- Inkeri, herää!, herätteli äiti. – Tänään on ensimmäinen koulupäivä.

Inkeri ponkaisi ylös sängystä ja kiirehti pesemään hampaansa. Kiri oli oppinut pissimishomman jo niin hyvin, että Inkeri ehti pestä hampaat ennen kuin Kirin piti päästä pihalle.

Äiti oli ottanut töistä vapaata, jotta voisi viedä Inkerin kouluun.

Hampaanpesun ja pukeutumisen ja Kirin ulkona käyttämisen jälkeen Inkeri joi vähän tuoremehua ja söi sämpylän. Koulussa pitäisi olla kello kymmenen aamupäivällä. Inkeri oli kävellyt reitin jo monta kertaa isän kanssa, jotta se tulisi tutuksi. Koulu ei ollut kaukana, se oli Mustikkatien päässä, joten autoja ei tarvinnut pahemmin pelätä.

Juuri kun Inkeri lopetteli aamupalaansa, kuului ovikellon ääni. Äiti meni avaamaan.

- Inkeri, sinulle on vieras, sanoi äiti palatessaan keittiöön.

- Vieras minulle! Kuka se on?

- Mene katsomaan, hymyili äiti.

Inkeri juoksi ulkoeteiseen.

- Hei, sanoi Pirkko.

- Hei, sanoi Inkeri.

- Tulin hakemaan sinut kouluun. Sinähän aloitat ekaluokalla tänään?

- Niin, vastasi Inkeri.

Pirkolla oli yllään keltainen paita ja valkoiset housut. Jaloissa hänellä oli punaiset tennarit.

- Miksi sinulla ei ole mustat vaatteet? Sinähän pidät aina mustia vaatteita, sanoi Inkeri.

Pirkko oli hämillään ja mietti kauan ennen kuin vastasi.

- Siellä sairaalassa oli aikaa ajatella. En minä halua enää olla sellainen kuin ennen. Minä ajattelin, että sinä olet vain tyhmä pikku taapero, mutta sitten sinä pelastit minut ja huomasin, että maailmassa on paljon värejä, joista minä tykkään enemmän kuin mustasta.

Inkeri mietti mitä vastata, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa.

Kiri pomppi eteiseen ja tervehti Pirkkoa haukkumalla ”Kiri-ättä-hei-Pirkko!” Kiri oli jälleen oppinut uuden sanan! Pirkko kumartui rapsuttamaan Kiriä ja Inkerille tuli hyvä olo. Hän katseli, kuinka Kiri ensin nuuski Pirkon naamaa ja sitten nuolaisi Pirkon nenää. Pirkko nauroi.

- Mennään, sanoi Inkeri.

Äiti, isä ja Kiri katselivat keittiön ikkunasta kun Inkeri ja Pirkko kävelivät käsi kädessä Marjakujaa koululle päin. Äiti ja isä olivat iloisia, että Pirkko oli tullut hakemaan Inkeriä. Ehkä Inkeri oli lopultakin löytänyt ystävän.

Mutta kuka oli tuo ruskeatukkainen, sinivaatteinen poika, joka lenteli Inkerin vieressä?

- Rinkulaenkeli, sanoi isä ihmeissään.

- Ronkelienkeli, huoahti äiti hämmästyneenä.

- Ättä, sanoi Kiri, ja siihen sisältyi kaikki se, mitä maailmassa oli koskaan ollut, mitä nyt oli, ja mitä ikinä pystyi tulemaan.