RUDI PUNAINEN JA PSYYKKISET SUPERVOIMAT, OSA 4

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
11.9.2015
Suomennettu Luxoniassa

Päivä oli juuri alkanut ja opettajainhuone oli täynnä. Kun herra Whitcliffe saapui, syntyi äkillinen hiljaisuus, jota seurasi hätäisiä yrityksiä lopettaa se. Hän huomasi tämän, mutta hänellä oli tärkeämpää mielessä.

"Saisinko huomionne, kiitos?" hän pyysi ja huone hiljeni.

"Rehtori pyysi minut eilen luokseen ja halusi puhua meditaatiokerhosta."

Opettajat olivat kauhuissaan. Tähän asti he olivat yrittäneet salata herra Gladiolukselta kaiken sellaisen, mikä voisi häiritä häntä tai rohkaista tekemään päätöksiä, sillä hän ei ollut ollenkaan hyvä siinä. Useimmat hänen tekemistään päätöksistä oli pitänyt perua, suurella vaivalla ja paperisodalla - suurimman osan hoiti herra Burke, mutta joskus myös he.

Tämän vuoksi he esimerkiksi eivät olleet antaneet herra Whitcliffen henkisen taantumisen tulla hänen tietoonsa. Tai heidän huolensa Rudista ja meditaatiokerhosta. Mutta nyt, ilman varoitusta, rehtorin ailahtelevat älylliset kyvyt aiheuttivat harmia herra Whitcliffelle ja meditaatiokerholle samaan aikaan. Tämä oli selvästi vakava huolenaihe.

Kaikki kävivät tarkastuslistan pikaisesti läpi päässään. Oliko englannin lehtori valvonut Rudin esseitä? Kyllä. Oliko hän pitänyt silmällä Rudin blogia? Ehdottomasti. Olivatko he tehneet pistokokeita meditaatiokerhossa? Tietenkin. Olivatko he kysyneet talonmieheltä? Kyllä. Oliko mitään todisteita väärinkäytöksistä löytynyt? Ei. Lyhyesti, oliko heidän selustansa turvattu. Oli. Huh! Kaikki oli siis hyvin.

Kaikkien täysi huomio oli nyt herra Whitcliffessä.

"Herra Gladioulus kertoi, että meditaatiokerho on ylittänyt valtuutensa ja sitä on käytetty verhona psyykkisten voimien kehittämiselle."

Leuat loksahtivat.

"Tiedättehän, teleporttaus, telepatia, levitaatio, telekinesia, henkiparantaminen, selvänäkeminen ja niin edelleen. Omasta kokemuksesta voin todistaa teleporttauksen, telekinesian ja henkiparannuksen, vaikka en silloin ymmärtänyt mitä tapahtui."

"Vai sitä se oli! Tiesimme, että jotain oli tekeillä."

"Onko se totta? Sekö toimii?"

"Kyllä, toimii se. Eräs vanhemmista sai heidät kiinni ja tuli valituskirje. Ja rehtori on päättänyt lopettaa meditaatiokerhon. Oma näkemykseni on, että olisi ollut parempi ensin keskustella muiden vanhempien kanssa, mutta päätös ei ollut minun."

Opettajat olivat vieläkin suut ammollaan. Tieto oli hämmästyttävää, mutta rauhallinen, selkeä tapa jolla se esitettiin oli vielä hämmästyttävämpää.

"Mutta epäilen suuresti, että asia ei jää tähän. Useat henkilöt ovat hyötyneet kerhosta, minä muiden muassa, joten epäilen, että on odotettavissa lisää valituskirjeitä sitten, kun vanhemmille on kerrottu. Joten halusin tuoda tämän esille täällä, että voimme katsoa, voimmeko kehittää strategian - hmm - avustaa rehtoria monimutkaisen tilanteen käsittelemisessä. Tiedän, että teillä on tunteja hoidettavana, joten voinko ehdottaa lyhyttä palaveria illalla koulun jälkeen? Ja ehdotan, että kutsumme herra Burken mukaan."

***

Kuten rehtori oli ohjeistanut, herra Whitcliffe oli päättänyt, minkä rangaistuksen Rudi saisi. Se oli tutkimus ja essee otsikolla "Anteeksiannon tärkeys muuttuvassa maailmassa".

