TALOVAHTI, OSA 2

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
25.10.2016
Suomennettu Luxoniassa

Suurin haittapuoli siinä, että Alice saattoi kotiin oli se, että hän kulki niin hirvittävän hitaasti keppeineen. Tämä antoi naapureille runsaasti aikaa tutkia tarkkaan Beverleytä, joka siis oli yövaatteissa, tukka sekaisin ja kasvot laikukkaina itkun jäljiltä. Kaiken kukkuraksi osa heistä halusi jutella.

'Hyvää huomenta Alice!' huusi vanhempi herrasmies kotioveltaan aivan kuin olisi ollut odottamassa hänen kulkevan ohi.

'Huomenta Joe. Tämä on Beverley, Porterien talovahti. Hän on hukannut Bertien.'

'Voi, ei huolta. Se ilmestyy kyllä jostakin.'

'Sitä minäkin sanoin hänelle. Miten rinta jaksaa, Joe?'

'Huonosti, Alice. Totta puhuen epäilen keuhkokuumetta.'

'Sinä menet sitten sisälle ja pidät itsesi lämpimänä. Ja laitat siihen sinappihauteen.'

'Kiitos Alice, kokeilen sitä.'

'Hän on vähän luulosairas,' huomautti Alice kun he jatkoivat matkaa. 'Se on luultavasti taas vain limaista yskää. Hän ei kyllä saisi sitä lainkaan jos hänellä olisi varaa lämmittää taloa kunnolla.'

'Hei rouva Bivouac,' piipitti pieni ääni heidän takaansa.

Alice teki jonkinlaisen neliosaisen käännöksen ja säteili pikkutytölle lastenrattaissa. 'Hei Melanie,' hän sanoi. 'Paljonko on kaksi ynnä kaksi?'

'Neljä!'

'Aivan oikein. Menet luokan kärkeen! Hei Sharon,' hän sanoi viehättävälle nuorelle naiselle joka työnsi Melanien rattaita. 'Tämä on Beverley. Hän on Porterien talovahti ja hän on hukannut Bertien.'

'Hukannut Bertien?' sanoi Sharon. 'Mutta sehän on varmaan vain jossain kyläilemässä?'

'Sitä minäkin sanoin,' vastasi Alice.

'Me tykätään Bertiestä, eiks vaan äiti?' sanoi Melanie kun rattaat kiitivät ohi. 'Me annettiin sille luu ja se hautasi sen. Se hautasi sen, eikö niin äiti?'

'Sharon parka,' sanoi Alice. 'Hänen miehensä jätti hänet pian Melanien syntymän jälkeen eikä hoida maksujaan ajoissa. Se on aika tukalaa hänelle.'

'Niin varmaan on,' sanoi Beverley.

'Sharon taitaa olla heikkona naapuriinne, mutta hän ei vaikuta kiinnostuneelta.'

Jaa, se on siis nuori komea Josh, ajatteli Beverley. Ehkä hän tuntisi toisin jos matkassa ei olisi lasta. Sharon parka.

'Huomenta Alice, miten menee?' Nuori poliisi menossa autolleen.

'Oikein hyvin Bruce. Entä Dora?'

'Ei hullummin Alice. Luulen, että hän on antanut minulle anteeksi.'

'Et ansaitse häntä Bruce. Sinun täytyy ryhdistäytyä.'

'Tiedän Alice. Yritän kyllä parantaa tapojani.'

'Katsokin että parannat.'

Beverley oli häpeissään tästä huomautuksesta, jonka hän oletti tarkoittavan juopottelua, elostelua tai vaimon hakkaamista. Luojan kiitos Alice ei esitellyt heitä.

