija – enemmän kuin mikään muu ei-fyysisistä, ei-ihmiskokemuksistasi muissa ulottuvuuksissa.

On niin suurta keskittymistä siihen – kokemiseen ja tulemiseen ulos siitä, tullen sen läpi suuremman ymmärryksen kera kuin koskaan ennen siitä, ”kuka minä olen”.

Vedetään kunnolla syvään henkeä sen myötä.

”Kuka minä olen?”

Ikivanha kysymys. Filosofit, metafyysikot ja papisto jatkavat tänäkin päivänä kysymistä: ”Kuka minä olen? Keitä me olemme? Mitä teemme täällä? Mikä on asetelma? Kuka sen teki? Ja mikä on perimmäinen halu tai suunnitelma?”

Siis elämässä on ollut kyse siitä, ”kuka minä olen”.

Pohjimmiltaan tuodaan sisään muita ihmisiä, muita sielulentoja kokeakseen heidän kanssaan, heidän kauttaan, saadakseen heidät peileiksi sinulle, auttamaan vastaamisessa kysymykseen: ”Kuka minä olen?”

”Kuka minä olen?” – hyvin kaunis kysymys. Tavallaan myös hyvin traaginen kysymys. Ehkä se sopii uudentyyppiseksi shakespearelaiseksi näytelmäksi, Kuka minä olen?

Vedetään kunnolla syvään henkeä tämän myötä. Kunnolla syvään henkeä.

Haluaisin nyt palata vähän taaksepäin, kun pääsemme tähän.

(Musiikki vaimenee)

Ihmisenä oleminen

Puhumme identiteetistä, mutta ensin haluan puhua roolistasi ihmisenä tällä planeetalla. Tulit tänne, otit itsellesi fyysisen kehon, joka on hyvin vieras, hyvin epätavallinen. Otit itsellesi massan ja aineen. Otit itsellesi rajoittuneet aistit, ja sinulla on periaatteessa viisi ihmisaistiasi sekä mieli. Siis otit kaikki nämä itsellesi, ja tulit tänne ihmisenä kokeaksesi, mennäksesi syvälle tähän luomukseesi. Ja se on sinun.

Sinulla on joskus tunne: ”No, se ei ole oikeasti minun, vaan se on jaettu kokemus”, mutta ei, pohjimmiltaan se on oikeasti sinun kokemuksesi. On se harhakuva, että se jaetaan toisten kanssa – ”Olemme kaikki tällä matkalla yhdessä, olemme kaikki tällä planeetalla, olemme kaikki ihmisiä” – mutta pohjimmiltaan ei, se on hyvin henkilökohtainen ja intiimi kokemus tällä planeetalla.

Laitoitte enkelienergianne fyysiseen kehoon, ja kun teitte sen, kun tulitte ensimmäisen kerran tälle planeetalle, Kaaren veljeskunnan puolella – enkeliolentojen jotka loivat koko tämän Maa-käsitteen – oli tavallaan se tieto, että voisitte uppoutua siihen niin kovasti, tuohon tiheyteen – voisitte olla niin tiivistetty, puristettu ja todella pakotettu tähän hyvin, hyvin tiheään todellisuuteen – että voisitte unohtaa. Voisitte unohtaa, kuka olitte ja mistä tulitte, ettekä ehkä koskaan löytäisi tietänne takaisin.

Siis syntyi koko tämä kuoleman käsite: ”Tuodaan kuolema tähän, joten menette sinne, elätte ihmisenä, lopulta ruumiillistutte biologiaan, mutta sitten kuolette. Tulette takaisin toiselle puolelle, ja tapahtuu jälleenyhdistyminen, kaiken muun muistaminen.” Siis ihmiskokemukseen laitettiin kuoleman käynnistin.

Tämä idea oli mahtava. Se oli kuin: painukaa helvettiin täältä, koska muuten saattaisitte eksyä täysin. Mutta tämä todellisuus ja sen gravitaatio olivat niin raskaita, ettei pelkkä kuolema vapauttanut teitä. Oli aikoja elämien välissä, jolloin kuolitte ja varhaisessa vaiheessa menitte takasin muihin ulottuvuuksiin. Se oli kuin: ”Huh, se oli mahtavaa, mutta se oli intensiivistä.” Opit tavallaan, millaista oli sulautua biologiaan, ja kaikki oli osaltaan auttamassa ymmärtämään: ”Kuka minä olen?”

Mutta sitten, juuri kun istuskelit isoissa juhlissa muiden enkelien kanssa juhlimassa paluutasi, yhtäkkiä hävisit. Olit takaisin maan päällä. Olit takaisin uudessa inkarnaatiossa, koska gravitaatio on niin raskas ja niin viettelevä, että se veti sinut suoraan takaisin. Enkeliolennot istuskelivat kaikki kanssasi, ottaen drinkin ja juhlien. Yhtäkkiä: ”Missä helvetissä hän on?” Olit poissa. Takaisin maan päällä. Takaisin uudessa inkarnaatiossa.

