Yleensä Inkeri unelmoi kesästä: pilvistä, vedestä, ruohosta, puista ja kukkaniityistä. Viime aikoina uniin olivat tulleet myös Kiri ja Rinkelienkeli, ja aina joskus unissa vierailivat äiti ja isä, satunnaisesti muitakin. Mutta tällä kertaa uni oli ihan erilainen kuin ennen.

Inkeri oli yksin suuressa valkoisessa korkeassa huoneessa, joka oli melkein tyhjä. Seinät, katto ja lattia olivat kuin maitolasia, joka kuulsi valoa lävitseen. Huoneessa ei ollut yhtään lamppua, eikä siellä ollut kylmä eikä kuuma. Vain nurkassa oli muutama läpikuultava kuutio.

Samassa Rinkelienkeli ilmaantui Inkerin vierelle.

- Tämä on kummallinen uni, sanoi Inkeri.

- Niin, tällä kertaa minä valitsin unesi, kun sinä haluat yleensä tehdä öisin kukkakimppuja.

- Mikä tämä paikka on? Missä me ollaan? Mitä nuo kuutiot ovat?

Inkeriä ei pelottanut, vaikka hän ei ollut koskaan ollut tällaisessa paikassa aikaisemmin.

- Tämä on sinun elämäsi varasto. Nuo kuutiot tuolla takaseinällä ovat asioita, joita sinä olet oppinut elämäsi aikana. Sinun tehtäväsi on täyttää koko tämä huone oppimillasi asioilla niin, ettei tänne mahdu enää yhtään kuutiota.

- Mutta niitähän on vain kolme! Minähän osaan jo puhua ja lukea (pölkkykirjaimia) ja laskea (sataan saakka) ja tehdä kukkakimppuja ja pukea vaatteet päälle ja vaikka mitä!, Inkeri luetteli.

- Nämä ovat erilaisia asioita, sellaisia, joita ihminen ei opi pohtimatta.

- Inkeri mietti, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä Rinkelienkeli tarkoitti.

- Nämä ovat niitä asioita, joita sinä olet pohtinut riippumatolla, selvensi Rinkelienkeli.

- Ai, niin kuin se, että asioita voi olla, vaikka niitä ei näekään?, keksi Inkeri.

- Niin, ja että asiat voivat olla muuta kuin miltä ne ensin näyttävät, lisäsi Rinkelienkeli.

- Ja jos satuttaa sydämensä, se voi käydä kipeämpää kuin kaatuminen, ja sydän paranee hitaammin kuin mustelma, muisti Inkeri, ja muisti myös, että sitä piti vielä pohtia lisää.

Inkeri käveli läpikuultavien kuutioiden luokse. Yksi niistä oli violetin värinen, toinen oli vihreä ja kolmas oli kirkasta kuin lasi.

- Sitten kun olet miettinyt sydämen asian loppuun, tuo kirkas kuutio muuttuu valkoiseksi. Kaikilla asioilla on oma väri, kertoi Rinkelienkeli. – Kun löydät Perustavaa Laatua Olevan Kysymyksen, tänne ilmestyy läpinäkyvä kuutio. Sitten kun ymmärrät sen, kuutio saa oman värinsä.

- Mutta tännehän mahtuu vaikka kuinka paljon kuutioita! Siihenhän menee valtavasti aikaa, että tämän saa täytettyä, Inkeri ihmetteli.

- Sinulla on koko elämä aikaa ja se riittää kaikkeen tarvittavaan, valaisi Rinkelienkeli.

Inkeri oli ymmällään. Oliko elämän tarkoitus siis kerätä kuutioita?

- Mieti, Inkeri. Mitä nämä kuutiot ovat?

- Ne ovat pohtimalla opittuja asioita, muisti Inkeri.

- Mikä siis on elämän tarkoitus?

- Asioiden ymmärtäminen, kirkastui Inkerin mielessä.

Ja samassa huoneen nurkkaan ilmestyi uusi kirkas kuutio! Inkeri heräsi.

”Huh-huh! Olipa erikoinen uni!”, ajatteli Inkeri. ”Elämän tarkoitus oli siis pohtia asioita niin että ymmärsi ne.”

- Minun piti näyttää sinulle se huone ja kuutiot, muuten sitä olisi ollut hankala selittää, kuului Rinkelienkelin ääni lattialta Kirin vierestä.

Rinkelienkeli jätti sanomatta, että elämään kuuluu sekin, että alkaa elää ymmärtämiensä asioiden mukaan, mutta sen ajatteleminen olisi ollut ihan liikaa vaadittu kuusivuotiaalta. Sen aika olisi sitten myöhemmin.

- Mitä sitten tapahtuu, kun huone on täynnä?, tuli Inkerin mieleen.

- Siitä alkaa uusi seikkailu.

Inkeri mietti vähän aikaa kuutioita ja riippumattoa ja huonetta ja opetuksia. Sitten hän päätti, että nyt riitti, ja halusi mennä unikedolleen loppuyöksi. Siellä hän viettikin viimeiset aamuyön tunnit muotoillen taidokasta kukkakimppua, mutta ihan kokonaan hän ei saanut itseään irti edellisestä unesta. Taivaalla lilluivat pilvenhattarat kuution muotoisina ja niitä oli vaikka minkä värisiä – sellaisiakin värejä, joita Inkeri ei ollut vielä koskaan aikaisemmin nähnyt!