'Hän leikkaa ruusuköynnöksiä liikaa,' selitti Alice. 'Olen sanonut hänelle monta kertaa, "Ei niitä tarvitse leikata, Bruce," sanon hänelle. "Ajattelet Hybrid Teaa." Mutta alan luulla, että se on pelkkää laiskuutta - hän ei vaivaudu hakemaan tikkaita, kiipeämään ylös ja lyömään muutamaa kiinnikettä ja sitomaan varsia. Leikkaa ne poikki sen sijaan. Eivätkä ne koskaan kasva korkeammaksi kuin 185 senttiä, joka aivan sattumalta on sama kuin Brucen pituus. Dora on saanut siitä tarpeekseen.'

'En voi syyttää häntä,' sanoi Beverley, joka oli ruusuihmisiä itsekin.

Lopulta he pääsivät kotiin ja siellä Bertie istuikin, hymyillen portinpielessä.

Beverley oli niin helpottunut, ettei hänellä ollut sydäntä torua sitä. Eikä se sitäpaitsi olisi ymmärtänyt minkä takia - rikkomus oli liian kaukana menneisyydessä koiralle. Joten hän halasi sitä ja taputti, ja he kaikki menivät sisälle, missä Bertie teki virkistävän, tuhahtelevan kierähdyksen matolla ja Beverley ja Alice joivat lisää teetä ja puhuivat ruusuista, taiteesta ja suolentoiminnasta.

Beverley tarjoutui ajamaan Alicen kotiin, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsakaan ja lähti matkaan keppeineen iloisella joskin hieman vaappuvalla päättäväisyydellä.

Hyvänen aika, ajatteli Beverley, siinä meni melkein koko aamu. Aamiaisen aika. Ja suihkun!

Mutta ennenkuin hän ehti tehdä mitään ovikello soi ja Bertie tuli innostuksesta hulluksi. Ajatellen, että Alice oli unohtanut jotain, Beverley meni suoraan ovelle ja avasi sen unohtaen, että ei ollut lainkaan sopivassa asussa sitä varten.

Se ei ollut Alice. Se oli mies. Ei mikään edustuskelpoinen kuitenkaan. Hänen tukkansa oli kihara harmaa kuontalo joka kallistui vasemmalle, hänen leukansa oli paksun parransängen peitossa, hänen kotitekoinen villapaitansa purkautui helmasta ja nuhruisissa verryttelyhousuissa oli polvipussit. Ottaen huomioon Beverleyn senhetkisen asun, satunnainen tarkkailija olisi saattanut luulla heitä kaksosiksi.

'Hei,' sanoi Beverley. 'Voinko auttaa?'

Mutta Bertie oli jo pomppimassa vieraan ympäri estottoman iloisena.

'Sopiiko, että annan sille makupalan?' kysyi mies. 'Se varmaan rauhoittuu jos annan.'

'Kyllä,' sanoi Beverley. 'Olkaa hyvä vain.'

Mies otti taskustaan jotain mikä näytti aivan pieneltä ruskealta kakkapökäleeltä, taittoi siitä palan ja tarjosi Bertielle, joka otti sen huolellisesti suuhunsa ja hävisi sohvan taakse - oletettavasti sen varalle, että Beverley halusi osingolle.

'Vince,' sanoi vieras. 'Vince Shotter.' Ja ojensi kätensä.

'Beverley Carr. Olen talo- ja koiravahti,' sanoi Beverley, tarttui käteen ja puristi sitä. Se oli vähän luinen, mutta kuiva ja lämmin ja siinä oli juuri oikea puristusvoima.

'Minä tulin pyytämään anteeksi,' selitti Vince. 'Bertie tuli kylään aamulla eikä mieleeni juolahtanut kuinka huolestunut  voisit olla. Ei ennenkuin Sharon poikkesi ja kertoi minulle. Joten olen hyvin pahoillani - olin hyvin ajattelematon. Minun olisi heti pitänyt tuoda se takaisin.

'Ai,' sanoi Beverley, eikä sitten tiennyt mitä muuta sanoisi. Eihän hän voinut sanoa, 'älä huoli, ei siitä ollut vaivaa,' kun koko kylä oli nähnyt hänet harhailevan pitkin katuja yöpuvussa, valittaen kuin joku itkijäeukko.