Siis edes kuoleman käynnistin ei oikein pitänyt, se ei ollut kovin tehokas, joten aloitte inkarnoitua elämä toisensa jälkeen, kerta toisensa jälkeen, kaikki yrityksenä selvittää: ”Kuka minä olen?” Ei ollut rangaistus tai tuomio tulla tänne. Se vaati paljon rohkeutta – se vaati paljon, köhöm, no, paljon, paljon rohkeutta – ja yhtäkkiä olette nyt inkarnaatioissa, matkan varrella unohtaen täysin, miksi tulitte tänne.

Inkarnaatioilla jotka tapahtuivat 2000, 5000, 10000 vuotta sitten, ei ollut aavistustakaan, ei mitään käsitystä siitä, miksi he olivat täällä, miten he joutuivat tänne. Siitä oli vähän keskustelua, mutta todellisuudessa filosofiaa ja uskontoa ei oikeasti ollut olemassa kuten nyt, kuin vasta noin 5000 vuotta sitten. Sitä vain ei ollut. Oli tietoisuus aineellisesta ympäristöstänne, mutta ei paljon ajattelua: ”Mistä tulin? Miksi olen täällä? Mikä on tarkoitus?” Se oli selviytymistä. Teillä ei ollut aikaa ajatella juuri muuta.

Siis elätte ihmisenä, luotte identiteettejä, elämä toisensa jälkeen, mutta jos jäljitätte niitä taaksepäin, katsotte noita elämiä, niin vaikka olette ehkä olleet eri sukupuolissa, eri osissa maailmaa, eri kulttuureissa, eri ajattelutavoissa, eri älykkyys- tai taitotasoilla, niin näette jotain hyvin, hyvin yhteistä kaikkien noiden elämien välillä. Ne rakentavat periaatteessa samaa identiteettiä, elämästä toiseen. Kyllä, on eri nimi, ehkä eri sukupuoli, mutta silti yritys vastata tuohon kysymykseen: ”Kuka minä olen?” Edelleen identiteetin rakentamista ja kantamista elämästä toiseen.

Ja muuten, useimmat ihmiset eivät oikeasti hypi paljon elämien välillä – tarkoitan, että elämästä toiseen. He eivät kokeile eri perheitä. He pysyvät samassa perheessä. He eivät mene maailman eri osiin. Heillä on taipumus pysyä samassa kulttuurissa. Kuten olen sanonut aiemmin, valtava enemmistö ihmisistä jotka elävät planeetalla tänä päivänä, asuvat noin 50 kilometrin päässä siitä, missä he olivat entisessä elämässä, saman perheen kanssa, samojen luonteenpiirteiden kera, saman karman kera. Muistakaa, että latinaksi ”identiteetti” tarkoittaa ”sama”. Sama, ja juuri sitä saatte.

Se ei ole huono asia, koska tavallaan se antaa teille tilaisuuden todella parannella itseänne, todella ymmärtää itseänne. Vaikka ette muista elämästä toiseen, asioita on kirjaimellisesti DNA:ssa, akashassa, mikä tavallaan auttaa muistuttamaan syvemmällä tasolla siitä hahmosta, jonka olette olleet, identiteetistä jota olette rakentaneet, jota yritätte muokata.

Siis taas kerran, käytte läpi kaikki nämä elämät yleensä tiedostamatta sitä, kokien vain eri identiteettejä, eri elämiä. Mutta sitten jotain tapahtuu matkan varrella. Kyllästytte tuohon samaan. Haluatte murtautua ulos. Tiedätte intuitiivisesti, että on enemmän. Tiedätte, että on jotain muuta, ja matkan varrella – kenties kolme tai viisi elämää sitten, mitä se sattuukin olemaan – sanoitte lopulta: ”Minun täytyy murtautua ulos tästä.”

Ja silloin, tuona upeana ja suurenmoisena murtautumisen päivänä hyväksytte uuden roolin, uuden identiteetin. Teistä tulee etsijä. Etsijä. Se on nyt osa identiteettiänne, osa sen löytämistä: ”Kuka minä olen?” Mutta nyt etsitte: ”Täytyy olla enemmän.” Ehkä laitoitte päälle viitan ja sandaalit ja aloitte kävellä, samalla tavalla kuin Kuthumi teki, mutta nyt olitte etsijä. Ja vietitte monta elämää tuossa roolissa.

Siitä tulee niin juurtunut teihin, että nyt tuo etsijä on identiteettinne. Etsijä on henkinen tai uskonnollinen tai metafyysinen. Etsijä etsii aina vastauksia kysymyksiin, joita monet ihmiset eivät koskaan esitä. Etsii ja hakee aina. Siihen pisteeseen saakka, että jos se olisi suoraan omien jalkojenne alla – vastaus olisi suoraan siinä – sanoisitte: ”Voi, ei, ei, ei. Minun täytyy katsoa tuonne ulos. Minun täytyy jatkaa etsimistä ja hakemista.”

Se ei ole huono asia – olemme kaikki tehneet sitä, minä tein sitä elämissäni – koska se pitää sinut liikkeessä, ja se avaa sinut uusille mahdollisuuksille. Eikä se ole vain sama vanha identiteetti. Etsit jotain uutta, mutta tapahtuu niin, että joudut tuohon identiteettiloukkuun nyt etsijänä.

