Oli viimeinen viikonloppu ennen koulun alkua. Inkeri ei ehtinyt jännittää koulua, koska tänä viikonloppuna Inkerin kotiin kokoontuisi paljon sukulaisia sukujuhliin. Samalla ne olivat myös tupaantuliaiset, kun monikaan ei ollut vielä käynyt tutustumassa heidän uuteen kotiinsa Marjakuja 10:ssä.

Inkeristä tuntui mukavalta tavata serkkuja ja tätejä ja setiä ja ukkia ja mummia pitkästä aikaa. Äidin isä oli kuollut jo ennen kuin Inkeri oli syntynyt, ja isän äiti jo monta vuotta sitten. Inkeri oli joskus kysellyt, että kun äidin äiti, mummi, oli yksin ja isän isä, ukki, oli yksin, mikseivät mummi ja ukki voineet asua yhdessä. Silloin heillä olisi aina juttuseuraa.

- Siihen tarvittaisiin ripaus sitä jotain, oli äiti vastannut.

- Mitä jotain?, oli Inkeri kysynyt.

- Rakkautta!

Ripaus rakkautta! Se kuulosti mukavalta!

Isä oli leiponut tällä kertaa kaikenlaista viikonlopun varalle, ja perjantai-iltana äiti paistoi munkkeja. Vihreän talon isäntä oli luvannut tuoda lauantaiaamuna paljon omenoita, joilla pihalle asetellut pikkupöydät voisi koristella.

Äiti oli ehdottanut, että kovassa käytössä rispaantunut riippumatto vietäisiin jo talvivarastoon, mutta oli äkkiä perunut ehdotuksensa, kun Inkeri oli parkaissut:

- Jos se viedään pois, niin minä en saa kuutioita!

Se kuulosti niin vakavalta, että riippumatto sai jäädä.

Lauantaiaamu koitti ja hälinä alkoi jo aamusta. Kun Inkeri pääsi jaloilleen ja ensimmäisenä lähti käyttämään Kiriä pihalla, keittiössä oli jo äidin kaksi siskoa auttamassa astioiden lajittelussa.

Oli sovittu, että nämä olisivat sellaiset nyyttikestit, johon jokainen toi jotain, niin että Inkerin perheen ei tarvitsisi huolehtia kaikesta. Äidin siskot olivat tuoneet astioita, joita tarvittaisiin kun paikalle tuli paljon väkeä. Toinen oli leiponut ison laatikollisen keksejä ja toinen kassillisen vaaleita ja tummia sämpylöitä, joiden kanssa tuli kokeilla erilaisia juustoja, joita niitäkin oli puoli kassillista.

Inkeri pissitti Kirin ja meni sitten keittiöön kuuntelemaan rupattelua.

- Hei Inkeri isolla iillä!, huomasi toinen täti ja halasi Inkeriä.

- Miten niin isolla iillä?, ähki Inkeri tädin rutistuksessa.

- Silloin kun näin sinut viimeksi, olit niin paljon pienempi, että nimesi piti kirjoittaa vielä pikku iillä.

- Hei, Inkeriini, huomasi toinenkin täti, ja Inkeri huomasi, että rutistusvoima oli selvästi siskoksilla sama.

Päästyään irti tädeistä Inkeri istahti keittiön tuolille ja otti Kirin syliinsä, ettei se jäisi puuhailevien siskosten jalkoihin. Rinkelienkeli oli asettunut leijumaan pöydän yläpuolelle. Rinkelienkeli mielellään väisti ennemmin kuin antoi ihmisten kävellä lävitseen. Hän sanoi, että se tuntui niin kuin tuulesta oli tuntunut, kun Pirkko oli heitellyt kiviä sen lävitse. Se ei käynyt kipeää, mutta ei se mukavaltakaan tuntunut. Joten ennemmin Rinkelienkeli asettui paikkoihin, joissa ei ollut ihmisten kävelyreiteillä.

Rinkelienkeli oli ennakkoon kertonut talon kukille ja pörriäisille tulevasta tapahtumasta, jotta kaikki sujuisi hienosti. Syyskesän kukat kukkivat tänään tavallista huolellisemmin ja pörriäiset aikoivat lennellä asioillaan vain hidasta rauhallista lentoa, jotta kukaan ei säikähtäisi.

