PENKKEILYÄ VALEPUVUSSA

Kirjoittanut Alex Quici (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Shaumbra-lehden tammikuun numerossa 2019 ("Crimson on uusi sangha") Herald ja Orianne kertovat Ylösnousseiden mestareiden klubilla, miten he siirtyivät, vielä Maassa ollessaan, luostarimaisesta ashram-elämäntyylistä Crimson Circleen. Maailman hoippuessa nyt ennenkuulumattoman myllerryksen ja kaaoksen partaalla, tämä hurmaava pari palaa kertomaan toisen elämäntarinan, jonka oivallukset heijastavat Adamuksen viestiä shaumbroille tänä päivänä – että olemme täällä, hyvin yksinkertaisesti, jakamassa oman valomme maailman kanssa.

Liitymme Heraldin ja Oriannen seuraan kesken tarinan, myös ennen kuin ylösnousseiden mestareiden koko joukko on kokoontunut. Näyttää siltä, ettei Herald ole kadottanut maallista tapaansa aloittaa asiat ajoissa …

"… ja hän kertoi minulle: "Olet hämmästykseni aihe." Tämän sanoimme toisillemme, tavallisesti leikkisästi, kun toinen meistä oli tehnyt jotain yllättämään toisen tai tekemään vaikutuksen. Mutta en muista tarkkaan, miten se alkoi."

"Minä muistan", Orianne sanoi, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Taskupysäköinnistä. Kun muutimme Ranskaan, sinulla ei ollut paljoa kokemusta auton ajamisesta isossa kaupungissa. En tiedä, miten teit sen, mutta joka kerta kun sinun täytyi pysäköidä, sinä vain sujautit auton mitä pikkuruisimpiin tiloihin. Kuin kuorien banaania, mutta päinvastoin. Hyvin sulavaa, eikä koskaan naarmuakaan."

Herald kohotti olkapäitään, tietämättä, mitä sanoisi tähän. Hänellä se tapahtui vain luonnostaan. Mutta vielä enemmän siksi, ettei hän ollut koskaan kuullut Oriannen puhuvan vertauskuvin Maassa. Tämä oli uudenlaista käyttäytymistä. Hän ajatteli, että nyt olisi nokkela kohta tehdä tuo hämmästys-huomautus, mutta Orianne keskeytti hänet, ennen kuin hän ehti edes aloittaa.

"Ja sitten oli tuo viulu."

"Mitä viulusta?" Herald kysyi, muistaen tuntemansa katumuksen siitä, että hän oli lopettanut jo kuuden vuoden jälkeen.

"Oletko tosissasi?! Se, että opit sen niin helposti ja ilman … miten sanotaan solfège?"

"Musiikin teoria!" huusi eräs ylösnoussut mestari huoneen takaosasta.

"Kiitos! Siis kyllä, jokseenkin ilman koulutusta soitit Bachia ja Mozartia ja Vivaldia. En tiedä kovin montaa ihmistä, jotka tekivät sen. Mitä väliä, että lopetit? Olit hämmästykseni aihe", hän sanoi ja nauroi.

Heraldia alkoi vähän kuumottaa kauluksen alla – hänestä ei vieläkään tuntunut mukavalta kaikki tämä huomio. Hän päätti jatkaa tarinaa ja päästä lopultakin asian ytimeen.

"Kun tämä oli tapahtunut muutaman kerran, Oriannen ilmaistessa … hämmästyksensä … paremman sanan puutteessa, aloin tehdä luetteloa kaikista niistä kerroista, jolloin oli hämmästyttänyt itseni. Se ei ollut helppoa. Orianne on hyvin täydellinen peili. Mutta minun oli pakko katsoa kaikkia pieniä, merkityksettömiltä näyttäviä saavutuksia –"

"Kuin kääntäen kiviä puutarhassa ja tutkien noita kammottavia ötököitä, jotka luikertelevat alle", Orianne keskeytti.

Siinä sitä taas mennään kielikuvien kera, Herald ajatteli. Eikä englanti ole edes hänen äidinkielensä!

"Ensimmäinen kohta listalla oli helppo – uskonto." Tämä aiheutti melkoista hälinää Ylösnousseiden mestareiden klubilla, koska kaikki siellä muistivat uskonnon hyvin kuumaksi aiheeksi maan päällä.