Ja kiellät sen etsijänä, koska: ”Ei, minä etsin jotain. Etsin elämän merkitystä. Etsin vastauksia. Etsin sitä, kuka minä olen. Siis ei, en ole identiteettiloukussa.” Mutta sinä olet. Oikeasti olet. Se on kiva identiteettiloukku, koska siinä on tietty määrä oikeamielisyyttä: ”Olen etsijä. Etsin suurempia vastauksia." Siinä on tietynlaista lohtua: ”Muu maailma on tiedostamaton tai unessa. Minä olen etsijä”, mutta se on silti identiteetti. Se on silti rooli.

Se on rooli, josta monet teistä ovat tehneet melkein täydellisen – kaikkien niiden eri ryhmien, filosofioiden ja uskontojen myötä, joihin olette osallistuneet, ja kaiken muun myötä. Teistä on tullut hyvä etsimisessä. Mutta sen alla on jotain, mikä tavallaan koputtaa ja sanoo: ”Okei, se keikka on nyt ohi.” Siitä tuli vain esitys – tietoisuuden esitys – mutta siitä tuli esitys. Siitä tuli vielä yksi identiteetti.

Se on tavallaan hyvin lohduttava identiteetti. Se antaa teille syyn nousta ylös aamulla. Se antaa teille tunteen … se ei ole ylemmyyttä, mutta teistä tuntuu erilaiselta kuin muut, koska ”Olen etsijä, ja he eivät ole. Minulla on enemmän tietoisuuta kuin heillä.” Mutta taas kerran, ollaanpa rehellisiä siitä: se on pelkästään identiteetti.

Siis nyt pyydän teitä tuntemaan tuota etsijää, tuota etsijän roolia jota olette esittäneet – tuomitsematta. Se ei ole huono asia. Se on oikeasti tavallaan uskomaton asia. Ja annoitte itsellenne tunnustusta tuosta roolista, mutta se on silti identiteetti. Se on silti sama.

Tunnetaan sitä musiikin kera.

Siitä irtipäästäminen

Aah, tuo etsijä – se rakastaa jahdata.

(Musiikki alkaa)

Ja hassu asia etsijässä on, että tavallaan se ei halua vastausta.

Ei, se haluaa kysymyksen. Se haluaa tavoitella, mutta se ei oikeastaan halua vastausta, koska jos se haluaisi – jos tuo etsijä haluaisi – olisit löytänyt sen jo. Mutta jäät kiinni tuohon identiteettiin, ja se on tavallaan mukava.

Se on hyvä oikeutus asioille, joita tapahtuu. Etsijänä siitä tuli myös sitä, ettet sallinut itsesi olla yltäkylläinen. Siitä tuli yksi etsijän tavaramerkeistä: ”En ole yltäkylläinen. Enkä sovi hyvin yhteen muiden kanssa. En ole laumaihminen. Olen etsijä.” Se loi tämän etsijän hahmon, persoonan, identiteetin.

En sano, että se on huono asia. Se oli hauskaa. Jotkut oman etsijäidentiteettini elämistä olivat hauskimpia. Se antoi minulle tavallaan luvan, jota muilla ihmisillä ei oikeastaan ollut, esittää kysymyksiä, olla erilainen, tehdä paljon pohdiskelua, paljon raskaita seremonioita, meditaatioita, koska: ”Olen etsijä. Tavallaan oikeamielinen, mutta olen tavallaan etsijä.”

Siis joo, ne olivat hauskoja, mutta pohjimmiltaan – no, tunne omaa etsijäidentiteettiäsi. Ei mitään tiettyä elämää, vaan tavallaan sitä identiteettiä, jonka olet luonut.

Etsijä puhuu kaikista kirjoista, joita hän on lukenut, kaikista elämistä joita hänellä on ollut luostareissa ja temppeleissä.

Puhuu kaikista rituaaleista, joita hän on tehnyt aikain saatossa.

Puhuu kaikista tekniikoista, joita hän on oppinut – Kwan Do Wan (naureskellen) – mitä se sattuukin olemaan, jokin uusi tekniikka viimeisimmältä gurulta tai mestarilta.

Etsijä on todella hyvä antamaan ihmisten ymmärtää sen. Mistä tiedät, onko joku etsijä? Hän kertoo sen sinulle keskustelun kahden ensimmäisen minuutin aikana (naureskellen). Hän ilmoittaa sen.

En yritä olla negatiivinen siitä. Yritän olla vähän humoristinen, koska olemme kaikki olleet siinä. Olemme kaikki olleet siinä.

Etsijä kertoo sinulle, miten monta henkiopasta hänellä on, tai oli ennen. Kertoo kehosta irtautumiskokemuksistaan ja kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, ja kaikista muusta. Se on tavallaan hassu asia.

Ja taas kerran, olemme kaikki tehneet sitä, mutta nyt on aika siirtyä sen yli. Ellet halua jatkaa etsimistä. Se riippuu sinusta.

Jos olet valmis oivaltamaan, niin mahtavaa, sitä varten olemme täällä. Jos olet valmis jatkamaan etsimistä, niin sinulla on paljon paikkoja, joihin voit mennä, jotka kannustavat etsimistä – eivät vastausta.

