Oli viimeinen yö ennen koulun alkua. Inkeriä jännitti mennä kouluun. Hän ei saanut unta. Hän toivoi, ettei heti ensimmäisenä päivänä olisi kaalikeittoa tai kaalilaatikkoa. Inkeri ei tykännyt kaalin mausta.

- Rinkelienkeli, miksi lasten pitää mennä kouluun?

- Siellä saa uusia ystäviä ja oppii uusia asioita.

- Mutta minullahan on jo ystäviä. Sinä ja Kiri ja Musti ja vaikka ketä!

- Sinä tarvitset ihmisystäviäkin. Niitä löytyy koulusta.

Rinkelienkeli katseli Inkeriä. Nyt oli juuri oikea hetki.

- Inkeri, minä haluaisin antaa sinulle lahjan, jotta muistaisit tämän kesän aina.

Inkeri pomppasi sängyssä pystyyn.

- Kiva! Mikä se on?

- Sulje silmäsi.

Inkeri sulki silmänsä. Rinkelienkeli avasi nyrkkinsä, josta vapautui pilvi kultahiutaleita. Kultapilvi ympäröi Inkerin ja alkoi pyöriä hänen ympärillään.

- Jos saisit mennä ihan mihin vaan, missä haluaisit käydä?, kysyi Rinkelienkeli.

- Haluaisin käydä Islannissa ja Saturnuksessa ja etelänavalla katsomassa pingviinejä.

Pitihän se arvata. No, yö oli pitkä, aikaa kyllä oli.

- Mennään, sanoi Rinkelienkeli.

Ja sitten mentiin.

Yhtäkkiä Inkeri seisoi geysirin vieressä ja katseli, kun maan uumenista purkautui ensin vesihöyryä ja sitten kuuma vesisuihku, joka kasteli koko lähiympäristön.

- Ihanaa, huokaisi Inkeri.

Lähellä oli pieni lammikko, joka höyrysi. Inkeri kokeili varpaillaan veden lämpöä. Se oli juuri sopivan lämmintä.

- Rinkelienkeli, voinko mennä uimaan?

- Tietysti, tämähän on sinun lahjasi.

Inkeri kahlasi lämpimään veteen ja ui pienen lämpäreen toiseen reunaan ja takaisin. Vesi oli ihanan lämmintä. Inkeri oli onnellinen. ”Voi kun Kirikin olisi täällä”, hän ajatteli.

- Kiri on liian pieni matkustamaan. Sen on parempi nukkua, vastasi Rinkelienkeli.

Inkeri nousi lammesta ja ihasteli ympärillään olevaa maisemaa. Kauempana siinsi sinertävä jäätikkö ja siellä täällä geysirit purkautuivat riemukkaasti ilmaan.

- Miten kaunista!, oli ainoa mitä Inkeri pystyi sanomaan.

Ja samassa hän seisoikin Saturnuksen renkaalla, katsellen planeettaa ja sitä kiertäviä kuita.

- Onko Saturnuksen kuilla nimiä?, kysyi Inkeri.

- On tietysti. Tuo isoin on Titan, osoitti Rinkelienkeli.

- Ja nuo ovat Mimas, Enkeladus, Tethys ja Dione, ja tuolla on Rhea ja sen takana Iapetus ja Phoebe. Saturnuksella on yli 30 kuuta.

- Yli 30 kuuta!, huokaisi Inkeri ja halusi oppia kaikkien niiden nimet.

- Koulussa ehdit oppia vaikka mitä. Kysy opettajaltasi, mitkä Saturnuksen kuiden nimet ovat. Siinä on opettajallekin mietittävää, virnisti Rinkelienkeli. – Lennetään!

Ja niin Inkeri ja Rinkelienkeli lensivät jokaiseen kuuhun. Ne olivat kaikki erilaisia. Jotkut olivat kivisiä, toiset jäisiä, jotkut haisivat pahalle, ja toiset eivät haisseet ollenkaan.

Inkeri nautti! Hänestä oli ihanaa katsella tähtitaivasta, joka ei näkynyt pelkästään hänen yläpuolellaan kuten maassa, vaan ylhäällä ja alhaalla ja jokaisella sivulla. Se oli syvänsininen, melkein musta ja tähdet loistivat kirkkaammin kuin mitä hän oli koskaan ennen nähnyt!

Kun viimeinen kuu oli tutkittu, Inkeri huomasi istuvansa jäällä etelänavalla. Pingviinit nousivat rantaan kalastusreissultaan. Ja Inkeri pystyi ymmärtämään, mitä ne puhuivat.

- Tänään ei ollut kovin paljon kaloja.

- Joo, eilen oli enemmän.

- Mutta kohta niitä taas tulee. Kevät on jo pitkällä.

”Mutta syksyhän nyt tulee, kesähän on loppumassa!”, mietti Inkeri.

- Etelänavalla on kesä silloin kun pohjoisnavalla on talvi, tiesi Rinkelienkeli. – Ja kun pohjoisnavalla on syksy, etelänavalla on kevät.

- Kummallista!, hämmästeli Inkeri.

Inkeri katseli, kun pingviinit siirtelivät kiviä ja asettelivat niitä järjestykseen.

- Mitä pingviinit tekevät?, kysyi Inkeri.

- Ne valmistautuvat pesimiseen. Kohta on taas uuden elämän aika.

”Uuden elämän aika”, mietti Inkeri. ”Miten kaunis ajatus!”

Inkeri halusi auttaa pingviinejä ja teki muutaman pesäpaikan. Hän siirsi isot kivet pois ja järjesteli pienet kivet laakeaksi matalaksi pesäkuopaksi.

- Kiitti, sanoivat pingviinit!

Ja Inkeri huomasi olevansa omassa sängyssään kuullen vain Kirin tyytyväisen tuhinan.

- Olipa hieno matka! Kiitos, Rinkelienkeli! Mutta miksi sinä annoit minulle tällaisen lahjan?

- Koska menet huomenna kouluun. On hyvä tietää, mitä haluaa oppia. Sait itse päättää, mihin haluat matkustaa, ja halusit nähdä luonnon ihmeitä ja tutustua Saturnukseen. Kun mietit, mitä koit, voit koulussa oppia paljon lisää, kun itse tiedät, mitä haluat oppia.

Inkeri mietti. Hän halusi oppia paljon lisää maailmankaikkeudesta: planeetoista, tähdistä ja kuista. Hän halusi oppia jokaisen tähden nimen. Hän halusi tietää, mistä tähdet tulevat ja mihin ne menevät.

- Onko muuallakin elämää kuin maassa?, kysyi Inkeri.

- Kaikki mitä näet on elämää, ja kaikki sekin mitä et näe, on elämää, vastasi Rinkelienkeli.

Tähän ajatukseen Inkeri nukahti. Tällä kertaa kukkaketo olikin jollain kaukaisella planeetalla, jossa kaikki oli kuin lasia. Lasikukkia, lasipuita, lasivettä ja lasipilviä. Inkeristä oli mukavaa taiteilla kimppua lasikukista. Hän teki sen hyvin varovasti, etteivät lasikukat rikkoutuisi.

Kiri oli lasimaailmasta aivan ihmeissään, ja Inkeri huomasi, että Rinkelienkeli oli tehnyt sen tassuihin paksut tossut, jotta se ei satuttaisi itseään lasinsiruihin.

Inkerillä oli hyvä olo.