Jos herra Gladiolus olisi tiennyt, hän olisi ehkä pitänyt rangaistusta onnettomana, koska siinä tuntui olevan jotain, joka soti täysin koko rangaistuksen käsitettä vastaan. Mutta hän ei kysynyt, eikä herra Whitcliffe kertonut hänelle.

Kun Rudi puolestaan alkoi miettiä anteeksiantoa, hän muisti - ja ihmetteli kuinka hän ikinä oli voinut unohtaa - että itselle anteeksiantaminen on aivan yhtä tärkeää kuin kenelle tahansa toiselle anteeksiantaminen. Ja että itsensä soimaaminen - mitä hän oli viime ajat tehnyt - oli aivan yhtä paha kuin toisten väheksyminen. Se alensi värähtelytaajuutta, houkutteli enemmän pimeyttä, eikä tehnyt mitään hyvää kenellekään.

Joten hänen täytyi antaa itselleen anteeksi. Pikaisesti. Ja tietenkin myös herra Gladiolukselle.

Mutta olipa ihmeellistä, että herra Whitcliffe oli päätynyt anteeksiantoon, juuri kun sitä eniten tarvittiin! Oliko hän taitavampi (ja järkevämpi), kuin Rudi oli ikinä uskonutkaan. Vai oliko tämä yksinkertaisesti synkronismia. Oli miten oli, ajatteli Rudi, minusta pidetään huolta. Ja suuri helpotuksen ja kiitollisuuden aalto tulvi hänen lävitseen, lämmittäen hänet päästä varpaisiin.

***

Kun herra Gladioluksen kirje saapui, Rudin vanhempien reaktio ei ollut ollenkaan sitä, mitä hän oli odottanut. He eivät olleet vihaisia hänelle, he olivat raivoissaan rehtorille. He alkoivat heti soitella ja kutsua tukea protestia varten.

Sillä aikaa Rudin vanhempi veli Paul vaati todisteita, joten Rudi vei hänet ulos ja levitoi roskakoreja, teleporttasi sitten edestakaisin puutarhassa veljensä "Vau!" ja "Makeeta punapää!" ja "Niin sitä pitää!" huutoja kuunnellen.

Eipä aikaakaan, kun herra Gladiolukselle alkoi tulvia valituskirjeitä kaikilta muilta meditaatiokerhon poikien vanhemmilta, ja hänen täytyi kestää useita äänekkäitä puhelinkeskusteluja. Oli närkästynyttä puhetta omavaltaisuudesta, ja neuvottelun puutteesta, ja pahoitteluja kerhon lopettamisesta; se oli ollut alkulähde paljolle hyödylle monille. (Se oli myös pitänyt pojat pois vanhempien jaloista, mutta eivät he sitä maininneet.)

Ylimääräinen yleiskokous kutsuttiin koolle, ja sillä oli kaksi asiaa esityslistalla: ehdotus uudeksi opinto-ohjelmaksi ja meditaatiokerho.

Kun Rudi lakkasi välttelemästä ihmisten katseita, hän huomasi, että useimmat iskivät hänelle silmää salaliittomaisella tavalla.

***

Rudin vanhemmat ottivat hänet mukaan ylimääräiseen yleiskokoukseen. Tarkkaan ottaen se ei ollut sallittua, mutta olosuhteet huomioon ottaen he olisivat hämmästyneet, jos joku olisi estänyt heitä.

Herra Gladioluksella oli paha yskä, joten herra Burke johti kokousta, kaikkien suureksi helpotukseksi.

Opinto-ohjelmaosuus oli mielenkiintoisempi kuin Rudi oli odottanut. Herra Burke selitti, että koska paljastus oli osoittanut, että suuri osa opinto-ohjelmasta oli joko väärin (esimerkiksi historia) tai toivottoman vanhentunutta (esimerkiksi luonnontieteet) ehdotettiin, että pitäisi järjestää äänestys, jossa päätetään jatketaanko vanhalla ohjelmalla vai laaditaanko uusi, enemmän uuden todellisuuden mukainen. Tästä asiasta oli jonkin verran yleistä keskustelua.

"Entä kuitenkin kokeet? Miten työpaikat?" kysyi huolestunut vanhempi.

Uusi ääni vastasi seuraavasti: "Näyttää siltä, että työpaikoista tulee ollutta ja mennyttä. Uuden teknologian myötä kenenkään ei tarvitse tehdä työtä elantonsa eteen. Sen sijaan he voivat tavoitella mitä tahansa mikä kiinnostaa tai inspiroi heitä. Haluaisimme auttaa poikia aloittamaan tämän nyt."

