KAIKEN HÄN TIETÄÄ, MITÄÄN EI YMMÄRRÄ, OSA 4
Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
5.10.2015
Suomennettu Luxoniassa
Ajan mittaan useimmat ihmiset kyllästyivät salaseuratribunaaleihin. He olivat iloisia, että ne jatkuivat, mutta eivät halunneet keskittyä niihin sen enempää. Tulevaisuus siinsi edessä ja se vaikutti ihmeelliseltä. Uusi talousjärjestelmä vaikutti toimivalta; sodat näyttivät loppuneen; ruoka, suoja ja terveydenhoito saavutti ne, jotka niitä tarvitsivat; uudet teknologiat olivat tulossa tuotantoon; massatietoisuus oli nousemassa. Maailma oli muuttumassa ja nopeasti.
Ja ilmassa oli optimismia. Ihmiset hymyilivät toisilleen kadulla. Autoilijat antoivat toisten mennä ensin. Ihmiset malttoivat pysähtyä puhumaan toisilleen. Ja auttamaan toisiaan. Meditoimaan. Haistelemaan ruusuja. Ja ylösnousemuksen energioiden voima kasvoi yhä...
***
Conrad ja Claire palasivat Maahan - muiden todistajien ja heidän perheittensä kanssa - suurella kuljetuslautasella, joka laskeutui hetkeksi lukuisille suurille lentokentille ja sitä kuvasivat kaikkien maailman televisioasemien kamerat.
Marion tapasi heidät lentokentällä. He olivat kalpeita elettyään maan alla ja vaikuttivat olevan hieman pyörällä päästään, mutta he olivat yhtenä kappaleena ja Marion oli lähes sekaisin jännityksestä ja helpotuksesta.
"Tervetuloa kotiin, molemmat! Conrad, olen ihailusta sanaton - tai en selvästikään sanaton, mutta häkeltynyt kuitenkin. Ja olen velkaa suunnattoman anteeksipyynnön. Ja tunnen itseni vähän hölmöksi, mutta ei välitetä siitä. Tulkaa, auto ei ole kaukana. Tuossako ovat kaikki matkatavaranne?"
Koska heidän talonsa korjaamiseen menisi kuukausia, Marion oli tarjoutunut majoittamaan heidät toistaiseksi. "Olette tervetulleita jäämään niin pitkäksi aikaa kuin haluatte," hän sanoi, "mutta jos se ei käy, voitte vapaasti mennä - jos haluatte mieluummin hotelliin, maksupuoli on hoidossa." Mutta ahtaiden maanulkoisten majoitustilojen jälkeen Marionin vaatimaton kolmen makuuhuoneen koti tuntui suorastaan tilavalta ja he ottivat mielellään tarjouksen vastaan.
Claire kysyi Conradilta olisiko hänellä mitään sitä vastaan, että he ottaisivat erilliset makuuhuoneet. Conrad ei vastustanut, vaikka hän oli asiasta hieman suruissaan. Conrad uskoi, kun Claire sanoi antaneensa hänelle anteeksi, mutta samalla hän tiesi, että jotain oli muuttunut.
***
Eräänä iltana pian heidän saapumisensa jälkeen Marion sanoi, "Muuten Conrad, haluan pyytää kunnolla anteeksi sinulta. Luulen, että minulla oli jotain tekemistä peitetarinasi paljastumisen kanssa. Ei että olisin tiennyt, että sinulla on peitetarina, jonka voi paljastaa."
"Se oli minun syytäni Marion," sanoi Claire. "Olin kamalan epäkohtelias sille miehelle, ja selvisi, että hän oli tullut päivälliselle tutkimaan Conradia. Ja käytökseni sai hänet epäluuloiseksi."
"Mutta odotahan, Claire. Varmasti ainoa syy, miksi käyttäydyit niin oli se, että olin vakuuttanut sinut siitä, että Conrad oli yksi pahiksista. Eikö vain?"
"Niin varmaan. Kyllä."
"Joten olen sinullekin anteeksipyynnön velkaa. Jyräsin sinun tuntemuksesi siitä, että Conrad oli hyvä mies. Tunteesi oli oikeampi kuin minun, mutta olin päättäväisempi. Oikeastaan pakotin sinut taipumaan. Ja olen pahoillani myös siitä, että olin epäkohtelias henkistä työtäsi kohtaan. Tajuan sen nyt."
"Älä huoli, ystävä hyvä."
