Inkeri ja Rinkelienkeli käyttivät Kiriä silloin tällöin lintulammella, jotta linnut näkisivät, ettei Kiri ollut ollenkaan vaarallinen. Samalla he aina moikkasivat Mustia mennen tullen, joskus poimien samalla muutaman omenan. Vihreän talon isäntä ei ollut enää moksiskaan Inkerin ja Kirin vierailuista (ja Rinkelienkelin lentelystä hän ei mitään tiennytkään). Vihreän talon isäntä oli oikeastaan iloinen kun näki Inkerin ja Kirin, koska he toivat hänen mieleensä shakin pelaamisen, ja siitä tuli isännälle hyvä olo.

Kiri oli oppinut uuden sanan. Se oli ”ättä”. Se oli kaikki ne asiat, jotka eivät olleet ”Kiri” tai ”hei”. Se toi mukavaa vaihtelua. ”Kiri ättä hei!” tai ”Hei ättä!” kuulostivat jo melkein kuin se olisi sanonut jotain järkevää!

Tänään he olivat taas matkalla lammelle, heipattivat Mustin, kun kulkivat vihreän talon ohi, ja huiskuttivat keittiön ikkunan takana kahvistaan nauttivalle isännälle. Lammenranta tulikin pian näkyviin. Sorsat ja ankat olivat kaikki ryhmittyneet rannalle ja sieltä kuului kova kaakatus!

- Ilkeä tenava!

- Ollaanko me tässä koko päivä vai vaihdetaanko lampea?

- Ei kai se koko päivää jaksa, mutta jalat tässä alkaa jo puutua!

Linnut olivat seisoskelleet rannalla jo kauan aikaa, ja kun Inkeri pääsi rantaan, hän näki syyn. Se isoin mustavaatteinen tyttö seisoi itsetekoisella lautalla lammen keskellä ja heitteli lintuja kivillä. Lautalla oli melkoinen kasa pikkukiviä odottamassa vuoroaan. Kun tyttö huomasi Inkerin ja Kirin, hän alkoi tähtäillä heitä.

Inkeri ja Kiri suojautuivat puun taakse ja katsoivat kun ankat ja sorsat väistelivät kivisadetta.

- Miksi tuo tyttö heittää teitä kivillä?

- Se haluaa kostaa, kun kävimme silloin kerran hänen kimppuunsa.

Lautalta ylettyi heittämään kiviä koko lammen alueelle, toisin kuin rannalta oli ylettynyt. Tyttö oli selvästi suunnitellut kostoaan, kun oli ottanut senkin huomioon, että linnut olisivat voineet kiertää lampea ja pitää sen tytön ja itsensä välissä.

Tuulta alkoi pikkuhiljaa tympiä, kun sen läpi heiteltiin kiviä. Eiväthän ne kipeää käyneet, mutta häiritsivät lammen ylle päivälevolle asettunutta tuulta. Hetken päästä sitä ärsytti jo niin paljon, että äkäisenä se nousi ja lähti. Puiden latvukset vain humahtivat!

Tuulen äkkilähtö nostatti vedet liikkeelle ja lampi alkoi aaltoilla kuin myrskyssä. Pieni lautta nousi ja laski aaltojen mukana. Aallot olivat niin syvät, että kun lautta oli aallonpohjassa, vain tytön pää näkyi rannalle.

Tyttö yritti taiteilla pystyssä keikkuvalla lautalla, ja näyttikin, että hän saisi pysyteltyä sillä kunnes aallot tyyntyisivät, kun yhtäkkiä lautta keikahti suuren aallon osuessa siihen! Sitten kun lautta oli taas seuraavan kerran rannan näkyvissä, tyttöä ei näkynyt missään!

Siitä alkoi iso hässäkkä!

Inkeri oli ainoa, joka olisi voinut auttaa, mutta hän osasi uida vain käsipohjaa (siitä ei ollut tässä tilanteessa hyötyä) ja hitaasti koiraa. Rinkelienkeli teki äkkiä hätäsuunnitelman:

- Inkeri lähtee uimaan lautalle, ja sorsat ja ankat katsovat, että Inkeri pysyy pinnalla. Minä ja Kiri lähdemme hakemaan Mustin apuun. Kun isäntä näkee Kirin yksin, hän osaa myös seurata Mustia ja tulla auttamaan!

Inkeriä pelotti, koska hän ei ollut mikään mestariuimari, mutta saman tien hän potkaisi sandaalit jalastaan ja polskutteli rauhoittuneeseen veteen ankat ja sorsat perässään. Hän kuuli kun Kiri lähti Rinkelienkelin kanssa vauhdilla polkua pitkin hakemaan apua. Tällä kertaa Kiri ei edes pomppinut vaan laukkasi minkä pikku käpälistään pääsi. Ihan kuin sekin olisi ymmärtänyt, että tilanteesta oli leikki kaukana.