Isäntäkin saapui omenasankkojen kanssa. Isän kanssa he levittivät valkoisia lakanoita puutarhapöydille, ja koristivat pöydät omena-asetelmilla. Niistä oli paitsi silmäniloa, myös naposteltavaa sukulaisille. Isä oli kutsunut isännänkin juhliin, ja hän jäikin, vähän arkaillen, kun ei ollut osallistunut minkäänlaisiin pippaloihin pitkään aikaan. Mustin hän oli jättänyt suojelemaan taloa tunkeilijoilta, ja jättänyt sille pihalle suuren astian raikasta vettä ja toisen täyden astian koiranraksuja. Illalla Mustille olisi luvassa iso luu päivän vartiointiurakasta, eli Mustin asiat olivat hyvällä mallilla.

Pikkuhiljaa sukulaiset alkoivat saapua ja talo alkoi täyttyä iloisesta puheenporinasta. Keittiön pöytätasot notkuivat sukulaisten tuomisista. Äiti ja siskot pähkäilivät parasta mahdollista tarjoilujärjestystä. Se osoittautui niin mutkalliseksi, että lopulta he päättivät, että kaikki saisi jäädä pöydille saataville ja kukin saisi ottaa ihan mitä itse haluaa ihan milloin haluaa, ja juotavaa olisi koko ajan tarjolla olohuoneessa. Yksi siskoista otti vastuulleen huolehtia kahvista ja teestä, toinen lasten mehuista ja äiti aikuisten juomasekoituksista.

Inkeri ei ollut muistanutkaan, että hänellä oli niin paljon serkkuja ja pikkuserkkuja! Oli tyttöjä ja poikia, pienempiä ja isompia kuin hän itse. Inkeristä oli mukavaa olla muiden lasten seurassa pitkästä aikaa. Hän osasi jo tarkkailla, näkivätkö ihmiset Rinkelienkeliä. Hänen pettymyksekseen kukaan hänen serkuksistakaan ei nähnyt Rinkelienkeliä. No, Kirin he kuitenkin näkivät, ja Kirillä oli rankka päivä, kun se tutustui kaikkiin uusiin sukulaisiinsa. Se aloitti aina ensin tervehtimällä ”Kiri ättä hei!” ja sitten kertoi jokaiselle elämäntarinansa: ”ättä-ättä-ättä-ättä-ättä…!”.

Kun kaikki olivat saapuneet ja jokainen oli saanut hätäisimmät tervehtimiset tehtyä, oli ohjelman vuoro. Mitään virallista ohjelmaa tälle kokoontumiselle ei ollut, haluttiin vain mukavaa yhdessäoloa, joten sukulaisista oli koottu pihaorkesteri, joka koostui tasan yhdestä jäsenestä. Se oli isän veli, joka soitti haitaria ja välillä lauloi.

Kun lapset jo leikkivät täyttä päätä hippaa ja peiliä ja kymmentä tikkua laudalla (milloin mitäkin samaan aikaan popsien – jäätelön kanssa hippa oli erityisen haasteellista), vanhemmat nautiskelivat pikku naposteltavia ja aikuisten juomasekoituksia, eikä mennyt aikaakaan kun ensimmäinen tanssipari jo uskaltautui nurmikolle haitarivalssiin, sitten toinen ja kolmaskin, ja lopulta koko piha tanssi. Lapsetkin opettelivat aikuisten ja toisten lasten kanssa haitarivalssia, kunnes halusivat taas jatkaa leikkejään.

Jopa vihreän talon isäntä joutui tanssimaan, kun yksi isän siskoista äkkäsi tuntemattoman komean herrasmiehen, joka yritti pysytellä kauempana! Sen jälkeen muutkin isän siskot innostuivat isännästä niin, että isäntää vietiin koko loppuilta!

Inkeri jäi tanssipaikalle. Hän pohti, miten mummin ja ukin välille saisi ripauksen rakkautta. Rinkelienkeli ei aikonut osallistua tähän työhön, hän sanoi vain: - Rakkaus tulee jos on tullakseen, eikä tule jos on mennäkseen.