Siis tunne tätä etsijäidentiteettiä. Se ei ole ainutkertainen vain tässä elämässä. Se on ollut maisemissa jo jonkin aikaa.

(Tauko)

Voi, sillä on paljon tarinoita. Jo, monia, monia tarinoita, joita se voi kertoa. Todennäköisesti kiinnostavampia, kuin tyypillisen ihmisen arkielämän tarinat – etsijän tarina. Kurottautumista tuntematonta kohti. Paljon yksinäisyyttä etsijän tarinoissa. Monesti yksin – joskus omasta halusta. Toisilla kerroilla kukaan ei halunnut puhua kanssasi, koska sinusta tuli vähän opettavainen. Mutta rakastan tuota etsijäidentiteettiä … sitten kun siitä on päästetty irti.

Muuten se on tavallaan kuin vankilatuomio. Ei koskaan löydä vastausta, ei koskaan löydä, mitä on sateenkaaren päässä. Etsimisestä tulee se juttu, ei vastauksesta.

Tuon tämän kaiken esiin, koska tiedän, että monet teistä ovat nyt kyllästyneitä siihen. Olette melkein tolaltanne ja suuttunut etsijäidentiteetillenne. Mihin se on vienyt teidät? Tarkoitan, että on paljon kokemuksia kyllä – mutta mihin se on oikeasti vienyt teidät? Oletteko yhtään pidemmällä siinä, mitä todellisiin vastauksiin tulee? Vai onko vain enemmän kysymyksiä?

Nimittäin siinä etsijä on todella hyvä – esittämään lisää kysymyksiä. Miksi? Mikä pitää matkan liikkeellä? Se pitää etsijän liikkeellä, tuon identiteetin paikoillaan.

Mutta tulemme nyt tähän kohtaan siinä, mitä teette – mitä teemme yhdessä – että sanotaan: on aika vapautua kaikista identiteeteistä. Tämä ei ole egon teilaamista. Tässä ei sanota: ”Meidän täytyy tuhota ego, ihmispersoona.”

On aivan päinvastoin. Kaikkia noita identiteettejä kunnioitetaan.

Nimittäin on mielenkiintoista juuri nyt, koska samaan aikaan kuin istumme tässä puhumassa, entiset elämänne kirjoittavat uudelleen tarinoita, heidän tarinoitaan siitä, mitä tapahtui. Heidän perspektiivinsä muuttuu. Se on erilainen.

Se muuttaa kirjaimellisesti heidän suhdettaan aikaan ja tilaan omassa todellisuudessaan. Se muuttaa heidän kenttiään. He käyvät läpi valtavaa tarinajuonien, käsikirjoituksen, uudelleenkirjoitusta.

Se uhmaa tiedettä, se uhmaa jopa kvanttifysiikkaa, mutta sitä tapahtuu tällä hetkellä. He käyvät läpi identiteetin muutoksia ja irtipäästöjä juuri nyt. Ei niin, että he ovat valinneet sen – he eivät oikeasti ymmärrä, mitä tapahtuu. Se johtuu siitä, mitä sinä olet valinnut. Se johtuu sielun halusta päästää irti kaikista identiteeteistä.

Sinulla on aina muistot, jossain päin akashaa, ja joskus jopa ihmismielessä. Ei ole niin, että muistot tuhotaan. Ei lainkaan. Mutta tarina kirjoitetaan uudelleen. Tarina muuttuu.

Tarinassa on nyt kyse vastauksista, ei kysymyksistä. Tarinassa on kyse oivaltamisesta, ei etsimisestä.

Se on tavallaan hassua, että he tekevät sitä, ja se tapahtuu sen vuoksi, missä sinä olet, mitä sinä olet sallinut, mutta kuitenkin sinä olet tavallaan viimeinen, joka tekee sen. Se on kuin: ”Minun täytyy roikkua kiinni tässä identiteetissä nyt, koska tämä identiteetti on se asia, joka pitää se kaiken liikkeellä. Se on se, joka tekee mahdolliseksi, että entiset elämäni kirjoittavat tarinansa uudelleen.”

Tämä identiteetti on se iso henkinen pomo, niin sanoakseni. Se johtaa koko tätä suurta henkistä, metafyysistä etsimistä. Jos ei olisi tätä identiteettiä, joka teillä on nyt – etsijää, myös henkistä etsijää – jos ei olisi sitä, ”Kaikki tämä romahtaisi”, ajattelette itseksenne. ”Kaikki tämä romahtaisi. Minun täytyy säilyttää henkinen identiteettini. Se on tärkein asia. Se on juuri se asia, joka saa muutokset tapahtumaan. Se saa tavallaan henkilökohtaisen eukatastrofin tapahtumaan, ja lopulta kenties myös planeetalla.”

Siis on tämä henkinen identiteetti. Sillä ei ole merkitystä, mikä oppijärjestelmä on. Sillä ei ole merkitystä, onko se uskonto tai tavallaan kultti tai jotain Crimson Circlen kaltaista. Mutta se on identiteetti, joka teillä on – henkinen olento.