Inkeri ui koiraa niin nopeasti kuin pystyi. Linnut auttoivat sukeltamalla hänen alleen ja työntämällä vauhtia alta päin. Siltikin matka eteni hitaasti, eikä tyttöä näkynyt lammen pinnalla.

Sillä aikaa Rinkelienkeli ja Kiri olivat jo päässeet vihreälle talolle saakka. Rinkelienkeli selosti tilanteen nopeasti Mustille, joka hetkessä loikkasi metalliportin yli ja lähti laukkaamaan kohti rantaa Kiri perässään. Isäntä oli kuin olikin vielä ikkunassa ja näki Kirin laukkaavan portille yksin, Mustin loikkaavan portin yli ja ampaisevan kuin salama lammelle vievää polkua kohti Kiri kintereillään. Isäntä ei empinyt. Hänkin lähti perään niin lujaa kuin kintuista pääsi! Isännän kintut eivät olleet pitkään aikaan saaneet näin kovaa kyytiä! Vihreässä talossa ruoanhakumatkalla ollut pörriäinen oli sekin kuullut Rinkelienkelin selostuksen, ja yhdessä vilauksessa se oli hälyttämässä Marjakuja 10:n pörriäisiä lammelle!

Inkeri ja linnut olivat nyt lautan vieressä. Linnut auttoivat Inkeriä nousemaan lautalle, ja osa nousi sille itsekin seuraamaan tilannetta. Inkeri työnsi päänsä veteen ja yritti katsella, missä mustavaatteinen tyttö oli. Hän ei nähnyt mitään kun vesi oli niin sameaa. Hän alkoi kouria vettä käsillään, joka puolelta lauttaa, eikä vieläkään mitään! Inkeriä pelotti, että hän ei löytäisi tyttöä. Inkeriä yritti itkettää, mutta sisukkaasti hän puri huultaan ja otti pitkän sauvan, joka oli narulla sidottu lauttaan kiinni. Sillä hän haroi vettä kaikkialta ympäriltä.

Yhtäkkiä sauva tökkäsi johonkin pinnan alla! Inkeri ei empinyt, vaan hyppäsi veteen ja saikin kiinni pinnan alle vajonneesta tytöstä. Inkeri piti toisella kädellään kiinni lautasta, ja toisella hän kiskoi tyttöä pinnalle ja lähemmäksi lauttaa.

Linnut näkivät, mitä Inkeri yritti tehdä. Osa niistä sukelsi tytön alle ja nosti häntä pintaan. Lautalla olevat ottivat kiinni mistä vaatepalasesta vaan kiinni saivat ja kiskoivat tyttöä lautalle. Linnut auttoivat uupuneen Inkerin lautalle ja nostivat toista tyttöä niin, että Inkeri sai hilattua hänetkin turvaan.

Samassa Musti oli jo lautan vieressä. Se ui lautan taakse, otti reunasta hampaillaan kiinni ja alkoi työntää lauttaa kohti rantaa. Lautta oli raskas, vaikka siinä oli enää kaksi tyttöä, linnut kun olivat heti Mustin nähdessään räpiköineet karkuun. Mustia alkoi jo väsyttää. Ja sitten tapahtui ihme! (Tai aika mones sellainen, koko pelastusoperaatio kun oli yhtä isoa ihmettä!)

Paikalle kiirehtineet pörriäiset olivat huomanneet mitä tapahtui ja pitäneet pikasuurkokouksen. Nyt kaartilaispörriäiset laskivat varovasti Kuningattaren lautalle. Osa pörriäisistä ryhmittyi nyt Mustin molemmille puolille lautan reunalle, sitten niiden takajaloista otti kiinni toinen kerros pörriäisiä, näiden jaloista kolmas, ja niin edelleen, kunnes jokaisen pörriäisen kohdalla oli metrin jono pörriäisiä työntämässä lauttaa eteenpäin. Niissä oli niin paljon joukkovoimaa, että Musti sai uida parasta vauhtiaan, ettei jäänyt jälkeen!

Isäntä kahlasi rantaveteen ja nosti mustavaatteisen tytön syliinsä (tytön kasvot olivat menneet aivan kalpeiksi), kantoi hänet rannalle ja aloitti ensiavun. Isäntä oli ollut aikoinaan töissä palokunnassa ja tiesi tarkalleen mitä tehdä.