Tilanne oli otollinen kun vain keksisi mitä tehdä. Ukki istui yhden puutarhapöydän ääressä ja mummi toisen. Inkeri päätti tutkia asiaa. Ensin hän meni ukin luokse.

- Ukki, onko sinulla mummikaveria?, hän kysyi omasta mielestään hyvin hienovaraisesti.

- No, ei sellaista kuin sinun mummosi oli, vastasi ukki pilke silmäkulmassa.

Siitä Inkeri päätteli, että mummikaveri olisi hyvä juttu. Seuraavaksi hän meni tutkimaan mummin tilanteen.

- Mummi, onko sinulla ukkikaveria?, jatkoi Inkeri hienovaraista kyselyään.

- No, ei sellaista kuin sinun ukkisi oli, vastasi mummo hymyillen.

Jos Inkeri olisi osannut englantia, hän olisi sanonut ”a match made in heaven”, mikä suomeksi suurin piirtein tarkoittaa: ”suhde kuin mittatyönä tehty”, se kun olisi sopinut tähän tilanteeseen kuin rinkeli poskeen! Mutta kun englannin kielen aika olisi vasta myöhemmin, Inkeri tyytyi vain toteamaan, että aika oli otollinen saattaa nämä kaksi yksinäistä yhteen. Inkeri palasi ukin luo jatkamaan kyselyä hienovaraiseen tyyliinsä.

- Ukki, tykkäätkö sinä minun mummistani?

Ukki katsoi yllättyneenä Inkeriä, sitten toisen pöydän äärellä tilannetta kiinnostuneena seuraavaa mummia.

- Hän on oikein mukavan oloinen naisihminen, sanoi ukki.

Ja taas mummin luokse.

- Ukki sanoi, että hän tykkää sinusta. Tykkäätkö sinä ukista?

Mummi katsoi Inkeriä hämmästyneenä ja sitten tilannetta tarkkailevaa ukkia. Ukkia hymyilytti, ja niin alkoi hymyilyttää mummiakin.

- Ukkihan on oikein mukavan näköinen miesihminen, sanoi mummi.

- Onko sinulla jano?, kysyi Inkeri seuraavaksi.

- No, eihän tässä ole tosiaan tullut vielä haettua juotavaa.

Tämä riitti Inkerille. Hän ryykäsi sisälle. Rinkelienkeli seurasi hyvin kiinnostuneena Inkerin toimia. Vaikka hän osasikin lukea ajatuksia, Inkerin ajatukset tulivat yhtä aikaa kuin hänen tekonsa, joten lopputulosta oli jopa Rinkelienkelin hankala ennakoida.

Inkeri meni aikuisten juoma-astialle, kaatoi lasiin juomaa ja mietti, miten siihen saisi ripauksen rakkautta mausteeksi. Hän ajatteli, että riittää kun jompikumpi joisi sitä ja kun mummilla oli jano, se annettaisiin sitten mummille. Äiti asteli sopivasti paikalle.

- Äiti, mummilla ei ole juotavaa, joten minä tulin hakemaan, mutta tähän pitäisi saada ripaus rakkautta. Mitä siihen voisi laittaa?

Äitiä nauratti. Hän halusi leikkiä mukana, ajatus ripauksesta rakkautta oli niin kaunis. Niinpä hän meni keittiön maustekaapille Inkeri kintereillään, tutkiskeli maustepurkkeja asiantuntevan näköisenä ja oli sitten näkevinään oikean.

- Ah, tässä! Juuri oikea ripausaine!, hän huudahti ja otti hyllyltä kardemummaa, ripotteli sitä salamyhkäisen näköisenä mummon juomaan ja sitten kuiskasi Inkerin korvaan:

- Se on valmis.

Inkeri oli ikionnellinen. Nyt hänellä oli juoma, jossa oli ripaus rakkautta! Inkeri siristeli silmiään Rinkelienkeliin päin sen näköisenä että ”ähäkutti!” ja kiirehti ulos.

- Ukki, mummilla on jano. Veisitkö mummille tämän juoman, kun minulla on vähän muuta tekemistä?