"Ja Conrad, olen pahoillani, että arvostelin sinua tuntematta koko tarinaa. Mutta olen nähnyt, missä tein virheen ja tästä lähtien olen uusi ihminen ja täysin tuomitsematon nainen."
"Ihanko totta?" nauroi Conrad. "Sen kun näkisi!"
"Claire, hän ei usko minua!" huudahti Marion.
Ja Claire hymyili.
***
Marion tutustutti Conradin kontakteihinsa ja pian Conrad piti enemmän puheita kuin Marion. Marion oli mielellään mukana ja keskeytteli häntä välihuudoilla ja esitti vaikeita kysymyksiä Conradin suureksi ihastukseksi.
Heitä molempia pyydettiin mukaan erilaisiin ajatushautomoihin ja komiteoihin, jotka miettivät vaurauden levittämisen logistiikkaa, lakijärjestelmän uudelleenmuotoilua, saasteiden siivoamista, uusien teknologioiden käyttöönottoa ja niin edelleen. Marion oli kaikesta suuren innostuksen vallassa. Hidasluonteisempi Conrad toimi hänen ilmapallonsa painolastina, mutta omalla tavallaan hän oli yhtä innoissaan osastaan kuin Marionkin.
Sillä aikaa Marionin kotona Claire kokkasi, lauloi, meditoi ja teki henkistä työtään, johon kuului kaikkien Conradin ja Marionin projektien energeettinen tukeminen.
Hän tunsi ihanan kukkaanpuhkeamisen alkavan tapahtua sisällään. Hän ei tiennyt mitä se oli, mutta hän tunsi sellaista vapautumista ja vapautta, että hän tuskin välitti siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi - hän vain oli, onnellinen hetkessä. Oliko tämä ylösnousemuksen alkusoittoa?
***
Iltaisin Conrad ja Marion vertailivat näkökulmia ja väittelivät ja kinastelivat ja nauroivat toisilleen. Claire nautti sen kuuntelemisesta ja katselemisesta. Conradilla oli aiemmin usein varautunut, hieman tyhjä ilme kasvoillaan, mutta nyt hän oli avoin ja myötämielinen, kaikkein eniten kinatessaan Marionin kanssa.
Esimerkiksi:
"En ymmärrä miksi kaikilla ei voisi olla omaa pientä lentävää lautasta," sanoi Marion eräs ilta. "Miksei muka?"
"Koska siitä seuraisi täysi kaaos, sen takia," sanoi Conrad. "Voitko kuvitella sen sotkun? Ilman lennonjohtoa? Lautasia sinkoilisi ympäri kaupunkia joka suuntaan samaan aikaan, törmäillen toisiinsa ja pudoten taivaalta."
"Hyvä on, ehkä sitten lentokieltoalueita kaupunkien ylle. Isoja lautasparkkeja kaupungin ulkopuolelle, liityntäpysäköinnin tapaan suurien hyppyasemien lähistölle, mistä pääsisi keskikaupungille ja paljon pieniä hyppyasemia kaupungilla."
"Maaseudulla tulisi kuitenkin törmäyksiä."
"Ajattelet lentokoneita Conrad. Lautaset eivät ole samanlaisia."
"Tiedän, että ne eivät ole, Marion, olenhan minä lentänyt sellaisella, kai muistat?"
"Tuhannesti anteeksi! Kumarran teidän korkeutenne laajan kokemuksen edessä. Mutta unohdatte, oi te mahtava, että ne voivat pysähtyä kolikon päällä ja leijua, tai muuttaa vaihetta, tai jotain. Ja kun niiltä menee vain hetki kulkea paikasta toiseen, niitä ei ole läheskään niin montaa ilmassa samaan aikaan."
"Ja ne törmäisivät toisiinsa sitäkin nopeammin. Haluat vain itsellesi oman, sinä holtiton nainen. Siitä tässä on kysymys!"
"Tottakai haluan! Etkö sinä? Varmaan Claire haluaa? Claire, etkö haluakin oman pikku lautasen?"
"Kyllä kiitos. Erittäin mielelläni."
"Siinäs kuulit. Tavallisen naisen äänen."
"Sanotko sinä minun vaimoani tavalliseksi?"
Ja niin edelleen.
***
Yhtenä iltapäivänä monta kuukautta myöhemmin, kun Conrad oli ulkona ja Claire taitteli pyykkiä olohuoneessa, Marion tuli paikalle ja sanoi pidemmittä puheitta:
"Claire, minun täytyy kertoa sinulle jotain. Luulen, että olen rakastumassa Conradiin. En ole kertonut hänelle, enkä usko että hän tietää. En tiedä mitä tehdä tämän kanssa. Olen pahoillani Claire."