'Olin kyllä hieman huolissani, se on totta,' hän myönsi. 'Mutta oli kovin mukavaa, että tulit pyytämään anteeksi. Haluaisitko kupin teetä?'

'Jos olet varma etten viivytä teitä?'

Tottakai hän viivytti - näkihän sen hänen asustaankin! Hän oli tehnyt tarjouksen vain kohteliaisuuttaan, mutta jotkut miehet eivät vain ymmärtäneet vivahteita. Niinpä hän laittoi pannun päälle.

'Missä asut, Vince?'

'Vastapäätä, numero seiskassa.'

'Ai se on sinun talosi! Bertie on halunnut tulla käymään. Se yrittää vetää minua pihatielle.'

'Joo, se on hyvin määrätietoinen. Kun se saa jotain päähänsä, se on menoa.'

'Olet oikeassa. Ajatus oli varmaan sen päässä vielä aamulla.'

'No me olemme sen kanssa hyviä kavereita. Jos joku päivä et halua viedä sitä kävelylle, kerro minulle niin minä vien sen.'

'Veisitkö?' Tämä tarjous kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta, ottaen huomioon kuinka pitkistä kävelyretkistä Bertie piti.

'Se olisi ihanaa. Olen vähän myöhässä yhden ja toisen jutun kanssa. En ole vielä saanut aamiaista. Tai käynyt suihkussa.'

'Mutta sehän on minun syytäni! Kuule Beverley, unohdetaan tee toistaiseksi,' hän sanoi, nousten jaloilleen. 'Vienkö sen ulos siksi aikaa, että saat itsesi järjestykseen?'

'No jos se vain sopii ...'

'Ei mitään ongelmaa. Herbert!'

Tämän kutsun kuultuaan Bertie syöksyi sohvan takaa ja teki asennon Vincen edessä pää ylhäällä ja rinta ulkona - tarkkaavaisuuden ja tottelevaisuuden perikuvana joka oli koiranäyttelyn arvoinen.

'Herbert, nouda talutushihna!'

Bertie säntäsi eteisen pöydän luo ja palasi ripeästi paikalleen talutushihna suussaan.

'Herbert, pudota!'

Bertie pudotti hihnan Vincen käteen ja seisoi väristen hädin tuskin odotuksensa halliten kun hihna kiinnitettiin sen kaulahihnaan.

'Hyvä. Nähdään sitten myöhemmin Beverley,' sanoi Vince, hymyillen hänelle komealla hammasrivistöllään. Ja niin he lähtivät matkaan.

Olipa kaunis hymy, ajatteli Beverley.

***

Kun mies ja koira palasivat kolmen tunnin kuluttua, Beverley oli käynyt suihkussa ja syönyt aamiaista ja saanut takan sytytettyä. Hän oli myös leiponut muutamia juustoskonsseja. Ne olivat palaneita ulkoa ja taikinamaisia sisältä, mutta melkein syötäviä. Joten hän ja Vince istuivat nojatuolissa leiskuvan tulen ääressä, siemaillen teetä ja syöden runsaalla voilla voideltuja skonsseja ja Bertie makasi Vincen jalkojen päällä.

'Minä en ymmärrä,' sanoi Beverley, 'miksi Porterit tarvitsivat talovahtia. On melkein talvi, eikä puutarhaa tarvitse hoitaa. Korttelivahti ja hälytysjärjestelmä huolehtivat turvallisuudesta. Ja ole varma, että sinä mielelläsi huolehtisit Bertiestä, eikö niin?'

'Se on oikeastaan hieman kipeä kohta,' sanoi Vince. 'Luulen, että he epäilevät minun yrittävän ryöstää Bertien kiintymyksen. He ovat tietenkin oikeassa. Tunnustan syyllisyyteni. Ja niin Bertiekin, etkö vain poika?'

