YLÖSNOUSEMUSOIVALLUKSIA:
MITTARIMATOKIN SAAPUU LOPULTA MÄÄRÄNPÄÄHÄNSÄ
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
15.9.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Istuin verannallani nauttien auringonpaisteesta, kun näin pienen mittarimadon liikkuvan ylös taloni seinää. Se kulki hitaasti vetäen kehoaan ylöspäin pienenpieni askel kerrallaan. Se ei pysähtynyt eikä horjunut eikä se katsellut ympärilleen, vaan jatkoi kulkemista hitaasti sivuuttaen kaiken, paitsi talon seinän ja määränpäänsä. Taloni on korkea enkä ole varma, mihin mittarimato oli menossa päästyään katolle, mutta se jatkoi kulkemista. Katselin sitä yli 15 minuuttia, kun se jatkoi polullaan kertakaan pysähtymättä, kunnes se lopulta saavutti katon ja kiipeisi pois näkyvistä.
Kun katselin sen kulkemista mieleeni tuli oma matkani ja miten hitaasti se näyttää toisiaan kulkevan, miten vähän tunnun etenevän ja kuitenkin jälkikäteen näen, miten kauas olen tullut. Nämä viisi viime vuotta ovat olleet erityisen vaikeita, mutta viimeiset kymmenen ovat olleet sarja haasteita, jotka eivät näyttäneet koskaan loppuvan. Vuoristorata työpaikkojen menetyksen, rahattomuuden, kodittomuuden, ystävien ja perheen hylkäämisen, pettämisten, pettymysten ja ovien ikuisen kiinnipaiskautumisen läpi ei ole ollut hauska. Mutta taaksepäin katsoen (eikö jälkiviisaus olekin ihanaa) voin nähdä, miten kaikki sopii yhteen minun asettamiseksi siihen, missä olen tällä hetkellä - itseeni luottavana ja täysin voimani hallitsevana kera selkeyden ja kuvan elämästä, mikä on todella minun eikä riippuvainen kenestäkään tai mistään.
Tiedän, että elämässäni on asioita, jotka ovat muuttuneet iäksi, ihmisiä joihin en enää koskaan ole yhteydessä, suhteita jotka ovat iäksi muuttuneet, koska minä olen muuttunut (ja se on ok), asioita joita en enää koskaan tee ja pelkoja joita en enää koskaan tunne (ellen valitse niin). Nämä ovat merkkejä siitä, että olen muuttunut, eikä sitä ihmistä mikä minun tarvitsee olla noita suhteita varten, ei enää ole. Olen kulkenut eteenpäin omalla polullani yksi pikkuaskel kerrallaan kuin mittarimato. Kun pysähdyn katsomaan, miten kauas minun on vielä mentävä, määränpää näyttää liian kaukaiselta. Mutta kun katson, miten kauas olen tullut, käsitän, ettei kyse ole määränpäästä - se mitä tapahtuu tällä hetkellä, on tärkeää. Kysymys kuuluu: mitä teen seuraavaksi?
Eräs ystäväni soitti viikonloppuna kysyäkseen neuvoani työtilanteesta. Hän haluaa siirtyä pois sieltä, missä hän on (eikö olekin tuttu tilanne) ja hänellä on useita työmahdollisuuksia, joita hänen todella täytyy harkita lyhyellä tähtäyksellä, koska hän tarvitsee rahaa. Mutta hän on haluton aloittamaan jotain, jos hänen on lopetettava liian pian siksi, että tulee esiin parempi tilanne. Hänen saamansa vastaus oli hyvin selvä - jos hän istuu täyden ruokapöydän ääressä ja on nälkäinen, niin aikooko hän odottaa toista pöytää, ennen kuin alkaa syödä?
Tässä kohtaa eläminen läsnä olevassa hetkessä tulee konstikkaaksi. Haluamme olla vilpittömiä itsellemme ja toisille, mutta meidän on huolehdittava tarpeistamme nyt. Miten universumi vastaa siihen, mitä tarvitsemme, ja mitä teemme asialle? Mahdollisen tulevaisuuden ja sen projisoiminen, mitä voisi tapahtua, lisää epäilyksiämme ja hämmennystämme. Kaiken kokemamme liikehdinnän, lineaarisen ajan romahtamisen ja joka kulman takana odottavien yllätysten kera se minkä tekeminen vei ennen vuosia, voi tapahtua nyt viidessä minuutissa tai nopeammin. Voimme kuvitella, millainen tulevaisuus ehkä olisi, mutta se mitä todella tapahtuu, voi olla täysin toista.
Joskus valmius reagoida meille tarjottavaan tilaisuuteen - vaikkei sen käyttäminen tuntuisikaan aina järkevältä - voi johtaa sen avautumiseen, mitä odotamme. Kyse ei ole vilpittömyydestämme, vaan luottamuksestamme. Palvelemmeko itseämme ja tarpeitamme vai toisten tarpeita ja odotuksia? Heijastammeko pelkomme prosessiin ja kuvittelemme pahinta, silloin kun se mitä tapahtuu, on ehkä jotain täysin erilaista?