"Voi kyllä, Herald vihasi uskontoa", Orianne sanoi huolettomasti.

"En varsinaisesti vihannut sitä."

"No, et varsinaisesti rakastanut sitä. Ja päädyit opiskelemaan uskontoa yliopistoon ja sitten elämään ashramissa! Miten ironista!" Orianne nauroi. Tämä sai myös muut ylösnousseet mestarit naureskelemaan.

"Se on totta. Mutta rehellisyyden nimissä minä –"

"Et tiennyt paljon uskonnosta?"

"Juuri niin, en mitään itse asiassa, vaikka olin italialaisperheestä. Isoäitini oli hartaan uskonnollinen, siinä määrin että –"

"Herald luuli Jeesusta italialaiseksi!" Orianne ja muut huoneessa nauroivat tälle pitkän tovin. Herald nauroi myös, mutta enimmäkseen häpeillen.

Sitten kun kohu oli loppunut, Herald jatkoi, ja tällä kertaa vakavammalla äänellä. "Vaikein kivi käännettäväksi oli työ", hän sanoi, vaikuttuneena itsestään, että hän pystyi jatkamaan Oriannen sanallista taitoa. Hän vilkaisi Oriannen suuntaan ja näki tämän näykkivän viileästi kynsiään.

"Kärsimystä!" huusi joku.

"Orjuutta!" huusi toinen.

"Kidutusta", tuli hitaalla ja tiukalla äänellä huoneen sivuosasta.

"Siis miten sinä kärsit?" tuli kysymys, joka oli osoitettu Heraldille, mikä sai huoneen taas nauramaan.

"Opettaen", Herald sanoi säyseästi. Tästä ilmoituksesta kaikki ylösnousseet mestarit kääntyvät toisten puoleen, nyökkäillen päitään ja mutisten myöntyvästi, että joo, sen on täytynyt olla melko paha juttu.

"Pitkään ajattelin", Herald jatkoi. "Että englannin opettaminen oli toissijaista. Oikeasti halusin päästä diplomaatiksi. Niinpä kävin kokeessa."

"Kolme kertaa", Orianne lisäsi.

"Ja reputin –"

'"Kolme kertaa", Orianne nauroi, pitäen kolmea sormea pystyssä. "Sitten oli Interpol", hän jatkoi, näyttäen kolme sormea lisää, "ja Punainen risti ja Maailman terveysjärjestö." Kaksi sormea lisää. "Ja tuo biolääketiedeyritys." Yhdeksäs sormi nousi pystyyn.

"Vaikuttavaa", sanoi yksi ylösnoussut mestari, jolla oli pitkät punaiset hiukset ja rubiininpunaiset kengät, kuin Judy Garlandilla Ihmemaa Ozissa. "Tai pitäisikö minun sanoa hämmästyttävää?" hän lisäsi silmää iskien. "Toivottavasti lopetit siihen, Herald. Muuten Orianne tarvitsee lisää käsiä!"

"Kyllä", Herald sanoi katsoen Oriannea, joka nyökkäsi: "Uskoakseni se oli siinä."

Ja Herald jatkoi selittämistä, miten hän luuli tarkoituksensa olleen työskennellä valtionhallinnossa tai jossain suuressa, kansainvälisessä organisaatiossa. "Englannin opettaminen tuntui liian helpolta, kuin olisin epäonnistunut enkä osannut tehdä mitään parempaa."

"Sitten tuli muutos. Pian sen jälkeen, kun Adamus oli esitellyt sen käsityksen, että jaamme valoamme, kun –"

"Penkkeilemme", Orianne sanoi ääneen, mutta enimmäkseen itselleen.

"Kyllä, penkkeilemme. Oivalsin, että olin jo tehnyt sitä. Ja monta vuotta. Työni, opettaminen, oli penkkeilyä valepuvussa! Koska aina kuin olin jonkun oppilaan kanssa kasvotusten, tunsin tapahtuvan uskomatonta energiavaihtoa hienojakoisilla tasoilla. En koskaan oikein välittänyt kielen rakenteellisesta puolesta, mutta mitä enemmän olin kosketuksissa Itseeni, sitä rennommalta vastapäätäni istuva ihminen tuntui. Ja silloin tapahtui taikuutta."

"Taikuutta?" kysyi joku.