Inkeri, Kiri, Rinkelienkeli, sorsat, ankat ja pörriäiset katselivat kaikki hipihiljaa. Rinkelienkeli meni isännän ja tytön viereen ja katsoi heitä hetken. Sitten hän katsoi Inkeriä surullisena silmiin. Inkerillä oli pala kurkussa ja hän sai sanottua vain pienellä äänellä: - Auta!

Rinkelienkeli katsoi Inkeriä edelleen silmiin kun avasi nyrkkinsä, josta vapautui kultakimalletta. Kultainen kimallus levisi isännän ja tytön ympärille, pyöri siinä kauan aikaa ja sitten hävisi.

Isäntä jatkoi elvytystä. Kaikki vain katsoivat ja odottivat hiljaa.

Sitten tyttö yskäisi! Ja toisen kerran! Ja heti perään kolmannen! Tyttö oli hengissä!

Tyttö yski ja yski ja yski niin pitkään, että tämän jälkeen hän ei muutamaan vuoteen halunnut yskiä ollenkaan! Eikä juoda vettäkään ihan vähään aikaan. Hän oli niellyt ja hengittänyt lammen vettä sisuksiinsa ja yski kauan, ennen kuin kaikki vesi oli tullut ulos!

Kiri ja Musti alkoivat haukkua iloisesti, linnut kaakattaa sydämensä kyllyydestä ja pörriäiset huusivat jippiitä ja lensivät aivan miten sattui! Tällä kertaa ne eivät muistaneet edes laskea pisteitä kun törmäilivät toisiinsa (siitä kun saa aina pisteitä, oli peli menossa tai ei!).

Isäntä pyysi Inkeriä juoksemaan kotiin ja pyytämään isäänsä soittamaan sairasauton lammen polun päähän. Inkeri lähti, Kiri ja Rinkelienkeli mukanaan.

- Eikö sinun olisi pitänyt jäädä katsomaan, että se tyttö on kunnossa?, kysyi Inkeri Rinkelienkeliltä.

- Minun tehtäväni on katsoa, että sinä olet kunnossa.

- Mutta jätithän sinä minut yksin silloinkin kun menit hakemaan Mustia?

- Et sinä ollut yksin. Yksi toinen Enkeli varjeli sinua silloin.

- Kuka?

- Kenen kuvaa sinä aina illalla katselet ennen nukkumaanmenoasi?

- Se taulun Enkelikö?

- Niin. Hän on tuon mustavaatteisen tytön Suojelusenkeli.

Enempää Inkeri ei voinut kysyä, kun hän huohotti juoksun takia niin kovasti.

Inkerin isä soitti sairasauton, Inkeri katsoi kun tyttö nostettiin sairasautoon ja auto lähti viemään häntä hoidettavaksi sairaalaan. Kun sairasauton ovia laitettiin kiinni, Inkeri näki kuinka taulun vaaleansininen tyttöenkeli asettui mustavaatteisen tytön viereen ja hymyili Inkerille lempeästi.

Inkeriä ja isäntää haastateltiin paikalliseen sanomalehteen ja lehdessä oli puolen sivun juttu heistä, kuvien kanssa. Vaikka Inkeri oli ihan rehellisesti kertonut, mitä oli tapahtunut, ja isäntäkin sanoi pörriäisten työntäneen lauttaa rantaan, jutussa niistä ei mainittu mitään.

Mutta ei mainittu Rinkelienkeliä eikä lintujakaan. Siinä oli vain, että Inkeri oli nähnyt Pirkon (se oli hänen nimensä) putoavan lautalta, uinut hänen luokseen ja nostanut lautalle. Isäntä oli onnekkaasti samoihin aikoihin sattunut juoksemaan karanneen koiransa perään. Koira oli auttanut lauttaa rantaan, jonka jälkeen isäntä oli elvyttänyt tytön.

Miten tylsäksi tuo ihmeellinen tapahtuma olikaan lehden käsittelyssä latistunut!

Kaikki saivat tuosta kokemuksesta kuitenkin jotain: Inkeri, Musti ja isäntä saivat jokainen hengenpelastusmitalin ja ansiokirjan suorituksestaan.

Pörriäiset saivat Pörriäiskuningattarelta 100 pistettä jokainen, ja se oli aivan ennen kuulumatonta! Tähän kesään saakka oli edellisvuosien ennätyksen haltija saanut kerättyä 91 pistettä koko kesän aikana, ja tätä kesää oli vielä jäljelläkin! Voi vain kuvitella minkälaiset juhlat kuningatarlinnassa sinä iltana pidettiin!

Rinkelienkeli sai jälleen kerran hyvän mielen, kun Inkeri oli pelkonsa voittaen toiminut niin urhoollisesti.

Ja jos ei muuta, Kiri ja linnut saivat ainakin elämänkokemusta ja paljon kehuja Inkeriltä ja Rinkelienkeliltä.