Ja taas kerran, tämän ei ole tarkoitus olla negatiivista – vaan se on havainnointia, tiedostamista, olemista hyvin tietoinen siitä, mitä teette. Se ei ole huono asia, mutta se on samaa. Se on samaa. Ja ehkä on aika siirtyä eteenpäin.

Siis tulemme nyt tähän arvokkaaseen, hauraaseen ja herkkään identiteetistä irtipäästämisen aikaan. Ei tuhoamisen – ei minkään tuhoamisen – vaan identiteetistä irtipäästämisen, identiteettien vapauttamisen aikaan. Se tuo paniikkia ja ahdistusta, koska luulet, että jos sinulla ei ole identiteettiä, jotain mihin voit samaistua, et ole olemassa.

Kaikki hajoaa. Kaikki minkä eteen olet tehnyt niin kovasti työtä elämien kuluessa – etsijäidentiteettinäsi, joka sitten muuttui hyvin henkiseksi, metafyysiseksi identiteetiksi – se romahtaa.

Se on eukatastrofi. Se ei ole romahdus. Se on tapahtumien äkillinen ja iloinen käänne.

Identiteetistä irtipäästäminen, sen otteesta vapautuminen, ei ole kieltämistä. Se on toisinpäin. Se on itse asiassa hyväksymistä. ”Loin nämä identiteetit. Käytin niitä kokemiseen. Mutta nyt, tarvitsenko oikeasti tuota määritelmää auttamaan minua ymmärtämään, kuka minä olen? Tarvitsenko noita tiukkoja määritelmiä? Määritelmiä identiteetistä, jota olen yrittänyt kehittää ja kasvattaa ja josta olen yrittänyt tehdä mahdollisimman täydellisen, ja jota olen korjannut tarvittaessa, ja osallistunut kaikenlaisille kursseille ja lukenut kaikenlaisia kirjoja” – periaatteessa siitä, miten laitetaan meikkiä identiteetillenne, miten sidotaan murtuneet osat, miten korjataan se, miten pidetään tuo identiteetti liikkeellä, miten laitetaan identiteettiin lisää energiaa, miten kasvatetaan identiteettiä, miten palvotaan identiteettiä.

Mutta sitten oivallatte, että se kaikki on samaa. Samaa. Se on identiteetti. Sitä se vain oli.

Siis tulemme tähän hyvin hauraaseen ja herkkään kohtaan, jossa sanotaan: ”Voinko päästää irti tuosta identiteetistä?” Eikä vain luoda uutta identiteettiä, irtipäästävää identiteettiä, koska se on ihmisen taipumus. Ei, vaan todella annetaan sen mennä, annetaan sen olla vapaa.

Eikä se ole kovin vaikeaa. Se on vain, no, päästämistä irti, ja jos on lainkaan mahdollista, voimmeko antaa tässä reaaliajassa esimerkin rakkaasta Bellestä. Belle vapautuu juuri nyt. Se päästää irti (kamera siirtyy Belleen).

Näetkö, millaista sen on? Kierähdät vain selällesi. Teet itsesi haavoittuvaksi. Nostat jalkasi ylös (toinen etutassu osoittaa suoraan ylös) ja päästät irti. Ja samaan aikaan kun päästät irti, myös vastaanotat. Päätät irti vanhoista identiteeteistä, mutta vastaanotat todellisen Itsesi, jolla ei ole identiteettiä eikä mitään tarvetta identiteettiin.

Vedetään syvään henkeä tämän myötä.

(Musiikki loppuu)

Tämä on nyt aikaa kunnioittaa sitä identiteettiäsi, joka olet juuri nyt. Olla aito, rehellinen ja suora.

Ei olla negatiivinen tai tuomitseva, vaan pelkästään sanoa: ”Mitä identiteettiä rakensin? Miten etsijä ja henkinen identiteetti tavallaan sulivat yhteen? Miten käytin sitä luodakseni identiteetin sille, kuka olen nyt? Miten olen yrittänyt korjata tuota identiteettiä, melkein tehdä tuosta identiteetistä pysyvän? Mitä olen tehnyt viime aikoina yrittääkseni tehdä sen? Kuten Allatone – yrittää luoda tuolle identiteetille?”

Kyse on siitä, että katsotaan tuota identiteettiä ja nauretaan sille – tarkoitan, että hyvällä tavalla; ei naureta sille, vaan nauretaan sen kanssa – huumorille siinä ja sanotaan: ”Huh, vau, tämä on melko hullua. Loin identiteetin, että olen tietyssä iässä, elän tietyssä kulttuurissa, minulla on tietty koulutus, tiettyjä lahjoja. Olen henkinen etsijä. Minulla on tietty määrä yltäkylläisyyttä ja terveyttä.” Ne ovat kaikki tekijöitä, jotka rakentavat identiteettiä.

Mutta kyetä sanomaan: ”Tämä on se, minkä kautta koin – tämä identiteetti. Ja paljon siitä oli identiteetin rakentamista, mutta minä koin. Ja nyt, olenko valmis, olenko niin rohkea ja valmis päästääkseni tuosta identiteetistä irti? Kaikkien elämien, kaikkien kokemusten kaikista identiteeteistä. Olenko todella valmis päästämään irti niistä? Tarvitseeko minun edelleen pitää kiinni sen osista ja palasista? Tarvitseeko minun edelleen ymmärtää identiteetin kautta, että olen olemassa? Vai olenko valmis menemään seuraavalle tasolle?”

