EI VAKUUTUSTA

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
21.7.2015
Suomennettu Luxoniassa

Viisi vuotta sitten naapurustossa sortui talo, ja yksi sen asukkaista sai surmansa. Tämä oli epätavallinen tapahtuma, ja sen vaikutukset tuntuivat koko alueella.

Pariskunta, joka asui talossa oli vanhempia, niin kuin minä - mutta nuortuneita ja erinomaisessa kunnossa. Talo oli vanha ja he rakastivat sitä, he olivat asuneet siinä monia vuosia. He eivät päivittäneet sitä kun uudet teknologiat tulivat, vaan halusivat jättää sen ennalleen. Eikä siihen ollut kenelläkään sanomista - se oli heidän valintansa.

Tapahtui pieni maanjäristys - rutiinisäätöä, josta kaikkia oli varoitettu etukäteen. Mutta talossa oli varmaan joku rakennevika tai maa oli epävakaa sen alla, sillä tuo pieni järistys riitti romahduttamaan sen. Alice oli silloin puutarhassa ja Ted lukemassa olohuoneessa. Tiilinen savupiippu kaatui hänen päälleen ja murjoi hänen päänsä korjauskelvottomaksi.

Suunnittelemattomat lähdöt ovat harvinaisia nykyisin. Hautajaiset olivat suuret ja kauniit. Ystäviä ja perhettä lensi Japanista, Australiasta ja Englannista, he yöpyivät vierastalossa ja mökeissä. Koristelimme yhteisötalon kukin ja kynttilöin sekä valokuvin. Kaikki alueelta osallistuivat. Lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset lauloivat. Ihmiset nousivat kertomaan Tedistä ja hänen elämästään. Itkimme ja herkuttelimme ja puhuimme myöhään yöhön.

Alice-parka joutui käsittelemään Tedin menetyksen surun. Mutta samalla hän tiesi - niin kuin me kaikki nyt - että olemme ikuisia olentoja. Elomme täällä on vain pieni osa kaikista elämistämme elämistä, ja elämme myös tulevaisuudessa. Eivätkä sielujen ystävyydet sammu kun elämä päättyy - ne jatkuvat elämästä toiseen. Kun nousemme kohti neljättä tiheyttä, tulee paljon helpommaksi olla yhteydessä ihmisiin henkimaailmassa tai Nirvanassa, joten Alice puhuu Tedin kanssa päivittäin.

Vakuutusta ei tietenkään ollut - ei talolla tai irtaimistolla, tai henkivakuutusta Tedillä. Mutta ei kenelläkään ole vakuutusta nykyisin. Eikä meillä ole rahaakaan. Jätimme kaiken tuon hölynpölyn taaksemme vuosia sitten, samaan aikaan työpaikkojen, palkkojen, pankkien, asuntolainojen ja kaikkien muiden finanssimaailman orjakommervenkkien kanssa. Niiden sijaan pidämme huolta toisistamme. Joten ainakaan Alicella ei ollut rahahuolia sotkemassa asioita enempää. Eikä hänen tarvinnut painia sen paperisodan kanssa, joka ennen seurasi kuolemasta.

Hän muutti vierasmökkiin yhdessä sisarensa ja tyttärensä kanssa, jotka jäivät tukemaan häntä. Ruokaa ja seuraa ja terapiaa oli tarjolla, jos he halusivat, mutta kukaan ei tuputtanut. He voivat jäädä niin pitkäksi aikaa kuin halusivat.

Sillä välin talon rauniot ympäröitiin energiakuplalla, joka suojasi sateelta, ja ryhmä meitä - mukaan lukien levitaattori - kulutti muutaman viikon siivoamassa raunioita ja pelastamassa, minkä voimme, ja toimitimme ne vierasmajalle. Siellä Alice ja hänen sisarensa ja tyttärensä kävivät päiväkausia hänen omaisuuttaan läpi lajitellen, mitä säilyttäisi ja mitä heittäisi pois.

Hän ei lopulta pitänyt paljoa; suurin osa meni hävittimiin. Mutta kuten hän sanoi, tavaroiden läpikäynti antoi hänelle mahdollisuuden sanoa kunnon hyvästit elämälle, jonka hän oli menettänyt.

Kun hän oli valmis, hän tapasi suunnittelutiimin keskustellakseen uudesta kodista. Hän halusi pysyä samalla maapalalla, mikäli se oli mahdollista. Olihan se; se piti vain siivota ja stabiloida. Hän oli aina pitänyt olkipaalitaloista ja halusi nyt rakentaa sellaisen. Oljet olisi voinut saada replikaattorista, mutta suunnittelijat löysivät paikan, jossa viljeltiin vanhoilla menetelmillä, ja he toimittivat oljet ilomielin. Rakentamisesta itsestään tuli alhaisen teknologian yhteisöprojekti, johon moni osallistui ja kaikki nauttivat.

Lämmitys ja valaistus ja vesi ja tietoliikennejärjestelmät tietysti olivat korkeaa teknologiaa, ja normaalit hävittimet ja replikaattorit asennettiin, mutta mikään näistä ei ole häiritsevää.

Alice oli lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Niin kuin mekin. Jopa niin, että rakensimme seuraavaksi vierasmökin olkipaaleista, ja siitä on tullut vieraidemme suursuosikki.