2020-AIKAJANAN KEHITYSKAAREEN VAIKUTTAMINEN
Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
25.11.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Minulle annettiin tänään tärkeä viesti, ja minua pyydettiin jakamaan se.
Tiimini selitti minulle, että olemme kriittisessä valintakohdassa matkallamme. Valintamme vaikuttavat 2020-aikajanaan kollektiivisesti ja omaan henkilökohtaiseen aikajanaamme. He selittivät, että voidaksemme tuoda sisään aikajanan, joka sisältää enemmän taikuutta, enemmän yltäkylläisyyttä ja enemmän astumista luojaitseemme, meidän täytyy harjoittaa radikaalia anteeksiantoa.
Meitä pyydetään antamaan anteeksi kaikki ja ennen kaikkea itsellemme. Siellä missä on anteeksiantamattomuutta, meillä on tiheyttä ja erillisyyttä muodossamme ja omassa luomuksessamme. Se voi näyttää liejulta tai tahmalta kehossa, jonka läpi valo yrittää tunkeutua. Kaiken anteeksiantaminen on polku vapauteemme, polku ruumiillistumiseemme.
Anteeksianto ei merkitse, että toinen ihminen on oikeassa tai moraalinen. Se ei merkitse, että sen kenelle tai mille täytyy antaa anteeksi, pitäisi jäädä ilman seuraamuksia teoistaan. Se ei todellakaan merkitse, että jollekin tai jonkin anteeksiantaminen tarkoittaa, että täytyy muuttaa omia rajojaan. Itse asiassa anteeksianto ei ole heidän vuokseen … se on sinun vuoksesi. Siinä on kyse itsesi vapauttamisesta. Siinä on kyse tiheyden, erillisyyden, trauman ja tuskan valaisemisesta kehossasi.
Anteeksiannon täytyy mennä kaikkien kerrostemme läpi – mentaali, tunne ja fyysinen. On oleellista antaa sen mennä fyysisessä kehossa DNA:han saakka. Tiedämme, että trauma muuttaa DNA:ta – anteeksianto syvimmällä tasolla muuttaa sitä myös.
Olemme kuulleet tämän aiemmin – viesti ei ole uusi. Kuitenkin siinä, mitä vastaanotin, oli kiireentuntua. Olemme erittäin voimallisessa aikajaksossa. Meillä on 12-12-12-portti (3-3-3), talvipäivänseisaus ja voimalliset päivät 1.1. ja 11.1. Ne kumuloituvat toisilleen. Jokainen antaa meille tilaisuuksia parantaa erillisyytemme ja sisäinen kaksinaisuutemme. Jokainen antaa meille valintakohdan. Voimmeko päästää kaikesta irti? Voimmeko antaa kaiken anteeksi? Voimmeko anteeksiannossa itsellemme ja toisille ruumiillistaa sen, kuka olemme kokonaisuudessamme?
Meitä pyydetään muuttamaan itsemme täysin ja samalla 2020-aikajanan kehityskaari kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti. Meitä pyydetään päästämään irti tuskasta ja ottamaan vastaan sisäinen taikuus.
Kiitos teille kaikille, jotka jaatte ja tuette tätä työtä. Apunne on korvaamatonta. Lähetän teille rakkauttani.
Jenny Schiltz
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Aamu on uffoa viisaampi
Uusimmat viestit
31.1.2026 - Helmikuun 2026 energiapäivitysHelmikuu 2026 - Eteenpäin vievä liike alkaa8.4.2025 - Tekoäly - siunaus vai kirous?18.1.2026 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä25.1.2026 - Rakkauden vallankumous alkaa pienestä28.1.2026 - Suuri muutos28.1.2026 - Rajat12.1.2026 - Naisella oli epäilyjä27.1.2026 - Vääristymä ja todellinen sydänyhteys28.1.2026 - Mikään ei ole vakaata4.1.2026 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä26.1.2026 - Lähitulevaisuus18.1.2026 - Kysymys jota emme saa koskaan esittää24.1.2026 - Ikuisuuden lähestyminen25.1.2026 - Sielun täysin voimaannuttama20.1.2026 - Elämän tarkoitus25.11.2019 - 2020-aikajanan kehityskaareen vaikuttaminen