Ukki vähän hämmästyi, kun hänen pöytänsä oli kauempana talosta kuin mummin. Miksi Inkeri ei ollut jättänyt juomaa mummille, joka olisi ollut lähempänä? Sitten ukki laski yhteen yksi plus yksi eli Inkerin kysymykset ja juomanhaun, iski Inkerille silmää kertoakseen, että samassa juonessa ollaan ja meni viemään juoman mummille. Inkeri juoksi pensaan taakse piiloon seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Mummia nauratti. Ja niin nauratti ukkiakin. Inkerin työskentely haki hienovaraisuudessaan vertaistaan! He alkoivat kuitenkin jutella kaiken maailman asioista, ja huomasivat, että heillä on aika paljon yhteistä. Kumpikin tykkäsi matkustella ja lukea kirjoja ja saunoa ja pelata pasianssia. Muitakin korttipelejä he olivat nuoruudessaan pelailleet, joten ukki kävi etsimässä sisältä pelikortit ja he alkoivat pelata tuppea ja kasinoa ja avomarjapussia.

Muut sukulaiset yrittivät aina välillä käydä juttelemassa heidän kanssaan, mutta antoivat melko äkkiä periksi kun ukki ja mummi keskittyivät niin tiiviisti peleihinsä.

Inkeri katsoi, että hänen työnsä oli nyt tehty, joten hän ilmaantui piilopaikastaan ja liittyi lasten leikkeihin. Rinkelienkeliä mummin ja ukin peli kiinnosti niin, että hän jäi seuraamaan sitä pitäen Inkeriä silmällä kauempaa.

Rinkelienkeli oli vähän yllättynyt Inkerin suunnitelman onnistumisesta. Enkelit viettivät paljon aikaa tehden monimutkaisia suunnitelmia, jotta ihmisten asiat edistyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta tämä pikkutyttö oli edennyt suorinta mahdollista reittiä ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa ja silti kaikki oli onnistunut. Siksi Rinkelienkeli tykkäsi olla Suojelusenkelinä. Hän tiesi ihmisistä paljon, mutta silti aina joskus tuli yllätyksiä ja Rinkelienkelikin sai oppia uutta.

Juuri tänään kuusivuotias Inkeri oli opettanut hänelle jotain hyvin arvokasta. Sen, että asiat voivat mennä ihan nappiin, vaikka niitä ei ennakkoon suunnittelekaan. Siinä oli Rinkelienkelille pohtimista.

Päivä oli jo illassa. Kaikki alkoivat jo olla väsyneitä ja suunnitella kotiinlähtöä. Inkeri istuskeli pihalla syöden omenoita muiden lasten kanssa. Lapsetkaan eivät enää jaksaneet leikkiä. Vain Kiri oli enää vauhdissaan. Se oli torkahdellut säännöllisin väliajoin ja oli taas herännyt pirteänä kuin pingispallo.

Yhtäkkiä metsän yltä alkoi kuulua kaakatusta. Lammen sorsat ja ankat lensivät aurana matalalta ylitse. Ne huusivat Inkerille, että lähtevät nyt talveksi etelään ja opettavat keväällä Kirin uimaan ja sukeltamaan, kun palaavat takaisin. Kiri oli käyttäytynyt erittäin hyvin koko loppukesän.

- Näkemiin!, ne huusivat mennessään.

- Näkemiin!, huusi Inkeri.

- Hyvää matkaa, toivotti Rinkelienkeli.

- Hei ättä ättä ättä!, haukkui Kiri.

- Näkemiin!, huuteli koko suku, vaikka eivät olleet ymmärtäneetkään lintujen puhetta.

Ankkojen ja sorsien ylilento oli hämmästyttävä näky. Ankat ja sorsat eivät yleensä edes lennä yhdessä, tiesivät ne, jotka lintuja tunsivat. Asiaa pohdittiin pitkään ja hartaasti. Vain Rinkelienkeli tiesi, että sorsat ja ankat olivat suunnitelleet ylilennon huolella ja ajoittaneet sen Inkerin sukujuhlaan, jotta vierailla olisi viihdykettä. Siinä ne onnistuivat erinomaisesti!