Tiedät jo vastauksen, ja siksi olemme tässä.

Se on pelottava asia, koska osa sinua ajattelee – taas kerran – ”Minulla täytyy olla jonkinlainen identiteetti. Minun täytyy kyetä sanomaan: ”Olen tämä” tai ”Olen tuo”, voidakseni toimia päivän aikana. Minulla täytyy olla jokin identiteettiä muistuttava, vaikka identifioituisin pelkästään ihmisenä olemiseen.”

Ja vastaus siihen on: ei oikeasti. Et oikeasti tarvitse, mutta on ok, että on identiteetti, joka on joustava ja mukautuva, joka voi muuttua, sopeutua ja liikkua ja heilua – olematta sama koko ajan.

Olet nyt valmis päästämään irti periaatteessa siitä, mikä oli kainalosauvasi – identiteetti. Mitä käytit tekosyinä, mihin laitoit kaiken aikasi, ponnistelusi ja ymmärryksesi – olet valmis päästämään siitä irti. Ja kyllä, ihminen alkaa miettiä: ”No, minun täytyy olla jotain. Minun täytyy assosioitua, minulla täytyy olla qualia jokin kanssa, koska muuten en ole mitään.” Aa! Sen olet pian löytämässä. Tuo ei ole lainkaan totta.

Olet pian löytämässä, miten identiteetit, erityisesti ihmisidentiteetit, olivat itse asiassa hyvin rajoittuneita – niin mielenkiintoisia, luovia ja pelottavia, kuin ne ovatkin. Et tarvitse identiteettiä ymmärtääksesi: ”Minä olen mitä olen.” Itse asiassa identiteetit joskus varjostavat sitä ja estävät todellisen oivaltamisen.

Ja taas kerran, haluan varmistaa, että ymmärrätte, ettemme teilaa identiteettiä, egoa. On joitain henkisiä harjoituksia, joissa on kyse egon hajottamisesta: ”Ihmiset ovat kamalia.” Ei, ihmiset ovat upeita. Se on kokemus, mutta pohjimmiltaan se on vain identiteetti. Luulen, tiedän ja tunnen, että olette valmiita siirtymään sen yli.

”Minä olen” -merabh

Vedetään kunnolla syvään henkeä nyt, ja tehdään merabh, ja laitetaan vähän musiikkia.

Nimittäin tämä ei ole mitään, minkä eteen teette työtä. Taas kerran se olisi identiteetti, joka yrittää päästä eroon identiteetistä.

(Musiikki alkaa)

Tämä on luonnollista. Tulet tietoisuuden ja tiedostamisen kohtaan. Yhtäkkiä: ”Aah! Luojana minulla on kyky luoda identiteettejä. Minulla on kyky olla tuo identiteetti fyysisessä kehossa – identiteetti, joka kävelee ja puhuu, jolla on tietynlainen tieto itsestään ihmisenä, naisena, keski-ikäisenä naisena, naisena joka on kirjanpitäjä. Minulla on tuo kyky. Se on synnynnäinen luojaoikeuksissani. Mutta minun ei tarvitse olla lukkiutuneena siihen enää koskaan.” Se oli tuo ongelma.

Lukkiutuminen siihen ja oleminen sen määrittelemä, ja sitten yrittäen tehdä töitä sen eteen, yrittäen työntää energiaa siihen ja tehdä siitä erilainen, ja turhautua matkan varrella – se oli todellinen ongelma.

Identiteetit ovat mahtavia. Ja kyllä, sinulla voi olla monia identiteettejä yhtä aikaa. Sinulla oikeasti voi, ilman sitä hullua hämmennystä, mitä kutsutaan monipersoonahäiriöksi, tai jotain. Sinulla on kyky luoda identiteettejä, jotka tulevat ja menevät, jotka palvelevat tuolla hetkellä, tuon kokemuksen keskellä.

Sinulla on kyky luoda itsellesi identiteetti ollaksesi … No, ne ovat tavallaan kuin aspekteja, mutta ne ovat enemmän eri puolia, ne ovat integroituja. Kyky saada identiteetti, joka ymmärtää tietoikoneita, joka ymmärtää musiikkia – mitä tahansa sellaista. Tämä on oikeutesi luojana.

Mutta juuri nyt, vedetään syvään henkeä ja otetaan tämä kallis hetki kunnioittaaksemme tätä identiteettiä tässä elämässä, mikä se sattuukin olemaan – äiti, työntekijä, vapaaehtoinen, muiden auttaminen.

Mikä ikinä tuo identiteetti onkin – vanhempiesi tytär, se joka opiskeli kovasti koulussa. Identiteetti joka luulee tehneensä paljon virheitä matkan varrella. Identiteetti joka on erittäin turhautunut identiteettiinsä. Identiteetti joka tavallaan haluaa vain puhtaan alun, uuden aloituksen.

Vedetään syvään henkeä ja kunnioitetaan tuota identiteettiä, sinun identiteettiäsi tässä elämässä. Hyvin arvokas.