Pyysin ystävääni harkitsemaan, että hänen todellinen huolensa koskeekin mainetta ja sitä, mitä hän ajatteli ihmisistä, jotka etsivät aina parasta ihannetta itselleen. Pyysin häntä myös ajattelemaan, että jos hänellä olisi tilaisuus lähteä, niin tuohon avautuvaan polkuun sisältyisi myös oven sulkeminen hänen työhönsä. Hän oli ottanut vastuun, mitä hänen ei ollut tarkoitus ottaa, ja rajoitti itseään prosessissa. Meidän on jätettävä tilaa ihmeille ja asioilla on usein tapana selvitä parhaalla tavalla kaikkien osallisten kannalta.
Niinpä edetessämme hitaasti tällä polulla, mitä kutsumme ylösnousemukseksi, jos katsomme taaksepäin valitsemaamme polkua, niin katsokaamme sitä aikomuksena juhlia sitä, miten kauas olemme tulleet. Ja jos katsomme eteenpäin, miten pitkälle meidän on vielä mentävä, niin tehkäämme se aikomuksena olla tietoinen siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu, koska se on todellisuudessa kaikki, mitä voimme olla nyt - ja jättäkäämme ajatuksissamme tilaa ihmeille, jotka siunaavat meitä matkan jokaisella askeleella. Seuraava askel paljastuu oikeaan aikaan. Voimme ottaa sen, mitä tarjotaan tällä hetkellä, ja tietää, että sitten kun on aika jotain muuta tapahtua, kaikesta huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla, niin että kaikkien tarpeet tyydytetään, myös omamme.
En tiedä, mitä tuolle pikkumittarimadolle tapahtui. Kuvittelen sen jatkaneen sinne, minne mittarimadot menevät.
Miten pitkälle olet tullut ja missä olet tällä hetkellä? Et ehkä käsitä, miten paljon itsevarmempi, pelottomampi, voimakkaampi ja tietoisempi olet, ennen kuin otat aikaa katso, miten pitkälle olet tullut. Anna siis itsellesi lahjaksi kiitollisuus siitä, mitä olet saavuttanut matkallasi. Olet ansainnut sen ja ansaitset sen.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohditte tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä (ja Merkurius on vihdoin lakannut perääntymästä, joten nyt on aika liikkua eteenpäin), muistakaa:
Hyväksykää kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käyttäkää niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyytäkää opastusta ja vahvistusta ja sitten odottakaa sitä tulevan.
Ennen kaikkea, olkaa kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
MITTARIMATOKIN SAAPUU LOPULTA MÄÄRÄNPÄÄHÄNSÄ
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
15.9.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Istuin verannallani nauttien auringonpaisteesta, kun näin pienen mittarimadon liikkuvan ylös taloni seinää. Se kulki hitaasti vetäen kehoaan ylöspäin pienenpieni askel kerrallaan. Se ei pysähtynyt eikä horjunut eikä se katsellut ympärilleen, vaan jatkoi kulkemista hitaasti sivuuttaen kaiken, paitsi talon seinän ja määränpäänsä. Taloni on korkea enkä ole varma, mihin mittarimato oli menossa päästyään katolle, mutta se jatkoi kulkemista. Katselin sitä yli 15 minuuttia, kun se jatkoi polullaan kertakaan pysähtymättä, kunnes se lopulta saavutti katon ja kiipeisi pois näkyvistä.
Kun katselin sen kulkemista mieleeni tuli oma matkani ja miten hitaasti se näyttää toisiaan kulkevan, miten vähän tunnun etenevän ja kuitenkin jälkikäteen näen, miten kauas olen tullut. Nämä viisi viime vuotta ovat olleet erityisen vaikeita, mutta viimeiset kymmenen ovat olleet sarja haasteita, jotka eivät näyttäneet koskaan loppuvan. Vuoristorata työpaikkojen menetyksen, rahattomuuden, kodittomuuden, ystävien ja perheen hylkäämisen, pettämisten, pettymysten ja ovien ikuisen kiinnipaiskautumisen läpi ei ole ollut hauska. Mutta taaksepäin katsoen (eikö jälkiviisaus olekin ihanaa) voin nähdä, miten kaikki sopii yhteen minun asettamiseksi siihen, missä olen tällä hetkellä - itseeni luottavana ja täysin voimani hallitsevana kera selkeyden ja kuvan elämästä, mikä on todella minun eikä riippuvainen kenestäkään tai mistään.
Tiedän, että elämässäni on asioita, jotka ovat muuttuneet iäksi, ihmisiä joihin en enää koskaan ole yhteydessä, suhteita jotka ovat iäksi muuttuneet, koska minä olen muuttunut (ja se on ok), asioita joita en enää koskaan tee ja pelkoja joita en enää koskaan tunne (ellen valitse niin). Nämä ovat merkkejä siitä, että olen muuttunut, eikä sitä ihmistä mikä minun tarvitsee olla noita suhteita varten, ei enää ole. Olen kulkenut eteenpäin omalla polullani yksi pikkuaskel kerrallaan kuin mittarimato. Kun pysähdyn katsomaan, miten kauas minun on vielä mentävä, määränpää näyttää liian kaukaiselta. Mutta kun katson, miten kauas olen tullut, käsitän, ettei kyse ole määränpäästä - se mitä tapahtuu tällä hetkellä, on tärkeää. Kysymys kuuluu: mitä teen seuraavaksi?