Mutta eivät kummallisuudet siihen loppuneet. Pörriäiset, jotka olivat olleet hissukseen tähän saakka, innostuivat sorsien ja ankkojen ylilennosta niin, että pitivät saman tien suurkokouksen ja hetkeä myöhemmin suvulla oli vielä enemmän ihmeteltävää, kun pihan yli lensi pörriäisaura, jota johti pörriäiskuningatar kymmenen kaartilaispörriäisen kannattelemana. Eikä vain kerran, vaan kolme kertaa tämä eriskummallinen näky surrasi pihan ylitse, niin että jokainen sai varmistua, että se oli varmasti totta, ja eno otettua useita kuvia todistuskappaleiksi!

Tieteellisissä julkaisuissa pohdittiin asiaa vielä pitkään, mutta ratkaisua siihen ei löydetty. Jos he olisivat hoksanneet kysyä Inkeriltä, Inkeri olisi voinut kertoa heille, kuinka pörriäiset aina innostuivat kaikesta ja olivat mestareita matkimaan mitä vaan, jopa palsamin siemeniä! Lintujen aura oli pörriäisille pikkujuttu!

Koko suku kerättiin pihalle sukupotrettiin, kun kamerakin kerran oli paikalla. Pienimmät hoksasivat, että tässä oli piilosen leikkimisen paikka ja meni aikaa, ennen kuin koko suku todellakin oli saatu kasattua.

Pikku-Valtteri oli viimeinen, joka löytyi. Hän oli ryöminyt Kirin koppiin ja olisi ollut siellä pitkään löytymättä, ellei Kiri olisi jälleen kerran yrittänyt päästä välitorkuille vallattuun koppiinsa ja surkutellut suureen ääneen! Lopulta kaikki olivat paikalla, ja kuvat saatiin otettua. Jälkeenpäin kaikki ihmettelivät, kuka oli tuo ruskeatukkainen, sinivaatteinen poika, joka seisoi iloisen näköisenä Inkerin vieressä. Kukaan ei muistanut nähneensä häntä, mutta kaikista tuntui, että he tunsivat hänet. Kummallinen juttu!

Oli tullut ilta ja sukulaiset tekivät lähtöä koteihinsa, toiset lähemmäs ja toiset kauas. Kaikista oli ollut hauskaa tavata pitkästä aikaa. Inkerin perheelle sateli kutsuja kylään. Koko suku pisti merkille, että mummi ja ukki lähtivät samalla kyydillä ja olivat niin iloisen näköisiä, että! Kumpikin iski Inkerille silmää lähtiessään. Kaikkia hymyilytti ja he olivat iloisia, kun kaksi heille rakasta yksinäistä ihmistä oli löytänyt toisistaan uuden ystävän, ellei jotain enemmänkin - aika sen näyttäisi.

Vain äidin siskot jäivät yöksi. Inkeristä tuntui, että kolmella siskoksella oli niin paljon puhuttavaa, että he eivät ehtineet sinä yönä nukkua ollenkaan.

Inkeriä nukutti. Päivä oli ollut pitkä ja toimelias. Hän vilkaisi enkelitaulua ja päätti, että oli aivan liian väsynyt pohtimaan mitään tänä iltana. Hän lausui iltarukouksensa ja sen lopuksi kiitti siitä, että päivä oli ollut kaikista niin mukava ja siitä, että mummi ja ukki olivat tykänneet toisistaan. Erityiskiitoksen sai äiti, joka oli tiennyt, mistä purkista löytyisi ripaus rakkautta. Ilman sitä mummi ja ukki olisivat varmaan vieläkin yksinäisiä!

Kiri tuhisi viltillä täyttä päätä, ja Inkerinkin hengitys muuttui unen tuhinaksi. Rinkelienkeli katsoi kun Inkeri ja Kiri jo kirmailivat unessaan kukkakedolla, mutta hän ei mennyt vielä mukaan. Hän halusi hetken vain olla, kuunnella unien tuhinaa ja miettiä maailman mutkattomuutta kuusivuotiaan ihmisen elämässä.

Kun hän oli sen tehnyt, hän liittyi Inkerin ja Kirin uneen ja lenteli unitaivaalle hienoimmat kuviot, mitä hän oli koskaan tähän mennessä tehnyt!