Vastaukseksi Bertie kierähti selälleen ja kiemurteli edestakaisin ekstaasissa Bertien jalkojen päällä.

'Voi ei, onpa monimutkaista.'

'Se yrittää aina karata minun luokseni ja he eivät pidä siitä ollenkaan. Ei heitä voi oikeastaan syyttää siitä.'

'No mitä teet työksesi Vince?'

'Olen sähköinsinööri koulutukseltani, mutta ollakseni rehellinen pidän itseäni keksijänä. Olen ainakin sen näköinen vai mitä?' hän sanoi virnistäen.

'Olet kyllä!' nauroi Beverley.

'Niin, sen voi sanoa suoralta kädeltä. Rahaa siitä hommasta ei kuitenkaan irtoa, joten teen osapäivätöitä yhdessä tehtaassa Billipissä.'

'Missä sitten teet keksintöjäsi?'

'Minulla on paja talon takana. Voit tulla katsomaan jos haluat, mutta ei se juuri miltään näytä. Sinusta se saattaisi näyttää romuläjältä. Mutta minä ... no, minä rakastan sitä.'

'Eikä sinua häiritse työskennellä itseksesi?'

'Kyllä se menettelee. Tiedätkös, minulla oli kaveri joka oli keksijä ja meillä oli vähän yhteistyötä. Mutta hän valitettavasti kuoli.'

'Sepä vahinko. Ja se on pahempaa jäljelle jääneelle henkilölle. Minusta ainakin. Mieheni kuoli ja ajattelin, "Hyvähän sinun on, senkin rotta. Siellä sinä olet, onnellisena toisella puolella, mutta entä minä? Jätetty tänne kamalaan paikkaan yrittämään selviytyä ilman sinua." Kolme ja puoli vuotta myöhemmin yritän yhä antaa sitä hänelle anteeksi. Yhtenä hetkenä luulen, että olen antanut, seuraavana en ole niin varma.'

'Luuletko todella, että maailma on kamala paikka?'

'Itse asiassa kyllä - monellakin tavalla. Vaikka se voisi olla ihana. Tarkoitan, rakastan luontoa, rakastan eläimiä ja rakastan ihmisiä suuren osan aikaa. Mutta planeetta on sotkettu todella kunnolla, eikö vain. Pankkien ja suuryhtiöiden toimesta.'

'Tiedän mitä tarkoitat.'

'Mutta minun on parempi sulkea nyt suuni tai alat luulla minua salaliittoteoristiksi.'

'En ala. Itse asiassa ... Se minun kaverini josta puhuin - hän toimi vapaaenergiatekniikan parissa. Tiedätkö mitä se on?'

'Tiedän.'

'Ja ... Tämä kuulostaa vainoharhaiselta. Mutta luulen, että hän oli uhka joidenkin omille eduille...'

'Ei se kuulosta lainkaan vainoharhaiselta,' Beverley vakuutti hänelle. 'Ei minusta. Paljon ihmisiä on keksinyt vapaaenergialaitteita ja heidät on joko ostettu tai heitä on uhkailtu tai heidät on murhattu.'

'Totta puhuen luulen, että niin tapahtui Derekille.'

'Ihanko totta?'

'Hänet löydettiin kuolleena rotkon pohjalta.'

'Eihän! ... Minkä rotkon?'

'Sen joka on tämän talon takana.'

'Hyvä luoja!'

'Hän oli edellinen omistaja. Porterit saivat tämän talon pilkkahintaan, sillä kukaan ei halunnut asua täällä sen jälkeen... Beverley, oletko kunnossa? Olen pahoillani, toivon että en ole järkyttänyt sinua... En tarkoita, että talossa kummittelee tai mitään sellaista.'

'Ehkä ei,' sanoi Beverley. 'Mutta luulen että puutarhassa kyllä. Ja sen lisäksi luulen nähneeni sen kummituksen.'

Osa 3 pian