Eräs ystäväni soitti viikonloppuna kysyäkseen neuvoani työtilanteesta. Hän haluaa siirtyä pois sieltä, missä hän on (eikö olekin tuttu tilanne) ja hänellä on useita työmahdollisuuksia, joita hänen todella täytyy harkita lyhyellä tähtäyksellä, koska hän tarvitsee rahaa. Mutta hän on haluton aloittamaan jotain, jos hänen on lopetettava liian pian siksi, että tulee esiin parempi tilanne. Hänen saamansa vastaus oli hyvin selvä - jos hän istuu täyden ruokapöydän ääressä ja on nälkäinen, niin aikooko hän odottaa toista pöytää, ennen kuin alkaa syödä?
Tässä kohtaa eläminen läsnä olevassa hetkessä tulee konstikkaaksi. Haluamme olla vilpittömiä itsellemme ja toisille, mutta meidän on huolehdittava tarpeistamme nyt. Miten universumi vastaa siihen, mitä tarvitsemme, ja mitä teemme asialle? Mahdollisen tulevaisuuden ja sen projisoiminen, mitä voisi tapahtua, lisää epäilyksiämme ja hämmennystämme. Kaiken kokemamme liikehdinnän, lineaarisen ajan romahtamisen ja joka kulman takana odottavien yllätysten kera se minkä tekeminen vei ennen vuosia, voi tapahtua nyt viidessä minuutissa tai nopeammin. Voimme kuvitella, millainen tulevaisuus ehkä olisi, mutta se mitä todella tapahtuu, voi olla täysin toista.
Joskus valmius reagoida meille tarjottavaan tilaisuuteen - vaikkei sen käyttäminen tuntuisikaan aina järkevältä - voi johtaa sen avautumiseen, mitä odotamme. Kyse ei ole vilpittömyydestämme, vaan luottamuksestamme. Palvelemmeko itseämme ja tarpeitamme vai toisten tarpeita ja odotuksia? Heijastammeko pelkomme prosessiin ja kuvittelemme pahinta, silloin kun se mitä tapahtuu, on ehkä jotain täysin erilaista?
Pyysin ystävääni harkitsemaan, että hänen todellinen huolensa koskeekin mainetta ja sitä, mitä hän ajatteli ihmisistä, jotka etsivät aina parasta ihannetta itselleen. Pyysin häntä myös ajattelemaan, että jos hänellä olisi tilaisuus lähteä, niin tuohon avautuvaan polkuun sisältyisi myös oven sulkeminen hänen työhönsä. Hän oli ottanut vastuun, mitä hänen ei ollut tarkoitus ottaa, ja rajoitti itseään prosessissa. Meidän on jätettävä tilaa ihmeille ja asioilla on usein tapana selvitä parhaalla tavalla kaikkien osallisten kannalta.
Niinpä edetessämme hitaasti tällä polulla, mitä kutsumme ylösnousemukseksi, jos katsomme taaksepäin valitsemaamme polkua, niin katsokaamme sitä aikomuksena juhlia sitä, miten kauas olemme tulleet. Ja jos katsomme eteenpäin, miten pitkälle meidän on vielä mentävä, niin tehkäämme se aikomuksena olla tietoinen siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu, koska se on todellisuudessa kaikki, mitä voimme olla nyt - ja jättäkäämme ajatuksissamme tilaa ihmeille, jotka siunaavat meitä matkan jokaisella askeleella. Seuraava askel paljastuu oikeaan aikaan. Voimme ottaa sen, mitä tarjotaan tällä hetkellä, ja tietää, että sitten kun on aika jotain muuta tapahtua, kaikesta huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla, niin että kaikkien tarpeet tyydytetään, myös omamme.
En tiedä, mitä tuolle pikkumittarimadolle tapahtui. Kuvittelen sen jatkaneen sinne, minne mittarimadot menevät.
Miten pitkälle olet tullut ja missä olet tällä hetkellä? Et ehkä käsitä, miten paljon itsevarmempi, pelottomampi, voimakkaampi ja tietoisempi olet, ennen kuin otat aikaa katso, miten pitkälle olet tullut. Anna siis itsellesi lahjaksi kiitollisuus siitä, mitä olet saavuttanut matkallasi. Olet ansainnut sen ja ansaitset sen.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohditte tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä (ja Merkurius on vihdoin lakannut perääntymästä, joten nyt on aika liikkua eteenpäin), muistakaa:
Hyväksykää kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käyttäkää niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyytäkää opastusta ja vahvistusta ja sitten odottakaa sitä tulevan.
Ennen kaikkea, olkaa kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php