"He itkivät", Orianne sanoi.

"Saitko oppilaasi itkemään?" kysyi tuo punahiuksinen mestari ujosti hymyillen.

"En. Tai siis kyllä, muutaman kerran joku alkoi itkeä luokassa, mutta –"

"Miehiä", Orianne sanoi.

"Saitko miesoppilaasi itkemään?!"

"Se vain tapahtui. Mutta oli myös paljon muuta. Puhuimme aiheista, joista he eivät koskaan puhuneet kenenkään muun kanssa. Kun mainitsin tästä kollegoilleni, havaitsin, ettei heillä ollut koskaan tällaisia kokemuksia. Minun kanssani oppilaat todella avautuivat."

"He tosiaan avautuivat", Orianne sanoi pilkettä silmäkulmassaan. "He puhuivat kuolemasta. Ja tietoisuudesta. Ja energiasta. Ja –"

"Kyllä", Herald sanoi. "Kun oivalsin, että opettaminen oli oikeasti vain penkkeilyn yksi muoto, olin innoissani. Minusta tuntui, kuin minulle olisi uskottu universaali salaisuus ja tehtävässäni, joka oli oletetusti opettaa englantia, oli todellisuudessa kyse jostain paljon enemmästä."

"Merkitseekö tämä, ettei sinulla ole katumusta Interpolista ja noista muita valtion laitoksista?"

"Verohelpotukset olisivat olleet kivoja", Herald sutkautti. "Mutta ei. Näin, että vain olemalla minä, ilman mitään teeskentelyä ja valoni "tähtäämistä" kehenkään tai mihinkään ongelmaan erityisesti, tein, mitä olin tullut maan päälle tekemään. Penkkeilin. Se oli todella makeeta, kun ajattelen sitä nyt."

Herald kuunteli, odotti jotain reaktiota, mutta huone oli hiljentynyt. Oli muutama nyökkäys ja muutama kohtelias hymy. Lopulta Orianne rikkoi hiljaisuuden. Hän nojautui kuiskaamaan Heraldin korvaan: "Kerro heille Hercules'sta."

"Orianne, en tiedä, onko tämä oikea aika –"

"Voi, kyllä", kuului yhteishuuto. "Mitä Hercules'sta? Rakastamme hyvää sankaritarinaa."

Herald oli vähän nolona. Hercules oli yksi hänen lapsuutensa sankareista. Televisiosta tuli animaatio, jota hän katseli lapsena, ja tässä sarjassa Hercules'lla oli vyö, joka avattaessa ampui valonsäteen taivaalle.

"Sen oli tarkoitus olla signaali. Hercules avaisi vyönsä, lähettäisi valon taivaalle ja kutsun yhdelle apureistaan tulla juoksujalkaa. Tuona vuonna pyysin sellaista vyötä joululahjaksi. Ei ihmisten kutsumista varten, vaan koska halusin, enemmän kuin mitään, lähettää valoa, omaa valoani, universumiin." Herald hiljeni.

"Ja sitten?"

"Enkä koskaan saanut sitä", hän sanoi, olkiaan kohautellen.

"Aa, mutta sinä sait", sanoi tuo rubiininpunakenkäinen mestari, pyyhkien pitkiä, punaisia kutrejaan kasvoilta.

"Äänestetään", hän jatkoi, kääntyen muita kohti. "Kuka täällä on sitä mieltä, että Herald pitäisi viipymättä tuntea … Hercules'na? Nostakaa kätenne."

Jokainen käsi huoneessa nousi ilmaan. Herald katsoi Oriannea, joka kurkotti kumpaakin kättään kattoa kohti.

"Mitä voin sanoa – se sopii", punatukka sanoi, kulmakarvat kohollaan. Ja sen myötä alkoi yksi suurimmista ja ilontäyteisimmistä penkkeilyjuhlista, mitä Ylösnousseiden mestareiden klubilla oli koskaan nähty.

*****

Alex on opettaja ja kirjoittaja, joka on asunut Ranskassa yli 20 vuotta. Hän työstää parhaillaan jatko-osaa ensimmäiselle romaanilleen, The Buddha Club. Hän ja hänen vaimonsa ovat olleet mukana Crimson Circlessä vuodesta 2000. Alexiin voi ottaa yhteyttä hänen nettisivujensa kautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.