Se oli herra Whitcliffe! Rudi oli ällistynyt siitä, että näin järkevää puhetta tuli hänen suustaan. Ja ilahtunut kuullessaan hyväksyviä ääniä joka suunnalta.

"Mutta entä valtionjohto? Eikö ole olemassa laki opintosuunnitelmasta?"

"Kuten tiedätte," jatkoi herra Whitcliffe, "kaikki lait on tarkoitus tarkistaa yhdessä kansan kanssa. Eikä se voi tapahtua ennenkuin kehittyneemmät kommunikaatioyhteydet ja äänestysjärjestelmät ovat käytössä, niin että kaikki saavat äänensä kuuluville."

"Mutta ei meidän tarvitse odottaa sitä. Poikamme tarvitsevat näitä muutoksia nyt. Joka puolella maailmaa ihmiset ovat ottamassa vallan omasta elämästään takaisin itselleen. Miksi emme liittyisi heinin?"

"Sitten voimme kertoa omat kokemuksemme uudelle hallinnolle. Sillä demokratianhan pitäisi olla kansalaisten hoitamaa, kansalaisia varten, eikö totta? Jos toimimme kuin se olisi totta, autamme tekemään siitä totta."

Muutamia pienempiä näkökohtia otettiin esille, mutta siinä vain huolestuneet vanhemmat halusivat rauhoittelua, etteivät he joudu vaikeuksiin ja etteivät heidän lapsensa joudu huonompaan asemaan - tämä oli vain jäännettä vanhoilta huonoilta ajoilta. Äänestettiin, ja opetusohjelmasta päätettiin pitää äänestys, sitten siirryttiin toiseen kohtaan.

Meditaatiokerhosta oli yleiskeskustelua, voimakkaita mielipiteitä esitettiin puolin ja toisin. Herra Hanson esimerkiksi puhui kiihkeästi vaaroista houkutella demonisia vaikutteita, kun sekaannuttiin okkultismiin.

"Tarkoitatteko, että kaiken mitä nykyinen tieteemme ei pysty selittämään täytyy olla demonista?" kysyi luonnontieteen lehtori. "Moni sanoi samaa lentävistä lautasista ennen paljastusta. Nyt tiedämme, että tieteen valtavirta on pimeällä ajalla, suhteellisesti ottaen."

"Ja haluaisin huomauttaa", jatkoi uskonnon lehtori, "että Jeesuksen kerrotaan kävelleen vetten päällä, parantaneen ihmisiä ja muuttaneen veden viiniksi. Tarkoitatteko, että se oli demonista? Ellei, niin voisiko joku kertoa missä on ero?"

Vapaaehtoista ei löytynyt.

Rudi nousi jaloilleen ennenkuin tajusikaan. "Saisinko sanoa jotain?" hän sanoi. "Maailma on muuttumassa ja me muutumme sen mukana. Nämä kyvyt eivät ole vain harvoille ja valituille. Kaikki saavat ne pian. Niistä tulee tavallista - ne kuuluvat ihmisenä olemiseen. Me vain pääsemme niistä jyvälle aikaisin, ei muuta."

"Ja katsokaa hyötyjä!" sanoi hänen isänsä, seisten vierellä. "Tajuatteko, lapsilta on jo parannettu astma, likinäköisyys ja änkytys. Miettikääpä mitä mahdollisuuksia on."

"Okei, hyväksyn kyllä parannuksen", myönsi eräs vanhemmista, "mutta loput - minusta ne ovat vain sirkustemppuja. Ja vaarallisia sellaisia."

"Entä bensansäästö ja vanhempien vaivannäkö?" sanoi toinen ja herätti yleisen naurunpuuskan. "En tiedä muista, mutta minulta menee puoli viikonloppua lasten kuskaamiseen sinne tänne. Pitäisin kovasti jos he voisivat kulkea teleporttaamalla."

Hänen vaimonsa ei ollut vakuuttunut. "Mutta mitä jos he päätyvät väärään paikkaan?" hän kysyi, "keskelle seinää tai valtamerta?"

"Voinko esittää pari huomiota tähän?" sanoi herra Whitcliffe. "Kuten Rudi sanoi, maailma muuttuu, ja nopeasti. Ja me haluamme että lapsillamme on kaikki tarvittavat taidot, että he voivat täysin osallistua siihen."

