RETKEILEMÄSSÄ

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
28.7.2015
Suomennettu Luxoniassa

Vihasin ennen telttailua - se oli liian epämukavaa. Harrastin sitä aika paljon nuorempana, kunnes tajusin, että voin sanoa ei. Sää oli yleensä märkä (tämä siis oli Englannissa), maa oli kuoppaista, oli kylmää ja epämukavaa, enkä saanut nukuttua. Joten en todellakaan ymmärtänyt sen viehätystä.

Mutta nyt kaikki on toisin. Jopa niin paljon, että minusta on tullut intohimoinen patikkaretkeilijä, teen pitkiä matkoja erämaassa. Sillä nyt ei tarvitse kantaa paljon tavaraa mukana. Vain päällään olevat vaatteet ja pienen pakkauksen, jossa on kannettavat versiot replikaattorista, hävittimestä ja energialaatikosta, ja siinäpä se suunnilleen onkin. Kaiken, mitä sattuisi tarvitsemaan saa replikaattorista, ruuasta ja juomasta lämpökerrastoon, kompassiin ja telttaan.

Tietenkään toimituskourusta ei mahdu täysikokoista telttaa. Sen sijaan se toimittaa pienoisteltan, mikä näyttää ihan lelulta. Se laitetaan maahan haluttuun paikkaan, asetetaan aikaviive, väistetään ja katsotaan kun se laajenee täysikokoiseksi versioksi. Ja sisällä on täysi lämmöneristys, lattia on tasainen ja vuode on valmiiksi tehty.

Tietenkin jos mieluumin haluaa haasteeksi 23 kilon repun ja nukkua maassa makuupussissa, senkin voi edelleen tehdä.

Enkä ole yksin. On monia muita, joita telttailu ärsytti ennen, mutta jotka nyt rakastavat sitä. Kun ei ole valtionrajoja, ja suurimmalla osalla on lautaset, ihmiset patikoivat kaikkialla planeetalla - mukaanlukien ennen luoksepääsemättömillä seuduilla. Yhtäkkiä olemme taas tutkimusmatkailijoita.

Voisi luulla, että tämä olisi ongelma kasveille ja eläinkunnalle, mutta se ei ole. Ensinnäkin, me kaikki välitämme luonnosta nykyisin ja haluamme pitää siitä huolta. Toiseksi, uusien teknologioiden saapumisen jälkeen meidän ei ole tarvinnut kuluttaa Maan luonnonvaroja siten kuin ennen; meidän ei tarvitse viljellä tai harrastaa kaivostoimintaa. Joten suurin osa Maan pinta-alasta on palautettu luonnontilaan ja ekologiat kukoistavat. Eivätkä kaikki tungeksi samalle kauniille alueelle niin pitkän aikaa, että se menee pilalle. Sillä koko maailma on nyt yksi suuri luonnonkaunis paikka. Joten ihmiset ovat enemmän hajallaan - sekä missä asuvat että minne matkustavat.

Vaikka ei ole passin- tai rajatarkastuksia, on uusia käytäntöjä, joita kaikki noudatamme. Jos haluaa laskeutua uudelle alueelle, otetaan ensin yhteyttä paikalliseen yhteisöön ja pyydetään lupa laskeutua ja lähteä retkeilemään. On epätavallista, että saa kielteisen vastauksen, mutta voi olla, että heitä pyydetään pysymään poissa joiltain alueilta - esimerkiksi minne sukupuuttoon kuolleita lajeja on istutettu uudelleen. Mutta yleensä heille näytetään reitti, jota voi kulkea ilman, että aiheuttaa ongelmia.

Useimmiten yhteisö haluaa, että vietetään jonkin aikaa heidän kanssaan ennen poislähtöä - tämä kaikki kuuluu hauskuuteen. He voivat vaikka pyytää apua puiden istuttamisessa tai osallistumaan seremoniaan tai juhlaan tai kertomaan kuulumisia puolin toisin. Kieli ei ole este. Useimmat meistä ovat nyt telepaattisia, ja joka tapauksessa useimmilla yhteisöillä on Galaktisten meille antama käännöslaite.

Monet retkeilijät tuovat lahjan omasta yhteisöstään - ehkä hedelmiä yhteisön puutarhasta, laulun, tarinan, maalauksen tai hologrammin.

Näin retkeilystä on tullut paljon käytetty tapa, jolla eri kulttuurit oppivat tuntemaan toisensa. Tämä tuottaa yhtä paljon kiinnostusta ja hupia kuin itse kävelykin, ja se muuttaa täysin kansainvälisiä suhteita.