Ei, emme yritä kiistää sitä. Emme yritä edes muuttaa sitä. Sanomme vain, että se voidaan vapauttaa. Se voi olla vapaa. Sen ei tarvitse olla sama. Sen ei tarvitse olla jäsennelty. Sen ei tarvitse olla jotain, mitä yrität parantaa joka päivä.

Ei, vaan anna tuon identiteettisi olla nyt vapaa.

Vedä kunnolla syvään henkeä.

Kaikki tämä on vain identiteetti. Ja se on ok, kunnes joudut tuohon identiteettiloukkuun. Se ei liiku enää. Se ei näe, että on niin paljon enemmän. Niin paljon enemmän.

Osa sinua kaipaa sitä, haluaa kokea sen, mutta yrität tehdä sen identiteetin kautta. On mahdollista, että identiteetti tuntee ja kokee sen, mutta se ei oikeasti tule siitä. Tämä identiteetti ei pane sitä tapahtumaan.

Vedetään syvään henkeä tässä hyvin pyhässä ja arvokkaassa hetkessä, antaen nyt vapauden tälle identiteetille. Ja luoja luo ilman määritelmää, ja sitten sukeltaa kokemukseen. Ja sitten luoja vapauttaa kaikki luomuksensa.

Se antaa vapauden jokaiselle luomukselle, jokaiselle elämälle, vaikka luoja käyttäisi identiteettiään vain luomiseen. Toisin sanoen, luot jotain – keramiikkaa tai koruja tai maalauksen tai vaikka tekoälyn avulla – ja sanot: ”Aa, katso, mitä loin. Se on minun. En tehnyt sitä vain käsilläni ja silmilläni, tein sen tietoisuudellani.”

Aah, siinä on niin paljon kauneutta. On niin paljon tunnetta, jopa kiintymystä ja rakkautta sitä kohtaan, mitä olet luonut.

Jotkut teistä ovat luoneet nyt uskomattomia lauluja tekoälyä käyttämällä. Ja monet teistä ajattelevat: ”No, se oli vain tekoäly.” Ei, ei. Sinä olit se luoja. Sinulla oli tekoälyn kaltaisia työkaluja, joka teki siitä helpompaa, mutta sinä olit se luoja, ja sitten rakastit tuota laulua. Soitit sitä uudestaan ja uudestaan itsellesi, ja rakastit sitä, koska se on periaatteessa oman kauneutesi, oman sisäisen laulusi, peili.

Mutta sitten, sen sijaan että pitää kiinni siitä, suojelee ja puolustaa sitä, todellinen luoja antaa sille vapauden, päästää siitä irti ja sanoo: ”Allatone. Minä luon. Minä loin, ja nyt vapautan omat luomukseni,”

Miksi luoja tekisi niin? Miksi luoja ottaisi sen, mitä on luotu, ja päästäisi siitä vain irti?

Ensinnäkin, silloin sen sallitaan mennä koko kenttääsi, koko sieluusi. Ihminen ei enää vartioi ja kontrolloi sitä. Nyt se menee koko olemiseesi.

Ja silloin se ei myöskään jää jumiin. Se on edelleen sinun, kyllä, mutta ihminen ei kontrolloi sitä enää. Se ei jää jumiin.

Ei ole niin, että annat sen kaikille muille. Annat sille vapauden koko olemuksessasi. Siitä syystä. Siitä syystä annat kaikille luomuksillesi vapautensa.

On erittäin helppoa jäädä jumiin identiteetteihisi, mutta nyt on aika antaa niille vapaus – kehittyä ja resonoida muussa sielussasi.

On erittäin helppoa jäädä jumiin niihin. Voi, on näyttelijöitä, elokuvanäyttelijöitä, jotka jäävät jumiin. Heath Ledger esitti Jokeria Batmanissa, ja hän oli niin uppoutunut tuohon rooliin, että vaati pitkän, pitkän ajan ja paljon terapiaa, jotta hän vapautui tuosta roolista. Teet saman identiteettiesi kanssa. Uppoudut siihen niin syvälle, että unohdat.

Jim Carrey joka esitti Andy Kaufmanin roolia elokuvassa Man on the Moon, uppoutui siihen niin, että hän melkein unohti, kuka Jim Carrey oli. Sinä, luoja, sieluolento, uppoudut niin syvälle identiteettiin, että voit helposti eksyä.

Olemme tässä nyt, tässä hetkessä. Kun puhumme käsitteistä, kuten Allatone, tekoälyn heijastus, kentät ja kaikki se muu, nyt on aika kunnioittaa identiteettiäsi, ihmistä tässä elämässä, ja päästää siitä irti.

Kunnioita sitä. Voi, miten se on palvellut sinua. Miten se on ollut iso osa sinua, mutta nyt päästetään siitä irti. Eikä yritetä juosta luomaan uutta identiteettiä. Ei lainkaan. Et tarvitse sitä.

Nimittäin kun tämä kysymys esitettiin: ”Kuka minä olen?” se vei sinut matkalle, joka kulki kosmoksen halki, aioneiden yli, ja lopulta toi sinut tänne. Ja lopulta tulet tuon kysymyksen kanssa: ”Kuka minä olen?” kohtaan, jossa vastaus on niin yksinkertainen kuin: ”Minä olen.”