"Myönnän, vaaroja toki on. Mutta pitäkää mielessä, että meditaatiokerhon pojilla on jo nämä kyvyt. Ne eivät mene pois ja he aikovat edelleen käyttää niitä, luvalla tai ilman."

Vanhempien vastalausemyrsky miltei hukutti hänet, mutta herra Whitcliffe oli lannistumaton.

"Valitan, mutta meidän täytyy katsoa totuutta silmiin. He aikovat käyttää niitä. Haluaisitteko mieluumin, että he käyttäisivät niitä umpimähkäisesti, salassa? Vai avoimesti, valvottuna ja suojatoimenpiteillä? Ehdottaisin uutta oppiainetta opetussuunnitelmaan - vaikka nimellä psyykkiset opinnot. Kunnollisella oppimäärällä, opetuksella ja valvonnalla. Ja henkisellä taustalla, joka varmistaa, että näitä voimia kehitetään positiivisella tavalla, tarkoituksena palvella toisia eikä egoa. Henkilökohtaisesti haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä - uskonnollisia ja maallisia. Ja ehdottaisin tiivistä keskittymistä suunnittelemaan toiminnan niin turvalliseksi kuin mahdollista."

Jatkokeskustelun jälkeen esitettiin, että meditaatiokerho saisi jatkaa toistaiseksi, mutta vain herra Whitcliffen valvonnassa. Psyykkinen toiminta keskeytettäisiin tilapäisesti, kunnes uusi opetusohjelma olisi valmis. Äänestettiin ja esitys hyväksyttiin.

Seuraavana päivänä herra Whitcliffe tapasi Rudin vanhemmat.

"Ymmärrän, että se mitä pyydän on hieman epätavallista, mutta ajalle jossa elämme ei ole ennakkotapauksia. Tosiasia on, että tarvitsen apua psyykkisten opintojen oppimäärän ja turvatoimenpiteiden laatimisessa. Ja poikanne olisi ideaalitapaus. Ymmärrän tietenkin jos sanotte ei."

He eivät sanoneet ei. He sanoivat kyllä.

Rudi pystyi tuskin hengittämään. Miten nopeasti asiat voivat muuttua! Ja kuinka paljon parempi uusi tilanne oli kuin se, jonka hän oli menettänyt. Hän ei ollut omillaan enää. Kaikki ei enää ollut hänen pelkästään hänen vastuullaan. Hän oli osa joukkuetta, johon kuului hänen perheensä, herra Whitcliffe ja jopa muut opettajat.

Seuraavana päivänä herra Whitcliffe tavoitti Rudin koulun jälkeen.

"Muuten Rudi, minun onkin pitänyt kysyä. Sattuiko meditaatiokerho mahdollisesti lähettämään minulle parannusta?"

"Kyllä." Pelko valtasi Rudin. "Sopihan se?"

"No, se on ainakin varmasti yksi asioista, johon meidän täytyy kehittää menettelytapa. Pitäisikö jollekin lähettää parannusta ilman lupaa? Älä turhaan ole noin huolestunut Rudi, en minä valita. En lainkaan. Eikä minusta olisi ollut päättämään kuitenkaan, joten olen hyvin iloinen, että vain teit sen. Eikä minulla ollut aikomus ottaa tätä menettelytapajuttua esille juuri nyt. Halusin vain löytää keinon sanoa kiitos."

Rudi katsoi opettajaansa kasvoihin. Nyt kun hän oli kunnossa, todellinen herra Whitcliffe loisti läpi. Ja kuinka mukava mies hän olikaan - ystävällinen, tarkkanäköinen ja viisas. Ja joku, joka halusi saada asiat valmiiksi ja järjestykseen, kuten Rudi itse. Rudi tiesi, että hän oli auttanut saamaan muutoksen aikaan, mikä itsessään oli sykähdyttävää, mutta mitä kaikkia etuja herra Whitcliffe olikaan tuonut hänen elämäänsä sen seurauksena! Mutta ehkä universumi toimi niin. Mehän kaikki olemme yhtä, emmekö olekin, hän ajatteli.

Ja nyt herra Whitclife halusi löytää keinon sanoa kiitos! Se oli melkein hassua.

"Älkää huoliko", hän sanoi virnistäen, "Taisitte juuri tehdä niin."

Loppu