"Tottakai olet, ystävä hyvä. Tietenkin rakastat häntä. Ei se ole mikään ongelma. Olenkin odottanut sitä jo jonkin aikaa."
"Ihanko totta? ... Tarkoitatko, että se ei häiritse sinua?"
"Ei ollenkaan. Sinä sovit hänelle paremmin kuin minä ikinä. Olen liian pehmeä hänelle, todella. Hän tarvitsee jonkun, joka kannustaa ja haastaa ja kiusoittelee häntä, kuten sinä. Ja kuten tiedät, meidän avioliittomme oli pohjimmiltaan vain osa hänen peitetarinaansa. Älä käsitä väärin - pidän hänestä vieläkin. Hyvin paljon, itse asiassa. Ja hän antoi minulle mukavan elämän, mistä olen kiitollinen. Mutta kukaan meistä ei tarvitse sellaista enää.
"Tiedätkö, minä haluaisin rakentaa pienen talon keskelle luontoa. Vain minä, energialaatikko, replikaattori ja hävitin. Ja lentävä lautanen, mikäli mahdollista. Ja ehkä kissa. Yksinkertaistasin kaiken. Totta puhuen, en malttaisi odottaa."
"Mutta entä jos Conrad ei ..."
"Oi anteeksi, menen asioiden edelle ... Katsohan ystävä, olen aivan varma, että hän rakastaa sinua, mutta hän ei ehkä tajua, että sinä tunnet samoin. Miehet eivät ole niin nokkelia tunneasioissa, eikö vain? Kerro hänelle. Kerro, niin näet mitä hän sanoo."
***
Kun Conrad käveli sisälle, Claire sanoi, "Marionilla on sinulle asiaa, kultaseni. Ehdotan, että menette vaikka kävelylle. En jää valvomaan. Pitäkää hauska ilta."
Hämmentyneenä, mutta tottelevaisesti Conrad lähti Marionin kanssa kävelylle luonnonsuojelualueelle.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin puhelin soi.
"Kulta, minä täällä."
"Hei kulta."
"Marion sanoo, että hän on rakastunut minuun."
"Niin kulta, tiedän."
"Hän sanoo, että se ei häiritse sinua."
"Aivan oikein."
"Se ei häiritse? Jos siis minä ja Marion ..."
"Aivan oikein. Ei häiritse ollenkaan. Ja luulen, että sinä ja Marion olette luodut toisillenne."
"En halunnut tehdä mitään ilman ... tiedäthän."
"Tiedän."
"Joten olet ihan okei?"
"Paremmin kuin koskaan, kulta."
"Oletko varma?"
"Takuuvarma."
"Tämä keskustelu alkaa mennä kummalliseksi."
"Niin alkaakin. Eikö sinun olisi parempi palata Marionin luo?"
"Hyvä on sitten. Rakastan sinua. Tarkoitan. Tiedät mitä tarkoitan."
"Tietenkin. Minä myös rakastan, kulta. Terveisiä Marionille."
"Vien kyllä. Älä valvo turhaan."
"En valvo."
"Hyvää yötä sitten."
"Hyvää yötä."
Kun hän laski puhelimen, Claire ihaili itseään. Hän näytti kokonaan kadottaneen kyvyn olla mustasukkainen. Hän tutki sisintään, eikä löytänyt hiukkaakaan siitä. Miten kummallista, ja kuinka ihmeellistä! Sen tilalla oli kupliva, ylitsevuotava onnellisuuden lähde - Marionin ja Conradin onnellisuuden - jonka hän näytti jakavan.
Hän oli niin nauttien katsonut heidän rakastumistaan. Hänen oli parempi nyt muuttaa pois ja antaa heille tilaa - motelliin aluksi, sitten ehkä vuokra-asuntoon. Mutta hän oli varma, että onni jatkaisi virtaamista hänen suuntaansa.
Itse asiassa koko maailman paisuva onnellisuus tuntui virtaavan hänen sisälleen. Niin paljon, että hän tuntui halkeavan. Mutta sen sijaan hän tuntuu laajenevan mukautumaan siihen.
Ehkä tämä on ykseyttä, hän ajatteli. Ehkä se toimii näin.
Ja hän meni makuuhuoneeseen pakkaamaan.