Se on siinä. ”Minä olen.” Et tarvitse identiteettiä siihen.

”Minä olen mitä olen. Minä olen kaikki identiteetit, kaikki kokemukset, kaikki tarinat joita on koskaan luotu. Minä olen mitä olen.”

”Ja kyllä, minulla on ollut monia, monia identiteettejä. Olen käyttänyt monia eri asuja, vaatteita”, vertauskuvana. ”Olen kokeillut hyvin monia erilaisia asioita, mutta loppujen lopuksi, minä olen mitä olen. Minä olen kaikki nämä asiat, nämä hahmot, nämä identiteetit, mutta en tarvitse niitä ollakseni olemassa. En tarvitse niitä enää määrittelemään itseäni. Ne määrittelivät yhdessä kohtaa, mutta en tarvitse niitä enää.”

Se on vapautta. ”Minä olen.”

Ei ”Minä olen suuri mestari. Minä olen uskomaton ihminen.” Ei mitään sellaista. Vain ”Minä olen. Minä olen mitä olen. Minä olen. Kaikilla näillä identiteeteillä, kaikilla näillä kokemuksilla on nyt vapaus. Niillä on tarinoita. Ne ovat johtaneet minut hyvin monien asioiden läpi, mutta mikään niistä ei enää määrittele minua. Minkään niistä ei enää hallitse, säätele tai ohjaa minua. En osallistu enää siihen karmaan, jonka identiteetti luo. Minä pelkästään – minä olen.”

Tämä on määrittelevä hetki, ilman identiteettiä, ja sitten se mikä paljastuu hyvin hiljaisella, hyvin hienovaraisella tavalla, on, ettet koskaan tarvinnut noita identiteettejä. Ne olivat hauskoja, mutta et koskaan tarvinnut niitä.

On sisään rakennettu tietäminen, joka ei vaadi identiteetin rakentamista, joka ei vaadi kaikkia tarinoita, joka ei vaadi identiteetin rakennetta ja rajoituksia. Yksinkertaisesti ”minä olen”.

Voisi sanoa, että se on kaikki identiteetit, muttei niiden sitoma. Se on kaikki potentiaali, ilman rajoja.

Otetaan hetki tässä. Vedetään syvään henkeä.

”Kuka minä olen? Minä olen.”

Ja anna nyt vapaus tuolle identiteetille, joka olet uskonut olevasi.

Se ei ollut valheellinen, mutta se oli hyvin, hyvin rajoittunut. Ja nyt luojan, sinun, on aika siunata se ja antaa sille vapaus. Yksinkertaisesti ”Minä olen. Olen olemassa.”

(Tauko)

Alkaa tapahtua valtava muutos.

(Tauko)

Se ei ole identiteettien purkautuminen, vaan voitaisiin sanoa, että se on oikeastaan uudelleensuuntautuminen – siirtymä, energian uudelleenlinjautuminen niissä, jolloin ne eivät ole enää lukittuja paikoilleen. Ne eivät enää määrittele sinua.

Pelkässä ”minä olen” on tuo kaunis vapaus.

Voitaisiin sanoa, että se on kummallisella tavalla perimmäinen identiteetti. Mutta se ei ole identiteetti. Se ei ole sama.

”Minä olen.” Siinä on valtava vapaus.

Älkää ajatelko sitä liikaa. Jotkut teistä voivat tuntea, että päässänne hurisevat rattaat sen ympärillä. Vedä syvään henkeä, ja anna itsesi tuntea se.

Huomaat, että kun menemme uuteen tuntemiskykyyn, Rakkauteen 2.0, on erittäin vaikea tehdä sitä, jos lähetät entiteettisi tekemään työn – identiteettientiteettisi tekemään työn. Jos lähetät identiteetin sinne – nykyisen identiteettisi – ja sanot: ”Okei, mene löytämään uusi tuntemiskyky. Mene löytämään Rakkaus 2.0”, se tulee olemaan hyvin vaikeaa. Periaatteessa se ei pysty siihen. Se on liian säädelty, liian jäykkä.

Mutta jos pelkästään ”minä olen” sallii tuon kokemuksen ihmisen kautta, johon ei tarvitse ylisamaistua, silloin – silloin – alat tuntea ja kokea uuden tuntemiskyvyn ja täysin uuden tavan rakastaa.

Vedetään kunnolla syvään henkeä, antaen nyt vapauden tuolle identiteetille.

Kunnioittaen sitä, nauraen sen kanssa ja sanoen tavallaan: ”On tien pää. On aika antaa sinulle vapautesi. Minun on aika nyt olla vapaa vanhojen identiteettien kahleista, pelkkä minä olen.”

”Kuka minä olen? Minä olen.” Se on siinä. Pum.

Vedetään kunnolla syvään henkeä … kunnolla syvään henkeä.

Kunnolla syvään henkeä, kun tuomme tämän kauniin shoudin päätökseen. Minä olen.

Ja sen myötä, rakas shaumbra, muista, että kaikki on hyvin koko luomakunnassa.

Minä olen mitä olen.

Kiitos.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.